Näin juuri politiika toimii, eli vanhan sanonnan mukaan. Oma tasku on lähempänä, kuin naapurin tasku.
Tuossa tuli vanha sanalasku mieleen. Mitä tyhmempi isäntä, sen isommat potut kasvaa.
Se pitää minun kohalla paikkansa. Tännään taas tuli todistettua minun tollous.
Mulla on ollut toimena että syksyn kuluessa käyn omateko pienarsilppurin kanssa rantatien ojien penkat niittämässä siihen kasvaneet. Noh minähän hoksin, aamupäivällä, kun oli sievä ilim, että nyt, ja aloin pistää traktoria kiinni, ja lähtemmään.
Säätieto lupasi, että alkaa sataman n. klo 10 aikoihin, ja kun lähin ajamaan, huomasin, että paksua pilveä tulee päälle. Talon henki sanoi mielesä, palaa takasin, ja peittele kone.
Muutta minähän läksin niittämään, ja puolesa välissä mennessä rantaan, alako semmonen sade, että pois tieltä, jopa rakeita hetken.
No niitin sen kierroksen jollainlailla, ja tulin pois, mutta irrotellessa konetta äijän köppänä kastu. No tuossa on ollu pouta, niin sain paineilmalla puhalleltua moskat, ja samalla kuivailla sitä, ja kun aurinkokin kurkisteli, niin kuivahti, että peittelin koneen pressun alle.
Pitää syksymmällä kun poutapäivä, käydä parsimassa rääppimisjäljet
Mutta sekin haitta tyhmyyestä, että kun oli nyt parina yönä pakkasella n. 5 astetta, niin tännään vanhalla isän sirpillä leikkelin kottikärryyn varret, niin tyhmyys tiivistyi, kun isoja perunoita oli pullahtanu esille, ja kyljet vihreänä.
Syynä sekin, etten älynnyt mullata akattomalla aatralla pottumaata.
Politiikkaan se koskettaa, että eihän näin tollon ukon pidä äänestää, kun se menee varmasti päin honkia, ja tulee kansalle vain vahinkoa.
Että näin
Tp
Niin tuosa syy äänestämättömyyteen.
muokattu: 23.8.2025 15:30