Aurinkosähköä

Petri Ahonen 21.02.2021 10:09

Tuossa hieman kiinnostuin ideasta hankkia aurinkopaneelit mökkiautoon "omavaraisuuden" parantamiseksi. Kuvia ja ideoita löytyi monenlaisia, eri "pelle-pelottomien" (pahoittelut, jos joku loukkaantuu nimityksestä) virityksinä. Itse vähän karsastan pelkkää liima asennusta sekä toisaalta reikien tekemistä pyörämökin kattoon. Myös katolla olevien paneleiden puhdistaminen ja suuntaus kohti mollikkaa ei ole heleppoo. Joku kertoi, että pienempikin varjo jo heikentää paneleiden tehoa. Siksi pohdinkin joka hankkisi tuollaisen 200W "salkkupaneelin", jonka tarpeen tullen avaa siihen auton viereen ja suuntaa juuri kohti mollikkaa ja sitten iltasella tai kun ei tarvi, laittaa takaisin auton perään. Onko tästä ratkaisusta monella/kenelläkään kokemusta? Se huono puoli noissa salkkuversioissa näytti olevan, ettei niissä ollut kännykkäyhteyttä, jolla olisi voinut ihastella erilaisia lataustehokäyriä. Toki tuon ohjainpalikan siihen voisi varmaan ihan itse vaihtaa tuollaiseen versioonkin, pääsisi kavereiden kanssa paremmin vertailemaan?

Esa Ojala 21.02.2021 11:12

Toiset tykkäävät kiinteistä paneeleista, toiset irtopaneeleista ja jotkut molemmista.
Salkkupaneeli on ihan kätevä ja helppo ratkaisu aloittaa "omavaraisuus" sähkön osalta. Siitä sitten lisäilet paneeleita katolle jos on tarvetta.
Jos haluat seurata sähkön kulutusta/tuottoa, suosittelen Victron SmartShunttia. Se näyttää kaiken mitä akkuun menee ja mitä sieltä kuluu. Myös käynnistysakun jännitteen niin halutessa. Kännykästä kattelet tietoja...

https://www.suomenakut.fi/lisavarusteet/victron-smartshunt-500a-50mv-9-90vdc-bluetooth-vedirect/p/8719076044253/

Timo Haapanen 21.02.2021 13:46

Kaikki keillä salkkumalli on kehuvat kuinka hyvä se on mutta heillä ei ole kokemusta siitä kuinka huomattavasti parempi on jos panelit ovat katolla. Liima pitää eikä suuntailla tarvitse, panelit aina töissä eivätkä takatallissa.

Puhdistaa ei sen kummemmin tarvitse muuten kuin auton normaalin pesun yhteydessä. Varjot ovat siellä maassa eivätkä auton katolla.

@timppa

Tapani Pokkinen 21.02.2021 13:57

Kerrankin Herra Haapasen kanssa samaa mieltä.
Mahdollisimman suuri paneli katolle, mitä mahtuu. Jalat uretaanilla, liimalla kiinni, niihin paneli ruuveilla ja säätimeltä johdot suoraan akkuun.
Asenna ja unohda.
Toinen on jos haluaa harrastella, nippeleitä nappeleita, rakennella leiriä ja tehdä leiriytymisestä sen itse harrastuksen. ja jos ei akku ei riitä niin lisää tarpeen mukaan.

Ari Kuusisto 21.02.2021 14:33

Tiedä sitten miten retkeilyajoneuvon katolla toimisi taipuisat paneelit onko tuhoon tuomittu, kun ei tasaista pintaa juuri ole, on kaareva verokorotus /pulkka väärinpäin.

https://navigreen.fi/product/aurinkopaneeli-etfe/ ainakin hintaa jos ei muuta.
muokattu: 21.2.2021 14:38
Esa Ojala 21.02.2021 15:15

Tuolta edullisesti taipuisa paneeli.

https://www.aliexpress.com/item/32383195932.html?spm=a2g0s.9042311.0.0.2b764c4dTio9T9

Noiden ongelma on ollut kuumuminen ja puhkipalaminen, jos liimataan suoraan katolle. Tuuletus ei silloin riitä.
Ehkä toimii täällä viileämmässä ilmastossa...

Tapani Pokkinen 21.02.2021 15:18

Ei sillä ole väliä onko katto suora tai kaareva. Taivuta vaikka aluumiinilevystä L-muotoiset jalat. Lyhyt sivu liimaten kattoon ja pitkällä sivulla säädät korkeuden panelin sivuun.
Paikat merkaten ensin, sitten jalkojen liimaus, panelit ruuveilla kiinni ja muista jättää 3-5cm ilmarakoa panelin ja katon väliin, jäähdytystä.

Petri Ahonen 21.02.2021 15:18
Ari Kuusisto

Tiedä sitten miten retkeilyajoneuvon katolla toimisi taipuisat paneelit onko tuhoon tuomittu, kun ei tasaista pintaa juuri ole, on kaareva verokorotus /pulkka väärinpäin.

Tuo Arin "mainostama" kaareva paneeli on ns. yksi kiteinen... Kumpi noista nyt sitten lienee tehokkaampi yksi- vai monikiteinen. Tuo kaarevahan voisi olla suoraan paneeliin nähden parempi, kun edes osa paneelista on paremmin aurinkoa kohti, toki toinen puoli on sitten täysin varjossa.

Esa Ojala 21.02.2021 15:24

Kyllä paneelin tulee olla kokonaan auringossa, ei siitä muuten mitään saa.
Ja sillä, onko yksi- vai monikiteinen ei ole käytännön eroa tuotossa, hinnassa saattaa olla jonkin verran.

Petri Ahonen 21.02.2021 15:24
Esa Ojala

Tuolta edullisesti taipuisa paneeli.

https://www.aliexpress.com/item/32383195932.html?spm=a2g0s.9042311.0.0.2b764c4dTio9T9

Noiden ongelma on ollut kuumuminen ja puhkipalaminen, jos liimataan suoraan katolle. Tuuletus ei silloin riitä.
Ehkä toimii täällä viileämmässä ilmastossa...

Pysyykö tuollainen malli katolla, kun ottaa vähän tuulta alleen auton liikkuessa vaikkapa 100km/h?

Esa Ojala 21.02.2021 15:28
Petri Ahonen

Pysyykö tuollainen malli katolla, kun ottaa vähän tuulta alleen auton liikkuessa vaikkapa 100km/h?

En ole testannut. Tarvinnee vaikkapa alumiiniprofiilit reunoille ja niihin kiinni...
Minulla tuollainen irtopaneelina.

Petri Ahonen 21.02.2021 15:28
Esa Ojala

Kyllä paneelin tulee olla kokonaan auringossa, ei siitä muuten mitään saa.
Ja sillä, onko yksi- vai monikiteinen ei ole käytännön eroa tuotossa, hinnassa saattaa olla jonkin verran.

Toinen mainosti, että yksikiteinen on 20% tehokkaampi, mutta monikiteinen ei ole niin riippuvainen auringonvalon suunnasta? No myyjäthän tunnetaan, siksi täällä kyselen, josko saa ihan faktatietoa suoraan puolueettomilta käyttäjiltä.

Esa Ojala 21.02.2021 15:36
Petri Ahonen

Toinen mainosti, että yksikiteinen on 20% tehokkaampi, mutta monikiteinen ei ole niin riippuvainen auringonvalon suunnasta? No myyjäthän tunnetaan, siksi täällä kyselen, josko saa ihan faktatietoa suoraan puolueettomilta käyttäjiltä.

Aikanaan suunnittelin liimaavani taipuisan paneelin katolle, mutta kun kattelin YouTubesta videoita aiheesta, selvisi etteivät ole välttämättä pitkaikäisiä sillä tavalla. Ehkä pari kolme vuotta kestävät...
Samoin erot yksi-ja monikiteisen välillä erittäin pieniä jos ollenkaan.

Timo Haapanen 21.02.2021 15:42

Kyllä asia on juuri kuten Esa kertoo, käytännössä ei ole väliä ovatko panelit yksi- vai monikiteisiä. Vaanarilla olosuhteet muuttuvat, molempien panelityyppien huonot sekä hyvät puolet tulevat vuorotellen ja keskiarvo on sama.

@timppa

Esa Ojala 21.02.2021 15:47

Tuossa on eräs testi jossa verrataan yksi- ja monikidepaneelia, lisäksi taipuisia paneeleita..

https://www.youtube.com/watch?v=dZ_jrSAk-DU&t=486s

Tuo on ihan fiksun oloinen heppu ja ei ole "ostettu", ainakin siltä vaikuttaa kun olen seurannut hänen testejään..

Ari Kuusisto 21.02.2021 16:07

Kuinka paksusti noita liimamassoja voi laittaa jos kaarevaan pintaan liimaa ja liimalla joutuu muodot tasaamaan,
tarkoitan että miten kokemus osoittanu että pysyy myös.

Hemmo Lehtonen 21.02.2021 16:10

Pakko taas kerran liittyä keskusteluun. Itselläni ollut paneelit katolla limattuna nyt viisi kesää ja hyvin ovat pysyneet. Kannattaa muistaa että tuo salkkupaneelikin pitää olla auringonpaisteessa, pienikin varjo yhdessä paneelissa heittää tuoton minimiin. Katolla sarjassa pari kolme paneelia tuo paremman ja varmemman tuloksen.
Nuo tuottolukemat näytöstä tai kännykästä vain varmistaa sen että kaikki pelaa. Samoin nuo tuottoerot yksi tai monikidepaneelin välillä ovat niin pienet ettei niillä ole juuri merkitystä tosielämässä. Ja edelleen kannattaa satsata kunnon MPPT-säätimeen, joka tilanteessa toimii tehokkaammin. Itse arvostan helpoutta ja varmuutta. Pari kesää sitten tuli EBL:ään vika jossa hupiakku ei latautunut auton 12 v laturilla ja lomamatka oli juuri alkanut. Paneelit katolla toimi koko ajan moitteetta ja akut täyttyivät niillä- salkulla ei ois toiminut ....vain yksi esimerkki toimivuudesta. Mutta niinkuin usein on täällä kirjoiteltu niin jokainen tekee oman ratkaisunsa, nämä vain kokemuksia (ja tietoa). Ja kyllähän tuolla leiripaikalla on aikamoinen jumppa muutenkin kuin paneelia siirrellä auringon mukaan. Paan taas kuvan mukaan omasta sydeemistä.
T. Hemmo

Hemmo Lehtonen 21.02.2021 16:12

Ja vielä sen verran kun jotkut epäilee katolle tulevaa lisäpainoa. Nuo omat 80W paneelit (kovat) painaa n. 6 kg /kpl ja kiinnikkeet n. 2 kg joten 25 kiloa tulee lisää.
T. Hemmo

Tapani Pokkinen 21.02.2021 16:58

Itsellä ollut opettelua tuon sähköntarpeen suhteen ja hankin alussa turhan pienitehoisen säätimen. Tuo pienempi 10 säädin ehti olla noin 3kk käytössä kun tuli selväksi, että lisää tehoa katolle ja sen myötä säädinkin vaihtoon. Vahvempi 20 piti taasen mennä mökille saareen, mutta kuinka ollakaan koko mökki myytiin ja säädin on täysin käyttämätön.
10 säätimestä pyydän 60€ ja 20 käyttämätön lähtee 120€.
Jompaankumpaan vielä paikkoillaan kokeiltu lisänäyttö, missä monta eri toimintaa ja jolla pystyy myös ohjelmoimaan säädintä, siitä 25€.
Ovat laatulaitteita.
Löytyvät Oulun kupeesta Kellon Kiviniemestä.
045-6327481

Liitetiedostot

20210221_163411.jpg
Timo Haapanen 22.02.2021 07:59
Hemmo Lehtonen

Pakko taas kerran liittyä keskusteluun. Itselläni ollut paneelit katolla limattuna nyt viisi kesää ja hyvin ovat pysyneet. Kannattaa muistaa että tuo salkkupaneelikin pitää olla auringonpaisteessa, pienikin varjo yhdessä paneelissa heittää tuoton minimiin. Katolla sarjassa pari kolme paneelia tuo paremman ja varmemman tuloksen.
Nuo tuottolukemat näytöstä tai kännykästä vain varmistaa sen että kaikki pelaa. Samoin nuo tuottoerot yksi tai monikidepaneelin välillä ovat niin pienet ettei niillä ole juuri merkitystä tosielämässä. Ja edelleen kannattaa satsata kunnon MPPT-säätimeen, joka tilanteessa toimii tehokkaammin. Itse arvostan helpoutta ja varmuutta. Pari kesää sitten tuli EBL:ään vika jossa hupiakku ei latautunut auton 12 v laturilla ja lomamatka oli juuri alkanut. Paneelit katolla toimi koko ajan moitteetta ja akut täyttyivät niillä- salkulla ei ois toiminut ....vain yksi esimerkki toimivuudesta. Mutta niinkuin usein on täällä kirjoiteltu niin jokainen tekee oman ratkaisunsa, nämä vain kokemuksia (ja tietoa). Ja kyllähän tuolla leiripaikalla on aikamoinen jumppa muutenkin kuin paneelia siirrellä auringon mukaan. Paan taas kuvan mukaan omasta sydeemistä.
T. Hemmo

Miten sulla on panelit kytketty, näyttää olevan kolmea eri mallia ja sarjakytkennässä?

@timppa

Markus Hyry 22.02.2021 11:01

Moi kaikille, Ainakin minulla Fiatissa (peltikuorinen) aurinkopaneeli 180w pysyy hyvin katolla, siinä kiinnityslistat pyöristetyt kattoa vasten liimattuna. RJ:llä laitettu uutena ja liitetty suoraan hupiakuille, siis ei lataa starttiakkua. Lisäsin lataussäätimeen vielä MT50 näytön autoon, siitäpä näkee kaikki oleellisen. Lataussäätimen (Epever Tracer 2606BP ) ja näytön välinen kaapelin hankin tuotti vähän työtä kun liitännät oli RS485/ RJ45 (suomessa outo yhdistelmä). Kaapeli löytyi ebayn kautta googlella. Ohessa linkkejä asennusohjeesta jossa saman tyylinen paneeli. Lisäksi näytön ja kaapelin linkit. Pitkälle syksyyn pärjäsi paneelilla, nyt kun viittii lumet poistaa niin heti näyttää latailevan, pienestäkin auringon valosta.

https://www.lapinakkumaailma.fi/product/1105/?gclid=CjwKCAiAyc2BBhAaEiwA44-wW-aaob-EtCU8_cmpOX0dboddGBBWawJRhm4VtHdGRmJwvH6McDLFlRoClAQQAvD_BwE

https://www.ebay.co.uk/itm/RS485-to-RJ45-cable-to-connect-waterproof-controller-to-a-display-Wi-Fi-module-/143208485481

Hemmo Lehtonen 22.02.2021 17:32

Timppa, nuo kolme ovat 80W:a, 2 vanhempaa on Victronin ja viime kesänä lisätty SW:n omaa tuontia Kiinasta. Voc on kaikissa n. 22 V ja max. virrantuotto 4,8A/ paneeli. Nämä ovat hupiakun lataukseen Victronin MPPT 100/15 säätimellä jossa on bluetoothin kautta näyttö puhelimeen. Yksinäinen paneeli on 40W/1,8A starttiakun ylläpitoon ja myös Victronin 75/15 säätimellä.
T.Hemmo

Petri Ahonen 26.02.2021 20:17

Aurinkokennoasia etenee pikkuhiljaa... Asiantuntijoilta kaivataan neuvoja...
Kysymys 1. Brightsolarin monikidekennoista kumpi parempi: 1x285W 32V 8,72A vai rinnan 2x160W 8,38V 8,89A
Kysymys 2. Säätimeksi MPP joko Schaudin Lmr1218, joka lataa myös auton akkua 2,5A:n virralla hupiakun lisäksi vai Victronin Bluetooth versio, jonka toimintoja saa kännyllä "ihailla".
Paneelit katolle Nordrive kattotelineelle x2, telineen päähän poikkipuomi alumiinista 50x50mm, johon paneelit sitten päästä kiinnitetään.
Ollaanko ihan metsässä vai pärjääkö jommalla kummalla?

Seppo Suomi 26.02.2021 21:20

Itse laittaisin 2x160 w. Tuo jännite jonka annoit mahtaa olla väärä ? Todennäköisesti pitäisi olla noin nelinkertainen.
Laittaisin Schaudin Lmr1218 vaikka jostain katselin max jännitteen olevan 32 v.
Bluetoothille en osaa antaa lisäarvoa.

Petri Ahonen 26.02.2021 22:20
Seppo Suomi

Itse laittaisin 2x160 w. Tuo jännite jonka annoit mahtaa olla väärä ? Todennäköisesti pitäisi olla noin nelinkertainen.
Laittaisin Schaudin Lmr1218 vaikka jostain katselin max jännitteen olevan 32 v.
Bluetoothille en osaa antaa lisäarvoa.

Olit Seppo oikeassa, minä väärässä... Tuon 160W paneelin jännite on 18V mutta vrta tuon 8,89A. Painovihre siis

Esa Ojala 27.02.2021 07:16

Laittaisin tuon 285W paneelin. Korkeampi jännite, pienempi virta (8.72A), optimi tilanne mppt säätimelle. Asennus helppo, yksi parikaapeli säätimelle.
Jos laitat kaksi pienempää paneelia rinnan, jää jännite turhan matalaksi ja virta kasvaa suureksi (18A). Tarvitset paksumman kaapelin paneeleilta säätimelle ja sitten vielä hilut paneeleiden yhdistämiseen..

Victronin laitteet ovat laatukammpeita, joten sellainen säätimeksi, esim. 100/30. Starttiakku tarvitsee harvemmin latausta..

Minulla samanlainen paneeli katolla, kannattaa mitata tarkkaan mahtuuko, isohan se on mitoiltaan...

Markus Hyry 27.02.2021 10:04

Ääni 1x 285W paneelille, vähemmän reikiä ja liitoksia ja latailee hupiakut hyvin. Tuo ilmoitettu on max. virta (harvoin käytössä), virrat määräytyy säätimen, kulutuksen ja akun varaustilan mukaan. En asentaisi starttiakkua tämän latauksen alle, se muutenkin saa olla erillään aurinkopaneeli järjestelmästä ( asentajilla oli hyvä selitys tälle ja järkeenkäypä, en muista mikä). Eli paneelin säätimestä suoraan hupiakuille, jos haluaa niin päävirtakytkin välissä.
Minulla autossa 1x180W nimellisjännitteellä 24v, säädin 200w. Toissa iltana putsasin lumet katolta/ paneelista ja pintaan jäi kuura. Vaikka oli pilvine sää niin heti antoi 23.4v, mutta 0A, koska akut oli aika täytsiä. Vähän kun käytin asuntosähköjä päällä, antoi 0,3A:n virralla, joten hyvin pärjää, ohessa kuva säätimeen liitetystä näytöstä.

Petri Ahonen 27.02.2021 10:55
Esa Ojala

Laittaisin tuon 285W paneelin. Korkeampi jännite, pienempi virta (8.72A), optimi tilanne mppt säätimelle. Asennus helppo, yksi parikaapeli säätimelle.
Jos laitat kaksi pienempää paneelia rinnan, jää jännite turhan matalaksi ja virta kasvaa suureksi (18A). Tarvitset paksumman kaapelin paneeleilta säätimelle ja sitten vielä hilut paneeleiden yhdistämiseen..

Victronin laitteet ovat laatukammpeita, joten sellainen säätimeksi, esim. 100/30. Starttiakku tarvitsee harvemmin latausta..

Minulla samanlainen paneeli katolla, kannattaa mitata tarkkaan mahtuuko, isohan se on mitoiltaan...

Eikö tuo Victronin 100/20 säädin riitä tuolle 285W 32V 8,72A paneelille, siinä kun luki 12V 290W. Oletan, että tuo 12V säätimellä tarkoittaa akun jännitettä..

Timo Kajava 27.02.2021 11:27

Itsellä odottaa asennusta tuommoinen 285W PERC paneeli ja Victronin 100/20 säädin, tai oikeammin säädin on jo paikoillaan, ja piuhat vedetty vaunun sisällä, odottaa vain kelejä että saa paneelin katolle ja läpiviennin tehtyä.

Starttiakulle voi laittaa piuhan tämmöisen kautta, niin latailee ylijäävällä sähköllä sitä:
https://www.biltema.fi/veneily/veneen-sahkojarjestelma/asennustarvikkeet/erotusrele-2000042018

Timo Haapanen 27.02.2021 12:55

Minä hankkisin sellaisen panelin jossa on sisäiset bypass-diodit, niitä alkaa nyt olla. Vallankin jos hankkii yhden ison panelin bypass-diodeilla varustettu toimii varjossa paremmin.

Säätimellä ei taida olla väliä jos on tunnettu merkki. Starttiakun jättäisin pois sydeemistä, harvoin, jos koskaan on se latauksen tarpeessa reissussa ollessa.

@timppa

Tuossa on kuva panelin bypass diodeista, yhtä isoa panelia käytettäessä auttavat. https://www.ralos.eco/blogi/aurinkokennot#/
muokattu: 27.2.2021 13:45
Seppo Mäenpää 27.02.2021 16:52

Ite en katolle asentelisi vaateriin mitään. Tehokkaistakin paneeleista leikkaantuu iso osa tehoista aina epäsuotuisan kulman vuoksi. Varsinkin keväällä & syksyllä tuollainen katolla vaaterissa oleva paneeli tuottaa kohtuullisen rajatusti. Pienemmällä salkkupaneelilla (jota kääntelee valon suuntaan) saa käytännössä saman tai jopa paremman hyötysuhteen. Mutta jokainen toki tekee omat valintansa.

Mauri Laukkanen 27.02.2021 18:03

No Seppo on ymärtänyt asian,minä laitoin Hymerin katolle niitä aluumiini levyjä,kävelyn
ja puhdistuksen takia.
Toiset paneloi katon aurinkopaneeleilla,ja kattokuorma kasvaa,mikä ei ole hyvä asia auton ajettavuutta ajatellen.
Kun As,autoissa ei tuo huojunta ja tuulen kestävyys ole sitä mitä se normaali autoissa on
niin tilanne pahentuu jos katto kuormaa lisätään.
Minulla ei ole niin kiirre että en kerkiä nostamaan aurinkopaneelia takatallista,olenhan lomalla,mutta kun monella karavaanarilla tuntuu olevan se kiirre,jonnekin,mitä minä en tajua jos ollaan leirintäalueella,mutta kun taas kerran?.

Markus Hyry 28.02.2021 09:59

Tuo kattokuorma on kyllä ihan markinaalista, varsinkin jos puhutaan retkiautosta kun maksimissaan 1 kpl paneelia mahtuu koko koslaan (n.15kg). Sitten tuo tilankäyttö tulee myös eteen retkiautoissa ja varmaan monessa asuntoautossakin, joissa ns takatalli puuttuu. Laitetaanhan sinne katolle ilmastointikoneetkin ja hyvin kulkee. Kylläkin puhdistus ja lumen poisto on sitten se työläin juttu asennuksen jälkeen. Lumenpoistoon hankin ihan kattohommiin tarkoitetun jatkovarrellisen lumenpoistajan ja taitettavat a-tikkaat, hyvin toimii. Tuohon paneelin antotehoon en ole kiinnittänyt huomiota kun näyttää aina valoisaan aikaan antavan n. 24v ja akusto näkyy olevan täynnä. Säätimeen kannatta satsata, minullakin säätimessä on jonkinmoinen pakkasraja kun ei meinaa latailla yli -10 pakkasella, mutta kun käyttää vaikka käsiä lämpötila-anturissa niin alkaa lataamaan. Voi kyllä olla asetuksissakin vikaa, jos joku perehtynyt paremmin säätimiin (Epever Tracer3906BP) voisi vinkata?

Timo Haapanen 28.02.2021 11:41

Siinä on se pieni piiska-anturi, eikä niin? Kylmässä pitäisi ladata korkeammalla jännitteellä kuin lämpimässä.

@timppa

Hemmo Lehtonen 01.03.2021 13:24

Kylläpä täällä taas meitä mestareita riittää. Tuo kattokuorma on tosiaan n. 25 kg omassa autossani enkä ole huomannut minkäänmoista huojuntaa tai ääntä ( kuva vähän taaempana keskustelussa). Toiset asentellee katolle suksiboxia, toiset kanoottia..... Mielestäni tää kinailu ei johda kuin uusien asentajien epävarmuuteen koko asiasta. Kuten Timppakin monet kerrat on todennut niin katolla nuo paneelit toimii aina kun vaan on valoa,ei tarvii nostella eikä siirrellä. Tuollainen 100W paneeli tuottaa parhaimmillaankin n. 5A ja jos oot leirintäalueella sitä siirtelemässä niin eipä siinä montaa tuntia tuo tuottoa. Katolla se on aina valmiina vaikka kävisit vain kaupungilla 3 tunnin kävelylenkillä. Niinkuin aiemmin sanoin nää on mun omia kokemuksia ja kuitenkin olen ammattini puolesta näiden kanssa pelannut enemmän tai vähemmin vuodesta 1990.
Ja asiaan: Petri, itse laittaisin 2 x 160W sarjaan ja Victronin MPPT- säätimen suoraan hupiakkuihin. Starttiakku ei juurikaan latausta tarvii ja jos teet kuten Timppa muinoin eli siirrät radion virransyötön hupipuolelle niin on senkin käyttö aikas vapaata.
T. Hemmo

Timo Haapanen 01.03.2021 15:21

Yksi iso paneli taitaisi olla huono vaihtoehto juurikin varjojen vuoksi. Bypass-diodit auttavat vain jos teräväreunainen varjo tulee panelin pitkälle sivulle, jos varjo tulee lyhyelle sivulle pimenee koko paneli.

Yhtä 285 W panelia parempi olisi kolme 90W:n panelia pitkin kattoa, tai ainakin kaksi 140 W:n panelia jotka kyllä laittaisin rinnan. Kahden sarjaankytketyn panelijännite on n. 40 V ja kahden rinnankytketyn 20 V Siinä ei isoa eroa tule MPPT-säätimen hakattavaksi ja varjostusongelmat ovat paljon pienemmät.

Toissa syksynä kuljettiin etelässä aina välillä yhdessä tuttavien kanssa joilla oli irtopaneli. Paneli unohtui talliin, oli asettelun jälkeen parin tunnin kuluttua varjossa, kaatui mahalleen. Välillä olimme paikoissa joissa sitä ei millään keinolla saanut aseteltua 'omalle' tontille, maassa ne varjot ovat. Joskus olimme sellaisessa paikassa mihin sitä ei uskaltanut jättää poistuessamme kävelylle. Välillä koko leirin askartelu liittyi sen panelin toimintaan. Nyt se paneli on katolla.

@timppa

@timppa

Timo Kajava 01.03.2021 18:19

Varjostusongelma on tasan sama oli paneelit rinnan tai sarjassa. Sarjassa MPPT säätimellä tosin saadaan parempi kokonaishyötysuhde, mutta kukin taplaa tavallaan.

Timo Haapanen 01.03.2021 20:04

Sivu 34 on kuvassa.
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/149919/Honkanen_Jarkko.pdf?sequence=1

@timppa

Mauri Laukkanen 01.03.2021 20:22

Uskaltaako sitä enää mennä SFC,n alueelle ja ottaa se aurikopaneeli takakontista,peloittaa että turpiin tulee tuonlainen ajatus on jo etukääteen,kun lukee näitä tosikoiden aurinkopaaneli juttuja.
Siis ehkä puskaparkissa se on sallitua,että se paneeli on irallinen?.

Erkki Pellikka 01.03.2021 21:00

Irrallinen paneli on teholtaan eri luokkaa, kuin katolle asennetut. Sen voi nostaa kohti aurinkoa. Jonkunlainen jalusta sille, ei tuuli heittele. Pistoke auton ulkopuolelle, johon panelin piuha kiinni.

Timo Kajava 01.03.2021 21:37

Kannattaa lukea koko opinnäytetyö, eikä suorittaa lainauslouhintaa. Suosittelen erityisesti sivuja 43-45, jossa kerrotaan ohitusdioideiden toiminnasta ja merkityksestä.

Yhä edelleen, paras tapa on kytkeä paneelit sarjaan kun käytetään MPPT säädintä. Kuten esittämässäsi opinnäytetyössäkin todetaan: "Perinteisissä järjestelmissä MPPT─ säätö tapahtuu invertterin kautta
yhden tai useamman paneeliketjun mukaan. Tällä voidaan saavuttaa suurempia tuot-
toja etenkin paikoissa, joissa varjostuksia ei voida täysin välttää." (kannattaa huomioida varsinkin viimeinen lause)

Ps. se on sivu 31.
muokattu: 1.3.2021 21:38
Timo Kajava 01.03.2021 21:45
Erkki Pellikka

Irrallinen paneli on teholtaan eri luokkaa, kuin katolle asennetut. Sen voi nostaa kohti aurinkoa. Jonkunlainen jalusta sille, ei tuuli heittele. Pistoke auton ulkopuolelle, johon panelin piuha kiinni.

Kiinteän paneelin käyttöaika on huomattavasti pidempi kuin irrallisen paneelin, tämä keikauttaa kiinteän paneelin kokonaishyötysuhteen huomattavasti paremmaksi kuin irrallisen. Varsinkin silloin kun matkailuväline on liikenteessä.

Timo Haapanen 01.03.2021 22:44

''Kannattaa lukea koko opinnäytetyö, eikä suorittaa lainauslouhintaa. Suosittelen erityisesti sivuja 43-45, jossa kerrotaan ohitusdioideiden toiminnasta ja merkityksestä.''

Tässä linkin kuvassa ei panelin ohitusdiodista ole mitään hyötyä, joka panelista lähtee 10% jos ne olisivat rinnan ei lähtisi kuin yhdestä.
https://www.karavaanarit.fi/site/assets/files/629911/koko_nayton_kaappaus_1_3_2021_20_01_04.jpg

@timppa

Timo Kajava 01.03.2021 23:13
Timo Haapanen

jos ymmärtäisit mitä tuossa kerrotaan, ymmärtäisit että tuo on esimerkki jossa _eiole ohitusdiodeja.

Kaikissa nykyaikaisissa paneeleissa on ohitusdiodit, ja ne muuttavat ko. asian täysin. Tietäisit jos olisit lukenut ne sivut 43-35 ja ymmärtäisit lukemasi.

Kertauksena: ""Perinteisissä järjestelmissä MPPT─ säätö tapahtuu invertterin kautta
yhden tai useamman paneeliketjun mukaan. Tällä voidaan saavuttaa suurempia tuot-
toja etenkin paikoissa, joissa varjostuksia ei voida täysin välttää."
Haluatko että lisään tavuviivat?

Timo Haapanen 02.03.2021 09:44

Otetaan vielä tämä tilanne
https://www.karavaanarit.fi/site/assets/files/629911/koko_nayton_kaappaus_1_3_2021_20_01_04.jpg

Ellei kuvan paneleissa ole ohitusdiodeja häipyy yhteensä 30% tehosta

Jos kuvassa olevissa paneleissa on ohitudiodit ohitetaan tuo varjostunut joko osittain tai kokonaan.

Jos se ohitetaan kokonaan häipyy yhteensä 30 % tehosta.

Kajavan kanssa ei ole koskaan voinut keskustella niin ettei saa vittuilua osakseen.

@timppa

Hemmo Lehtonen 02.03.2021 11:06

Nyt Timot keskustelevat hieman eri järjestelmistä mistä tämä juttu sai alkunsa. Nämä suuret OnGrid-jäejestelmät ei ihan oo vertailukelpoisia meidän matkamökkien järjestelmiin. Siltä osin kyllä että kiinteästi nekin pääosin siellä katoilla nököttää ja niilläkin on varjostusongelmia kuten meilläkin. Kyllä nykyisin nämä pienet paketit mökeille, veneisiin ja matkailukulkimiin rakennetaan MPPT-tekniikan ympärille ja paneelit kytketään 99% sarjaan, jopa yli 150V jännitteet mökkikäytössä ovat mahdollisia. Edelleen korostan hyvään (laadukkaaseen) MPPT-säätimeen satsaamista. Eikä tää oo mainospuhetta, oon jo eläkkeellä. Hyvää kesän odotusta kaikille!
T. Hemmo

Matti Saranpää 02.03.2021 13:15

Hyvää tietoa molemmissa paneeleita koskevissa ketjuissa.

Meillä on nyt autossa NDS Black Solar 2x110W, säädin NDS SC 350M (mppt) ja näyttö. Tuossa säätimessä on kaksi sisääntuloa, kummallekin paneelille omansa, rinnanko ne nyt sitten tuolla kytkennällä ovat? Ihmettelen vaan voitetaanko tuossa jotain tai miksi erikseen?

Edellisessä oli 3x80W paneelit sarjassa ja Epever säädin. Epävarma tutina että olisi herännyt lataamaan vähäisemmällä valolla kuin nykyinen, faktaa ei ole, tuntuma vain.

Timo Haapanen 02.03.2021 15:54

En kyllä kuvista näe kahta panelin sisäätuloa jos mulla on oikea säädin linkissä. Normaalit panelilta tulot, sitten kuormaliitin joka yleensä jätetään tyhjäksi ja toisella laidalla akuille lähtö.

https://www.wvopzeeland.nl/contents/nl/p4239.html

Panelissa näkyy olevan avoimen piirin jännite 23,43 V ja koska säätimessä on max. panelijännite 27 V ovat ne kytketty rinnan. Sarjassa panelijännite olisi 2x 23,43 V ja se menee yli säätimen maximin.

https://www.wvopzeeland.nl/contents/nl/p4239.html

Miten johdot sinne säätimelle menevät?

@timppa

Matti Saranpää 02.03.2021 16:37

Kyllä sinne kaksi kaapelia menee.

Piti sunnuntaina pestessä testata, mitä toisen peittäminen vaikuttaa, mutta eipä ollutkaan siihen hätään tikkaita, jäi testaamatta.

Petri Ahonen 02.03.2021 17:42
Esa Ojala

Laittaisin tuon 285W paneelin. Korkeampi jännite, pienempi virta (8.72A), optimi tilanne mppt säätimelle. Asennus helppo, yksi parikaapeli säätimelle.
Jos laitat kaksi pienempää paneelia rinnan, jää jännite turhan matalaksi ja virta kasvaa suureksi (18A). Tarvitset paksumman kaapelin paneeleilta säätimelle ja sitten vielä hilut paneeleiden yhdistämiseen..

Victronin laitteet ovat laatukammpeita, joten sellainen säätimeksi, esim. 100/30. Starttiakku tarvitsee harvemmin latausta..

Minulla samanlainen paneeli katolla, kannattaa mitata tarkkaan mahtuuko, isohan se on mitoiltaan...

Tuollainen 285W moni kide-paneeli on nyt hankittu, sen kokohan on 164cm x 99cm eli oikeastaan maksimi koko, mikä peltiauton katolle mahtuu poikittain, jos jättää vielä varan ilmastointikoneelle takatuuletusluukkuun. Säätimeksi valikoitui Victronin SmartSolar MPPT 100/20. Kaapeli paneelilta 20A DC "stotsille" 2x6mm2 kaapelilla ja 10mm2 irtokaapelilla stotsilta akuille. Kiinnitystelineen hintahaarukka on 164€ (Nordrive) - > 474€ (Thule smartclamp). Mahtaako kallein olla hintansa väärti, sitä tässä vielä pähkäilen, ennenkuin pääsee asennus hommiin.

Petri Ahonen 02.03.2021 17:53
Matti Saranpää

Kyllä sinne kaksi kaapelia menee.

Piti sunnuntaina pestessä testata, mitä toisen peittäminen vaikuttaa, mutta eipä ollutkaan siihen hätään tikkaita, jäi testaamatta.

Äkkiseltään ruuvien 1 ja 2 alla on paneleiden miinus ja akun miinus. Ruuvien kolme ja neljä alla paneleiden plussat ja ruuvin 5 alla plus syöttö akulle. Eli rinnan ovat paneelisi kytketty.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.