Miksi mennä sf-alueille?

KOISTINEN TOIVO 08.08.2012 12:51

Kumma paikka tuo ranuan terveyskeskus. Päivystävälle pääsee vähällä jonolla. Puhelimella lääkäri soittelee iltasella tuloksia, niin ku mulle aikanaan ku löysi keliakian. Soitti illalla puoli yheksän jäläkeen, minä kyselin, eikö tohtorilla ole muuta hommaa kun pilata toisen iltauutisten kattominen tuommosella uutisella. Vastasi ryökäle, että hän on senverta kauan ja kalliilla opiskellu, että pitä sitä jotaki riemua rahoilleen saaha. Mutta vakavasti puhuen täällä toimii terveyden hoito. Tuntuu toisinaan, että ampulanssi pojat hoitaa kaikki sydän siirtoa pienemmät hommat. Arvelee Toivopoika

MÄKELÄ EERO 08.08.2012 12:56

Aulille vastaukseksi:

Jo aikoinaan kun ajelimme rekkaa siellä Keski- ja Etelä-Euroopassa totesimme, että portugalilaiset ovat nöyrempää ja ystävällisempää kansaa kuin espanjalaiset. Käsitys on nyt eläkepäivinä vain vahvistunut. Esimerkiksi viime syksynä ajelimme Portugalin Castro Verdeen. Vietimme tässä idyllisessä pikkukaupungissa 2 kk. Kylillä jalkaisin kulkiessamme meitä alkoivat paikalliset ihmiset jo ystävällisesti tervehtiä heitä päivittäin nähdessämme. Koimme kontrastin, kun vuodenvaihteessa ajelimme Espanjan puolelle. Camping-alueellakin, jossa olemme jo kolmena talvena talvehtineet, vakituisesti asuvat espanjalaiset pitävät etäisyyttä niin, että hyvä jos tervehtivät. Samoin on kauppa-asioita ym. hoidellessa.

pikkueero

HIETAVUORI JUHA 08.08.2012 13:07

Juu kyllä minutkin palautettiin ruotuun nopeasti. Ensimmäisiä kertoja Espanjassa purkaessani kuormaa ,erehdyin tallustelemaan pikkufirman pomon perässä konttorin puolelle rahtikirjaan kuittausta hakemaan. Lähtöhän sieltä tuli aika nopeasti vaikka en kieltä paljon ymmätänytkään, mutta asia kyllä selvisi .

JANHONEN MATTI 08.08.2012 13:52

Olen jo useamman vuoden silloin tällöin muistuttanut, että tämä ala on muutoksessa johon liiton ja yhdistysten pitäisi toiminnallisesti vastata. Mielestäni ainakin kolme merkittävää muutostekijää on jo näkyvissä.

Ensimmäinen on sukupolven vaihdos ja siitä seuraava ihmisten käyttäytymistottumusten mm. muutos suhteessa leirialueisiin ja ylipäätään suhteessa siihen miten matkailuajoneuvoja käytetään. Enenevässä määrin niistä on tullut olemisen sijasta "alusta tai tukikohta" muulle harrastamiselle. Täälläkin näitä esimerkkejä pilvin pimein milloin herättämässä pahennusta milloin ihastusta.

Toinen on kaluston muutos ja m-autojen määrän suhteellisen osuuden kasvu matkailuajoneuvokannasta ja niiden teknisen varustelutason nousu. Tämä mahdollistaa itsenäisyyden lisääntymisen "maapalveluista" ja toisaalta lisää vaatimuksia maapalvelujen tason nostamiseksi. Viime vuoden lopussa reksiterissä oli 46.000 m-.autoa ja 67.000 vaunua. Jos vaunukannansta "poistetaan" ei aktiivikäytössä olevat vaunut (keski-ikä yli 19 v.) niin voidaan sanoa, että enemmistö todellisista matkoista tehdään jo matkailuautoilla.

Kolmas asia on ihmisten käyttäytymistottumusten muutos jonka eräs erityispiirre on tässäkin harrastuksessa siirtyminen yhteisökulttuurista yksilökulttuuriin. Halutaan olla siellä missä tapahtuu, missä on säpinää ja missä on muita ihmisiä - mutta silti yksilöinä. Tästä hyvänä esimerkkinä on se, että tänä vuonna suuriin massatapahtumiin osallistui varmaan enemmän yksilöitä kun koskaan.

Neljäntenä voisi vielä mainita vaatimustason nousun joka omalla logiikallaan tulee johtamaan pienten camping-alueiden näivettymiseen ja kuolemaan.

Meidän toiminnan kannalta uhkan tai mahdollisuuden muodostaa se, että kaikki edellä lyhyesti kuvaamani tekijät toimii samaan suuntaan.

Ja kuten aina kaupallinen puoli on huomannut muutostekijät meitä paremmin ja vastaa muutoksen omilla toimillaan ja omista lähtökohdistaan. Mitäs nämä Tykkimäki, Tuuri, PowerPark, Ranuan eläinpuisto, Joulumaan matkaparkki, Visulahti jne on kun vastaamista kysyntään. Ja ihan samaa on mm. ABC.ketjun tai muiden matkaparkit. Samaa sarjaa edustaa myös nämä väliaikaiset "camping-alueet" mm. Lahden¨ja Turun caravanmessujen yhteydessä tai vaikkapa iskelmäfaaleilla tai jopa tannssilavojen yhteydessä. Siitähän tämä kertoo, että nykykaravaanarit liikkuu aiempaa enemmän, niitä on aiempaa enemmän ja ne muodosta kaupallisessa mielessä yhden tärkeän asiakasryhmän.

Valitettavasti on niitäkin jotka tätä eivät ole huomanneet kuten Pohjois-Suomen hiihtokeskukset ja monet kaupungit jotka ovat jopa häätämässsä karavaanareita kauemmas keskustoista. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Jyväskylä, joka lopetti Tuomiojärven leirialueen ja siirsi karavaanarialueen sepelikentälle Laajavuoreen. Ja mites kävi?

Toimivat matkaparkit lähellä kaupunkien keskustoja olisi hyvä vastaus meneillään olevaan muutokseen.

JORVA OLLI 08.08.2012 18:17

No niin, nyt taas tietysti sanotaan, että peesaan tai jotain. Kuitenkin sanon, että olen Matin kanssa juuri samaa mieltä.

HJELM ARTO-VEIKKO 08.08.2012 23:14

Jokinlainen väljyyden hakeminen saa meidät menemään matkalla alueelle.Viikonlopun reisulla matkan tarkoitus määrää yöpymis paikan.

t Jelmi

MIKKONEN MATTI 09.08.2012 09:33

Miksi mennä...? SFC-alueilla ymmärretään karavaanarimatkailijan tarpeet. Juuri missään niistä ei rahastus ole pääasia, vaan leiriytyjän viihtymiseksi tarjotaan ne resurssit, jotka on siihen mennessä saatu talkoilla aikaan.

Karavaanarimatkailun edellytysten kehittämistä vastaan toimii kunnissa ja noin yleisestikin isoilla investoinneilla aikaansaadun rakennetun majoitustarjonnan piirissä toimivat vaikuttajat, Jotkin jopa surkuhupaisuuteen saakka, kuten esimerkit Katinkullasta ja Tahkolta kertovat. Heille karavaanari on kilpailija, vaikka käyttäisikin esim. kylpylä- ja ravintolapalveluita. Karavaanareiden mustamaalaus roskista yms. kuuluu tähän strategiaan. Karrikoiden heidän ajatuksenaan voisi olla m-autojen ja -vaunujen "kasettimaksu" saamatta jääneistä yöpymistuloista.

SANTALAHTI BRIITTA 09.08.2012 10:42

Tässä muutama vastaus: (Olin kaksi yötä 11 ja 12-vuotiaan kanssa Kuninkaanlähteellä. Tultiin eilen kotiin.)

viitoitus oli hyvää vastaanotto lämmin ja tuttavallinen, kysyin paikkaa läheltä maauimalaa ja isännät lähti näyttämään kertoivat samalla palvelujen saatavuuden ja paikat naapuri autoissa/vaunuissa tervehdittiin ystävällisesti paikka oli todella siisti, jopa neulaset siivottiin asvaltilta työnnettävällä lakaisukoneella vessat yms... ei ollut paperit eikä käsienpesuaineet loppu, siisteys todella huippua sauna päällä koko päivän ja uima-allas vapaassa käytössä vesiliukumäkineen ajanvietettä vauvasta vaariin yllin kyllin alueella hijaisuusaika oli hiljaista, sai todella nukkua hijaisuudessa kuulutuksia pulla-autosta aamulla hyvien huomenien kera lapsille elokuvanäytös, värityksiä, pelejä erillisten ohjaajien toimesta, altaassa ohjattua vesijumppaa tiskauspaikka siistimpi kuin mulla kotona :) En voi muuta negatiivista asiaa sanoa kuin että oli pakko lähteä jatkamaan matkaa. Kiitos siis Kuninkaanlähteen isännille ja emännille. Ja kaikki tämä todella edulliseen hintaan.
JANHONEN MATTI 09.08.2012 12:04

Kyllähän tuo Mikkosen Matin esittämä näkemys siitä, että karavaanarit koetaan kilpailijoina elää vielä majoituspalvelujen tuottajissa vahvasti. Karavaanarithan olisivat kilpailijoita vain siinä tapauksessa jos tarjoaisivat majoituspalveluja halvempaan hintaa, ei muuten.

Paljon hyödyllisempää on nähdä karavaanarit yhtenä kasvavana asiakasryhmä jolle on mahdollista myydä niitä palveluita joita itsellä on. Mikä tämän järkevän - molemmat hyötyy - ajattelun estää? Onko se stereotypia joka karavaanareihin edelleen perusteettomasti liittyy ja joita vaikkapa Inarin kunnanjohtajan lausunnon kaltaiset mielenilmaukset vahvistaa jossa karavaanarit koetaan vain roskaajina. No parempi sekin kun varkaina.

Olen joskus sitäkin miettinyt, että onko meidän rasitteeksi siirtynyt se mielikuva stereotypia, joka saksalaisista turisteista meillä luotiin 70-luvulla omin eväin ja juomin liikkuvina perunoiden ja maidon pihistäjinä. Tämä mielikuva joka kuitenkin oli maalaislegenda loi kielteistä mielikuvaa niistä turisteista, jotka syystä toisesta eivät tulleetkaan suurin odotuksin rakennettuihin korpihotelleihin istuman takkatuleen ääreen ja juomaan shaali jalkojen päällä kallista konjakkia.

Mielikuvan levittäjille ei tullut pieneen mieleenkään verrata vaikkapa silloista saksalaisten ja suomalaisten elintarvikkeiden hintatasoeroa, oluen ja konjakin hinnoista nyt puhumattakaan. Mitä me päinvastaisessa tilanteessa olisimme tehneet jos olisimme silloin menneet Saksaan tai mitä me teemme nyt kun sinne menemme?

Mutta eletään toivossa - stereotypiatkin voi muuttua. Vähänkös vielä vuosikymmen sitten Kaakois-Suomen kaupoissa oli lappu ovella, että sisälle vain yksi venäläinen kerrallaan ja silloinkin ilman kassia. Mikä onkaan tilanne nyt?

Palaan vielä noihin väitettyihin saksalaisiin perunankaivajiin. Kun olen Saksassa joskus syksyisin ajellyt pikkuteitä niin siellä on tapana,että paikallinen perunakasvattaja tai omenatarhuri tuo taukopaikalle peräkärryn jossa on valmiiksi pussitettuja/säkitettyjä perunoita tai vaikkapa omenia. Jokainen ottaa siitä itse autoonsa - myyjää ei ole - ja maksu käryyn kiinnitettyyn postilaatikkoon.

Mitenkähän tämä systeemi toimisi rehelliseksi mainostetussa Suomessa?

KUJANPÄÄ MARKKU 09.08.2012 12:46

Varmaan aika monet, kuten minäkin, tekevät parin-kolmen päivän trippejä lähitienoille varsinaisen lomareissun ulkopuolella.

Stellplaz-tyyppisiä parkkeja toki pitäis saada paljon enemmän matkailijoiden tarpeisiin, mutta mieluusti yhden yön vietossa laitan (päivällä) pöydän nurmikolle ja vetäsen siinä huiviin pari junttiolvia, joihin asfalttipaikoissa ei aina ole mahdollisuutta tai halua.

Kämppäreillä luulevat mun olevan niin paskanen, että veloittavat varmuuden vuoksi kaikesta All-Inclusive palveluista, vaikka en niitä käyttäisi.

Eli perusmaksu, johon sisältyy vesien vaihto, kemssan tyhjennys ja roskapussin jättö. Muu sitten omien tarpeiden mukaan, kuten henkilömaksut, sähkö, lämmin vesi ynnä kaikki muu mistä keksitään veloittaa.

Ranneke ranteeseen joka oikeuttaa eri maksusta kaikkien huippupalvelujen käyttöön.

Käyttäjän lisäys viestiin 9.8.2012 klo 12:49:37 Enpä huomannut tota näpytellessäni, että aloituksen aihe oli tuolla SFC-alueilla joihin ei niiden luonteeseen sovi ehkä tuollainen veloituskäytäntö.

MIKKONEN MATTI 09.08.2012 13:48

Janhosen Matin kommenttiin väärinkäsityksistä tuli mieleen takavuosien kohu siitä miten saksalaiset pöyristyttävästi mättävät majoituspaikan aamiaispöydästä tavaraa kasseihinsa.

Lehdessä sitten joku Saksassa lomaileva patikoija kehui paikallista viehättävää tapaa, jossa suorastaan vaaditaan, että patikoija tekee sisovasta pöydästä aamulla eväät matkaansa päiväksi.

HOLMSTRÖM JAANA 09.08.2012 14:04

Minusta on vain rikkaus että on erityyppisiä majoitusmuotoja joista kukin voi valita sen joka miellyttää; Me tykkäämme käydä sfc-alueilla koska ne ovat melkein järjestään siistejä, rauhallisia (mielestämme rauhallisempia kuin yleiset alueet) ja isännät ystävällisiä. Se riittää meille. Aikaisemmin kun meillä oli vaunu kausipaikalla tuli kyllä tunne porukan sisäänpäinlämpiävyydestä. Koska olemme erilainen perhe ja pelkäsimme joutuvamme silmätikuiksi oli se yhtenä syynä että vaihdoimme autoon. Nyt ihmiset käyttäytyvät meitä kohtaan asiallisesti ja saamme olla rauhassa. En ole koskaan jaksanut pahemmin pohtia mitä kukin ajattelee meistä, luultavasti ajattelevat. Yleensäkin jos joku käyttäytyy minua tai meitä kohtaan epäasiallisesti laitan siihen tiukan rajan. Ajattelen että se on sen ihmisen käytöstä joka ei kerro minusta/meistä yhtikäs mitään. Onneksi näin tapahtuu enää harvoin. Erilaisuus on hyvä asia samoin profiloituminen. Teema-alueita ei vielä ole monta, nekin olisivat hyviä.

ALAKULJU AULI 09.08.2012 14:26

Aijoin kyllä haipyä täältä mutta pakkohan minun on tulla väärinkäsityksiä ja saksalaisia puolustamaan. :) Hah. Niin se on että vaikka asumme samalla manterella on tavat erinlaiset. Kyllä varmasti ovat olleet saksalaiset tyytyväisiä runsaasta aamiaispöydästä. Hah. :) Millaisia katseitahan saksalaiset ovat saaneet matkailuyrittäjältä kun pöydän tyhjentävät? Olen joskus käynyt muiden suomalisnaisten kanssa kaupungissa aamupalalla. Ja nämä vuosia täällä asuneet ovat sanoneet että kun tilaa aamupalan ja jos sitä ei jaksa syödä niin siitä voi ottaa loput mukaansa. Kerran minäkin pistin laukkuuni pienen hillopurkin. Ja vasta sattui niin että olimme viikonloppu reissulla, sunnuntai aamupäivällä menimme tutustumaan viehättävään pieneen kaupunkiin ja menimme aamupalalle. Korissa tuotiin pöytään kolmenlaista leipää kummallekkin. Ja tietysti me söimme koko rahan edestä. Ja kun viimeinen sämpylä oli syöty ja vatsat aivan liian täynä hoksasimme että leipäkorin pohjalla oli kauniisti taiteltu paperipussi. Eli ei olisi tarvinnut ahmia vaan olisi voinut ottaa leipää mukaan. :)

SUOMI SEPPO 09.08.2012 14:38

Noutopöyta ja pöytiin tuotu annos on hieman eri asia. Jos pitseriassa emme jaksa syödä valtaisaa pitsaa niin pyydetään tarjoilijalta dogibägi, pitsan loppu sinne ja kohti kotia. Iltapala on valmis. Kaippa tarjoilijakin arvaa ettei se mene koiralle vaan parempiin suihin. Tätä emme tietenkään tee Rax'issa tai vastaavassa koska emme ole maksaneet koko noutopöydällista sapuskaa vaan oikeuden syödä sieltä. Tavallisessa paikassa olemme maksaneet koko pitsan niin eiköhän se kuulu meille ? @seppo

KUJANPÄÄ MARKKU 09.08.2012 16:48

On se elo täällä sarvikuonojen maassa sellaista, jotta vasta hieman kauempaa katsottuna sen näkee sellaiseksi.

On tässä kuonoilussa tietty puolensa, mutta hiukka enemmän pitäis poistaa lappuja silmiltään.

KARJALAINEN ALPO 09.08.2012 18:22

Kyllä matkalla on mukavaa, mutta kotiatulo se vasta hyvälle tuntuu. Viime viikon vaihteessa reissussa pitkä viikonloppu. Niin on ollut mukava olla nyt kotona. Mutta uutta reissua vaan jo odottaa. Pitääkö jo ensi viikonloppuna johonkin piipahtaa. Vaikka todelliseen "puskaan" johonkin korpeen, vaikka jonkin korpilammen rannalle. Nuotiolle luonnon hiljaisuuteen ja sitten asautoon nukkumaan.

KUJANPÄÄ MARKKU 09.08.2012 18:29

Nih. Ite en vaan osaa löytää korpilammen paratiiseja joissa nuotiota viritellä. Kateellinen olen sulle.

KARELL HANNU 11.08.2012 07:47

Hyvä kun ilmaisit tämänkin tavan reissata, Tuija. Itse käytän myös työssä asunto-autoa tarvittaessa, ei tartte etsiä kaupungeista tai leirintäalueilta yöpaikkaa pelkän nukkumisen takia. Minusta tuossa ei ole mitään ihmeellistä, juuri sellainen käyttötapa mihin nuo kotterot on alunperin tehtykin; itsenäiseen liikkumiseen ja majoittautumiseen. Käymme perheen ja tuttava karavaanarien kanssa myös leirintälueilla, molemmat käy. Sulle Tuija, nyt on vaan sattunut joku kade arvostelemaan vapauttasi, mut mitä niistä välittämään... Suotta tässä tapellaan, jokainen taaplaa polkujaan omaan tyyliin hyvän harrastuksen parissa!

SÄRKKÄ JANI 10.09.2012 19:02

Jokainen taaplaa tyylillään - suotakoon se heille! Eniten kuitenkin keskustelussa ihmetytti väittämä, että kausipaikkalaiset eivät tahdo tervehtiä. Minulla on kuitenkin ihan toisenlainen kokemus. Otetaan nyt huomioon vielä se, että olemme suhteellisen noviiseja vielä, emme kuitenkaan sinisilmäisiä. Hankimme joku aika sitten vaunun, käytetyn Soliferin, joka vastaa meidän tarpeitamme täysin. En nähnyt mitään järkeä sijoittaa suuria euroja ensivaunuun! Vaunun saatuamme pihaan alkoi pohdinta...kausipaikalle vai jotain muuta. Päädyimme kausipaikalle, koska se sopii elämän tilanteeseemme kaikista parhaiten. Itse olen yllättynyt siitä, että alueella jossa vaunumme (Sauvon Sarapisto) on meidät otettiin hienosti vastaan. Muutama hassu kaveri on alueella, että tervehtiminen ei oikein toimi. Se ei taas minua haittaa, minä tervehdin heitä silti. Kukaan ei ole tuijottanut vaunuumme ohikulkeissaan eikä kukaan väkisin vaunullemme tullut juttusillekaan. Juttua on riittänyt siitä huolimatta ja välillä jopa ihan muustakin kuin siitä, että onko Kabe parempi kuin Solifer tms... Itse olen suhteellisen sosiaalinen kaveri, mutta kuitenkin haluan joskus olla omissa oloissani kuuntelemassa hiljaisuutta! Sitäkin löytyy alueelta siitä huolimatta, että alueella on paljon lapsia ja yllättävän paljon koiria. Ei ole ainakaan vielä ilmennyt ongelmia, toivottavasti ei ilmene. Siellä missä on useampi kuin kaksi suomalaista on myös ongelmiakin, koska olemme ihmisinä erilaisia ja se on mitä hienointa! On vain opittava olemaan ja joskus hieman sietämään. Tällä hetkellä siis vaunumme on kausipaikalla, tulevaisuudesta en tiedä. Jos karavaanielämä kiehtoo vielä eläkeikäisenä saattaa vaunu vaihtua autoon ja sitten liikutaan tyyliin: "Minne tuuli kuljettaa..."

Jo kauemmin karavaanarina ollut mies totesi Sarapistossa minulle näin: "Muista, että karavaanareiden kesken pikkuinen "kettuilukin" on vain rakkautta!"

Eli, annetaan kaikkien kukkien kukkia jatkossakin.

Terveisin, Jani 142813

UUTTU JUHA 11.09.2012 00:44

Jos menet itä-Suomeen Imatran korville niin et ole tervetullut, jos kukaan ei kettuile;)

En ole vieläkään löytänyt niitä leirintäalueita joissa kausipaikkalaiset olisivat epäystävällisiä. Aika moni seikka riippuu omista odotuksista ja eri alueilla on omat vakiintuneet käytäntönsä. Varmaan moni kausipaikkalainen on törmännyt vieraaseen jolle nämä eri alueiden erilaiset käytännöt eivät sovi sitten millään. Tarvis varmaan siihenkin jonkinlainen EU-direktiivi määrittää... itse en ole kausipaikalla missään, vaan kiertelen ympäri Suomea. Useimmilta alueilta on löytynyt aina jotain oppia kotiinkin vietäväksi, Oli se sitten matkailuun tai autoon liittyvää.

JOKINEN OLAVI 12.09.2012 18:00

Oliko tässä tarkoitus rajata alkuperäinen kysymys koskemaan vain matkailuautoja, jos ei niin tässä vaunuilijan vastaus. Valotetaan vähän ensin matkailutapojamme. Vaunuilemme vain kesäkaudet.Leiriydymme vain sitä varten olevilla paikoilla, yleensä SFC-alueilla. Joskus myös sukulaisten mökki tai rantatilan pihapiirissä. Emme milloinkaan ns. puskaparkissa tai jonkun parkkipaikan laidalla. Olemme yleensä nykyään yhdessä paikassa väh: 2 yötä ja teemme usein moniakin tunteja kestäviä autoretkiä ympäristön paikkakunnilla. On mukava palailla aina takaisin valmiiseen leiriin. Ja sitten vastaus varsinaiseen kysymykseen; miksi mennä sf-alueille: 1. TURVALLISUUS. 2. VIIHTYVYYS. 3. TILAT. 4. PALVELUT. Lopuksi totean että ei tarvitse pelätä vandalismia. Turvallisia reissuja olitte missä hyvänsä yönne. Terv. Olkke

KARJALAINEN ALPO 12.09.2012 23:20

Mikähän karavaanarin oikea muoto? Eikös jokainen sen luo itse? Olen vielä aika noviisi, kun lukee näitä kirjoituksia. Aluksi oli vaunuja ja sitten oli kausi, ettei ollenkaan oltu karavaanareita ja nyt sitten taas autolla. Kokemuksia on ollut monenlaisia niin kotimaisista kuin ulkomaisista matkailijoista.No sanokaapa mikä se sitä oikeaa karavaanari-elämää? Olen ollut sf-alueilla, muilla alueilla, hyvillä ja huonoilla alueilla, puskassa ja ilman puskaa tienlaidassa. En tiedä mikä teistä muista on oikeanlaista? Minusta kaikki on ollut elämystä ja aion jatkaa tätä! Numeroni on ehkä vähän olematon; 14869. Koen olevani KARAVAANARI! Ehkä en täytä kaikkien ajatuksia, mutta haitanneeko tuo mittään. Ajan asautokopilla noin 30000 vuodessa ympäri vuodessa. Milloin hyvä ja milloin huono karavaanari?

VÄLIAHDE JUSSI 13.09.2012 00:59

Kyllä olen Alpon kanssa samaa mieltä, itse me kukin olaan semmoisia kuin,ollaan ja piste.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.