Matkailuautojen ajoneuvovero aiheuttanee verovalituksia
Matkailuautojen ajoneuvovero aiheuttanee verovalituksia
2.6.2010
Monet matkailuauton omistajat ovat saaneet ajoneuvoverolipun, jossa pyydetään suorittamaan matkailuauton ajoneuvoveron perusvero-osuus vuodeksi eteenpäin. Useita matkailuautoilijoita on järkyttänyt ja närkästyttänyt perusveron huomattava korotus aiempaan käytäntöön verrattuna.
Matkailuautojen ajoneuvoveron perusvero määräytyy ajoneuvoverolain 10 §:n perusteella auton valmistajan ilmoittaman hiilidioksidipäästön perusteella. Mikäli CO2-lukemaa ei auton rekisteriosassa ole, määräytyy vero ajoneuvon massan perusteella. Massaperusteinen vero korottaa matkailuauton omistajan päiväkohtaista perusveroa 0,35 eurosta/päivä 1,33 euroon/päivä. Korotus aiempaan veron määrään on 280 prosenttia.
Matkailuautoilijat pitävät uutta verotusta eriarvoistavana ja kohtuuttomana. Yksi keino yrittää saada oikeutta kohtuuttomana pitämäänsä verotukseen on verovalituksen tekeminen. Valitusaika on 5 vuotta veron maksuunpanovuoden päättymisestä.
Ajoneuvoverovalituksen voi halutessaan tehdä oheisella SF-Caravan ry:n laatimalla sähköisellä pdf-lomakkeella. Lomakkeen aukaisuun ja täyttämiseen tarvitaan ilmainen Adobe Reader -ohjelma, jonka voi ladata osoitteesta: www.adobe.fi. Lomake täytetään koneella, tulostetaan ja lopuksi allekirjoitetaan.
Valitus osoitetaan Helsingin hallinto-oikeudelle ja toimitetaan osoitteella Trafi, Liikenteen turvallisuusvirasto, PL 320, 00101 HELSINKI.
Jäsenet, joilla ei ole tulostinta käytettävissään voivat tilata lomakkeen SF-Caravan ry:n toimistosta puh. (03) 615 311.
Uutiset
SF-Caravan ry hakee toiminnanjohtajaa ja johdon assistenttia 21.9.2023
Caravan-lehden jakeluun muutoksia 15.9.2023
Äänestys käynnissä: Vuoden Caravan-alueet 2023 18.8.2023
Toimistolla sähköpostiongelmia 10.7.2023
Kauko Meriläinen Vuoden karavaanari ja SF-Caravan Valkeakosken seutu Vuoden yhdistys 2022 22.5.2023
Messuarvonta Caravan Show suoritettu 15.5.2023
Karavaanarialue Onnela ja SF-Caravan Alatalo Vuoden 2022 Caravan-alueiksi 22.4.2023
Liiton puheenjohtajuudessa jatkumo, liittohallituksen jäsenyyttä tavoittelee seitsemän ehdokasta 22.3.2023
Kiuruvedellä 2024 järjestettävät Pohjoismaiset Karavaanipäivät herättää kiinnostusta 10.3.2023