Kunniapuheenjohtaja Börje Tengström on poissa

Kunniapuheenjohtaja Börje Tengström on poissa

30.8.2006

SF-Caravan ry:n kunniapuheenjohtaja Börje Tengström on kuollut. Börje menehtyi sairauden murtamana 83-vuotiaana 23. elokuuta 2006.

Börje Tengström kuului SF-Caravan ry:n perustajajäseniin. Börje toimi SF-Caravanin puheenjohtajana vuosina 1968-1990. Liiton kunniapuheenjohtajaksi Börje valittiin syysliittokokouksessa 1990.

Börje Tengström oli kiistattomasti SF-Caravan ry:n ja koko suomalaisen karavaanimatkailun kehittymisen keskeisin henkilö järjestön toiminnan ensimmäisinä vuosikymmeninä. Börjen ja hänen vaimonsa Margarethan matkailuvaunuharrastus alkoi vuonna 1962. Vuonna 1964 perustetun SF-Caravanin toiminta imaisi Tengströmien vapaa-ajan lähes kokonaan. Uudella järjestöllä oli kova työsarka mm. matkailuvaunujen painomääräysten ja ajoneuvoyhdistelmien nopeusrajoitusten sekä yhä kasvavan karavaanarijoukon yhteisten tapahtumien ja teknisen neuvonnan järjestämisessä.

Börjen kiinnostus ja halu uuden matkailumuodon kehittämiseen ja järjestön perustoimintojen rakentamiseen oli intohimoinen. SF-Caravanin jäsenmäärä kasvoi nopeasti, ja varsinkin 1970-luku ja 1980-luku olivat järjestön nopean kasvun ja matkailumuodon kehityksen aikaa. Börje Tengström oli yhä monipuolistuvan ja kasvavan toiminnan keskipisteessä hoitamassa järjestön suhteita viranomaisiin ja muihin järjestöihin, kansainvälisiin sisarjärjestöihin, matkailuajoneuvoalan valmistajiin ja kauppiaisiin sekä muihin yhteistyökumppaneihin.

Järjestön sisällä Börjen merkitys oli vieläkin suurempi. Alkuvuosien tuttavallisesta yhdistystoiminnasta SF-Caravan ry kasvoi paikallisten jäsenyhdistysten liitoksi. Börje toimi mm. liitto-organisaation kehittämisessä, uusien jäsenyhdistysten perustamisessa ja leirintäaluehankkeiden taustaorganisaattorina. Börje teki paljon itse, organisoi ja oli puheenjohtajana vahva vallankäyttäjä. Hänellä oli myös taito kerätä asiantuntevia henkilöitä ympärilleen hoitamaan järjestössä tarvittavia erikoisaloja.

Yhdistysten tapahtumat olivat Börjelle mieluisia jäsenistön, yhdistysten toimihenkilöitten ja tavallisen karavaanarin tapaamismahdollisuuksia. Monilla treffeillä Börje ja Margaretha olivat odotettuja ja toivottuja kunniavieraita.

SF-Caravan ry oli Börje Tengströmille kuin oma lapsi, jonka varttumista ja kehittymistä hän seurasi aktiivisesti oman puheenjohtajakautensa jälkeenkin. Börje osallistui SF-Caravan ry:n järjestötapahtumiin ja liittokokouksiin viime vuosiin saakka.

Koko SF-Caravan ry luottamus- ja toimihenkilöineen arvostaa ja kunnioittaa suuresti Börje Tengströmin elämäntyötä ja muistoa.