Antti Siljamäki hesarissa 18.01.2020

Timo Haapanen 20.01.2020 10:22

''Keski-ja Etelä-Euroopan markkinoille tehdyissä matkailuajoneuvoissa on erilainen varustus kuin Pohjoismaissa myytävissä malleissa. Eroja on varsinkin lämpöerityksessä ja lämmityksessä sekä sähköpistorasioissa, mikä suomalaisen ostajan kannattaa huomioida. Monet luulevat että kun ollaan EU:ssa, niin kaikissa maissa ajoneuvot ovat samanlaisia, mutta ne eivät ole.''

Tätä laulua on kuultu vuosikausia mikä tietysti on luonnollista Matkailuajonevuotuojat ry:n toiminnanjohtajalta. Kommentit ovat suoraa meitä harrastajia vastaan.

Olisiko Siljamäellä näyttää edes yksi ajoneuvo jonka lämmöneristys jotenkin eroaa heidän (Matkailuajonevuotuojien ) maahan tuomistaan ajoneuvoista, samoja autoja he tuovat kuin yksityisetkin hakijat.

Sähkörasiat on E hyväksyttyjä kaikissa autoissa, Truman lämmittimiä on sekä 4 kW:n että 6 kW:n tehoisia. Matkailuajonevuotuojat ry:n jäsenet tuovat yhtälailla kumpaakin mallia.

Kyseessä on siis harkittu väärän tiedon levittäminen meidän karavaanareiden hämäämiseksi.

@timppa

Matti Meikäläinen 20.01.2020 11:38

Nyt kun on jo mersukin sulkenut sen suomen valmistettavien ajoneuvojen tehtaan, niin onhan se hyvä että edes joku vielä tekee vain suomen malleja.
Tai voihan se olla että Antti on pikkaisen jäänyt kehityksestä jälkeen.
Tai voihan se olla että samasta n.s. suomi mallista voi pyytää muutaman tonnin ylimääräistä joiltain höpsöiltä.

T : Masi

Veli-Pekka Merikallio 20.01.2020 11:41

Hyvä Timppa, kiinnitin huomioni samaan asiaan, vaan kun kyseessä on kuitenkin kauppiaiden edustaja (tukevasti kylläkin kiinni Caravan-lehden toimituksessa), ajattelin, että ehkäpä hänellä on intressi työntää esille noinkin vahvaa tuubaa.

Alkavat nämä meidän edusmiestemme roolit hämärtyä pikkuhiljaa ( liittomme puheenjohtaja Rusi toimii yhden yksityisen matkailuajoneuvofirman mainospellenä).

Teemu Eerola 20.01.2020 18:51

Varsinkin m- auton eristyksissä, korin rakenteessa ja perusvarustuksessa olisi aika kallista edes säästää jonkun mallimerkin m- auton valmistuskustannuksissa virityksillä eri maita varten.
Niitä kun tulee lukumääräisesti Pohjolaan kovin marginaalinen määrä.

Toki eräitä malleja valmistetaan esim. vesikeskuslämmityksellä tai ilmalämmityksellä varustettuina, jolloin on ihan sama minkä maalainen ostaja tekee valinnan - voi näkyä mallimerkinnässä. Kun tilaa auton ajoissa, voi erilaisia varusteita valita kauppaan jo tilausvaiheessa Suomessa tai ulkomailla. Esim. käytettynä ostettujen saksalaisten henkilö- ja matkailuautojen lisävarustelu voi olla joskus monipuolisempi kuin perusmallin.


Tapani Pokkinen 20.01.2020 19:52

Sen lauluja laulat kenen lippua kannatat.

Minulle tuo herra Siljamäki taannoin soitteli ja käski olemaan herjaamati huumori/hyymeriä. Pilasin kuulema omani sekä koko karavaanijärjestön että matkailuautojen valmistajien maineen kun kerroin näkemykseni ostamani tuotteen laadusta ja sen luvatusta takuusta jos ja kun takuuaikana ongelmia ilmenee.

Minun olisi pitänyt ymmärtää olla hiljaa ja erityisen raskauttavaa oli se kun olin jonkun kerran erehtynyt lehteen kalahöpöjuttuja raapustamaan.
Noh kukin tyylillään.

Jarmo Leinonen 20.01.2020 21:33

Lainaus:
"Alkavat nämä meidän edusmiestemme roolit hämärtyä pikkuhiljaa ( liittomme puheenjohtaja Rusi toimii yhden yksityisen matkailuajoneuvofirman mainospellenä)."

Valitettavasti varapuheenjohtaja Timo Tarvainen on omaksunut saman roolin. Mainostaa joka käänteessä samaa kauppiasta (facebook/Karavaanarit).

Erkki Pellikka 20.01.2020 22:18

Matkailuautoja on kesäautoja ja talvikäytöön mahdollisimman hyvin kelpaavia. Talviauto ei ole retkiauto. Eikä Truma lämmityksellä varustettu auto. Truma lämmitysjärjestelmmään ei ajaessa voi ohjata lämmönvaihtimella moottorin lämpöä. Talviauton eriste ei ole styroksia. Rakenne pitää olla mieluummin kaksoispohja rakenteinen. Seinän ja katon, sekä seinän ja lattian liitos pitää olla tehty niin että sieltä ei löydy eristämättömiä kohtia. Auton koko oltava talvikäytössä "riittävä", koska ulkona ei silloin istuskella. Lämpimässä olevat säiliöt oltava isoja.
Caravan korjaamolla käydessäni ,olen huomannut kolariautoja katsellessani, kuinka monen auton rakenne on todellisuudessa tehty. ? Korimalli, intekroitu tietysti ja vetotapa takaveto. Lämpölasit myös ohjaamoon.
Nämä on minun oppimia ominaisuuksia talviautoista. Jollakin tietysti aivan muuta.

Hauskoja talvimatkoja kaikille.

Timo Haapanen 20.01.2020 22:49

Ei Erkki tästä ollut kysymys ollenkaan.

@timppa

Erkki Pellikka 21.01.2020 08:45

En ole lukenut sitä Siljamäen juttua. Kun en löytänyt netistä.

Petteri Haverinen 21.01.2020 10:27

Itse kiinnitin samaan asiaan huomiota ja tulee mieleen henkilöautojen omatoimisen tuonnin yleistyminen Suomessa 2000-luvun alussa. Kaupalliset toimivat peloittelivat ns "tuulipukukansaa" . Käytettyjä "faktoja" olivat esim. piemmät lämmityslaitteet .. Nyt nämä samat kaupalliset toimijat ovat suurimpia käytettyjen h-autojen tuojia.
Sama kehitys taitaa olla menossa matkailuvälineiden suhteen. Ostajien sukupolvi on vaihtumassa ja meille "nuoremmille" on jo arkipäivää selvittää mikä tuotteiden hintataso Euroopan alueella.
Itse tein asuntoauto hankinnan elokuussa ja laitoin myyntisivustoille hakukoneisiin vaaditut asiat ja hankita suunta oli kohtuullisen selvä (Saksa), mutta olisin toki ostanut myös Suomesta jos vaatimukset/hintataso olisi kohdannut.

Kasikasi Kooviis 21.01.2020 13:38
Erkki Pellikka

En ole lukenut sitä Siljamäen juttua. Kun en löytänyt netistä.

Tuossa
https://www.hs.fi/autot/art-2000006375703.html

Sakari Lepola 21.01.2020 20:22

Menee vähän ohi asiasta, mutta muistui mieleeni tapaus 80-luvulta kun eräs tuttavani Pohjois-Karjalasta vaihtoi Ladansa uuteen. Uusi Lada ei lämmennyt talvella millään, kone kävi kylmänä eikä lämpöä tullut sisälle. Huollossa sitten havaittiin että autossa on paljon normaalia suurempi syylari. Se oli tarkoitettu vietäväksi jonnekin lämpimiin maihin mutta olikin eksynyt Suomeen tuotavien joukkoon. Vaihtoivat syylarin ja Lada alkoi lämpiämään.

Toivo Koistinen 21.01.2020 21:43

Ensimäiset mallit napisilmästä oli ne millä tarkeni olipa mikä ilima tahansa. Mutta se viimenen kanttilampu 1500 oli enempi jo väli-ilimojen mallia.
lavamosse oli muuten lämmin, mutta kovilla ilmoila siinä psy kokonaan sulana vain takalasi. Paljon auto, kun pisti kunnon peitteen koneen päälle pellin alle, eikä kaasarikaan jäätynny.
Tp

Antti Siljamäki 24.01.2020 07:42

Tapani Pokkinen!

Lähetä minulle tarkat tiedot (päivämäärä ja aika) osoitteeseen antti.siljamaki@liikkuvakoti.fi, siitä milloin olen soittanut sinulle. En tunne sinua, joten miksi olisin sinulle soittanut. Sitä en ole tehnyt.

Toivon, että poistat oheisen väittämän tästä keskustelusta.

Pasi Niemelä 24.01.2020 15:03


Antti Siljamäki!

Nyt kun olet linjoilla niin voisit hieman avata mitä tuo Hesarin jutussa ollutta lausetta - 'Eroja on varsinkin lämpöerityksessä ja lämmityksessä sekä sähköpistorasioissa, mikä suomalaisen ostajan kannattaa huomioida.'
Olisi varmaan hyvä saada joitakin esimerkkejä tuon perustaksi.

Sehän on ollut jo pitkään tiedossa että 'Keski-ja Etelä-Euroopan markkinoille tehdyissä matkailuajoneuvoissa on erilainen varustus kuin Pohjoismaissa myytävissä malleissa' ja nimenomaan niin että siellä saa samalla rahalla paremman varustelun kuin tänne tutavissa.

Antti Siljamäki 24.01.2020 19:29

HS:n haastattelussa toimittaja kysyi tuontiin liittyviä yksityiskohtia. Kerroin miten asia on: Keski-Euroopassa myytävien matkailuajoneuvojen varustus voi poiketa Suomeen tuotavien varustuksesta. Ei siis ole itsestään selvyys, että Keski-Euroopassa myynnissä oleva matkailuajoneuvo olisi samoin varusteltu kuin Pohjoismaihin tuodut versiot. Pohjoismaihin tuotavat versiot eroavat usein Keski-Euroopan versioista mm. lattialämmityksen , sähköpatruunan olemassolon, lämmittimen tehon (Trum), vesijärjestelmän ja harmaavesisäiliön eristyksen ja myös korin eristyksen osalta (foam, ei-foam). Keski-Euroopassa on myynnissä myös ajoneuvoja, joista puuttuu 12V ulosotto ja/tai Truma-lämmittimen puhallin käy vain 230 V verkkovirralla.

Viestini on vain ja ainoastaan ollut aina tuontitapauksiin liittyen: "Jos tuot, tiedä mitä ostat ja tuot".

Kari Niemelä 24.01.2020 21:26

Nyt kyllä Siljanmäki on jälkijunassa ei foam foam materiaalit muuttuu kehittyy 12 v ulosotto ja tai Truma käy vain 230 v verkkovirralla ? Meillä 2012 auto ja kaikki toimii 12 v myös Truma varmaan styrox eriteet mutta hyvin tarkenee . Ps. on lattialämmitys ym muut ja tupntiauto

Timo Haapanen 25.01.2020 10:01
Antti Siljamäki

HS:n haastattelussa toimittaja kysyi tuontiin liittyviä yksityiskohtia. Kerroin miten asia on: Keski-Euroopassa myytävien matkailuajoneuvojen varustus voi poiketa Suomeen tuotavien varustuksesta. Ei siis ole itsestään selvyys, että Keski-Euroopassa myynnissä oleva matkailuajoneuvo olisi samoin varusteltu kuin Pohjoismaihin tuodut versiot. Pohjoismaihin tuotavat versiot eroavat usein Keski-Euroopan versioista mm. lattialämmityksen , sähköpatruunan olemassolon, lämmittimen tehon (Trum), vesijärjestelmän ja harmaavesisäiliön eristyksen ja myös korin eristyksen osalta (foam, ei-foam). Keski-Euroopassa on myynnissä myös ajoneuvoja, joista puuttuu 12V ulosotto ja/tai Truma-lämmittimen puhallin käy vain 230 V verkkovirralla.

Viestini on vain ja ainoastaan ollut aina tuontitapauksiin liittyen: "Jos tuot, tiedä mitä ostat ja tuot".

Matkailuajoneuvotuojat ry:n jäsenten liikkeiden pihat ovat täynnä juuri näitä kuvailemiasi autoja sekä vaunuja. Kuinka he ovat tälläisiin erehtyneet?

Luultavasti reilusti yli puolet meidän autoistamme on liikennekäytöstä poistettuna koko talven. Ei tälläistä käyttäjää kiinnosta lainkaan vesijärjestelmän eristäminen yms.

Ainoa totuus jutussasi on se että saksalaiset vaunut ovat 230 V:n puhaltimella varustetuja. Nämä tuontijutut ovat täyttä potaskaa ja pelottelua.

@timppa


Tapani Pokkinen 25.01.2020 23:12

Herra, Siljamäki, älä viitsi valehdella selvää asiaa?
Soititte noin 5v sitten keväällä kun olin julkisesti kertonut kuinka hymerin takuu toimii tehdyn takkuumittauksen jälkeen kun ilmeni kuinka automme Hymer b - klass 504cl oli valuttanut uudesta lähtien vedet sisään jääkaapin ulkoläpivienneistä kastellen myös lattiaa kuin sisäseinää.
Takuumittauksen tehneessä Kempeleen Rintajoupissa, joka Oulussa valtuutettu on valehdeltiin mm, että auto oli mitattu juuri jääkaapinKIN takaa ja auton olleen täysin kunnossa ja vastaavan kaikilta osin Hymerin laatua, hyvää päivää kirvesvartta.
Soittonne jälkeen otin yhteyttä myös Karavanlehden silloiseen päätoimittajaan Pekka Heinoseen kysyen hänen kantaansa solvaavan puhelunne jälkeen.
Seiskäämme sanojemme takana ja kerrotaan vain asiat totuudenmukaisesti.

Ehkäpä ette muista enää myöskään mitään Ojalan tapauksessa joka myöhemmin ostettiin hiljaiseksi jatkuvasti sisään vuotavan Gran Canjoninsa kanssa, vaatien myös allekirjoittamaan sopimuksen, ettei tule ikinä asiaa enää julkisuudessa kommentoimaan.

Tapani Pokkinen 27.01.2020 22:31

Ei herra Siljamäki vastaa huutoonsa?
Ei se homma niin mene, että aletaan keskenänsä yksityisviestillä posmottamaan kuin Neuvostoliitossa konsanaan.
Sen kirjoitin minkä kirjoitin. Ja aina kirjoitan omalla nimelläni ja seison kuin kun kaadun sanojeni takana.
-tapani-

Tapani Pokkinen 28.01.2020 23:05

Voi Antti Siljamäki, et sentään vallan tyhmä ole, kun älyät olla hiljaa?
Mutta älä toista kertaa erehdy minua, saati muitakaan harrastajia väitä paskanpuhujiksi vihjaa, kas meillä ei ole ansiot valehtelusta kiinni.
Tai ette te kaltaisesi ikinä valehtele, puhelette vain niin totta kuin osaatte?

Timo Haapanen 21.09.2020 18:30

Caravan-lehti 5/20. Antti Siljamäki: Itse maahantuodut matkailuajoneuvot eivät aina ole varustettu samoilla varusteilla kuin niin sanotut Suomi-ajoneuvot. Eroja on muun muassa lämmityslaitteen tehossa, eristeissä ja 12 voltin järjestelmissä.

Jaksaa se Siljamäki tätä laulua toistaa.

@timppa

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.