Paljakka ja Alatalo Vuoden 2007 caravan-alueiksi

Paljakka ja Alatalo Vuoden 2007 caravan-alueiksi

11.1.2008

Karavaanarit ovat valinneet Puolangalla sijaitsevan Hiihtokeskus Paljakan sekä Kuopiossa sijaitsevan SFC-Alatalon Suomen parhaiksi leirintäalueiksi. Huomionosoitus on tunnustus pitkäaikaisesta ja tuloksekkaasta työstä karavaanareiden parhaaksi.

SF-Caravan ry nimeää vuosittain Vuoden Caravan-alueet jäsenäänestyksen perusteella. Hiihtokeskus Paljakka nimettiin parhaaksi yleiseksi leirintäalueeksi. Parhaaksi jäsenalueeksi eli SFC-alueeksi nimettiin Kuopion Jännevirralla sijaitseva Alatalo.

Vuoden Caravan-alueet julkistettiin Caravan Show & Camping–messujen avajaisissa Turussa.

SF-Caravan ry:n palkintoraati kiitteli Hiihtokeskus Paljakkaa panostamisesta ympärivuotiseen toimintaan. Tasokas lapsiystävällinen vaunualue on heti rinteiden juurella palveluiden vieressä. Hiihtoladut, valaistu latu ja moottorikelkkareitit lähtevät aivan vaunualueen vierestä. Kesällä kaunis luonto ja vaaramaisemat antavat loistavat mahdollisuudet ulkoiluun. Lisäksi alueella sijaitseva Paljakkatalo tarjoaa asiakkailleen muun muassa liikuntahallin ja elokuvateatterin. Siistin Caravan-alueen palvelua on kehuttu iloiseksi ja hyväntuuliseksi.

Alatalo on SF-Caravan Kuopion seutu ry:n omistama ja ylläpitämä leirintäalue Kuopion Jännevirralla. Alue sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Juurusveden rannalla, vanhan maalaistalon ympärillä ja on avoinna ympäri vuoden. Kaikki matkailuajoneuvopaikat sijaitsevat tasaisella 3,5 ha nurmialueella. Alue on panostanut viimeaikoina palveluidensa parantamiseen investoimalla rakennuksiin ja alueen ilmeeseen. Yleistä tasoa on parannettu yhdistyksen ahkeralla talkoovoimalla huomattavasti, ja kehitystyötä jatketaan edelleen.

SF-Caravan ry on matkailuajoneuvojen, matkailuvaunun ja matkailuauton käyttäjien, valtakunnallinen liitto, jonka jäseninä on 67 yhdistystä ympäri maan. Yhdistysten yhteenlaskettu jäsenmäärä on 57 025.

Lisätietoja:

SF-Caravan ry, toiminnanjohtaja Timo Piilonen, puh. (03) 615 3121, 050 592 6561

Hiihtokeskus Paljakka, toimitusjohtaja Juha Haanela, puh. 044 748 6667

SF-Caravan Kuopion seutu ry, puheenjohtaja Seppo Tiilikainen, puh. 044 371 4426

www.karavaanarit.fi