Karavaanarit vaativat polttoaineverotusta alennettavaksi

Karavaanarit vaativat polttoaineverotusta alennettavaksi

25.4.2005

SF-Caravan ry vaatii valtiovallalta pikaisia toimenpiteitä autojen polttoainehintojen kohoamisen hillitsemiseksi. Viikonvaihteessa pidetty SF-Caravan ry:n liittokokous esittää, että polttoainekustannuksia alennettaisiin verotusta keventämällä.

Tänä päivänä polttonesteiden vähittäismyyntihinnoista 3/4 on veroa. Maailmanmarkkinahintojen kohotessa ja siirtyessä suoraan kuluttajahintoihin myös veron osuus lopullisesta hinnasta kasvaa. Kohtuuton polttoaineiden hintojen nousu uhkaa tulevan kesän matkailusesonkia. SF-Caravan ry katsoo uhan olevan pahin kotimaassa tapahtuvaan automatkailuun. Polttoaineiden hintojen noususta kärsivät erityisesti matkailuyritykset, kuten leirintä- ja lomakylät, pienyritykset, kauppa ja erilaisten matkailun oheispalvelujen tuottajat. Ennustettavasti tilanne on pahin maamme syrjäseuduilla, joissa matkailun merkitys elinkeinona on merkittävästi suurempi kuin muualla Suomessa.

Auto- ja karavaanimatkailun harrastajien määrä on kasvussa. Järjestäytyneitä karavaanareita eli SF-Caravan ry:een kuuluvia matkailuajovaunun ja -auton käyttäjäperheitä on yli 53 000. Polttoaineen hinnalla on merkitystä karavaanareitten matkareittien pituuteen ja monen oheispalvelun käyttöön. SF-Caravan ry painottaa, että nopea puuttuminen polttoaineverotukseen olisi tällä hetkellä merkittävin kotimaan matkailua edistävä matkailupoliittinen päätös.

Kajaanin liittokokoukseen osallistui 56 yhdistystä liiton 65 jäsenyhdistyksestä.