Koirat leirintäalueella

HUOMO VESA 19.08.2012 11:31

Voi hyvät hyssykät sentää. Lukekaapa koko ketju läpi ja nauramatta. Itse en pystynyt moiseen. Meillä on Suuri Tappajakoira (CHIHUAHUA) joka on todella haukkuherkkä varsinkin jos jonkun kakara juoksee ja huutaa lähellä autoa. Aikuisten meno sitä ei häiritse (paitsi juoppojen örvellys). Käymme vain niillä alueilla jossa on esitteessä koiran kuva, koska silloin myös muut karavaanarit tietävät että alueella on todennäköisesti myös koiria. Silloinkin valitsemme paikan mieluusti jostain takanurkasta jos mahdollista.Usein se ei vain ole mahdollista koska nehän ovat rauhallisimmat paikat. Koira on kytkettynä AINA kun hän on auton ulkopuolella mitä toivoisin myös muilta koiran omistajilta. Ei sitten muuta kuin hyvää loppokesää itse kullekkin ja koettakaa kestää meidän Tappajakoiran räksytystä :D

KUJANPÄÄ MARKKU 19.08.2012 13:01

Kai se on sitte kestettävä.

NIEMI SEPPO 19.08.2012 13:51

Kesän mittaan olen nähnyt muutamia kissoja karavaanarien mukana. Minä kytken aina koirani, kun näen kissan. En sen vuoksi, että meän koira kissoja jahtaisi, mutta kissaväki ei sitä tiedä ja epäily nostaa turhaan mirriväen verenpainetta. Terve tuloa kissat leireilyalueille. :)

HAAPANEN TIMO 19.08.2012 16:18

Tuolla pururadalla missä muutaman kerran viikossa lenkkeilen tulee ainakin kerran kuussa koiran taluttajia vastaan vaikka selvä kieltotaulu urheilukentallä asiasta on. Näkyy myös urheiluseuran aktiivien taluttamana.

Viime viikolla oli kävelijällä kaksi koiraa irti, joista toinen suoraa mun jalkoihin, ei kiinni mutta siihen pyörimään. Ilmoitin koirakiellosta omistajalle joka vastasi kiellon koskevan vain vapaita koiria??? Vähillä tiedoilla oli tämäkin koiranomistaja koska vasta huomisesta (20.8) saa yleensäkin koiran metsään vapauttaa, silloinkin vain maanomistajan luvalla.

Mökkijärvellä on ollut koko kesän parilla mökillä koirat vapaina aina kun paikalla ovat. Linnunpoikaset saavat kyytiä.

@timppa

SANTALAHTI HANNU 21.08.2012 12:03

Sain tästä aiheesta kirjoitettuani yksityisviestin jossa käskettiin tekemään sitä sun tätä. Viesti loppui että, toivottavasti ei osuta samalle leirintäalueelle!!! En tiedä kumpaan porukkaan kaveri kuuluu, itsekkäisiin koiranomistajiin vai kännipäihin. Minulla on oikeus mielipiteisiin niinkuin muillakin. Hanski

HÄGGBLOM AIJA 21.08.2012 14:06

Meillä aikoinaan oli 2 mäyräkoiraa ja sellainen maahan kierrettävä iso "ruuvi", johon sai taluttimesta kiinni. Helposti mukana myös henkilöautolla kuljettaessa, jos tarvetta saada koirat ulos kytkettynä. Nykyään isäntä sitoo sellaiseen etukatoksen tukiliinan ja hyvin pysyy maassa.

Eihän mäyräkoira pihapiirissä irti pysyisikään, ainakaan nuori ja terve. Aina jostain joku pupu tai orava tulisi näköpiiriin ja se olisi menoa sitten.

ALAKULJU AULI 21.08.2012 14:33

HYVÄ, Niemi Seppo! KIITOS! :) Sinun lailla ajattelevia pitäisi olla enemmän.

SILMUNEN HANNU 21.08.2012 17:13

Hei Hannu Santalahti, voisitko olla niin avulias, että kertoisit meille miten koirasta, joka viettää täyspainoista elämää, saa tehtyä sellaisen, ettei se haukahdustakaan hauku!

Meidän haukkuherkäksi roduksi määritelty suomenlapinkoira ei ole kovinkaan haukkuherkkä, joten olemme sen kanssa tämän kesän voineet ihan hyvällä omallatunnolla kierrellä niin Norjaa kuin Keski-Eurooppaakin, ja jopa monessa ravintolassakin s eon fiksusti käyttäytynyt.

Se on kuitenkin pentu, ja opettelee vielä koiran elämää, ja me puolestamme ekoiraperheen elämää. Mutta kyllähän se innostui keskustelemaan puolalaisen kylillä haukkuvan koiran kanssa, meidän ollessa Wigryn luostarin kämppärillä.

Ja ohikulkeva koira tai vaikka orava, joka ei leikikään sen kanssa, saattaa saada aikaan muutaman haukun.

En itse koiran räksytystä, mutta kai koiran kuuluu vähän haukkuakin, eikö?!

Mutta jos sulla on kerran vinkkejä asiaan, niin älä niitä panttaa, kai meitä on monta joita ne kiinnostavat:)

t.Kaarina

SANTALAHTI HANNU 21.08.2012 21:50

En näe mitään syytä alkaa yleiseksi koirankouluttajaksi,kaiken maailman oppaita on kirjastot pullollaan ja sitkeällä työllä koira oppii vaikka päällään seisomaan! Ja toisekseen haukahdus on aivan eri asia kun hervoton räksyttäminen. Asia olkoon osaltani loppuun käsiteity. Hanski

SILMUNEN HANNU 21.08.2012 22:04

No mutta mitäs järkeä siinä on jos tietää konstit, millä itseä ja muita häiritsevä asia saataisiin pois päiväjärjestyksestä, mutta ei halua jakaa sitä! Eikös siinä kiduta itseään ja muita syyttä suotta!

Minä ainakin olisin vilpittömän kiinnostunut.

Jaellaan me muutkin täällä neuvoja.Sitäpaitsi. Vaikka niitä on kirjat pullollaan.

t.Kaarina

SUOMINEN TAUNO 22.08.2012 08:12

Nyt täytyy muistaa vanha sanonta, että haukkuva koira ei pure. Yhdellä reissulla naapurikaravaanarilla oli haukkumaton koira, mutta ylettyi käymään kiinni housunpersauksiin. Sillä kertaa selvittiin revenneillä housuilla.

Tämä ei tapahtunut leirintäalueella.

LIIMATAINEN HANNU 22.08.2012 08:57

Koirot ovat hyvejä! Ihmisen parhaita Ystäviä! KJON!

KUJANPÄÄ MARKKU 22.08.2012 09:54

http://www.hs.fi/viihde/artikkeli/Koiraihmiset+tulkaa+j%C3%A4rkiinne/1135259784399

KJON !

Käyttäjän lisäys viestiin 22.8.2012 klo 10:19:59 Löysin oheisen näkökannan Suomi 24 koirapalstalta kun aloin huvikseni googlella hakemaan jotain aiheesta koiraihminen.

Suora lainaus.

Aika mielenkiintoista pohti tuossa eräs tohtorismies, siis 'kallonkutistaja' kuten kaveripiirissä kutsutaan. Heppu pohti kenties ihan vitsinä kai, mutta aloin oikein miettimään. Uskaltaisikohan kukaan tehdä vaikka väitöstä aiheesta jossa tutkittaisiin esiintyykö koiraihmiset, omistajat, kasvattajat, agility yms porukassa normaalia enemmän narsismia. Koska, pahaa pelkää, että koirat laumasieluina, mutta kuitenkin suhteellisen lähellä inhimillistä käyttäytymismallia, ovat kovin otollinen väline narsistille ruokkiakseen luonnehäiriötään. Koira tottelee, täyttää isäntänsä toiveet, nöyristelee saadakseen perustarpeensa, pelkää kun riittävästi komennetaa, on uskollinen jne. Siis eräällä tavalla kuin läheisriippuvainen ihminen. Jännä näkökanta, jonka sain kuulla saunan lauteilla toissajuhannuksena. Sen jälkeen olen katsellut koirien ulkoiluttajien käytöstä lähipuistossa, ja toden totta, vosiko siis olla heppu oikeilla jäljillä. Mutta, miettikääpä kuka uskaltaisi semmoista tutkimusta julkaista, jossa löytyisi tieteellinen näyttö, että koira voidaan kytkeä omistajansa narsismiin ???

MIKKONEN MATTI 22.08.2012 10:36

Suomi24-palstan syvällisyyksistä voi Qjikselle vastata pyhäkoululaulun sanoin: "Älä silmä pieni katso mihin vain..."

KUJANPÄÄ MARKKU 22.08.2012 11:01

Nih. Olipahan erään havainnoitsijan mielipide ja yhtä verrannollinen kuin tämänkin palstan syvällisyydet.

LIIMATAINEN HANNU 22.08.2012 11:31

Onpa joku viisas tohtori, useampikin, esittänyt vakavissaan mielipiteen että koirot ovatkin älykkäämpiä kuin met inehmot! Koirot ovat ovelasti saaneet ihmisen ruokkimaan, majoittamaan, rapsuttelemaan jne. heitä, siis koiroja. ihminen ei vain narsismissaan tajua asiaa, kuvittelee että hän, 'ihminen' hallitsee koiroja.

Koiroilla on helppo ja mukava elämä ihmisen 'parhaana ystävänä'!

Vähän samaa kuin siinä Douglas Adamsin kirjassa "Käsikirja Linnunradan liftareille" vai mikä se nyt onkaan nimeltään. Siinä ne 'valkoiset laboratoriohiiret' vähän ennen lähtöään maapallolta kertovat ihmisille miten ovat meitä hallinneet, ystävällisesti aivan! :-)

NIEMI SEPPO 22.08.2012 13:49

Nyt,kun keskustelu on laajentunut leirintäalueiden ulkopuolelle, niin on siinä koirassa yksi erikoinen piirre. Koiran kävelyttäjä pääsee, joutuu, helposti tuntemattomien mukavien ihmisten kanssa juttusille.:) Tänään kävelytin pumia Linnunlahden leirintäalueelta Joensuun keskustaan ja takaisin tihkusateessa. Kuusi immeistä tuli juttusille. Kaikki eri-ikäisiä naisia, tälläkertaa ja koirista juteltiin.

Jos minä tekisin saman lenkin ilman koiraa, kukaan ei katso päinkään, saati jututa minua.

VALTONEN MARTTI 22.08.2012 14:05

Toivottavasti Seppo Mudilla on sama vaikutus, sellaista kun olen tulevaksi koirokseni harkinnut..))

KUJANPÄÄ MARKKU 22.08.2012 14:37

Onko koiraihminen koiramainen ihminen. Mitä eroo, vai onko?

PALM PEKKA 22.08.2012 15:29

Tuossa -90 luvun loppupuolella kun oltiin ison uros rotweilwrin kanssa laivassa matkalla Turusta Maarianhaminaan ja takaisinkin tietysti. Istuin henkilökunnan ohjeen mukaan käytävällä ikkunan vieressä koira makuulla vieressä. Mukana oli pojan jalkapallojoukkueen vanhempia jotka seurasivat kun jatkuvasti koiran vieressä oli naisia ja tyttöjä koiraa rapsuttamassa. Yksi yksinhuoltajaisä siihen tokaisikin että lopettaa ravintoloista naisseuran etsimisen ja ostaa koiran. Niin että isonkin koiran voi ja pitää kouluttaa, sen pitää saada tarpeeksi liikuntaa ja sen pitää kuulua "laumaan" jonka koko perhe muodostaa. Silloin ei ongelmia esiinny. Mielenvikaisiahan on niin koirissa kuin omistajissakin mutta kyllä se näkemykseni mukaan syy koiran huonoon käytökseen löytyy siitä talutushihnan päästä mitä pitelee käsi. Parin viikon päästä sitten oliski taas koiranpentu talossa. ITE

HAAPANEN TIMO 22.08.2012 16:01

Huonon käytöksen koiraihmisiä minä ihmettelen, en koiria. Koirissa mitään vikaa ole. Mun postilaatikon tolppaa käytetään jatkuvasti kusipylväänä, ei luulisi tulevan mieleen päästää elikkoa siihen. Lapset siitä talvellakin hakevat lehtiä keltaisesta lumesta. Ja paskalle siihen ojaan josta minä leikkaan nurmikon. Tälläiset ne pilaavat homman.

@timppa

KUJANPÄÄ MARKKU 22.08.2012 16:26

Pitäis olla suoritettuna koiranpidon pitokortti koirakohtaisesti. Kotioloissaan sisällä vois pitää kortitta vaikka minkälaista hurttaa, mutta ulkona ihmisten ilmoilla esmes kaulapannassa vaadittaisiin näkyvä merkki ihmisiksi käyttäytyvästä koirasta. Rankkurit hoitaisi pois kaikki hillittömän raivon vallassa vaahtoavat koirat, mikäli niitä kuleksisi remmin päässä tai ilman sitä.

Ehe ehe !

VARTIAINEN URPO 22.08.2012 16:32

SAARI ANTTI OLIKO se leirintäalue aidattu jos on niin silloin saa olla irti jos kerta on lupa alueen omistajalta. Muuten pidettävä kiinni yleisellä paikalla .

VALTONEN MARTTI 22.08.2012 16:35

"Onko koiraihminen koiramainen ihminen. Mitä eroo, vai onko?"

Eikö koiraton ole jollain lailla vaillinnainen?

LIIMATAINEN HANNU 22.08.2012 16:36

Hih hih, "hillittömän raivon vallassa vaahtoavat koirat"! Entäs hillittömän raivon vallassa vaahtoavat koirojen vihaajat, hoitaisko se rankkuri nekin? Jos koiroista rukkasia niin inehmoista lampunvarjostimia ja luuliimaa? Oliskos se tasapuolista?

KUJANPÄÄ MARKKU 22.08.2012 16:38

Arvasin Liimis, jotta astut tohon miinaan. Hih hi.

KUJANPÄÄ MARKKU 22.08.2012 16:57
Eikö koiraton ole jollain lailla vaillinnainen?-

On mulla ainakin nainen, joskin kunnon koiruus vois olla helpompi.

Ehe.

PALM PEKKA 22.08.2012 17:37

Juu koiran pystyy opettamaan olemaan hiljaa ja seuraamaan rinnalla kjeh kjeh. ITE

KUJANPÄÄ MARKKU 22.08.2012 18:39

Kuka tunnistaa itsensä ?

KORKEAMÄKI ESKO 10.09.2012 17:01

Meillä on rakennettu silloin kun olemme leirialueilla koirallemme aitaus joka on vaunumme ympärillä.Tämä on nopeasti tehty ja koira saa olla vapaasti.Ei ole ollut hauskaa katseltavaa kun koiria pidetään muutaman metrin narussa vuorokausi tolkulla, niin mitähän tähän sanoo tuo laki?

SIMULA TEEMU 11.09.2012 19:01

Laki kieltää häkittämisen. Mikäli koira ei kärsi, pääsee helteellä varjoon, raikasta vettä saatavilla kokoajan niin mikäs siinä koiran on ollessa. Toki pitää ulkoilluttaa ja pisu/kakattaa ja muistaa ne perustarpeet.

PULKKINEN PAUL 08.07.2013 12:13

sillä lailla... kävipä juuri meille näin---> Oma koiramme on vahtikoira, kytkettynä vaunun alle. pääsee pienen tilan mitä remmit antaa myöden niin liikkumaan vaunun sivulla. Olimme alueella jossa säännöissäkin sanotaan että Lemmikit pidettävä ehdottomasti aina kytkettyinä. Muutamissa viereisissä vaunuissa on pienempiä koiria jotka omistajien mukaan " ei ne karkaa tai mene mihinkään, ne tottelee meitä aina" niin pitävät vapaana alueella. noh, koiramme oli nukkumassa vaunun alla johon yhtäkkiä eräs "tottelevainen" naapurin koira karkasi. tuli vaunulle koiramme reviirille täyttä vauhtia, kutsumaton vierailija sai nopean lähdön vaunultamme koiramme toimesta. Tämän jälkeen omistajat menivät toimistolle kertomaan kuinka tuolla on hullu koira joka kävi pienemmän kimppuun. ???? Siis mitä helv...? hullu koira??? hmmm... meidän koira on omalla alueellaan kytkettynä ja toimii vaistonsa varaisesti. puolusti reviiriään johon tämä irtonaisena ollut koira tuli. ei siis ollut meidän vikamme millään tavalla. nyt kuitenkin meitä katsotaan pahalla ja jauhetaan että koiramme on hullu ja jne... Kysympähän vaan että kenenköhän vika tämäkin taas oli? miksi myös omistajia ruvetaan sättimään ja moittimaan jos heidän omansa ja he ovat kuitenkin virheen tehneet? mielestäni me emme olleet mitään pahaa tehneet saati mitään väärin? koittakaa nyt ihmiset hyvät käyttää päätänne. ja pitäkää ne koirat kiinni.

TÖRRÖNEN ERKKI 09.07.2013 22:40

Oiskohan tuo edes totta, en kyllä ole havainut irrallaan olevia koiria koskaan SFC-alueilla. Meilläkin on niitä 3 kappaletta mukana mutta ovat maakiiloissa kiinni.

KARJALAINEN ALPO 10.07.2013 05:44

Olen nähnyt usein irrallisia koiria leirintäalueilla.

Kyllähän se sen omistajan vika on, joka pitää koiriaan irti. Mutta joillakin ihmisiä pitäisi ensin koiluttaa ja vasta sitten antaa heille koiranpito-oikeus. Puolen vuoden koulutus ja sitten "koiranajokortti", jos läpäisee tutkinnon.

VALLIUS MARTTI 10.07.2013 08:26

Tuossa Erkki epäili olisko totta että SFC alueilla on iralisia koiria,nyt täytyy kyllä sanoa Erkille että kyllä se on totta viimevikolla kävin ysealla SFC alueela ja kahdessa näin omin silmin iralisia villa koiria joita isäntä useasti houkuteli taas omalle revirileen,minua ei ne haitaa koska tykään koirista vaikka ei nyt itsellä olekaan koraa.Hyvää kesän jatkoa teille kaikille. TV KULKURI

LIIMATAINEN HANNU 10.07.2013 08:31

Hih hii, tämähän olikin hauskaa, viihdyttää itseään vanhoilla länkytyksillä!

Voi hyvä isä kuitennii mitä mielipiteitä jotkut kehtaavat julkistaakin, koiradilemmasta. Joillekin 'elämää suurempi ongelma' nämä koirot, toisille elämän sulostuttajia, koirot! No, mielipiteensä saa jokainen ilmaista, totta!

Mutta tuohon psykologisointiin vielä tökkään. Mistä keleestä on muodostettu käsitys että koira on omistajalleen narsisimin ilmentymä, tai jopa sellaista mitä itsellenikin vihjailtiin että sellainen 'taistelukoiro' on vain 'munan jatke', heikon potenssin ja huonon itsetunnon kohentaja! Voi hyvä isä kuitennii!

Luulenpa että noiden kaltaiset mielipiteet ovat koirienvihaajien ja asiaa tuntemattomien omia pelkoja ja huonoa itsetuntoa, yritetän vierittää omat heikkoudet jonkun toisen kontolle, vaikka koiranomistajien ja vähän koirienkin!

Palaan juurille, eli ne kateus, kauna ja pahansuopuus kukkivat tuonkaltaisissa mielipiteissä ja uskomuksissa! Voihan Ristin Kiesus!

Koirot ovat hyvejä, IHMISEN parhaita ystäviä! KJON!

HOLLÄNDER TIMO 10.07.2013 08:55

Joo kyllä niitä välillä näkee. Viimeksi juhannuksena oli sfc alueella moneen otteeseen koiria irti. Itseäni ei sillai haittaa mutta meidän kissaa voi haitata kun on vaunulla mukana pihalla kiinni. Koiran omistajaa voi haitata kans kun kissamme vie irtokoiralta silmät päästä riittävän lähelle tultuaan. Siitähän lähdetään että oli eläin mikä tahansa se pidetään kytkettynä. Oli se sitten kiltti, tottelevainen tai mikä tahansa. Eläin on aina eläin vaikka voissa paistais.

LIIMATAINEN HANNU 10.07.2013 09:01

Koirut kiinni, tietysti, aina kun ovat alueilla missä muitakin koiroja , lapsia, kisoja jne. oleilee!

ERONEN TUIJA 10.07.2013 20:59

Meillä on koira jolle riittää puhe ei sinne nyt riittää haukku pysyy pihalla ja suu kiinni. Onko sulla joku ongelma kuka sitä laumaa johtaa. Koira koulussa auttaa joku. Meillä toiminut 3 koiran kanssa. Ei tarvitse edes huutaa . Kivaa matkaa.

VALTONEN PAULA 11.07.2013 13:20

Minulla on reissuilla 2 koiraa mukana. Hengailu verkkoaitauksessa vaunun vieressä. Omallakaan tontilla eivät valvomatta kirmaile vapaana, eläimille annetaan pesimärauha jne.

Hälyttäviä vahteja ovat, mutta en anna kälättää, jos vaan olen paikalla komentamassa. Koirakoulua käydään. Jätökset kerätään aina ja kaikkialta jne.

Irtokoiria en missään tilanteessa päästä iholle asti, vaan pistän ihan taatusti esim. monon siihen eteen. Nämä pienet on rikkimenevää sorttia.

SANTALAHTI BRIITTA 12.07.2013 11:16

TÄSSÄ OPIKSI OTTAMISTA KOIRAN OMISTAJAT! (kopioitu kaverin seinältä)

Myös niillekin, jotka eivät koiraa omista !!

Näkemys koiran tarkoituksesta;

Eläinlääkärinä toimiessani minut kutsuttiin kerran tutkimaan erästä Irlanninsusikoiraa. Koiran omistajat, pariskunta ja heidän 6-vuotias poikansa, olivat kaikki hyvin kiintyneitä lemmikkiinsä.

Tutkittuani koiran totesin, että se oli kuolemassa syöpään. Kerroin perheelle, että en voinut tarjota tälle vanhalle ja rakastetulle koiralle mitään muuta kuin eutanasian. Koira voitaisiin saattaa viimeiselle matkalleen heillä kotona, turvallisesti, omien ihmisten ympäröimänä.

Seuraavana päivänä, kun menin nukuttamaan koiraa, tunsin tutun kuristavan tunteen kurkussani. Pikkupoika vaikutti rauhalliselta silittäessään vanhaa koiraa viimeistä kertaa. Muutamassa minuutissa koiravanhus nukahti rauhallisesti viimeiseen uneen.

Istuimme hetken yhdessä puhellen siitä surullisesta tosiasiasta, että eläimet elävät paljon lyhyemmän ajan kuin ihmiset. Silloin poika sanoi: "Minä tiedän miksi". Yllättyneinä me kaikki jäimme kuuntelemaan.

Se, mitä hän sanoi seuraavaksi, hätkähdytti minua. En ollut koskaan kuullut yhtä lohduttavaa selitystä. Poika jatkoi: "Ihmiset syntyvät siksi, että he oppisivat, miten eletään hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä toisille. Mutta koiratpa osaavat jo tämän. Siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään."

Illalla laadin listan siitä, mitä ihmiset voivat oppia koiralta:

Kun rakkaasi tulevat kotiin, mene aina iloisena tervehtimään Älä koskaan kieltäydy huviajelusta Kokemus raikkaasta ilmasta ja tuulesta kasvoillasi on silkkaa hurmiota Ota nokosia Venyttele ennen ylösnousua Juokse, telmi ja leiki päivittäin Hae huomiota ja anna ihmisten koskettaa sinua Vältä puremista silloin kun pelkkä murahdus riittää Lämpiminä päivinä pysähdy makailemaan pehmeällä nurmella kuumina päivinä juo runsaasti vettä ja lepäile varjoisan puun katveessa Kun olet onnellinen, tanssi ympäriinsä ja heiluta koko kehoasi Riemuitse pitkän kävelyn tuottamasta ilosta Ole uskollinen Älä koskaan teeskentele olevasi jotain muuta kuin mitä olet Jos jokin tarvitsemasi on haudattu syvälle, kaiva kunnes löydät sen Jos jollakulla on huono päivä, ole hiljaa lähellä ja nyhjäise hellävaraisesti NAUTI JOKAISEN PÄIVÄN JOKAISESTA HETKESTÄ!
KUJANPÄÄ MARKKU 12.07.2013 19:40

Liikuttava tarina, ei siinä mitään, mutta, että .......

Rakastetaan ja ollaan kilttejä toisille. Mutta koiratpa osaavat jo tämän.

Noo, koirat on koiria. Vittumaisia on, kuin myös söpöjä lemmikkejä. Mikään koirassa ei syntymästään ole erityisen kilttiä ja rakastavaa. Koirasta tulee ON/OFF - eläin, riippuen isännistään.

Lemmikkijuttu mua naurattaa. Koiran ollessa lemmikki on se lemmikki kakaroille jotka sitä rapsuttavat ja sille käsittämättömiä lällätysjuttuja lepertelevät. Mua pikkusen ilettää ison karvanaamarin kutsua koiraa lemmikikseen, hyi hitto.

Karmeeta on kattoa isoa miestä ja koiraa kulkemassa nahkaremmi välissään. Isolla ihmisellä, mikäli sivistynyt on, on koiralemmikin paskantuotoksille varattu omat keruupussinsa. Kun muita ihmisiä kohille sattuu, niin otetaan paskat isoin, teatraalisin elein pussiin, muuten jäävät niille sijoilleen.

PALM PEKKA 13.07.2013 08:33

Uuraisten Hietasaaren muuten lähes täydellisellä alueella haukkuu ja ulvoo jonkun kausipaikkalaisen koira yli puolenyön. ITE

LIIMATAINEN HANNU 13.07.2013 09:23

Nooh, jos mun täytyis valita otanko lemmikikseni koiron vai Kujiksen niin vastaus on hyvin heleppo ja selevä! Tietennii ...!

KUJANPÄÄ MARKKU 13.07.2013 13:15

Tossa yks tollo koironomistaja tuli ja valitsi paikkansa kusiputkaan menevän reitin varrelta. Koiro otti tietty tavakseen räkyttää kaikille virkansa puolesta. Tollo nuhteli räkytyksen jälkeen koiroonsa. Koiro näytti oikein kerjäävän nuhtelua, joka päättyi kehumiseen ja paijaamiseen.

Käyttäjän lisäys viestiin 13.7.2013 klo 15:18:45 Tolloperhe rapsuttaa kusipääkoiroonsa aina torumisen jälkeen, ikäänkuin huonolla omalla tunnolla, jotta kuinka saatoinkaan koirulaistani noin komentaa.

Mä teen sille koiruudelle kohta sydärit ja nauran kun se luikkii tiehensä.

VALTONEN MARTTI 13.07.2013 22:18

Täytyy tähän ketjuun tuoda julki että aika pitkälle arvioin ihmistä sen mukaan miten hän suhtautuu eläimiin...hyväksi havaittu !

YLINIEMI SEPPO 14.07.2013 07:49

"Täytyy tähän ketjuun tuoda julki että aika pitkälle arvioin ihmistä sen mukaan miten hän suhtautuu eläimiin...hyväksi havaittu "

Martti, tuo pitää muuten paikansa?

Käyttäjän lisäys viestiin 14.7.2013 klo 07:51:45 Räksyttäviä" rakkeja" löytyy myös ihmisistä.

SANTALAHTI BRIITTA 14.07.2013 11:10

Mä jätän omaan arvoonsa ihmiset jotka ei ole eläinrakkaita ... Mutta olen kyllä sitä mieltä että jos koira ei osaa käyttäytyä leirintäalueilla niin sitten pitää mennä puskaparkkiin. Terv. Nimim. kaksi koiraa jotka ei hauku kuin silloin jos joku tulee "tontille"

TOIVO MIKA 14.07.2013 13:55

jotenkin tuli mieleen nakurikyttääjät.net...ja nyt vois lisätä että vaunukyttääjät...kuka perustaa....

KUJANPÄÄ MARKKU 14.07.2013 14:11

Minä myös arvioin ihmis-ihmistä kuinka suhtautuvat eläimiin.

Eläimet on eläimiä ja niiden 'inhimillistäminen' kuuluu vain lapsille.

Eläinten vihaaja en toki ole. Niitä kuuluu kohdella lajiominaisuuksiensa mukaisella tavalla. No, ihmisten degeneroimista eläimistä ei erkkikään ota enää lajiominaisuuksista selvää. Useat koirarodut on jo jalostettu eläinrääkkäystä vastaavalle tasolle. Pikkusen ilettää kattoa ja kuunnella koiraa joka on jalostettu niin, ettei henki kulje kun tuhisemalla ja silmät pullottaa päästä.

Repikää siitä.

Käyttäjän lisäys viestiin 14.7.2013 klo 14:58:19 Jotenkin nyppii kirkasotsaiset jotka ylläpitävät kenneleitä ja tekevät eläimillä businesta. Sitäpaitsi kaikki eläintarhat ja turkistuottajat pitäis lakkauttaa. Kanalat myös.

Käyttäjän lisäys viestiin 14.7.2013 klo 15:22:03 Ja lehmälät ja sikalat. Mä tuun oikein hyvin toimeen syömättä eläimiä. Toisaalta joku on suunnitellut systeemin niin, että toisia eläimiä täytyy syödä ja toisia paapoa naurettavuuksiin saakka.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.