Politiikkaa.

Heikki Ikonen 26.02.2024 06:26

Pikku raha verrattuna siihen mitä kärräsivät männeinä vuosina ulukomaille, mitä jäi muistoksi. Veleka joka meän nyt täytyy maksaa.

Edistystä on tapahtunut, sijoitetaan kotimaahan.
Tässä tapauksessa 50me jää Suomeen "vuosi "huollettuna kiinteänä omaisuutena. Plussaahan ois jos rempan sais tehä vielä Suomalainen Työmies kotimaisista materiaaleista. ;) H

Toivo Koistinen 26.02.2024 06:42

Töllössä asiantuntija ihmetteli kylä, etä miten se remontti voi maksaa niin paljon. Oliko se toistakymmentä tuhatta neliöä kohden
Kympin verran henkeä kohden, no senhan jaksaa yksinhuoltaja äitikin lapsensa edestä maksaa.
Töllö kertoili, että hallitus suunnitelee mittavia säästöohjelmia, joiden piiriin kuuluu veronkorotukset, esim. ruuan arvolisäveron korotus,, ja myös elakelläiset.
Kuuuluukohan niihin veronkorotuksiin nekin 14 000 ansaitsevat, joiden isoimpia veron alennuksia valtiovarain ministeri puolusti sanomalla.
"Heitä on nin vähän, ettei sillä ole mitään merkitystä valtion talouteen" Eikähän tuota diktatuuria ole enää jäljellä kun reilu kaks vuotta
Noh näkemä ken elämä.
Tp

Harri Halinen 26.02.2024 10:07

Työeläke on työelämässä ansaittua palkkaa. Kenen muun palkkaa alennetaan mahdollisen eläkkeen pienentämisen myötä?
Kaikki etuisuuden menettämiset ovat välttämättömiä poliitikkojen tekemien virheellisten päätösten syytä.

Toivo Koistinen 26.02.2024 10:23

Niihän se on, ja me kansa ollaan syyllisiä kun ollaan noita poliitikkkoja äänestetty, tosin ne poliitikotkin ovat meitä kansaa.
Mitäsiis pitäisi päätellä meistä ihmisistä maapallon ainoista haittaeläimistä.
Tp

Ari Kuusisto 26.02.2024 10:47

Eiköhän makseta valtion velka pois. Se olis 28 165,35€ per joka nokka.
Sopii mulle ,jos kaikki Suomalaiset lähtee mukaan ,niin voidaan aloittaa puhtaalta pöydältä.
Ei tartte sitten täällä politiikka ketjussa kitistä menneitä ja tulevia.
Sais sitten oiken kokeilla miten hyvin Suomi laivaa kipparoidaan tässä maailmantilanteessa ja nykymiehistöllä.
Ja miten pian pitää seuraavia pikavippejä ottaa ja mihin.
Vai alkaisko peräti kumulatiivinen kasvu.
Turun pikajunaa odotellessa.

Toivo Koistinen 26.02.2024 12:20

Hyvä konsti. Yhden lapsen yksinhuoltajaäidin sumahan on vain 56330 ööriä.
Tietysti, jos ansiotulojen mukaan porastettuna, että vaikkapa ne 14 000 ansaitsevat, joiden veroja laskettiin, maksaisivat vaikka 200 000 per henkilö, ja se äiti sitten 200 ööriä
Tp

Heikki Ikonen 26.02.2024 16:25

Toivo, elä unta näje. Joka nykysi tienaa yli 60te/v niillä se vasta raha on Tiukassa, voi voi miten on Kurjaa... seuraa vaikka näitäkin kommentteja täällä... miks sähköki maksaa kämppärillä - oioi tai veroja pitää maksaa, mutta ei kuiten yli 100% oo kukaa kehunu maksavansa.
Parhaat "tipit" sain entisessä elämässä poromiehiltä tai pölläriltä - oikeilta Työmieheltä, he ko tuli paariin viihteelle het ol sitte Viiheellä, peukut sille. ;)H

Lauri Levola 26.02.2024 16:57

Heikki, mepä saatiin teiltä parhaat Vana Tallinnaa teiltä. Pitäiskö hän teidän tulla keväällä hankinta matkalle tänne meidän suuntaan. Olis tuttu parkkis vapaana ja eiköhän sitä jotain syötävääkin löytyis?


Tallinnaa ja pitäisiköhän
muokattu: 26.2.2024 16:59
Heikki Ikonen 26.02.2024 17:28

L&E. Sovittu
Ei meillä mitää viäryyttä vastaan, kohan joskus kesä maassa. H
jk. mutta miten nuo kilometri korvaukset, vitsi vitsiii ;)

Toivo Koistinen 26.02.2024 18:36

Ninkai se, että liika ei saa koskaan. Mietiskelin tännään kun kantelin lumikinosta pois ovenreijältä, kun oli tulut navetan takapuolelta talaven kinos ales.
Nin että mitä tehtäsiin meillä, jos vuositulo olis se 60 000 ööriä molemmilla. Mutten keksiny millän mihin kuluttaisi niitä rahoja.
Muttakai sesiinä se, ettei enää ole investointeja, ja kun on elämänsä eläny pienillä pätkätyön tuloilla.
Nuoruus aikaa kun elämä rakensi, oli aivan toisenlaista se, ja asunto, sun muu hankinta oli pientä, kun velan korot huiteli toisellakymmenellä rosentilla. .
Mutta ajat muuttu, ja ihmiset mukana.
Tp

Kari Rautiainen 26.02.2024 22:38
Ari Kuusisto

Eiköhän makseta valtion velka pois. Se olis 28 165,35€ per joka nokka.
Sopii mulle ,jos kaikki Suomalaiset lähtee mukaan ,niin voidaan aloittaa puhtaalta pöydältä.
Ei tartte sitten täällä politiikka ketjussa kitistä menneitä ja tulevia.
Sais sitten oiken kokeilla miten hyvin Suomi laivaa kipparoidaan tässä maailmantilanteessa ja nykymiehistöllä.
Ja miten pian pitää seuraavia pikavippejä ottaa ja mihin.
Vai alkaisko peräti kumulatiivinen kasvu.
Turun pikajunaa odotellessa.

Valtionvelka on ihan eri juttu kun yksilön velat. Velatonta valtiota ei ole eikä niillä ole tarkoitustakaan olla joskus velaton.

Aatellaas nyt vaikkapa vaan valtionvelan määrää, ja toisaalta vaikkapa vaan eläkevakuutusyhtiöitten sijoituksia ulkomailla.

Kyllä suomi on nettovelaton.

Toivo Koistinen 27.02.2024 06:06

Nin, eikai se ole tarkoitus maksaa noita velekoja, minusta siinä, että miten valtio noita velekarahoja käyttää, jossa minusta ei nykyään järki pakota, ja paljonko lisävelekaa, ja mitkä tulevan korkokulut.
Valtion rahankäytöstä, niin tuo viimmenen juttu, eli se Stuppiin asunto, niin voi sanoa, että hallituksele näyttää olevan miljooona, kun meikäläiselle kymppi
Yksityisenhän on enimäkseen maksettava velekansa, tai ulosottomies koputtelee ovipieltä, elikkä yksityisen on kateltava mihin ne velekarahat käyttää.
Mutta minkäpäs näille. Pittää laittaa joku kymppi Ukrainan lasten auttajille.
Tp

Kari Rautiainen 27.02.2024 10:27

Näinpä se on. Aatellaas vaikka valtioitten kultavarantoja. Suomi kuten moni muukin maa on kultavarantojaan tallettanut yhdysvaltoihin. Ongelma vaan on se että jos nää maat nyt haluaisi kultansa sieltä, niin sielläpä ei ole läheskään niin paljon. Talletus siis ei perustukaan kultavarantoihin vaan uskoon siitä. Virtuaalikultaa.

Toivo Koistinen 27.02.2024 11:46

Sehän on niinkun multimiljardöörin varallisuus, enempi virtuaalia. Tuosta kullasta senverta. Sitä on kaivettu, ja kaivetaan maailman sivu. Suomessakin tonnikaupalla vuuessa
Sitä in niinpaljon, että sen arvo on kun se on siellä Ford kokseissa, ja muissa holveissa. Aiaknaan Kreikka kun eurostoliitto laittoi valvontaan liikojen velkojen takia, niinsen kultavaranto olisi riittäny velkoihin.
Mutta jos se lasti olisi laitettu markkinoille, kullan hinta olisi romahtanut. Sama USAlla.
Mejän tavallisten omaisuus on reaalia, samoin velat. Meillä tavallissilla ihmisillä pittää laskeskella mihin on varaa, ei politikoilla.
Tp

Kari Rautiainen 27.02.2024 15:14

Sepä on Toivo justiisa noin. Itte oon joutunu hankintani maksamaan ennemmin tai myöhemmin. Kiekkoakaan ei ole itsestään tullu. Velatkin on pitäny itte maksaa.

Heikki Ikonen 27.02.2024 17:05

Tosi yksinkertaista, valtion tai yksilön, ottaa velekaa yli kylykien.
Sitähän jopa tyrkytetään.
Korko laskua kukaan tai mikää taho ei pääse karkuun, ei valtiokaan.
Miettikääpä oisko tuolle 3mrd euron valtion velan korko rahalle just tänä päivänä käyttöä. Ei tarvihtisi kansaa kurmuuttaa lisä veroilla tai millään muullakaa ikävällä, eikä tarvihtisi lakkoilla ko ei ois syytä. Ois vara maksaa soten tyttärille kunnon palakat. Sama 3mrd lankeaa taas ensi vuonna ja sitä seuraavana vuonna jne, aina vain tyttöjen palakka rahat puuttuu.

Vai ei muka oo väliä onko oy Suomi ab:llä velekaa ja minkä verran......# . :/ H

Kari Rautiainen 27.02.2024 18:06

Kuka sanoi ettei sillä väliä olisi?
Tottakai on. Mutta kyse on paljon muustakin.

Toivo Koistinen 27.02.2024 18:34

Aiemmin, kun euroston korot oli minuksella, nin valtio sai velekaa miinus korolla, kun multimiljardöörit antoi rahojaan valtiolle säilöön, ja maksoivat siittä, ja velekaa otettiin surutta,
Mutta kun korot karkasi, niin asiat muttuivat, ja nyt ollaan tässä. hankalaa kun mistä ottaa rahat ja maksaa nuo miljardivelat pois
Mutta jos halinto järkeistäisi asioita kansan suuntaan, eikä itsensä suuntaan, niin moni asia olisi toisin.
Olen riidellyt siittä, että kun perustettiin nuo aluehallinnot, että miten ne samat poliitikot hoitavat nuo terveysasiat paremmin siinä, kun eduskunnasa, ja kuntahallinnossa.
Tuosta hallinnon erimoisten elämis asioiden kiristämisestä, kun suunitellaan arvolisäveron korotusta ruualle, ja mitä muuta, niin sanallakan ei puhuta hallinnon palkkojen laskemisesta, niiden turhan väen vähentämisestä, eli hallinnon kulujen supistamisesta.
Mutta tämmöstähän elämä nytvan on meillä. Tästä voidaan loppuvuosi taittaa sanan peistä, mutta takaan että asiat ei muutu.
Tp
Tp

Kari Rautiainen 27.02.2024 21:12

Korot joo. Valtionvelkaa ei ole tarkoituskaan maksaa pois. Siksi ei myöskään lyhyen aikavälin koroilla isoa merkitystä. Korot nousee ja korot laskee. Pitkässä juoksussa turha kusta housuun sen takia.

Kari Rautiainen 27.02.2024 21:28

BTW, kävin just tankkaamassa. Diesel 1,399€ litra. (Ei ollu Suomessa tämä)

Politiikkaa sekin on mitä energiat maksaa. Tai sen siirto.

Liitetiedostot

img_4345.jpeg
Eero Bruun 27.02.2024 21:57

On halpaa!

Kari Rautiainen 27.02.2024 23:20
Eero Bruun

On halpaa!

Nestekaasu oli 0,95€ litra, eli pari euroa kilo. Tekis suomi pullolliselle hintaa 22€.

En mitenkään metsästänyt halpaa kaasua mutta siinä se on ollu euron tai pikkasen alle.
Kahessa viikossa oli menny vajaa 5 kiloa. Jääkaappi on kokoajan kaasulla, ja lämmitystäkin on öisin usein vähä tarvinnut. Viileitä on yöt vielä tällä korkeudella.

Että sitä oon tässä ihmetellyt näitten hintoja verrattuna suomeen. Saatanan tunarit sanos Urkki.

Heikki Ikonen 28.02.2024 06:33

Kaks mualiman kulukijaa selevitteli talous asioitaan. Tuli näkemys ero #!# ja loppuviimen ??
Se kellä velekaa, heikompi, makaa vesi lumi räntä rapakossa pitkin pituuttaan ja märisee märissä housuissaan :(

Se toinen joka on saama puolella istuu pötköttävän selän päällä, eikä oo housun persus märkä :)

Kukkaro tyhjänä 2024 oleva räntä rapakossa pötköttävä Suomi neito mietti mistä karsis kuluja / palveluja. Rahaa ko ei oo omallekkaan kansalle perus palaveluja tuottamaan - saati mualiman raitille jaettavaksi.
Koita siinä sitte säästää kaikessa jotta pääsis taas jaloilleen, kele.
Mutta ko vanhat humputtelut ja töppäykset on maksettava, ei auta kitinä.... EI.

Vai ei oo velalla väliä, näin on aina ollu. Oisko tuo muuttunu?
Eppäillä sopii. ;) H


Isän neuvon velasta unohin 80/90 lukujen vaihteessa, otin hullu velekoo ja 90 luvulla mualima tipautti minut muanpinnalle, korko pomppas reiluun 20%. tul 2000 luvuku ja sain reilusta 3 000 000 velasta viimeset maksettua, senttiäkään en saanu anteeks, päälle korkoja + devalvaatio kuluja liki 2 000 000. Heitti ahistamasta ko ei ollu velekoo, eipä jääny paljo raahookaa, uskottako että helepotti. Tämä kaikki vain siksi että sain työllistää parhaimmillaan alle 10 Työmiestä/naista.
muokattu: 28.2.2024 08:41
Toivo Koistinen 28.02.2024 07:02

Mikälie nesten ja noiden energia yhtiöiden vuositulokset, en osaa kahtoo. Mitkä lie sitten elintaso, ja palkkatasoerot meidän, ja niiden maiden välissä, missä kuleksit nyt.
Tuli mieleen, kun sitikkavanhuksen perä laskeunu, niin neuvoivat ostamaan uusi taka-akseli. Uuttahan ei sannu, koska autonvalmistajat haluaa, että paaliin vanhus, ja uusi pihaan.
Käytetyn kunnostetun olis Puolasta sannu kotiin 250 öörillä. Kankaanpäästä sai 480 öörillä.
Paljonko lie meiltä muuttannu halvempiin maihin yritysten tuoeiden valmistusta. Käsittääkseni kotimaisena myyvän Fiskarssin tuotanto on ulkomailla esimerkiksi.
Lahdestahan linja-autokori tehdas taisi Puolaan muuttaa aikanaan.
Nonyt sitten päästään taas siihen minun vuoskymmenten jankutukseen.
Kun palkkoja nostetaan niin kauppa nostaa hintoja, kun palkakustannukset nousee, ja kunhinnat nousee, niin pitää nostaa palkkoja, jotta elintaso säilyy.
No vuoskymmeniä siten mentiin palkkakorotuslinjalla prosentimalliin, joka on repinyt palkkaeroa, ja siis elintasoerot pilviin.
Nokun sitten isopalkkasten palkat nousee, niin sillon tuotantokustannukset, ja kaupan kustannukset nousee, niin pitää nostaa hintoja, ja osa muuttaa tuotannon ulkomaille, kun ei kotimaisella hintamallilla voi myydä tuoteita.
Mitä elakellaiset, nino mehän kuollaan pois tieltä, ja pieniopalkkaset. JOOOO.
Tp

Toivo Koistinen 28.02.2024 11:05

Ranualle tulee kuulemma 200 tuulimyllyä, siitä on kunnan valtuustosa pitkään jauhettu. Antaa kunnalle kiinteistöveroa.
Samalla sitten tuohon lähelle turvesuolle vihreän metanolin tehdas, joka käy tuulisähköllä. 14 maatilaa meillä aloittaa biokaasun jalostus laitoksen teon.
Me kerätään paperit pahvit, lasit metallit kierrätykseen, ja kompostoidaan potunkuoret. kaljapurkkeja olen keräilly kohta kymmenen öörin edestä. Vihreä kunta on meillä.
Tp

Kari Rautiainen 28.02.2024 13:00

Se oli se devalvointi sillon jännä tilanne. Olin myyny miljoonilla koneita asiakkaille, ja ulkomaista valuuttalainaa tietysti sillon tyrkytettiin. No pienyrittäjä oli tehny ison investoinnin, pari- kolme miljoonaa, ja yhessä yössä tuli miljoona lisää. Aika monta taloa ja tilaa meni vasaran alle sillon. Pankit vaan käsi ojossa pyys lisävakuutta, ja jos ei ollu…

Heikki Ikonen 28.02.2024 15:56

1991 ja siitä... lama kauheimmillaan jonnein 1995-6.
HRHL väki lakkoili huhtikuussa 1991, (meän talon tyttäret ei suostunu lakkoon, he ymmärsi että jos pääsiäisenä rinneravintolassa lakkoillaa siitä seuraa lähtö kilometri tehtaalle, het tuli ski baariin töihin, pyhän korotetut palakat maksettiin, olut ja pizza jaettiin makeisiin suihin, Kiitos siitä). Ay herrojen tuki lapin yrittäjän ..keleille oli silloin tuo, "lakko huhtikuussa".
Marraskuussa 1991 ensimmäinen devalvaatio. Valuutan kellunnan päälle myöhemmin toinen devalvaatio. Ei tullu konkkaa. Tytöt saivat pitää työpaikkansa.

Eikö kannatakin kajehtia yksityis yrittäjjää, ainakin huonona aikana, sillähän on vappaat työajat (aina töissä). :/ H

Kari Rautiainen 28.02.2024 16:21

Semmosta se on yrittäjän elämä. Nukkuu yönsä kuin pikkulapsi.

(Herää tunnin välein itkemään)

Toivo Koistinen 28.02.2024 20:08

Muistelen että 95 laman aikaan kun oli kova työttömyys, esitti Esko Juhani Tennilä, että lasketaan tilapäisesti eläkeikä 55 v nii saa työttömät nuoret töihin pois pahanteosta, ja talous nousuun.
Tuli se mieleen, kun taannon nostettiin elakeikä 68v niin puhelin, että puoliso kun lähen ajoon 60 tonnisella, kysyy.
Onko puhelin, onko silmälasit, onko kuulolaite, onko kävelykeppi.
Nonii, alahan köpötellä, minä avitan hyttin, niin saat lähtä körötteleen....
Tp

Kari Rautiainen 28.02.2024 21:27

Se on vähä semmonen juttu että ei sen väliä onko eläkeikä 68 vai 87. Tällähetkellä keskimääräinen eläkkeellejäänti-iikä on 61.
Yhä useampi ei vaan jaksa pitemmälle. Ongelma ei olekaan ikä vaan työssä jaksaminen. Onhan tuo työelämä mennyt ihan hulluksi vaativuudessaan.

Seppo Yliniemi 28.02.2024 21:41
Kari Rautiainen

Semmosta se on yrittäjän elämä. Nukkuu yönsä kuin pikkulapsi.

(Herää tunnin välein itkemään)

Ja lisäksi yrittäjät kertovat usein että ovat töissä 24/7
Rankkaa on .

Kari Rautiainen 28.02.2024 23:23
Seppo Yliniemi

Ja lisäksi yrittäjät kertovat usein että ovat töissä 24/7
Rankkaa on .

Mä oon eläkkeellä 24/7/365 tai siis tänävuonna 366. Ei pekkasia, lomia, vapaapäiviä, pyhiä. Ei mitään. Jouluaattonakin oltava vaan eläkkeellä. Ja nukkuessa. Tää se vasta homma on. Jos tuntipalkkaa laskee niin tunteja tulee vuodessa 8784. Sillä kun jakaa ton mitä vuodessa eläkettä saa… kehtaa sanoakkaan.

Toivo Koistinen 29.02.2024 06:31

Vanaha koistislainen sanonta. Niin kovaa homma tämä elakelaisen homma, ettei taho runko kestää.
Nuorna vetelin Kumpu Velin kanssa samasa seurassa, maasta, ja kyykystä toistasatasia harjotus painoja iliman tukivoitä, ja penkissä 90 kilosia.
Nypittää nostaa lusikka kaksinkäsin suuhun, ja kinttaat yksitellen kätteen. Samahan se työaika.
Jos olisin viimmivuonna tehny sisään 7 päivää, niin jouluaaton, ja loppiaisen välillä olis ollu 15 p rokulia, mutta mistäsen nipistää, kun työaika on 7 päivää viikosa. Ei ole 5 päivän työviikkoa.
Taino jos olis tehny yötuurina ne päivät, empä hoksinu, taino kun työn suunnitelu oli sillonki keskisä, niin mitenkä tehet
Tosin töitä saa rauhasa suunnitella. Minäki suunnittelin tarkon hommat, ja hyvin, etten kerinny alottaa viimivuonna sitä urakkaa, mutta nyt on heleppo alakaa röytämään.
Pehkale, alon miettiin sitä urakaa, minkäaion, jatyöjärjestystä, niin ku muisti huononee, niin sepä pääsi unohtuun, kun en hoksannu kirijottaa ylös työjärjestystä
Nypittää alakaa se suunnittelu uuestaan, ja taas menne vuosi siinä niin ettei kerkii alottaa sitä röytämistä. Muistas vaan laitta ylös ne suunnitelmat.
Tp

Kari Rautiainen 29.02.2024 09:45

Ei Toivo kannata näillä tuntipalkoilla hötkyillä.

Harri Halinen 29.02.2024 10:15

Saas nähdä kun puhutaan työeläkkeiden avustustarpeesta valtion kulutusjuhliin, oteteenko prosenttimalli vai leikataanko sieltä keskeltä enemmän kuin molemmista päistä?

Kari Rautiainen 29.02.2024 11:00

Kysehän on mitä sillä eläkkeellä saa. Just kävin hakemassa paikalliselta paakarilta leivän, ja 2 croisanttia. Yhteensä 1,37€. Ja henkilökuntaa oli kuin ketunneniä. Miten nää hommat täällä kannattaa kun suomessa ei kannata mikään.

Ari Kuusisto 29.02.2024 14:40

No niin , nys se tuhlaileva hallitus maksaa 50 M€ ja ostaa turkiksia, jotka on jo kuopassa.
Saman verran sos. tukea kun pressatalon remppa.
Yli100 miltsiä jo tällä viikolla kerrottu pistelevän haisemaan, tosta noin vaan.
Täällä moitittu noista tukitouhuista, ei ne vaan lopu,eikö olekin aivan mahdotonta.
Onko se nyt sitten lisää vaan "lainaa".

Markku Hämäläinen 29.02.2024 15:41

Eihän se Mäntyniemen remontti maksa kun ”vain” pikkuisen vajaa 24 t€/m2
Tosin sillä hinnalla rakentaisi komean talon

Kari Rautiainen 29.02.2024 17:29
Markku Hämäläinen

Eihän se Mäntyniemen remontti maksa kun ”vain” pikkuisen vajaa 24 t€/m2
Tosin sillä hinnalla rakentaisi komean talon

Ei kait ne kaikkia neliöitä… mutta tolla hinnalla täytyy tulla aikahyvä mökki.

Toivo Koistinen 29.02.2024 19:57

Pikkupoika piirrelly seiniin, niin pitäähän se tapiserata kortteeri uuelle resitentille. Johan se hänen puoliso hermostuu, jos pittää semmosen rähjään muuttaa. Niija uuet matot laittaa huoneisiin, ja varmaan keittoastiat.
Eikös Ranskan presitentin puolisoki halunnu uusia eväs astiat, ja 50 tuhattako ne makso sillon, vai mitense.
No eimeillä autakku kaivella kuvetta, jotta politiikka pärjää. Nethän tekkee mejän hyväksi tärkiää työtä.
Tp

Seppo Lokasaari 29.02.2024 20:17

Mitäpä me noille vaaleilla valittujen henkilöiden päätöksille voidaan? muuta kuin spekuloida sitä ja tätä.
Antaa hevosen murehtia, kun sillä on isompi pää.

Toivo Koistinen 01.03.2024 05:50

Koska hevoisella on iso pää, se ei murehdi.
Kaskeotilla on isoimmat aivot maailmassa, ja se viisaana eläimenä uiskentelee vain ja nautiskelee, niinkauan kun muovien sekaan mahtuu.
Valitettavasti ei enää oikeen mahdu, kun valaita jo kuoli, ja satoja kiloja roinaa mahassa. Mikä eläinlaji lie siihen syyllinen.
Eikai kuitenkan universumin viisain laji, eli ihminen. En usko
Tp


Unohtui. hevoinen ison pään omistaja ei murehdi, se rouskutele ruokaansa, jos sitä on, ja odottele, että piiskan jäljet heittää taas kirvelemästä. Minä tyhmempänä pienipäisenä tahon toisinaan murehtia, kun en älyä, etten asioille mitään voi.
muokattu: 1.3.2024 06:19
Harri Halinen 01.03.2024 11:15
Markku Hämäläinen

Eihän se Mäntyniemen remontti maksa kun ”vain” pikkuisen vajaa 24 t€/m2
Tosin sillä hinnalla rakentaisi komean talon

Kyllä se vaan maksaa kun otetaan huomioon kaikki sivutaskukulut.

Kari Rautiainen 01.03.2024 12:25
Harri Halinen

Kyllä se vaan maksaa kun otetaan huomioon kaikki sivutaskukulut.

Eikä noi ikinä budjetissa pysy. 24 tarkoittaa 50 vähintään.

Harri Halinen 01.03.2024 20:22
Kari Rautiainen

Eikä noi ikinä budjetissa pysy. 24 tarkoittaa 50 vähintään.

Kyllä nuo sivutaskujen kulut tulisi ottaa huomioon jo ilmoitettaessa kokonaissummaa.


(Jos tiedät mitä tarkoitan.)
muokattu: 1.3.2024 20:22
Kari Rautiainen 01.03.2024 21:55

Pienempi budjetti menee helpommin läpi. Sitte tulee sivutaskut. Anteeksi saa helpommin kun luvan.

Toivo Koistinen 02.03.2024 08:02

Noo. Tässä akikesa mitä tapahtuu, tekijänä on ihminen, ja sillonhan ei asialle mitään voi.
Lehellä sarjakuvassa Viivi, ja Vagner sika. Vagner ryki, ja köhi, kun Viivi luki lehteä. Viivi hermostui, ja komensi. Onko sinun pakko köhiä kokoajan, se ärsyttää.
Vagner ajatteli hiljaa. Nyt ymmärrän miksi ihmiset tappaa toisiaan.
Tp

Kari Rautiainen 02.03.2024 17:27

Wagnerilla on muutenkin aika selkee maailmankuva.

Ari Kuusisto 03.03.2024 10:14

Saksassa vähän hurjempaa menoa,Bayer maksaa jopa 52kk palkan jos työntekijä irtisanoutuu 57-vuotiaana eläkettä kohti.
Kyllä kelpais.
Lähteestä ei selvinnyt,(maksumuuri Uusi Suomi) koskeeko koko henkilökuntaa.

Kari Rautiainen 03.03.2024 11:00
Ari Kuusisto

Saksassa vähän hurjempaa menoa,Bayer maksaa jopa 52kk palkan jos työntekijä irtisanoutuu 57-vuotiaana eläkettä kohti.
Kyllä kelpais.
Lähteestä ei selvinnyt,(maksumuuri Uusi Suomi) koskeeko koko henkilökuntaa.

En tuota ihmettele. 18 vuotta olin Bayerin tytäryhtiön palveluksessa, ja onpahan reilu työnantaja. Sen voin sanoa.


En ole nyt kattonu lukuja, mutta sillon ton firman liikevaihto oli 6,5 kertaa suomen valtion tulo ja menoarvion verran. Että vähä isompi putiikki se.
muokattu: 3.3.2024 17:53

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.