Pirkanmaa Vuoden Yhdistykseksi

Pirkanmaa Vuoden Yhdistykseksi

29.4.2003

SF-Caravan Pirkanmaan ry valittiin SF-Caravan ry:n Vuoden Yhdistykseksi. Tunnustus julkistettiin liiton kevätkokouksessa Hyvinkäällä 27.4.2003. Ikuisesti kiertävän tunnustuspokaalin otti vastaan yhdistyksen puheenjohtaja Timo Honko.

Vuoden Yhdistyksen valintaraadin mielestä Pirkanmaan yhdistyksen toiminta on monipuolista, henkilöjäseniä palvelevaa ja tuloksekasta. Jäsenistölle järjestetään vuoden aikana monia perhekeskeisiä, ohjelmallisia tapahtumia, karavaanareitten treffejä. Ohjelmat treffeillä vaihtelevat kunnon kohentamisesta kilpailuihin, pilkkimisestä pubitikkaan ja iltamista tansseihin. Yhdistys kouluttaa jäseniään mm. järjestötoiminnassa ja matkailuajoneuvojen turvallisuusasioissa. Toimintaa järjestetään myös tarvittaessa erikoistuneesti matkailuautoilijoille tai nuorisolle.

Omia leirintäalueita+
Yhdistyksen hoidossa on kolme omaa leirintäaluetta: Maisansalo Tampereella, Savikoski Kylmäkoskella ja Vankkurimännikkö Virroilla. Leirintäaluetoimintaa on kehitetty jatkuvasti yhteistyössä kuntien, viranomaisten ja ympärillä olevien yritysten kanssa. Alueitten toiminnasta ja matkailijoiden viihtymisestä alueilla huolehtivat vapaaehtoisesti talkoilla toimivat yhdistyksen jäsenet.

Valintaraati kehuu myös yhdistyksen tiedottamista. Pirkanmaan yhdistyksen lehti, Pica-viesti, on edustava ja sisällöltään hyvä jäsenlehti. Pica-viesti toimii myös yhdistyksen ulkoisen tiedotuksen hyvänä välineenä. Hyvällä tiedotuksella on mahdollistettu mm. saumaton yhteistoiminta Pirkanmaalla toimivien matkailuajoneuvokauppiaiden kanssa.

Liiton toiminnassa Pirkanmaan yhdistyksen jäsenet ovat olleet keskeisissä luottamustoimissa. Sopivia ja päteviä henkilöitä on valikoitunut sekä liiton hallitukseen että erilaisiin asiantuntijatoimikuntiin ja –työryhmiin. ”Tampereen murteella” on esitetty monta asiaa ja aloitetta, joilla on ollut merkitystä laajasti karavaanimatkailun etuja ajettaessa.

Oman seutukuntansa tunnettavuutta vuonna 1969 perustettu Pirkanmaan yhdistys on edistänyt myönteisesti. Yhdistyksen jäseninä on 3 600 jäsenperhettä.