Aurinkosähkökokemuksia

Pasi Sormunen 16.08.2021 11:12

Vaikka keskusteluja aiheesta on ympäriinsä, niin tässä ei juur kysytä eikä vastata kenenkään toisen aloittamaan aiheeseen, ja edelleen monille ajankohtainen aihe, niin laitanpa oman tarinan, omasta näkökulmasta.

Vaihdoin alkukesästä vaunua ja haeskelin ympäri interwebbiä vinkkiä aurinkopaneeleista ja mitoituksista, mutta törmäsin muutamaan ongelmaan. Tietoa on kyllä tarjolla, mutta vähän sekavasti, usein myyntimies/sähköinsinöörin kirjoittamina, jolloin tulkintaan pitäisi olla tekniikan koulutus prosessikaavioista, sähkötekniikan perusteet lyhyt oppimäärä ja vielä pitäis osata laskea yhteen kaikkien laitteiden ampeerit ja wotit. Usein linkit johtivat myös etuteltan puheisiin, mutta entisen maalaispojan nykyiseen kaupunkilaisjärkeen aika paljon menee reilusti yli hilseen, kun tavoitteena on yksinkertainen, edullinen, helposti asennettava ja toimiva tavallisen pienen ihmisen systeemi ;O) Toisaalta suurelta osin tämän selvitystyön tuloksena päätin palata karavaanariksi reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen

Minä olen oikeammin kalavaanari kuin karavaanari, enkä töpselipaikoilla juuri aikaa vietä (kotipihaa lukuun ottamatta). Ilman kalastus-, metsästys- ja muita retkeilyharrastuksia ei varmaan vaunua olisikaan. Tarpeet reissusähkölle on mulla periaatteessa yksinkertaiset; valot, kaasulämmitys kiertovesipumppuineen, puhelinten ja tablettien lataus, radio, kannettavan tietsikan lataus etätöitä varten. Ruuanvalmistus ja kahvin keitto onnistuu mainiosti ihan ilman sähköjä, kaasulla, pienellä hiiligrillillä, kahdella spriipolttimolla varustetulla savustuslaatikolla jne… Jotenkin suurin osa opastuksesta tuntui reilusti ylimitoitetulta. Edelliseen vaunuun laittelin halvan bilteman säätimen, reiän vaunun seinään, jossa sääsuojattu tupakinsytkäliitäntä ja 3:n metrin johdolla siirreltävä 15W paneeli, jonka pistin tulille tarpeen mukaan ja kääntelin pari kertaa päivän mittaan aurinkoon päin. Kevät-kesä-syksy käytössä puhelimet ja muut laitteet tuli silläkin ladattua ja primus jaksoi kaasulla lämmittää.

En jaksa lukea ja laskea insinöörien mitoituksia, mutta ymmärrän kyllä sellaisiakin tarpeita, että haluaa vaunuun mikroaaltouunia, pientä pesukonetta ja tuo putkitelevisio ja digiboksikin vielä toimivat, ja on eräällä kalakaverillani tarve saada yöksi pörisemään uniapnean hoitoon hapetuskonekin. Mutta mulle nuo useiden satojen Wattien ja Kilowattien paneelitarpeet meni vähän yli hilseen.

Lopulta päädyin ratkaisuun: Puuilosta Tabel 50W ”karavaanarisetti” satasella, kaikki tarvittava almiina ja sisältää yksinkertaisen näköiset ”tee näin ohjeet”. Lisäksi siinä vielä ohjeet, joilla viereen pistetään tarvittaessa toinen samanmoinen lisäpaneeli, ellei virta riitä. Sikafleksillä paneelin kiinnikkeet puhdistetulle ja hieman hiotulle katolle, pistin paneelin Polarin kaltevalle ”etukatolle”, jolla aattelin, että kun vaunun suuntaa parkissa etelään, tulee vähän tehokkaammin virtaa vielä syksylläkin. TV-antenni pois ja reikään sorvasin läpiviennin paneelin kaapelille, säädin seinään, hieman johtojen pujottelua ja piuhat kiinni sekä akkuun, että säätimeen. Lisäksi laittelin pari 12 V tupakinsytkä-pistorasiaa. Lisävarusteeksi vielä 12V pistokkeesta virtansa saava 300W invertteri, jolla voi ladata tietsikkaa, katsella älytelkkaria tai käytellä muita heikompivirtaisia 220V sähkölaitteita. Samalla päivitin vielä kaikki vaunun sisävalot Led-lampuiksi. Mm. 21W spottivaloissa on nyt 1W ledipolttimot, kattovalaisimet ja tiskipöydän ”työvalot” niinikään murto-osat entisistä. WC:n putkivalonkin näköjään voi jo korvata ledilampulla, kunhan siitä alkaa aika jättää.

Akkuna ihan perus Exide 80 Ah. Vaunuilukausi mulla jatkunee lumentuloon, sitten hetki taukoa ja helmikuussa hiihtolomalla alkaa uudelleen, katsellaan syksyä kuinka sähkö ilman töpseleitä riittää yhdellä 50 Wattisella, mutta ei ole ollut tarvis asennuksen jälkeen töpselissä käyttää, siirtymäajossa on tuolla vaunulla näköjään pakko pistää takasumuvalo päälle ja virtaa menemään vaunuun, jääkaappi kun ei kaasulla kestä hetkeäkään ajon aikana päällä.

Liitetiedostot

paneeli.jpg
Toivo Koistinen 16.08.2021 12:16

Paljonhan noista on kirjoiteltu, ja hyväniin, koska paljon on tietoa myös saanut. Tuo aurinkopaneli on hyvä tosiaan, jos leireilee juurikin kevät talvelta syksyyn enne talvea. Sillon kyllä nykypanelit lataa akun hyvin, ja akun kokohan sitten on sekin tarpen mukaan.
Niinhän se Suomesa kotiasumisesakin, mitä olen seuraillut, että helmikuun loppupuolelta marraskuun loppupuolelle tääläkin uskon niiden tuottavan aikapaljon talon tarpeesta
Tuon pimeän välin useimmin lumi peittää niitä, mikäli katon lappeelle ne pistää.
Tp

Pasi Sormunen 16.08.2021 14:18

Maailma muuttuu jatkuvasti, näköjään sähkökään ei enää ole entisensä?

On se tuo aurinkosähkö tosiaan ihan eri juttu kun tavallinen töpselistä ladattava. Ennen vanhaan piti ruskean sähkön kulkea katkaisijan läpi ruskeita johtoja pitkin ja sinisen sähkön sinisiä pitkin , nyt ei enää toimi ! (ks. Kuva). Aurinkopaneeli vaunun katolle ja samalla vaihdoin kaikki sisävalot Led-lampuiksi. Ja kyllähän onneksi tuolle ristiinkytkennälle lopulta löytyi ihan järkeenkäypä ja fysiikan lakien mukainen selitys.

Nimittäin kun täällä meilläpäin sähkövirtaa on aina saatu Imatran koskesta ja vesivoimaturbiinien ropelit pyörivät perinteisesti vastapäivään. Aurinko sen sijaan kulkee taivaalla myötäpäivään, joten luonnollisestihan sähkökytkennätkin on muutettava kulkusuunnan mukaisiksi.

Liitetiedostot

sahko.jpg
Timo Haapanen 16.08.2021 17:56

Toivottavasti tuo säädin on 10 A koska arvelen että tulet hankkimaan lisätehoja ensi kesänä. Totuus on että 50 W:n panelin huipputeho 2,8 A tulee harvoin, keskiarvo varmaankin n. 1,5 A ja se on lähinnä akun ylläpitolataus.

Tarkoitus ei ole arvostella mutta näin se vaan menee. Yksi 100 W paneli tuon viereen niin saat sydeemit tehokkaammin toimimaan.

Sammuuko se jääkaappi ajoviimassa vai mikä siinä on. Sitäkin voi parannella aika helposti. Polarissa on kyllä hyvä johdotus 12 voltin käyttöä ajatellen.

@timppa

@timppa

Tapani Pokkinen 16.08.2021 18:48

Samaa mieltä, keralla niin suuri paneli kuin sovinnolla mahtuu.

Petri Ahonen 18.08.2021 10:27
Pasi Sormunen

Maailma muuttuu jatkuvasti, näköjään sähkökään ei enää ole entisensä?

On se tuo aurinkosähkö tosiaan ihan eri juttu kun tavallinen töpselistä ladattava. Ennen vanhaan piti ruskean sähkön kulkea katkaisijan läpi ruskeita johtoja pitkin ja sinisen sähkön sinisiä pitkin , nyt ei enää toimi ! (ks. Kuva). Aurinkopaneeli vaunun katolle ja samalla vaihdoin kaikki sisävalot Led-lampuiksi. Ja kyllähän onneksi tuolle ristiinkytkennälle lopulta löytyi ihan järkeenkäypä ja fysiikan lakien mukainen selitys.

Nimittäin kun täällä meilläpäin sähkövirtaa on aina saatu Imatran koskesta ja vesivoimaturbiinien ropelit pyörivät perinteisesti vastapäivään. Aurinko sen sijaan kulkee taivaalla myötäpäivään, joten luonnollisestihan sähkökytkennätkin on muutettava kulkusuunnan mukaisiksi.

Niinhän se on, sähkö tarpeen mukaan, liikennevaloissa tarvitaan kuuluisan vihreän sähkön lisäksi punaista sähköä... Vitsit sikseen, vaihtosähkön (230VAC) kanssa pitää olla todella varovainen, jos ei perusteita tiedä, pitää homma jättää "ammattilaiselle". Tiettyjä asioita voi toki tehdä itse, siis jos tietää mitä tehdä. Vaihtosähkölaitteissahan sinisellä ja ruskealla ei ole uusissa asennuksissa sinällään merkitystä, mutta sitä keltavihreää ei saa noihin sotkea/kiinnittää. Tasasähkössä (DC) värejä (musta ja punainen) ei saa missään tapauksessa kytkeä ristiin.

Petri Ahonen 18.08.2021 10:31
Pasi Sormunen

Vaikka keskusteluja aiheesta on ympäriinsä, niin tässä ei juur kysytä eikä vastata kenenkään toisen aloittamaan aiheeseen, ja edelleen monille ajankohtainen aihe, niin laitanpa oman tarinan, omasta näkökulmasta.

Vaihdoin alkukesästä vaunua ja haeskelin ympäri interwebbiä vinkkiä aurinkopaneeleista ja mitoituksista, mutta törmäsin muutamaan ongelmaan. Tietoa on kyllä tarjolla, mutta vähän sekavasti, usein myyntimies/sähköinsinöörin kirjoittamina, jolloin tulkintaan pitäisi olla tekniikan koulutus prosessikaavioista, sähkötekniikan perusteet lyhyt oppimäärä ja vielä pitäis osata laskea yhteen kaikkien laitteiden ampeerit ja wotit. Usein linkit johtivat myös etuteltan puheisiin, mutta entisen maalaispojan nykyiseen kaupunkilaisjärkeen aika paljon menee reilusti yli hilseen, kun tavoitteena on yksinkertainen, edullinen, helposti asennettava ja toimiva tavallisen pienen ihmisen systeemi ;O) Toisaalta suurelta osin tämän selvitystyön tuloksena päätin palata karavaanariksi reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen

Minä olen oikeammin kalavaanari kuin karavaanari, enkä töpselipaikoilla juuri aikaa vietä (kotipihaa lukuun ottamatta). Ilman kalastus-, metsästys- ja muita retkeilyharrastuksia ei varmaan vaunua olisikaan. Tarpeet reissusähkölle on mulla periaatteessa yksinkertaiset; valot, kaasulämmitys kiertovesipumppuineen, puhelinten ja tablettien lataus, radio, kannettavan tietsikan lataus etätöitä varten. Ruuanvalmistus ja kahvin keitto onnistuu mainiosti ihan ilman sähköjä, kaasulla, pienellä hiiligrillillä, kahdella spriipolttimolla varustetulla savustuslaatikolla jne… Jotenkin suurin osa opastuksesta tuntui reilusti ylimitoitetulta. Edelliseen vaunuun laittelin halvan bilteman säätimen, reiän vaunun seinään, jossa sääsuojattu tupakinsytkäliitäntä ja 3:n metrin johdolla siirreltävä 15W paneeli, jonka pistin tulille tarpeen mukaan ja kääntelin pari kertaa päivän mittaan aurinkoon päin. Kevät-kesä-syksy käytössä puhelimet ja muut laitteet tuli silläkin ladattua ja primus jaksoi kaasulla lämmittää.

En jaksa lukea ja laskea insinöörien mitoituksia, mutta ymmärrän kyllä sellaisiakin tarpeita, että haluaa vaunuun mikroaaltouunia, pientä pesukonetta ja tuo putkitelevisio ja digiboksikin vielä toimivat, ja on eräällä kalakaverillani tarve saada yöksi pörisemään uniapnean hoitoon hapetuskonekin. Mutta mulle nuo useiden satojen Wattien ja Kilowattien paneelitarpeet meni vähän yli hilseen.

Lopulta päädyin ratkaisuun: Puuilosta Tabel 50W ”karavaanarisetti” satasella, kaikki tarvittava almiina ja sisältää yksinkertaisen näköiset ”tee näin ohjeet”. Lisäksi siinä vielä ohjeet, joilla viereen pistetään tarvittaessa toinen samanmoinen lisäpaneeli, ellei virta riitä. Sikafleksillä paneelin kiinnikkeet puhdistetulle ja hieman hiotulle katolle, pistin paneelin Polarin kaltevalle ”etukatolle”, jolla aattelin, että kun vaunun suuntaa parkissa etelään, tulee vähän tehokkaammin virtaa vielä syksylläkin. TV-antenni pois ja reikään sorvasin läpiviennin paneelin kaapelille, säädin seinään, hieman johtojen pujottelua ja piuhat kiinni sekä akkuun, että säätimeen. Lisäksi laittelin pari 12 V tupakinsytkä-pistorasiaa. Lisävarusteeksi vielä 12V pistokkeesta virtansa saava 300W invertteri, jolla voi ladata tietsikkaa, katsella älytelkkaria tai käytellä muita heikompivirtaisia 220V sähkölaitteita. Samalla päivitin vielä kaikki vaunun sisävalot Led-lampuiksi. Mm. 21W spottivaloissa on nyt 1W ledipolttimot, kattovalaisimet ja tiskipöydän ”työvalot” niinikään murto-osat entisistä. WC:n putkivalonkin näköjään voi jo korvata ledilampulla, kunhan siitä alkaa aika jättää.

Akkuna ihan perus Exide 80 Ah. Vaunuilukausi mulla jatkunee lumentuloon, sitten hetki taukoa ja helmikuussa hiihtolomalla alkaa uudelleen, katsellaan syksyä kuinka sähkö ilman töpseleitä riittää yhdellä 50 Wattisella, mutta ei ole ollut tarvis asennuksen jälkeen töpselissä käyttää, siirtymäajossa on tuolla vaunulla näköjään pakko pistää takasumuvalo päälle ja virtaa menemään vaunuun, jääkaappi kun ei kaasulla kestä hetkeäkään ajon aikana päällä.

Sinun kannattaa ehkä hankkia tietokoneelle laturi, joka kytketään tupakansytyttimeen, turha tuhlata tehoja invertterin kautta lataukseen. Toki sama koskee kaikkia DC laitteita, 230 vaihtosähkölaitteet toki tarvitsee sen invertterin.

Timo Haapanen 18.08.2021 11:21

Jos sulla on 7-napainen pistoke ja takasumuvalo syttyy ei kaapille mene virtaa. Jatkuva virta ( lataus/ jääkaappi ) otetaan navasta 2 ( 54 g ) tai takasumuvalo siitä samasta mutta ei molempia. Tietysti vaunussa voi olla tehtynä mitä tahansa.

@timppa

Pasi Sormunen 19.08.2021 09:09
Petri Ahonen

Niinhän se on, sähkö tarpeen mukaan, liikennevaloissa tarvitaan kuuluisan vihreän sähkön lisäksi punaista sähköä... Vitsit sikseen, vaihtosähkön (230VAC) kanssa pitää olla todella varovainen, jos ei perusteita tiedä, pitää homma jättää "ammattilaiselle". Tiettyjä asioita voi toki tehdä itse, siis jos tietää mitä tehdä. Vaihtosähkölaitteissahan sinisellä ja ruskealla ei ole uusissa asennuksissa sinällään merkitystä, mutta sitä keltavihreää ei saa noihin sotkea/kiinnittää. Tasasähkössä (DC) värejä (musta ja punainen) ei saa missään tapauksessa kytkeä ristiin.

Juu, hieman piti ihmetellä asiaa aluksi, mutta kyse on siis vaunun 12V järjestelmästä ja metallikantaisten hehkulamppujen vaihdosta ledipolttimoiksi.

Hehkulampussa ei ole niin väliä miten perin virta kulkee, lanka hehkuu, kunhan vaan kulkee. Siispä aikoinaan piuhoja vedellessä ei ole ollut näköjään niin väliä miten perin kytketään. Led-polttimossa taas virran kulkusuunnalla on väliä, esim. metallikanta P21W lampuissa maa on pohjassa ja virta kyljessä.

Vaununi 6:ssa spottivalossa 4 takimmaista oli kytketty "väärinpäin" ja 2 edessä "oikein". Kattolamput päinvastoin, takana oikein päin ja edessä väärin. Tuossa katkaisinrasian kanssa olevassa yöpöytävalossa oli senverran vitsikästä vaihtaa johdot ristiin, että nappasin kuvan. Sukkulapolttimoissa taas on vaan kokeiltava kummin päin toimii. On myös kaupan, vähän reilumpaan hintaan, polttimoita joissa on joku juttu (ilmeisesti nimeltään estodiodi) jolla toimivat myös vaikka kytkentä väärinpäin.

Minä urakoin ja vaihtelin piuhat kaikista lampuista oikein, ihan päin vastaisen varalta. Virrankulutuksen pitäis olla nyt lamppujen wattimäärällä laskien n. 1/20 osa entisestä, vaikka valoteho on silminnähden arvioiden tuplat entiseen.

Pasi Sormunen 19.08.2021 09:13

Tietokone teki taas copypastevirheen; piti olla "oikein päin, ihan vastaisen varalta." eikä päinvastaisen varalta ;O)

Petri Ahonen 31.08.2021 18:07

Nyt vasta luin viestisi ja pohdin tuota mainitsemaasi P21W lampun sähkön "suuntaa" , sillä mielestäni maa (miinus) on lampun rungossa ja plussa pohjassa.

Pasi Sormunen 02.09.2021 14:03

Jep, muisti teki tepposet. Napa pohjassa ja miinus rungossa.

Petteri Kerttula 12.10.2021 23:35

Kyllä se paneeli kivasti vapauttaa piuhoista. Meilä Bussen katolla 340w paneeli ja sisällä agmmää 2x100A ja 2x92A, eipä tuota piuhaa olla tarvittu seinään ku talvella harvoin. Poika pelaa pleikkaa sädepäivällä puskassa ja minä lämmitän mikrossa eineksen jos siltä tuntuu :)
Ovat kytketty 2+2,katkasin välissä ja paneelilta virrat menee toiseen pariin jossa myös 2kw invertteri, paneelilla voi ladata jos haluaa kaikkia 4 akkua mut ajaessa otan nuo akku parit irti kytkimellä toisistaan ettei moottorin laturi joudu liian tiukoille jos joutuu lataa yht 5 akkua. Onko turhaa erottaa?

Toivo Koistinen 13.10.2021 07:44

Ei laturi välitä siittä paljonko on akkuja ladattavana. se lataa aina samalla teholla koneen käydesssä. Mutta se, että kerkikö latailla kaikki sen ajon aikana.
Siksi on hyvä jaotella niiden määrää.
Tp

Pasi Sormunen 13.10.2021 11:05

Jatketaas kokemuksen jakoa:

Nyt ei enää oikein päivän pituus ja auringonvalon kirkkaus sadepäivinä riitä yhdellä 50W paneelilla ja 80 Ah akulla lataamaan akkua joka päivä täyteen. Mutta, aiemmin mainitulla käytöllä eli muutaman kännykän ja tabletin virroissa pito (tabletti toimittaa TV:n virkaa), lämmitys (Primus, vesikierto), valot, satunnainen tietsikan lataus invertterillä ja jotakin muuta pientä siinä sivussa, 50W paneelikin riittää mainiosti koko sulan maan kauden, eli n. maaliskuun lopulta lokakuun puoleen väliin. Kertaakaan ei ole ollut töpseli kiinni vaunun kyljessä.

Juur nyt on liimauksessa toinen 50W paneeli viereen ja aattelin laittaa myös toisen 80Ah, ihan tavallisen nesteakun, molemmat rinnan kytkettyinä.

Ja miksikö ei isompaa/isompia paneleita ja useamman sadan ampeerin akkuja?
Noo, ei toistaiseksi tunnu minun käyttöön tarpeelliselta, lisäksi kilpailu isommista vehkeistä on ihan turhaa, aina löytyy joku jolla on vielä isommat ja sitäpaitsi siinä kun isompia vasta sovitellaan, pienemmällä on touhuttu täyttä päätä jo pitkään ;O)

Kustannukset tähän asti: 2 x 50W monokristallipaneeli + säädin + tarvittavat kiinnikkeet, johdot ja liittimet 178€, Sika 351 liima 10€ ja toinen Exide ER350 dual 80Ah akku + johdot ja akkukengät 120€. Hieman hiekkapaperia ja asetonia paneleiden kiinnikepaikkojen valmisteluun ja jos johtoja tarvitsee pitkän matkaa kuljetella kattoa pitkin, niin kotelointi johdolle. n. 300€ "investointi" ja loppu onkin sitten omaa askartelua.

(Pelkkä 1 kpl 50W paneeli, kiinnikkeineen, säätimineen ja johtoineen 99€)

Suurin ongelma askartelussa on, että miten sinne katolle pääsee käsiksi, ilman että tarvitsee katolle hyppiä ja että on sellaiset tikapuut ja telineet, ettei niillä tehdä vaurioita katonrajaan. Johtojen läpivienti katosta tehty TV-antennin reiästä ja laittamalla päälle läpivientisuoja. TV-antenni on nykypäivänä monelle jo täysin turha kapistus, joten sen voi heivata samalla mäkeen. Jos joku sattuu tarvitsemaan perinteistä haravaa mökille tai vaunuun, niin mulla on joutavana pari kappaletta tykötarpeineen, saa tulla hakemaan.

Pasi Sormunen 20.10.2021 12:33

Rupesi laiskottamaan, enkä kehtaa talvigummeja alkaa alle laittamaan, peruuttelin vaunun katokseen ja varmaan tuonne helmikuun lopulle vaunu on menopaussilla, ellei mieli tässä välillä muutu. Katoksen etuseinä kun on avonainen ja siitä aamupäivällä päivä muutaman tunnin paistaa aurinkopaneliin, joten akku on päivittäisessä "ylläpitolatauksessa".

Onko mitään iloa tai haittaa jättää siihen tahallaan pientä päivittäistä kulutusta päälle? Radion muisti mm. on koko ajan päällä, ellei katkaise erikseen.

Hemmo Lehtonen 21.10.2021 10:32

Jokaisella säätimellä on oma pieni sisäinen virrankulutuksensa joten en pitäisi mitään laitetta päällä tuon pienen kulutuksen takia, säädin hoitaa tämänkin asian öisin ja pilvisellä säällä.
T. Hemmo

Kaj Nyyssönen 21.10.2021 14:51

Kun olet tähän asti pärjännyt kalareissuillasi ilman aurinko sähköä. Niin kyllä sinä pärjäät sen kanssakin.
Ensin paneeli vaunun katolle ei mahdu hirveästi paneelia. Kaikki mikä menee yli 50w on hyväksi läppärin käyttö tai TV niin 100W on ok en laittaisi 150W enempää vaikka mahtuisi.
Lataus säädin mitoitetaan paneelin tai useamman ollessa kysymyksessä yhteen laskettu max. Virta (A).
Johdot 12V 10A asti alle 5m pitkä pitempi 2.5mm2 20 A virta paneelilta johto 12V 3mm2 5m asti yli 5m 6mm2

Invertteri TV tai läppäri max 150w siniaallon tapaista 230V

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.