Kimmo Klemola Vuoden 2003 nuori karavaanari

Kimmo Klemola Vuoden 2003 nuori karavaanari

12.1.2004


Tamperelainen Kimmo Klemola on valittu vuoden 2003 Nuoreksi karavaanariksi. Nimitys julkistettiin Turussa viikonloppuna järjestetyillä Caravan Show 2004-messuilla. Vuoden nuori karavaanari valittiin nyt ensimmäistä kertaa. Palkinnon voi saada 13-30-vuotias nuori, aktiivinen karavaanari.

Kimmo Klemola, 18, on nuoresta iästään huolimatta ollut jo vuosia aktiivisesti mukana sekä paikallisessa että valtakunnallisessa karavaanaritoiminnassa. Viimeiset 4 vuotta Klemola on toiminut Virroilla, Vankkurimännikön nuorisotoimikunnassa. Klemola tunnetaan yhtä lailla kisailujen, karaoken ja muun ohjelman vetäjänä kuin erilaisten leirintäalueen huolto- ja palvelutehtävien tunnollisena tekijänä. Hän tulee hyvin toimeen niin nuorten kuin aikuistenkin kanssa, sekä ottaa heidät huomioon toimissaan. Kiitosta tehdystä työstä ovat antaneet sekä tutut että tuntemattomat.

Kimmo Klemola on myös aktiivisesti osallistunut SF-Caravan ry:n Nuorisokerhon toimintaan. SF-Caravan ry:n valtakunnallinen Nuorisokerho järjestää nuorille omaa ohjelmaa erilaisissa suuremmissa karavaanaritapahtumissa, sekä erillisiä vain nuorille suunnattuja tapahtumia kaksi kertaa vuodessa. Nuorisokerho kannustaa myös kansainväliseen toimintaan esimerkiksi nuorison FICC-rallyihin osallistumisen kautta. Lisäksi kerho julkaisee tiedotuskirjettä jäsenilleen ja osallistuu aktiivisesti nuorisotoimintaa käsittelevään keskusteluun. Kerhoon voivat liittyä kaikki 13-30 vuotiaat karavaanarit.

Klemola on aktiivinen karavaanari monella tasolla, hän on suorittanut myös SFC:n pronssisen ajotaitomerkin. Aktiivisuus ja halu oppia uutta tekevät Klemolasta oivan esimerkin sekä nuorille että varttuneemmille karavaanareille. Siinä on myös syy Klemolan valinnalle Vuoden Nuoreksi Karavaanariksi. Vuoden Nuori Karavaanari-palkinto on SFC:n Nuorisokerhon pitkäaikaisten johtoryhmän jäsenten Eva Erkkilän ja Eeva Turkin kerholle lahjoittama ikuisesti kiertävä lautanen.Lautasen Kimmolle luovuttivat liiton puheenjohtaja Eero Ollila ja Nuorisokerhon puheenjohtaja Minna Joensuu.