- Etusivu »
- Etuteltan puheet »
- Matkailu kotimaassa »
- Faktat haltuun
Faktat haltuun
Haluaisin kommentoida pääkirjoitusta tuoreessa 2/26 Caravan lehdessä. Dalokangas väittää että karavaanariharrastuksen tiimoilta liikkuu paljon vääriä tietoja ja väärinkäsityksiä. Haluaisin tuoda esiin seuraavat faktat, jotka päätoimittaja tai kuka tahansa voi kumota jos haluaa :
tuo käyttövoimaveron nostaminen kuusinkertaiseksi on järkyttävän suuri eikä voi olla vaikuttamatta matkailuautoilun suosioon.
viimeisein isku tuli Donald Trumpin toimista, jotka ovat nostaneet dieselin hinnan ennätyskorkealle juuri kesän matkailusesongin alkaessa.
Jos väitetään, ettei näillä kolmella kustannusnousulla ole vaikutusta matkailuajoneuvojen kauppaan ja harrastajamääriin aikana jolloin ihmisten talous on muutenkin lujilla ja kaikesta joudutaan tinkimään, annetaan kyllä, tahallaan tai tahattomasti, väärä todistus alan ja harrastuksen tilanteesta. Jostain kumman syystä en ole juuri nähnyt konkreettista edunvalvontaa tai ainakaan mitään tuloksia esim.verotuksen osalta järjestömme toimesta.
Edelleen saa 60 tonnilla kohtuullisen matkailuauton. Vielä enemmän saa rahalle vastinetta, jos sen hankkii Saksasta.
Käyttömaksunnoston vaikutus on vain n 50€/kk, ei sen enempää.
Diesel maksaa, minkä se maksaa, mut ei se todellisuudessa paljoakaan nosta keskimäärin 10 tkm vuodessa reissaajan kuluja…
Mieti sitten ”kiikkustuolissa”, et paljonko säästit, mut paljonko jäi kokematta elämää…
Petterillä on mielenkiintoiinen matematiikka. Diesel maksaa tänä päivänä aika tarkkaan 1 euron enemmän kuin ennen koronaa. Jokainen voi laskea kustannusnousun löpöstä oman auton kulutuksen ja ajokilometrien perusteella. Käyttövoimavero oli 3500 kg painavalla autolla viime vuonna 115 € vuodessa ja tänä vuonna tulee olemaan 700 €/vuosi (oletuksena että auto on käytössä koko vuoden). Tuo matkailuautojen hinnannousu on kiistaton, sen voi jokainen todeta lukemalla vaikka 5-10 vuotta vanhoja Caravan-lehtiä.
Ka se ajatus taas lentää 🚀 tai matelee 🐍 erriin laisesti jos kuukausi eläke on rapia tonni tai jopa viis tonnia, niin se vain on.
Paljohan se on kun on vähän rahaa ja joillein rahalla ei oo merkitystä 🤔 .
Just katoin exelistä, tänä alaku vuonna on männy kohta tonnin vähemmän dieseliin ko viime vuonna tammi - maaliskuussa. Raha ei kierrä, EI. Ei tuo tehe kyllä pesääkää 😬.
Köppä Ukko 🫢
Pääkirjoituksessa kehotettiin “ottamaan faktat haltuun” ja varoiteltiin väärinkäsityksistä karavaanarikentässä. Haluan tuoda keskusteluun muutaman konkreettisen, helposti tarkistettavan faktan, jotka vaikuttavat suoraan harrastuksen kustannuksiin ja suosioon — ja jotka pääkirjoituksessa sivuutettiin.
Kymmenen vuotta sitten uuden matkailuauton sai tyypillisesti noin 55 000–65 000 eurolla.
Tänä päivänä vastaavat mallit maksavat 90 000–110 000 euroa.
Tämä ei ole mielikuva, vaan seurausta:
alusta- ja komponenttipulasta
materiaalikustannusten noususta
varustetason kasvusta
korona-ajan kysyntäpiikistä
Hintakehityksen ovat vahvistaneet myös alan maahantuojat ja kauppiaat.
Kyse ei siis ole “väärinkäsityksestä”, vaan todellisesta kustannusloikasta.
Käyttövoimaveron korotus on poikkeuksellisen suuri
Käyttövoimaveron kuusinkertaistaminen ei ole “pieni muutos”, vaan yksi suurimmista yksittäisistä veronkorotuksista, joka on kohdistunut matkailuajoneuvoihin vuosikymmeniin.
On vaikea väittää, ettei näin suuri kustannuslisä vaikuttaisi:
harrastuksen suosioon
ajoneuvojen käyttöön
uusien autojen myyntiin
alan yritysten toimintaedellytyksiin
Polttoainekustannukset ovat nousseet nopeasti
Dieselin hinta on noussut selvästi juuri ennen matkailusesonkia.
Taustalla on kansainvälisiä markkinaliikkeitä ja poliittisia päätöksiä, joihin yksittäinen harrastaja ei voi vaikuttaa, mutta jotka vaikuttavat suoraan matkailuajoneuvojen käyttöön.
Kolmen kustannusnousun yhteisvaikutus on merkittävä
Kun samanaikaisesti nousevat:
ajoneuvojen hankintahinnat
käyttövoimavero
polttoainekustannukset
on selvää, että harrastajamäärät ja myynti eivät voi pysyä ennallaan.
Jos tämä sivuutetaan, annetaan liian optimistinen kuva alan tilanteesta.
Edunvalvonnan näkyvyys on ollut heikkoa
Moni harrastaja kokee, ettei verotuksen tai kustannuskehityksen osalta ole nähty konkreettisia tuloksia.
Tämä ei ole “väärinkäsitys”, vaan kokemus, joka perustuu arjen realiteetteihin.
Yhteenvetona:
Jos halutaan todella “ottaa faktat haltuun”, on tunnustettava, että harrastuksen kustannukset ovat nousseet poikkeuksellisen paljon lyhyessä ajassa. Tämä ei ole pelkoa tai väärää tietoa, vaan todellisuutta, jonka jokainen harrastaja näkee omassa taloudessaan.
kp
Kyllä olen samoilla ajatuksilla Pekan ja Karin kanssa, että onhan asiat muuttuneet todella paljon noiden pääasiassa kolmen jutun takia, eli autojen hinnat nousseet, veronkiristys ja polttoaineiden hinnat.
2000km reissu tehtiin juuri ja jo polttoaineiden osalta, kun auto kuluttaa aikalailla 10l/100km, niin tuo noin 1€:n korkeampi hinta teki jo sen 200€ lisähintaa reissulle.
Eikä kauheasti matkailuajoneuvoja vastaan tullut, eikä tarvitse ihmetellä syytä moiseen.
Onhan se niin kuin Heikki kirjoitti, että jos on pienet tulot, tai sitten suuret, niin asiaan suhtautuu totta kait aivan erilailla.
Tulee todellakin vaikuttamaan myös leirintäalueiden yöpymismääriin ja moneen muuhun matkailuun liittyvään asiaan, sekä lisäämään niin sanottua puskaparkkeilua, kun jostakin on säästettävä.
On toi dieselin hinta vähentänyt omaa matkailua jo nyt, voin myöntää että meidän perhe ei ole niin äveriäs etteikö vaikuttaisi. Tulevanakin kesänä lähdetään kyllä taas eurooppaan mutta voi olla että kilometrejä tulee aiottua vähemmän,eli välttämättä ei kierrellä niin paljon.
Sitten toi kaluston hinta....Petteri heitti että ihan kelpo kulkineen saa noin 60t hintaan...
Se on muuten ihan helevetisti rahaa sekin...
Meillä on tainnut kallein kulkine olla 40t luokkaa ja kyllä sitäkin pitkään tuumailtiin ennen ostoa, meinaan kun tuollaisen ostaa niin täytyy silla olla varaa sitten reissata myös, en viitsi pihankoristeeksi ostaa.
Mutta 60t....se on oikeesti harvalla laittaa harrastukseen tänä päivänä...
Tällä hetkellä meillä on n.25t arvoinen vaunu ja sekin jo harmittaa kun se on niin paljon käyttämättä (työt häiritsee harrastuksia)
Vähenemään päin on tämä harrastus jos ei maailman tilanne pian parane, sääli...siitä kärsii välillisesti moni ihminen joiden työt on tästä kiinni.
Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen.