Kuopion Rauhalahti ja Isonkyrön SFC-Lukkuhaka Vuoden 2010 Caravan-alueiksi

Kuopion Rauhalahti ja Isonkyrön SFC-Lukkuhaka Vuoden 2010 Caravan-alueiksi

30.11.-0001

Karavaanarit ovat valinneet Kuopion Rauhalahden sekä Isossakyrössä sijaitsevan SFC-Lukkuhaan Suomen parhaiksi leirintäalueiksi. Huomionosoitus on tunnustus pitkäaikaisesta ja tuloksekkaasta työstä karavaanareiden parhaaksi.

SF-Caravan ry nimeää vuosittain Vuoden Caravan-alueet jäsenäänestyksen perusteella. Jäsenäänestyksen lisäksi valinnassa huomioidaan alueiden suunnitelmallinen kehittäminen. Matkailukeskus Rauhalahti nimettiin parhaaksi yleiseksi leirintäalueeksi. Parhaaksi jäsenalueeksi eli SFC-alueeksi nimettiin Isossakyrössä sijaitseva Kalliojärven Lukkuhaka.

Vuoden Caravan-alueet julkistettiin Caravan Show & Camping -messujen avajaisissa Turussa 14.1.2011.

SF-Caravan ry:n palkintoraati kiitteli Matkailukeskus Rauhalahtea alueen monipuolisesta kehittämisestä. Alue on ollut pitkään viiden tähden leirintäalue. Viime vuosina aluetta on entisestään kehitetty huoltotiloja remontoimalla. Alueelle on hyvät kulkuyhteydet ja opasteet. Majoitusta on monipuolisesti tarjolla perusmökistä luksusmajoitukseen. Alueella ja alueen välittömässä läheisyydessä on runsaasti aktiviteetteja kesäteatterista savusaunaan. Erikoisuus on myös mahdollisuus mennä sisävesilaivalla kaupungin keskustaan. Matkailukeskus Rauhalahti sopii karavaanareitten ja leirintämatkailijoitten tapahtumien järjestämispaikaksi, sillä alueelta löytyy monipuolisten ohjelmamahdollisuuksien lisäksi tasokkaat ravintolapalvelut. Henkilökunta on joustavaa, lupsakkaa ja palvelualtista. Tasokas leirintäalue toimii koko kaupunkinsa myönteisenä matkailullisena käyntikorttina.

Kalliojärven Lukkuhaka on SF-Caravan Pohjanmaa ry:n ylläpitämä leirintäalue Isossakyrössä. Alue sijaitsee kallioisella mäntykankaalla ja on avoinna ympäri vuoden. Alueen rakentaminen vaikeahkoon maastoon on osoitus sitkeästä, pohjalaisesta ”kökkähengestä”. Alueella on 140 sähköistettyä matkailuajoneuvopaikkaa. Alueen vetovoima perustuu luonto- ja kuntoiluharrastuksiin ja yhteistyöhön Pohjanmaan suosituimpiin kuuluvan tanssilavan Kalliojärven kanssa. Alueen lähellä on myös kesäteatteri ja talvisin Tuubimäki. Alue on panostanut viime aikoina palveluidensa parantamiseen investoimalla rakennuksiin ja yleiseen ilmeeseen. Vuonna 2010 40 vuotta täyttänyt SF-Caravan Pohjanmaa ry on kehittänyt Kalliojärven Lukkuhakaa yli 15 vuoden ajan.

SF-Caravan ry on matkailuajoneuvojen, matkailuvaunun ja matkailuauton käyttäjien, valtakunnallinen liitto, jonka jäseninä on 70 yhdistystä ympäri maan. Yhdistysten yhteenlaskettu jäsenmäärä on 60 976.

Lisätietoja:

SF-Caravan ry, toiminnanjohtaja Timo Piilonen, puh. (03) 615 3121, 050 592 6561

Matkailukeskus Rauhalahti, Sami Simonen, puh. (044) 718 1111

SF-Caravan Pohjanmaa ry
· puheenjohtaja Arto Ranta, puh. 0400 366 205
· varapuheenjohtaja Jukka Kujanpää, puh. 0400 564 297