Politiikkaa.
Harri Halinen
07.11.2025 16:03
Suurin muutos tapahtui Irlannissa henkisellä pääoman tuonnilla, ainakin Tilastokeskuksen analyysin mukaan. Se laskettiin siellä BKT -arvoksi!
Siitä on julkaistu jo vuonna 2016 kirjoitus muistaakseni otsikolla "Voiko BKT kasvaa 26%". Kannattaa lukea BKT:n vertailukelpoisuudesta eri maiden kesken.
Tuottavinta mitä he ovat saaneet teollisuuteen oli kai sveitsiläisen pääoman rahoittamaa lääketeollisuutta. Paljon tuottoa siitä jää Irlantiin on arvoitus.
En halua aliarvioida Irlannin yrityksiä päästä samanlaisista ongelmista kuin Suomi.
Aivan samoin ei myöskään Kreikka ole vielä kuivilla.
Kari Rautiainen
09.11.2025 11:40
Tottahan näin on. Kreikallakin on vielä paljon tehtävää, mutta suunta on oikea. Meillä suuntakin on vähä hakusessa.
Heikki Ikonen
09.11.2025 13:46
Ja Pahasti, no miten tuon kukanenki ottaa...
Kannatus mittauksissa johtaa puolue jonka "sateen tekijä" moittii veleka kattoa vaikka, Hänen Puolueensa (tai ainaski entinen ...) on sen eduskunnassa hyväksyny. Haluaako se osa kansaa lisää velekaa vai ei, siinäpä heillä keskuuvessaan pulma.
Veleka on veli otettaessa, mutta ite p...e ko maksun aika tuloo ja se tuloo AINA ja kaikille lainoille - korkojen kera 😣
Tuommosta laajassa Lapin maassa loppu viikosta, eikä ollu melu saastetta. 🫡 H
Markku Kujanpää
12.11.2025 14:06
No nyt. Joka tuutista kuka kuinkakin paljon tienaa. Ei tarvi avaa noita tuutteja. Jotenkin tyhmää uutisointia.
Siis kuka julkimo
muokattu: 12.11.2025 14:19
Harri Halinen
12.11.2025 18:09
Veronmaksajat: Ei ole hyvä ilmoittaa suurituloisten tulot vaan parempi olisi ilmoittaa maksetut verot sekä sen prosentuaalinen määrä tuloista.
Ko luvut kertoisivat todellisempia lukuja vertailtavaksi tavalliselle kansalaiselle jotka eniten lukuja lukevat.
Vasta illan uutisissa kerrottiin noita mainitsemiani lukuja eikä pelkkiä tulolukuja joista puhuttiin valtakunnan uutisissa koko päivän.
muokattu: 12.11.2025 18:28
Kari Rautiainen
12.11.2025 22:20
Eikä se ihan noin mene. Esim pääomatulosta verotettavaa tuloa on se mikä hankintakulun tai olettaman mukaan jää verotettavaksi pääomatuloksi.
Sanotaan että myyt yli 10 vuotta omistamasi osakkeet miljoonalla. Hankintaolettama 40%, eli verotettavaa pääomatuloa onkin vain 600000. Tuosta kun maksat veron niin veroprosentti näyttää kovalta, mutta sait 400000 verotta. Ja 10 vuotta osinkoja ja pääomanpalautusta jne. riippuen yrityksen vapaan pääoman rahastosta, mahdollisesti olemattomalla verolla. Ei kaikki ole miltä näyttää. Noissa listauksissa siis kerrotaan verotettavan pääomatulon määrä, ei kokonaisuutta.
Mutta, mulle ihan EVVVK
Jari Tietäväinen
13.11.2025 07:58
Kari RautiainenEikä se ihan noin mene. Esim pääomatulosta verotettavaa tuloa on se mikä hankintakulun tai olettaman mukaan jää verotettavaksi pääomatuloksi.
Sanotaan että myyt yli 10 vuotta omistamasi osakkeet miljoonalla. Hankintaolettama 40%, eli verotettavaa pääomatuloa onkin vain 600000. Tuosta kun maksat veron niin veroprosentti näyttää kovalta, mutta sait 400000 verotta. Ja 10 vuotta osinkoja ja pääomanpalautusta jne. riippuen yrityksen vapaan pääoman rahastosta, mahdollisesti olemattomalla verolla. Ei kaikki ole miltä näyttää. Noissa listauksissa siis kerrotaan verotettavan pääomatulon määrä, ei kokonaisuutta.
Mutta, mulle ihan EVVVK
Niin, eihän kenenkään tietenkään pidä omista rahoistaan pääomatuloveroa maksaa. Eli jos joku ostaa osakkeita 400000€:lla ja myy me myöhemmin miljoonalla, niin tietenkin tuosta on verotettavaa tuloa se 600000€. Se 400000€ ei ole minkäänlaista tuloa, se on tämän omaa rahaa.
Siitä voidaan sitten vääntää loputtomasti, onko tuo hankintameno-olettamaan liittyvä lainsäädäntö järkevä vai ei. Joku sääntö pitää olla olemassa niitä tilanteita varten, joissa alkuperäistä hankintahintaa ei enää voida selvittää.
Kari Rautiainen
13.11.2025 10:15
Juuri näin. Ja useinkin on vaikea määritellä alkuperäinen hankintahinta. Osakkeita on splitattu ja kaikenlaista kommervinkkiä. Yhtiörakenteita ja osuusjärjestelyjä muutettu jne.
Kyllä hankintaolettama tarpeellinen juttu on.
Harri Halinen
13.11.2025 10:25
Kuinka verotuksessa otetaan huomioon rahan arvon laskeminen, vastaavasti kuin omaisuuden arvon nousu?
Tarkoitus on kiinnittää huomio siihen että onko eräänlainen omavalvonta-tapaus?
muokattu: 13.11.2025 10:39
Kari Rautiainen
13.11.2025 11:32
Harri HalinenKuinka verotuksessa otetaan huomioon rahan arvon laskeminen, vastaavasti kuin omaisuuden arvon nousu?
Ei ihan auennu. Kerro lisää.
Harri Halinen
13.11.2025 12:02
Siis kun omaisuuden arvo (kiinteän ja rahan) laskee onko verottaja sen arvioija ja lopullisen verotusarvon määrääjä.
Se kuuluisa pukki kaalimaan...
Kari Rautiainen
13.11.2025 14:08
Mutta omaisuuden arvohan on 0€ siihen asti kun sitä rupeat realisoimaan. Ja kun myyt niin sehän on vain matematiikkaa.
Samoin listaamattoman yrityksen osakkeet on arvottomia kunnes myyjä ja ostaja löytää niille arvon keskenään. Toki voidaan noita arvottaa eri tavoin, esim vakuusarvona tms.
(Jos nyt ymmärsin mitä kysyt)
Harri Halinen
13.11.2025 14:19
Osa kirjoituksestani:
Kyse on yksinkertaisimmillaan vaikka siitä että verottaja (valtion edustaja) määrää verotusarvon ja määrää siitä itselleen, valtiolle, tulevan "korvauksen".
Pukkiko kaalimaan... , todellisuudessa voi määrätä summan itselleen kulloisenkin tarpeen/mielihalun/hallitsijan mukaan.
Kari Rautiainen
13.11.2025 14:58
Niin näitä omaisuusverotusta meinaat.
Harri Halinen
13.11.2025 17:21
No se oli yksi kokonaisuudesta.
Toinen oli se kun yksi ja sama arvioi arvonnousun ja saa päättää omista tuloistaan joka kohdistuu ko arvoon. Ei oikein mahdu oikeustajuuni.
Totta kai on valitusmahdollisuus, mutta en tiedä sellaisten menneen läpi vaan vedotaan alan muutokseen.
Heikki Ikonen
13.11.2025 19:02
REILU PELI. kö 🙈
Ilomantsissa tiilisessä rivitalossa, hyvässä kunnossa olevassa talossa ja taloyhtiössä, 60m2 kaksio vaihtoi omistajaa 8/2024 1500e hintaan - tietän. Ostajan ja myyjän näkemykset kohtasivat, eikö kättä päälle ja pankkiin.
Kuiten verotus arvo kiiteistöillä sama onko se kauniissa Karjalassa tai Westentissä - REILU PELIKÖ, täh. kele. H
Kuka näkee asian mitennii, minusta tämä on vestentin pönkkäämistä - no täytäähän sitä "....." auttaa. 🤣
Eero Bruun
13.11.2025 23:23
Onneksi olkoon hyvästä kaupasta. Sijainti on mitä mainioin. Olenkin miettinyt koiraihmisiä Helsingin keskustassa. Minulla on ovi ulos raollaan 5cm. Hurtta pääsee pissille kun haluaa. Ikää 15 ja tammikuussa 16. Taitaa eturauhanen vaivata.
Harri Halinen
14.11.2025 13:07
Kaikkein oudoin teksti pitkään aikaan omaisuusverosta. Onnea 1. sijasta.
Toivo Koistinen
15.11.2025 07:28
Tuli mieleen, että mikä on oikea instanssi, jonka pitäisi määrittää teidän mielestä yksityisihmisen omaisuuden arvon omaisuusveroa varten.
Sehän on sitten jos ihminen myy omaisuuttaan, niin siinähän kaupan osapuolet päättää yhdesssä sen hinnan, jotta pääsevät sopuun.
Minule tulee tästä huushollista jokavuosi kiinteistöverolappu, ja sen olen maksanut, ja sesiinä. Tietysti minulla se "etu" että minulla ei tarvi enää rikastua, vaan elellä toivonmukaan rauhassa täällä tämä loppuetämä.
Tp
Harri Halinen
15.11.2025 11:25
Ei ainakaan ko.kohteen omistaja eikä se joka määrää veron, tai sellainen osapuoli jolla on jokin intressi asiaan taloudellisesti tai ideologisesti.
Seppo Lokasaari
15.11.2025 16:43
Toivo KoistinenTuli mieleen, että mikä on oikea instanssi, jonka pitäisi määrittää teidän mielestä yksityisihmisen omaisuuden arvon omaisuusveroa varten.
Sehän on sitten jos ihminen myy omaisuuttaan, niin siinähän kaupan osapuolet päättää yhdesssä sen hinnan, jotta pääsevät sopuun.
Minule tulee tästä huushollista jokavuosi kiinteistöverolappu, ja sen olen maksanut, ja sesiinä. Tietysti minulla se "etu" että minulla ei tarvi enää rikastua, vaan elellä toivonmukaan rauhassa täällä tämä loppuetämä.
Tp
Eräs tuttavani päätyi ratkaisuun myydä talonsa (hienolla paikalla ja kallis) pojalleen, kun perintönä olisi epäedullinen ja tuommoisessa kaupassa on käytettävä virallista tahoa hinnan arviointiin. Omalle lapselleen saa myydä max. 20% arvio hintaa alemmalla hinnalla. Siitäpä ei sen enempää.
https://www.minilex.fi/a/kiinteist%C3%B6n-myynti-omalle-lapselle
muokattu: 15.11.2025 16:48
Harri Halinen
15.11.2025 18:17
Milloin tuo lapselleen kiinteistön myynnin aliarvostus hinnasta on laskenut 20 %:Iin?
Seppo Lokasaari
15.11.2025 18:44
Katoppa tuo linkin juttu, tai tässä leikattuna osa siitä.
Osapuolten kannattaa sopia kiinteistön myyntihinta ylittämään 75 % käyvän arvon rajan, jos lapsella on mahdollisuuksia suorittaa niin iso vastike kiinteistöstä. Kauppahinnan tarvitsee olla ainoastaan euron enemmän kuin 75 % käyvästä arvosta, jotta edellä selostettuja veroseuraamuksia ei synny ollenkaan.
Harri Halinen
15.11.2025 19:40
Mutta jutussaan puhutaan edelleen 75 % käyvästä arvosta eli 25% on sallittu.
Sinä kirjoitit 20 %:sta.
Toivo Koistinen
16.11.2025 07:46
Ei ainakaan ko.kohteen omistaja eikä se joka määrää veron, tai sellainen osapuoli jolla on jokin intressi asiaan taloudellisesti tai ideologisesti.
Kopio.
Siis mikä taho on sitten se joka sen tekisi.????
Tp
Harri Halinen
16.11.2025 09:49
Niin, mikähän se voi olla demokratian valinneessa valtiossa?
Toivo Koistinen
16.11.2025 11:11
Niimpä.. Tuskin sitä muutkaan keksii parempaa kun verottajan arvio, ja siinähän raha kulkeutuu valtion kassaan.
Meillähän verottaja katsoo ilmeisesti jonkin taulukon mukaan, tämän talon kiinteistöveron arvon kiinteistön iän, ja koon mukaan.
Joka vuosi tulee kinteistövero, ja pankki ilmoittaa talletusten märän, ja siinä peritään talletusvero. Sen kanssa olen elellyt.
Ensiten tiedä miten miljardöörit....
Tp
Kari Rautiainen
16.11.2025 16:25
Kerroppa Toivo lisää tuosta talletusverosta.
Seppo Lokasaari
16.11.2025 17:50
Harri HalinenMutta jutussaan puhutaan edelleen 75 % käyvästä arvosta eli 25% on sallittu.
Sinä kirjoitit 20 %:sta.
Oikeassa olet Harri kirjoituksestani, eli tämä tuttavani kertoi tuon 20%, mutta tuosta linkistä kun lukee, niin 76% käyvästä arvosta kun maksaa, niin siihen ei puututa, jos tuon nyt sitten ymmärtää.
Harri Halinen
16.11.2025 18:20
Ei niillä ole oikeutta puuttua siihen miinus 25% luotettavasta arviosta. Lisäksi voi lahjoittaa sallitun rahamäärän ilman veroseuraamusta.
Toivo Koistinen
17.11.2025 08:38
Talletustilin vero kulkee nimellä lähdevero.
Tp
Harri Halinen
17.11.2025 14:18
Ilmaisuus kaupanteossa on usein ilmaisuusajan jälkeen maksullista.
Näin esimerkiksi kun normaalisti ostettavia palveluja tulee kaupan päälle esim. muutaman kuukauden/vuoden ajalle. Tietenkin voi yrittää saada poikki sopimus heti tilattaessa sen ilmaisuusajanjälkeen.
Kauppias tulee sanoa maksullisuudesta ilmaisuus ajan jälkeen, mutta muistaako sitä vuoden kuluttua, - ei muista.
Lisäksi maksut saattavat olla suoraveloituksessa, jolloin harvoinpa tulee niitä tarkasteltuna.
Minulle kävi niin että tuli kaksi uutta laitetta ja vuoden ilmaisuudet kaupan päälle eli edun (jota en edes käyttänyt) "arvo" kummaltakin n. 180 euroa eli yht 360.
Tapani on noin kerran vuodessa käydä asioita läpi ja huomasin nyt maksut joita olin jo kerran ehtinyt maksaa turhaan.
Kannatti etu poistaa, säästyy 360/vuosi.
Kari Rautiainen
17.11.2025 20:22
Toivo KoistinenTalletustilin vero kulkee nimellä lähdevero.
Tp
Ei aukee. Kerro lisää. Siis miten talletustiliä verotetaan ?
Lähdevero jotain ihan muuta.
Siis toki, talletukseen maksetusta korosta maksetaan lähdeveroa. Se on tuloa, siis verotettavaa. Itse talletukseen ei kosketa.
muokattu: 17.11.2025 21:32
Harri Halinen
18.11.2025 14:38
Noinhan se on. Pankki menee tilille johon korot kohdistuvat ja ottavat verosumman sieltä, verottajan puolesta tilittäen sen valtiolle, (toivottavasti).
Kari Rautiainen
18.11.2025 19:18
Harri HalinenNoinhan se on. Pankki menee tilille johon korot kohdistuvat ja ottavat verosumman sieltä, verottajan puolesta tilittäen sen valtiolle, (toivottavasti).
Näin se just menee. Lähdeveron suorittaa maksaja joka pankkitalletuksen koronkin maksaa. Asia selkeä.
Toivo Koistinen
19.11.2025 08:21
Näin minäkin sen käsitän. Mutta onko niin, että kuitenkin pankki vähentää sen summan siitä korkorahasta, en sitä osaa laskea.
Maksanhan minä siitä aikalailla lsäveroa, kun piti saada diesel sitikan dieselin perilliseksi verattuna, että olisin bensiinin, tai hybridin, mutta sehän on oma valinta.
Tp
Harri Halinen
19.11.2025 13:04
Toivo, tiliotteita tai tulosteita tililtä kannattaa tarkistella niin selviää monta asiaa. Samaa se mistä verovähennys tehdään kun samasta kasasta se lähtee.
Jos muistan oikein niin tilille ilmestyy koron nettosumma. (Ilmoittavat lähes olemattoman prosentin osan käyttötilistä, hiukan suuremman muista tilimuodoista).
Toivo Koistinen
19.11.2025 19:10
Joka kuukausi tulee pankilta tiliotteet, josta tarkistamma mitä on tullut osteltua pankkikortilla. Siinä se näkyy että on asia toiminut.
Tp
Harri Halinen
21.11.2025 10:03
Poliitikon moraali on olematon käsite. Kun edellisen hallituksen aikana otettiin velkaa "vaarallisen epidemian" vuoksi ja saatiin läpi tarvetta suurempi summa ei tarpeen vähennettyä poistettu menoista asiaan kuulumatonta määrää vaan käytettiin rakentamalla muita pitkävaikutteisia kuluja.
Näillä valtion menoilla saatiin hallituksen toimille arvostusta ajattelematta sitä, että kun meno puolelle lisätään etuja kansalle tai sen hallinnolle niitä on hyvin vaikea saada vuosittaisista menoista pois riippumatta niiden tarpeesta.
Huonoa ja holtitonta taloudenhoitoa!
Onneksi ei noista "ekonomisteista" monikaan ole enää päättämässä asioistamme.
Meillä Suomessa kun uskotaan sellaiseen ettei saavutettuja etuja voi vähentää, ainoastaan lisätä olosuhteista riippumatta.
Heikki Ikonen
21.11.2025 19:29
Johto päätöskö 🤷♂️
Kallupit keroo että kansa haluaa edellisen hallituksen. Meinaattako siellä on koettu "kirkastus", mimmosen nositä ei kyllä ole vielä kerrottu kansalle. Luvattu kyllä kuut ja tähti taivas, vaan ei konstia kui se rahoitetaan.
En minäkää tykkää kaikesta mistä oon joutunu luopumaan, no ko matolta kierähtää lattialle, ei käy kipiää - joku osa maata ja väkeä on joutunu iha kuspissaan, ei tämäkää niinkö ei edellinenkään hallitus käsittännä, ei meillä syrjässä eläjillä oo dösät, ratikat tai töpseli autot realismia. Kohan ois ees kohtu hintasta tiisseliä tai tupa sähköä, TIET kunnossa tai ja TERVEYDENHUOLTO järki tolalla - vika ei ole meän "sisarhentovalkoisten" kunnia heille arvokkaasta työstä ryöpytyksen sijaan.
No kansa päättää reilun vuojen päästä mille kantille köllähämmä, jos sitä ennen ei joku "pörrö/pörröt" toteuta jotai ihan päätötä.
Seon äläkkä kova jos ⚡️mänöö poikki tämmösillä keleillä ny 28 raitaa pakkasen puolella, nouhätää Nunna lämmittää. 🇫🇮🤣 H
Kari Rautiainen
21.11.2025 21:01
Sitte äänestämään edustajia joilla vallassaan helvetisti ratikkakiskoa. Tai diisseliä.
Siis onhan se ihan utopiaa että koko maassa olis samat palvelut joka kylällä. Mistä sellasia rahoja olis saatavana.
Heikki Ikonen
21.11.2025 22:43
https://yle.fi/a/74-20195265
Juhla Humua jossa ei kaivata kiskoja eikä pikitietä. T-karhu, vähin sopivan laista soroo, mursketta ja jyrällä kiinni maapalloon.
Erjuttutaas...
Tiiättkö millon saahaan Laphan asiat tolalleen.
Ei tarvihe ko yks sopiva silimää tekevä loukkoo ittesä kylätellessään laajassa Lapinmaassa - liuotus hoitoa vailla tai järtlaakin suap, pahapaha, vähimmässä tapauksessa lyöp yliviisaan kallonsa jäiseen lapin kenturaan paari reissulla ja vekki komiassa klyyvarissa vailla tikkejä - potilaalle tulee semmonen 200 - 300 - 400 km kyyti LKSään, lähimmän tohtorin pakeille, sen jäläkiin toinen mokoma takas, niinkö meillä ny on vain tapana tulla, normi homma, tasapeli 🤐 kaikille.
Ei tarvihtis männä kovimman kautta, mutta...
Jospa sen jäläkiin löytyis meillä tohtori vaikka 100km säteeltä - 🙏 toivoa sopii sopiisopii. H
Harri Halinen
22.11.2025 12:24
Kuka ne Lapin asiat pitäisi tulla laittamaan kuntoon?
Eikö siellä ole organisaatiota jolle kukin asia kuuluu?
Hallituksen vai sen opposition?
Heikki Ikonen
22.11.2025 14:54
Ely keskuksen herrahan sano Raattamalaisille "rahaa ei kertakaikkijaan oo tien korjaukseen" tai sen seihtämän etelän tietäjää vaati "kuinka monta (kymmentä) miljoonaa on Laphan säästettävä (tai palautettava olko se ny hussille)". Ei meillä oo valtion raha kirstun avaimia - net antaa sitä minkä antaa, siihen on tyytyminen.
HH miten käy luistelun, vaikka kuin ois haluja tai taitoa hypätä kolomos lutsi, jos jäätä ei kertakaikkijaan oo, taitaa männä uinti hommiks - niin teillä kö meilläki.
Soon meillä 6 edustajaa (jotka vielä keskenään nokittelee) valtio neuvostossa, teille jää 194 jotka haluaa ja luulisin että päättäävätki kenen kahviin kaavetaan kermaa.
Elää se pitää ihmisten, vaikka visummastiki, muuallaki ko tunnin ratan varressa. H
Kyllä met täällä jotenki pärjäämmä, miten vain tet jos sattuu että teän bussi kaatuu laajassa lapinmassa niinkö roottinlapissa aamulla ja tarvitaan toinenki äkkihoppu auto, no kyllä se toinen vielä - ajan kanssa mutta kolomas potilas saa "vesikelekka" kyytin :( MUTTA iloisessa itä Suomessa ne ihmiset vasta nesteessä ovat, sieltäkö puuttuu kohta näkemys huomisesta. :( käjestä suuhun mänöövät - ketä kiinnostaa... Neon nuo pyykin muutto talakoot semmosia... talakoita joita ei kukaa kaipoo, mutta luulis sitte kiinnostavan tai sitte ei :(
muokattu: 22.11.2025 16:11
Harri Halinen
22.11.2025 15:44
Selittelemällä ja asioita toisiinsa sekoittamalla ei tilanteet ja tavat korjaannu eikä pelkillä lisärahan pyynnöillä.
Ihan oikeaa työtä se vaatii eikä sitä että ei aloiteta korjaavia toimenpiteitä aikanaan. Sitä varten sinne paikalliset äänestivät ohjaavan hallinnon. Toimenpiteet jäi aikanaan tekemättä, ja siksi moni alue on edelleen lähes alussa olemassa olevan tilanteen korjausten suhteen. On muitakin korjaamistapoja kuin pelkät irtisanomiset ja palvelujen sulkemiset.
Tulisi tuoda esille mitä ja milloin tekoja on tehty eikä vaan lähestyä kämmen ylöspäin kun hommat ivat tekemättä.
Tosiasiat on tunnustettava eikä kannata koettaa edistyä verukkeilla.
Jos Raattamassa on todellista tarvetta keskussairaalalle niin varmaan sinne se perustetaan.
Hyvä ja onnistunut lisärahan pyyntö onnistui Marinin hallitukselta. Järjesti 40000000 euroa pandemian torjumista varten ja käytti siitä puolet ko. tarkoitukseen. Ei mennyt ihan oikein, kuitenkin koko 40000000 meni ja osa siitä jatkaa edelleen valtion kuluina joka vuosi. Syy on se ettei saaduista euroista luovuta valtion menoissa ilman ankaraa ulkopuolista työtä.
muokattu: 22.11.2025 15:52
Heikki Ikonen
22.11.2025 16:02
🥱 😲
Koskeeko tuo myös koko Oy SUOMI Ab tä, jos niin siihen olen yksin syytön. Viittaan HH viimeiseen lauseeseen. "Syy on...." Kannattais kuunnella Riikka Purran mavonluvut valtioneuvoston puhuja pöntöstä, kattoa ja kuunnella huolella tämän aamun Salen ja Nallen haastattelut Ykkoaamu ohjelmassa. ? Vinkvink "Löytyy Areenasta".
Pyysinkhän liikaa ?
muokattu: 22.11.2025 16:40
Harri Halinen
22.11.2025 17:45
Ei kannata vedota katastrofeihin, ei kaikkialle voi rakentaa suurkatastrofeja varten valmiuksia, ei edes Keravalle. Siellä riittää useamman kunnan yhteinen "paloasema". (Liekö Tuusulan puolella).
Jos luet mitä kirjoitin, niinkuin asiayhteydestä selviää kyse oli ja kirjoitin valtion rahoista jonka tosin voi laajentaa myös lähes kaikkiin ihmisiin.
Harva eläkeläinen on valmis itse alentamaan työeläkettään tai asuntotuen saaja vuokratukeaan.
Jonkun muun on säästettävä menoja toisen puolesta jos raha ei riitä kaikkiin menoihin.
Vain ihmisillä on rahaa, ei puilla eikä eläimillä.
Olen oppinut sen että jos jotain haluaa hyvin tehtynä ja mahdollisimman nopeasti kannattaa se tehdä itse.
muokattu: 22.11.2025 17:48
Kari Rautiainen
22.11.2025 18:39
Mitähän varten raattamasta on vähemmän kansanedustajia kun pääkaupunkiseudulta?
Siihen on varmaan joku syy.
Mutta siis ihan oikeesti, itku siitä että nangunjärventien varressa ei ole samat palvelut ja vasteajat kun töölössä, on täysin joutavaa hommaa. Ja se on valintajuttu että missä asuu. Ikää kun tulee niin valitsin hyvinkään. 200m pohjosempana, hausjärvellä olis asunnot ollu halvempia, mutta sairaala hämeenlinnassa.
Heikki Ikonen
22.11.2025 18:42
Kumpikahan on halavempi. Äiyi sano mulle. "Tehe hyvän sään aikaan", eikä sittekö pylly on sylissä. Mikä tahansa varautuminen maksaa 1 myntin - revohka 9 mynttiä, näin sano joku talous piip.
Luulen että monet on samaa mieltä, mie ainaski. Esim. mie vaihan talavipyörät autoon sulista maista, siis varauvun liukkaisiin, enkä ensimmäisen kumpsun jäläkiin 🙈. Saa olla eri mieltäki ja männä kesä pyörillä jos kenen oma pörssi kestää, eikä vahingon tullen vonkaa Pohjolaa apuun.
Turvallisia reissuja reissaattapa etelässä tai pohjosessa. Vahingon tullen varautukaa - "kotvasen kestää" avun tuleminen laajassa Lapin maassa 🤐, siltä tämä ny vaikuttaa.
Eikhän tämä leukailu tällä kertaa ollu osaltani tässä 🫡. H
Kari Rautiainen
22.11.2025 19:58
Laaja lapinmaa on täynnään hienoja paikkoja. Toki se pitää tajuta että lanssin tulo raattamaan kestää jos se sattuu just olemaan kilpisellä käväsemässä, rai rovaniemi retkellä.
Selväähän tämä.