Truma 6002 EH kaasu haisee

Seppo Lokasaari 05.01.2021 21:53

Kaasun hajua ollut jo pitkän aikaa varsinkin kun kaasupullo loppuillaan. Nyt ollut lämmöt pienellä pidempään autossa pihassa ja aina kun mennyt autoon niin haisee selvästi.
Tänään kävin auton kanssa huollossa ja tehtiin koeponnistus kaasulaitteille, jonka tulos oli, että ei vuotoja. Siinä pähkäiltiin, että mihin asti ponnistaminen paljastaa vuodot? no nehän paljastuu magneettiventtiilin sulkijan toiselle puolelle, mutta toinen puoli jää arvailujen varaan.
Ehdotin, että otetaan magneettiventtiili irti ja ponnistetaan kelojen rungon karat niin, että puhalletaan pilleistä mistä kaasu menee palamiseen ja saippuavettä karojen päihin -> molempien karojen päät vuotivat. Pikaliimaa ensihätään ja uuden rungon hankintaan.

Erkki Mäkinen 05.01.2021 22:35

Minulla vuoti myös molemmat päät samoin. Pikakorjauksena oli tinalla juottaminen. Joka onnistui hyvin ja testaus vesilasissa. Ratkaisu jäikin lopulliseksi kun hajua ei enää tullut ainakaan pariin vuoteen, jolloin kulkuneuvo siirtyi uudelle omistajalle. Melko hankala selvitellä tälläisiä vikoja. Minä olin vaihtamassa sytytyskärkiä jolloin laite oli jo valmiiksi purettuna, että ei tullut niin paljoa ylimääräistä työtä.


Niin minulla oli sama tilanne, että kaasun haju tuli pullon tyhjentyessä, ei muulloin. Tilanne aivan sama mitä yllä kerroit. Juottamisen jälkeen ei tullut kaasun hajua. Vuotopaikka ei löydy tiiveyskokeella. Tiiveyskokeen teetin kaasulaitteille, kun Truma 6002 EH oli asennettu takaisin autoon. Venttiilin sisäistä rakennetta en nyt tunne, kun ei tarvinnut sahata halki. Auto oli ollut 6-7 vuotta myös talvikäytössä, jolloin vika alkoi ilmetä.
muokattu: 6.1.2021 10:46
Seppo Lokasaari 05.01.2021 22:56

Miten Erkki tuon tinauksn jälkeen, tuliko kaasuhajuja puollon loppupuolella? kun vähän epäilen, että voi olla se juttu, miksi kaasunhaju tulee, kun pullon paine vähenee. Liittyy ehkä tuohon vuotavaan kohtaan, eli voi olla yleinenkin vika, mutta ei vuoda isolla puollon paineella?


Vielä sen verran, että mielestäni kaasun ei pitäisi edes päästä tuohon kohtaan mangneettiventtiiliä, vaan pitäisi pysyä sulkimella. Jos uuden rungon ostan? niin testaan sen kyllä ennen maksua vuotojen varalta, kun on aika hintava sekin. Truman osat on kyllä osattu hinnoitella kaikilta osin kalliiksi.
muokattu: 5.1.2021 23:00
Vesa Tunkkari 06.01.2021 15:23

Hei!
kun kaasu on vähissä haju lisääntyy, kun pohjalle rikastunut hajusteaine palaa yleensä keltaisemmalla liekillä.
Kaasuhan on hajutonta. Turvallisuussyistä siihen on lisätty hajusteaine. Pierussakin on haju huonokuuloisia varten.

Timo Haapanen 06.01.2021 15:29

Pullossa oleva kaasunmäärä ei vaikuta paineeseen. Lämpötila on ainoa asia mikä muuttaa painetta. Vert. kattilassa kiehuvan veden höyrynpaine on sama niin pitkään kuin vettä riittää.

@timppa

Seppo Lokasaari 08.01.2021 22:10

Uusi osa löytyi Lapin Caravan huollosta ja sielläkin viimeinen. Kyllä kaasu pääsee tuohon "putkeen" jonka päällä kela on silloin kun magneettiventtiili on auki, eli nuo esittämäni vuotokohdat käsittääkseni tohtii korjata esimerkiksi juottamalla, koska kaasu ei ole tuossa kohtaa paineellinen.
Kun Erkki tinasit, niin oliko itse venttiili osa jäähdytettynä? kun mietin, että mitä materiaalia on sulkijat? jos kumia, niin lämpeneekö tinatessa niin, että vaurioituvat?
Minä korjaan samalla tavalla nyt sen vanhan rikkinäisen, kun näitä ei välttämättä saa helposti mistään, eli näyttää siltä, että vaikka googlettamalla näyttäisi jossain putiikissa olevan, niin oikeasti niitä ei olekkaan.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.