Talviloma-kyselyn tulokset julki
Talviloma-kyselyn tulokset julki
18.2.2016
Karavaanarit.fi -sivustollakin uutisoitu suomalaisten talvilomamatkustusta selvittävä kysely on päättynyt, ja tulokset ovat selvillä.
Käynnistymässä oleva talvilomakausi saa suurimman osan suomalaisista panostamaan matkailuun. Suomen matkatoimistoalan liiton (SMALin) yhdessä jäsenyritystensä kanssa tekemään kyselyyn vastanneista noin 87 prosenttia ilmoitti matkustavansa tai harkitsevansa matkalle lähtöä talvilomien aikana. Noin 30 prosenttia matka-aikeisiin myönteisesti vastanneista kertoo koulujen talvilomien ajankohdan (viikot 8-10) vaikuttavan lomamatkasuunnitelmiin.
Kotimaan matkakohteet kiinnostavat suomalaisia myös talvella, ja kotimaassa aikookin lomailla yli 28 prosenttia matkalle aikovista. Euroopan suosittuihin kaupunki- ja rantalomakohteisiin suuntaa yli 24 prosenttia matkailevista. Myös Suomen lähialueet Baltia ja Pohjoismaat pitävät hyvin pintansa talvikohteiden kisassa. Noin 17 prosentilla ajatukset, ja lentokoneen nokka, suuntaavat puolestaan kaukokohteisiin.
Lähes 60 prosenttia matkoista on yli 4 vuorokautta kestäviä ja näistä noin 40 prosenttia jopa 7 vuorokautta tai sitä pidempiä. Lyhyempikin reissu auttaa jaksamaan talven selätyksessä, ja yli 40 prosenttia vastanneista kertoo tekevänsä päivämatkan tai maksimissaan 3 vuorokautta kestävän matkan.
Uutiset
Mikko Kivekäs on SF-Caravanin uusi toiminnanjohtaja 4.12.2023
Vuoden Caravan alue 2023 -äänestyksen arvonta 6.11.2023
Caravan-lehti postitetaan jäsenille myös jatkossa – odota rauhassa seuraavaa jäsenmaksulaskua! 2.11.2023
Ilmoittautuminen avattu! Pohjoismaiset Karavaanipäivät ja 60-vuotisjuhlaviikonloppu 27.10.2023
Osallistu matkailuaiheisiin Hostellijärjestön ja SMAL:n kyselyihin 4.10.2023
Lahden Caravan-messujen messuarvonnat suoritettu 3.10.2023
SF-Caravan ry hakee toiminnanjohtajaa ja johdon assistenttia 21.9.2023
Caravan-lehden jakeluun muutoksia 15.9.2023
Äänestys käynnissä: Vuoden Caravan-alueet 2023 18.8.2023
Toimistolla sähköpostiongelmia 10.7.2023