Turbo hajosi

VIRTANEN JUKKA 07.05.2013 18:02

Vajaat 5 vuotta vanha Ford/Hymer, ajettu 72000 km. Turbo paskana. Korjausarvio 2500 euroa. Tämä poika taitaa vaihtaa takaisin vaunun vetäjäksi. Kaikenlaista vaivaa on ollut ennenkin, varsinkin Truman kanssa, mutta nyt hajosi kone ensimmäisen kerran. Parin vuoden päästä pitäisi päästä eläkkeelle, mutta eihän eläkkeestä pysty maksamaan tämmöisiä summia. Vaunuun ei voi tulla isoja vikoja ja veturin pystyy vaihtamaan paljon pienemmällä välirahalla. Onko kellään samanlaisia ajatuksia tai jotain muuta virkistävää? Matkustaa haluan kuitenkin niin kauan kun pystyn ajamaan.

KILLSTRÖM NIELS 07.05.2013 19:08

Jokaisellahan meillä ajatuksia on, vaan kaikkea ei voi pukea sanoiksi.

KOISTINEN TOIVO 07.05.2013 20:29

Ittellä on käynyt sama mielessä, josko vaunuiljaksi. Ei niinkään vehkeiden hajoomisen vuoksi. Koskapa asunto osan ongelmat kyllä ovat samat autossa, ja vaunussa. Mutta vaunun pito muuten on halvempaa maksujen osalta, ja veturia voi käyttää joka päiväisesssä elämässä. Mutta niiden korjailu ei kyllä ole sen halvempaa, kuin asuto autonkaan, siis veto autojen. Mutta vähäisen matkustelun vuoksi asunto auton pito on turhan kallista. No vaunuiluun siirtyminen kyllä nyt meille maksaa niin paljon, että haaveeksi jää. Mutta luulempa että korjailu kustannukset eivät auton mallin muuton vuoksi välttämättä halpene, ja välirahalla, minkä tyylin muutos aiheuttaa korjaa aika paljon. Toivopoika

LAURONEN TAPANI 07.05.2013 20:32

Joskus tuli mieleen, että jos vaikka karavaanarien porukka olisi riittävän rehellistä ja yksituumaista, niin voisi olla joku yhteinen systeemi, jolla voisi maksaa jos tulee jollekkin tällainen kallis remontti, 10000 karavaanaria jos laittaisi jokainen 0,25€, niin tulisi turboremontin hinta ;)

TOIVONEN MARTTI 07.05.2013 22:20

Entä sopiva tarviketurbo tai käytetty turbo? Nyrkkipaja moisen laittaa paikalleen paljon halvemmalla tai jos vaikka itse laittaisit? Tuo hinta on aivan posketon tyyliin "jos on maksanut noin paljon autosta on kyllä varaa maksaa ylihintaa myös korjauksesta". mot

KANTOLA TIMO 08.05.2013 00:00

Mulla oli -05 Ford Transitin päälle tehty Hobby. Rikkaan miehen auto pitää! Ei enää koskaan noita neljää kirjainta meidän perheeseen

SUIHKONEN KALLE 08.05.2013 06:51

Tuossa äkkiseltään katselin, niin näyttäisi saavan euroopasta transitin turboja alle 500e sekä uusia että tehdaskorjattuja, joku kyläseppähän sen heittää paikalleen ja tuskin ihan mansikoita maksaa.

TOIVO MIKA 08.05.2013 14:46

ihan mielenkiinnosta utelen että mikä on ollut öljynvaihtoväli ja mitä öljyä käytetty=

KOISTINEN TOIVO 08.05.2013 16:18

Oli minullakin mielessä sama asia, ei sillä että olisit virheen tehnyt. Mielen kiinnosta vaan Meillä on ooppelissa 8,9 litraa öljytilavuus, ja silti käsketään joka vuosi vaihtamaan öljyt moottoriin oma öljymerkki näkyy olevan. Toivopoika

VIRTANEN JUKKA 08.05.2013 16:33

Kerran vuodessa on öljyt vaihdettu ja kaikki suodattimet. Merkkiä en muista. On siinäkin minusta oma riskinsä teettää työ jossain nyrkkipajassa ja jollain piraattiosilla. Me ollaan reissattu kesäisin pari kuukautta pitkin Eurooppaa, ja kyllä sitä toivoo lomalla, että auto pelaisi. Mutta tuo lypsämisajatus kävi minunkin päässä. "On niin ahtaat paikat, että työhön menee aikaa tosi paljon". Päätin kuitenkin, että menen edes katsomaan vaunuja. Eihän sitä tiedä mikä kuume iskisi päälle. Mutta mooverin haluan vaunuun ja ison jääkaapin. Oho, jo alkaa kuumottamaan...

TOIVONEN MARTTI 08.05.2013 18:51

"On siinäkin minusta oma riskinsä teettää työ jossain nyrkkipajassa ja jollain piraattiosilla." Totta mutta kyllä ne useimmiten sentään yli 72 tuhatta kestää... mot

SUIHKONEN KALLE 08.05.2013 19:11

Kyllä nuo saksasta tilatut turbot yms. osat taitaa olla sieltä ihan samalta tehtaalta kun alkuperäisetkin, tietääkseni foordikaan ei tee itse ahtimia. hiemanhan siinä joutuu vaivaanäkemään jos ulkomailta "piraattiosia" tilailee. Toivottavasti auto tulee järkihintaan kuntoon.

PITKÄAHO JUKKA 08.05.2013 19:25

uteliaisuuttani kyselen että mikä siitä turbosta oikein onkaan hajonnut kun se kapistus on auton yksinkertaisimpia vehkeitä. Turbossahan on yksi pyörivä akseli jonka molemmissa päissä on kiinteä siipipyörä.Onhan siihen ympärille sitten laitettu niitä lisälaitteita,venttiilejä ym hukkaportteja ja kaikki on korjattavaksi tehty. Ei kannata maksaa kahta ja puolta tonnia moisesta kalusta kun vaihtoturboja saa jo viidelläsataan ja se tehdaskunnostettu on aivan uuden veroinen vanhoissa kuorissa.

HJELM ARTO-VEIKKO 08.05.2013 19:38

Tehdaskunnostettu tarkoittaa laitteen testaamista ja rikkinäisten osien vaihtoa. Tälläisen lausunnon antoi Dieselkorjaaja kun suunnittelin pumpun ostoa. Eli hänen korjaamansa pumppu sisälsi uudet osat myös kuluneiden tilalle ja hinta oli sama kuin tehdaskunnostetussa. Nyrkkipaja, me olemme nyrkkipaja, teemme alihankintana kaakelikahviloille -merkkikorjaamot- asennuksia ja hyvin ovat kelvanneet. Minusta on hyvä jos asiakas arvostaa merkkihuoltoa niin vie autonsa sinne. Jos tonnilla saa mielenrauhan niin onhan se selvää ettei viidelläsadalla saa kuin hyvän työn.

t Jelmi

TENLEN SAULI 08.05.2013 20:20

Vie vaan rohkeasti nyrkkipajalle, sillä siellä merkkikorjaamossa ei korjata, vaan vaihdetaan osia. Suomessa on paljon turboja korjaavia yrityksiä, kysele niistä korjauksen hintaa. Veikkaan että selviät puolet halvemmalla.

MILLASKANGAS JARI 08.05.2013 21:33

Villi veikkaus että kyseessä on VNT-ahdin, eli muuttuvilla johdesiivillä varustettu turbo, jonka säätömekanismi on jumissa tai ohjainyksikkö rikki. Itse ahdin voi olla mekaanisesti täysin kunnossa. Kannattanee teettää purkutyö jollakin pajalla ja lähettää ahdin jollekin kotimaiselle turbohuollolle. Voit näin säästää pitkän pennin korjauskuluissa, koska ahtimen asennustyöt on tehtävä siinäkin tapauksessa että joudut hankkimaan kokonaan uuden turbon.

SOHLBERG-KUKKO BERIT 09.05.2013 00:56

Meilläkin on Ford 2.2l TDCI 140hv, Fend:in alustana,koneessa ei mitään häikkää.Joskus on moottorin häirikkö valo palanut mutta kun on sammuttanut niin onpa vain hävinnyt. Sitten siitä turbosta sen verran,vikaahan ei kerrottu mikä se on. Mutta tiedän sen että eniten rikotaan turboja sammuttamalla moottori kuten tavallinen vapaasti hengittävä moottori. Jos ajettu kuumaksi ja kovemmilla kierroksilla ja pysähdytään suhteellisen nopeasti ei pidä sammuttaa missään tapauksessa heti. Kun tuo turbon siivikot pyörivät hyvin korkeilla kierroksilla niin pitää antaa aikaa hidastua, niin miksikö, siksi että sen akselille riittää VOITELU.Jos sammutat moottorin,häviää öljynpaineet joka voitelee akselin laakereita moottorin öljyllä.Enkä usko että tässä koneessa on muutuva geometrista ahdinta,kun tuon ns.potkun huomaa enkä havainnut missään opuksessakaan mainittavan. Nykyään kyllä havaitsen hiemen kierroksien soutavan kylmänä tyhjäkäynnillä, alkaneeko se egr venttiili oireilla.Tietääkö tätä joku. Siitäkin oli joskus juttua jossain että ei ole mootorissa vaikea temppu ottaa irti ja puhdistaa sisukset,ei tarvi hankkiauutta kuten Fiat autoilijat ilm. tekevät,eikä maksakaan yhtä paljon. Se siitä turbosta osaltani. Kirj.OKU

TOIVO MIKA 09.05.2013 07:21

Mitenkäs toi sana kuin tuotevastuulaki,jos kuitenkin leimat on huoltokirjassa öljynvaihdosta ajallaan,niin haiskahtaa vähän huonolaatusille laakereille,kuten aikoinaan oli vivaro/movano Opeleissa ,puolalaisia,vaihdelaatikossa,ja kyllä niitä takuuseen menikin paljon.Mut vähän puhuttiin moisesta ongelmasta.

HYTÖNEN RAIMO 09.05.2013 12:04

Yleensähän turbo menee rikki vain käyttäjän virheen seurauksena. Esimerkiksi moottorin sammuttaminen liian nopeasti reippaamman ajon jälkeen tekee helposti turbosta entisen. Vaivasi etenkin 1980 ja 1990 lukujen Mitsubishi Pajeroa (ja osin muitakin merkkejä).

Toisaalta Biltema näkyy myyvän Fordin dieseleihin sopivaa turboa hintaan 425 €. Ei paha, jos käy kyseiseen moottoriin.

Käyttäjän lisäys viestiin 9.5.2013 klo 12:07:27 Itsellä myös alustana Transit, joka toiminut toistaiseksi ilman mitään ongelmia

Käyttäjän lisäys viestiin 9.5.2013 klo 12:15:39 Näkyi Oku tuossa edellä jo vastanneen samaan asiaan, mutta haetannooko tuo mittää?

Kyllähän sellainen tuotetvastuulaki on olemassa, mutta se ei korvaa jos syyksi osoittautuu käyttäjän virhe tai muu (esim. huolto-ohjelman) laiminlyönti.Ellei näin olisi, niin autonhan voisi ajaa vaikka seinään ja vaatia uutta tilalle, kun ei kestänyt sitä seinään ajamista.

TOIVO MIKA 09.05.2013 14:21

Ainakin itse luin ylempää että öljyt ja suodattimet vaihdettu kerran vuoteen,ja jos nyt tosta laskee äkkiseltään kilometrit niin kyllä pitäis riittää toi öljynvaihtoväli. Ja jotenkin näin maalaisjärjellä ajateltuna en ajais ainakaan omia kulkupelejä seinään ja alkais itkemään netissä niiden hajoomista.....mut kukin tavallaan.

Ja leimat ei todellakaan tarvii olla "merkkihuoltojen" leimoja kunhan on oikean laatuista öljyä laitettu.ja todistettavasti vaihdettu.

Ja tuotevastuulailla meinasin että kaiketi Fordinkin on tehty käytettäväksi,ajettavaksi enemmänkuin 100 000 km.

VIRTANEN JUKKA 09.05.2013 18:24

No öljyt on siis vaihdettu kerran vuodessa ihan huolto-ohjelman mukaisesti Fordin merkkikorjaamossa, koska kilometrit jäävät alle 20 tuhannen vuodessa. Tyhjäkäynnillä kierrokset todella pumppasivat noin vuoden ajan. Olisiko siinä oireen merkki? Minä asun Varkaudessa, eikä täällä pienessä paikassa ole paljon valinnan varaa korjaamoissa. Jo pelkkä "konepellin" onneton aukko sai syviä huokauksia aikaan, kun jouduin vaihdattamaan pissapojan pumpun täällä. Kun on vielä työelämässä tiiviisti mukana, ei voi autoakaan kovin kauas lähteä korjuuttamaan. Mutta sitten eläkkeellä kun on aikaa.

KARTE TOMMI 09.05.2013 19:52

Tuo 2500€ on vielä halpa siihen verraten mitä risa turbo voi saada aikaan. Henkilöautopuolelta tiedän tapauksen jossa turbon tiivisteiden hajoaminen sai aikaan sen, että kone kävi niin kauan kuin hajosi, ei sammunut avaimesta. Kävi nimittäin moottoriöljyllä kunnes joku paikka petti. Kierroksia oli enemmän kuin diesel ikinä olisi normaalisti ottanut eli pakosarja punaisena. Lähes koko moottori uusittiin, lohkot kai jäi alkuperäisestä. Kustannusarvio muistakseni luokkaa 10t€.

KARTE TOMMI 09.05.2013 19:56

Ei nykydieseleitä tarvitse enää jälkikäyttää, näin sanoi automyyjä, kun asiasta kysyin. Mutta ei kai siitä haittaakaan ole....

SOHLBERG-KUKKO BERIT 09.05.2013 23:57

Eikö tarvitse jälkikäyttää,epäilen.Kuka tai mikä sen turbon laakerit rasvaa,ensin ajetaan ajamalla punaiseksi,mennään ST1 tai jokin muu paikka ja käännetään syötöt pois(sammutetaan), jääpi siivikkot pyörimään korkeissa lämmöissä ilman voitelua.Mites kävi,en edes arvaile. Tietysti ennakoiden,ajamalla rauhallisesti pienillä kierroksilla rauhoittaen turbon riehunta saat saman tuloksen,olen mieltä. Kirj. Oku.

Käyttäjän lisäys viestiin 9.5.2013 klo 23:59:07 Ps. Olisiko myyjä halunnut että poltetaan laakerit ja saadaan myytyä varaosaa,minua on ainakin kaikissa turbollisissa varoiteltu kyseisestä asiasta.

TIENHAARA ERKKI 10.05.2013 06:37

Virtaselle, oletko kysynyt Tammer-dieseliltä Pieksämäeltä?

YLINIEMI SEPPO 10.05.2013 07:26

" ei sammunut avaimesta. Kävi nimittäin moottoriöljyllä kunnes joku paikka petti"

Vähän ihimettelen ettei nykyauton moottoria saa sammumaan muuten kuin virta avaimesta??

LAURONEN TAPANI 10.05.2013 08:43

Tiedän kaksi tapausta lähipiiristä, että dieselmoottori kävi itsensä hengiltä moottoriöljyllä, ei saa sammumaan millään, en muista nyt äkkiä mikä paikka meni ensin rikki, että mahdollisti tämän.

YLINIEMI SEPPO 10.05.2013 08:52

Kyllä moottori sammuu kun panee isoimman vaihteen päälle ,painaa jarrua ja nostaa kytkimen. Automaattivaihteinen on eri juttu.

LAURONEN TAPANI 10.05.2013 09:16

Itsekin ajattelin tuota vaihdepäälle pysäytystä, mutta en ole varma olisiko sitä tajunnut tehdä, jos ei ole koskaan kuullut tällaisesta tapauksesta ja yllättäen tulisi eteen, nyt kun asiasta tietää ja mikä sen aiheuttaa, varmaan osaisi toimia oikein.

PITKÄAHO JUKKA 10.05.2013 12:44

Vertailun vuoksi tiedotan että Holsetin valmistamia UUSIA turboja saa Volvo kuorma-autoihin Raskassarja varaosa ketjun kautta hintaan 599 alv 0

KARTE TOMMI 10.05.2013 18:03

Tämä kertomani esimerkkitapaus oli henkilöautossa. Tapahtui keskellä kaupunkia ja kuski nuosi autosta ulos ihmettelemään pakoputkesta tulevaa mustaa savuaja kipinöitä, samalla kone huusi kuin syötävä. Ei kai uskaltanut mennä enää autoon tulipalon pelossa. Jälkeenpäin tätä ruodittiin kyllä jälkiviisaasti ja annettiin hyviä neuvoja :)

JANHONEN MATTI 10.05.2013 20:33

"Ei nykydieseleitä tarvitse enää jälkikäyttää, näin sanoi automyyjä, kun asiasta kysyin. Mutta ei kai siitä haittaakaan ole...."

Siinä vasta automyyjältä "fiksu neuvo" - ja asiantuntematon.

Oikeampi tapa on ennen pysähdystä ajaa hieman pienemmällä teholla ja hieman jälkikäyttää konetta ennen sammutuista. Turbo tykkää tästä, mutta vielä enemmän siitä tykkää moottorin kansirakenne. Lämpöjännitykset on melkoiset jos kone sammutetaan kovan ajon jälkeen heti, koska moottorin sylinterikannen jäähdytys useimmissa autoissa lakkaa siihen paikkaan. Se, että autossa on autonomisesti toimivat jäähdytyspuhaltimet ei ongelmaa poista, koska vesi ei kierrä.

On toki autoja jossa sekä öljyä että vettä kierrätetään tomppelien jäljiltä autonomisesti joko aika- tai lämpoötilaohjattuna sen jälkeen kun auton sammutetaan kuumana.

TIENHAARA ERKKI 10.05.2013 21:02

Tossa oli neuvottu sammuttamaan kone isolla vaihteella, mulla kuitenkin on tuntu- ma jotta savu vain lisääntyy kun villiintynyttä myllyä yrittää taltuttaa. Kun kone kar juu hallitsemattomasti, ei siinä kytkinpinnat paljoa paina.

TIENHAARA ERKKI 10.05.2013 22:16

Muistui mieleen tapauksia menneiltä ajoilta dieselien holtittomaan kiertämiseen,ni mittäin ensimmäisillä volkkarin moottoreilla oli väljistyessään tapana huohottaa öjyä ilmansuodattimen koteloon, josta se sopivasti kaartaen lorahti imusarjaan, voi sitä menoa ja savua. Toinen, vanhoja voortin dieselejä koskenut ominaisuus oli imeä voi teluöljy myllyn läpi taivaantuuliin, se johtui tukkeutuneesta ilmanputsarista.

SOHLBERG-KUKKO BERIT 11.05.2013 03:06

Näinhän se oli -50 luvulla ja eteenpäin. -56 Majorillakin oli mahdollista jos säätimen kalvo puhkesi oli melko hallitsematon,syötön veti jousi täysille,mitä teet,rukkanen imupuolen putkeen ja iso vaihde päälle ja kytkin ylös.Silloinen rakenne antoi mahdollisuuden että imutti myös mootori öljyä palotilaan. Nykyisistä commonreil systeemeistä en ole täysin perillä mutta arvelen että sitä mahdollisuutta ei olisi. Ja jos tämän laatuinen tapahtuma on mahdollinen niin silloin on vain niin kuin kerrottin ed.tarinassa iso vaihde ja kytkin ylös ja jarrut pohjaan ja nopeasti.Välittämättä siitä jos kytkin haisee ja niin edespäin,on halvenpaa kuin hajoittaa koko moottori. Kyllä kytkimen pitäisi se kestää jos on kunnossa. Vedätelläänhän sillä välillä muutenkin aikalailla.Mutta asian ydinhän on siinä,että tämänkinlainen mahdollisuus pitää tiedostaa,kuka tämän ajan autojen (mootoreiden bens./diesel) käytäytymisistä eri tilanteissa on tietoinen tai halukas ottamaan selvää. Luulen että nykyinen käyttäjä/autoilija ei ajattele itse paljonkaan vaan olettaa että kaikki toimii niinkuin on hänelle kerrottu jonkin tahon kautta.Tekniikka itsessään on ihmeelistä,kaikkeen mahdolliseen pitää varautua ennakolta,edes ajatus tasolla.Nämä asiathan kylläkin vaativat jonkin tasoista teknistä tietämystä autoista/moottoreista ylipään. Tällöin ei tule niin pahoja yllätyksiä.Pyrin olemaan asialinjalla. Kirj. OKU

TURUNEN HEIMO 11.05.2013 11:44

Kiinnostavaa ja hieman huvittavaakin keskustelua. Kyllä auton voi sammuttaa ihan rauhassa kytkimellä jarrut päällä. Näin on voitavakin tehdä, en tiedä Suomen määräyksistä mutta Saksassa sen on onnistuttava. Mitä tulee koneen käyttämiseen rankan ajon jäälkeen niin ihan hyvä se on. Turbon pyörintä kyllä laantuu hyvinkin pian mutta lämpö tai pikemminkin kuumuus voi polttaa kiertämätöntä öljyä jolloin syntyy karstaa väärään paikkaan. Nykyöljyt ovat tässä paljon parempia kuin vanhat. Turbotkin on eri luokkaa kuin 20 vuotta sitten joten turha verrata. Tuskinpa valmistajan virhevastuu on enää tässä tapauksessa voimassa. Kyseessä on aito kuluva osa ja sattui nyt olemaan elonsa ehtoossa. Vaihdata kunnostettu turbo ja anna vanha vaihdossa kunnostuksen niin pääset halvimmalla. Näin on esmes starttien kanssa tehty iät ajat, vaihto-osa halvempi kun tuo vanhan.

WILHELMSSON LEIF 11.05.2013 13:07

Entäs automaatti?

TURUNEN HEIMO 11.05.2013 14:52

Koska automaatti regoi jarruun ja yleisin vaihteisto on automatisoitu niin pönkät renkaiden eteen ja vaihde päälle, sitten jarru vapaaksi. Helpompi on kuitenkin tukkia koneen imuilmaputki jolloin se tukehtuu. Kovilla kierroksilla käyvän koneen alipainen on niin pieni että sen voi tehdä kämmenellakin joskisn siihen voi tulla fritsu.. Niin tehtii aikoinaan varsin hyvällä menestyksellä kaasuttimen suuttimien pikapuhdistus.

TIENHAARA ERKKI 11.05.2013 15:53

Voi olla, että koneen sammutus onnistuu vaihteella tilanteessa jossa kaasupolki- mella voi hallita kierroksia, mutta pillastunut kone, jonka kierroksia rajoittaa ainoas taan imuvastus onkin varmasti haasteellisenpi. Pahimmassa tapauksessa, kun kyt kimen kanssa alkaa kokeilemaan, voi lattian läpi tulla kaikenlaisia lentäviä osasia. Paljonko mahtaa maksaa huonoimmillaan, kun kytkin on savuna ilmassa, vaihteis ton kuoret halki, vetonivelet rouheena. Kyseiset osat kestää normaali käyttöä, mut ta koneen karjuessa enemmäm, kuin täysillä, voi kestokyky olla rajoilla.

PITKÄAHO JUKKA 11.05.2013 16:04

uskoppa Erkki kyllä se kone sammuu vaihteella ilman suurempia vaurioita. On kokemusta Hiasen kanssa, sehän käy myös öljyillään vanhemmiten.

YLINIEMI SEPPO 11.05.2013 17:43

http://www.youtube.com/watch?v=bJFLcNa9RLM&NR=1&feature=endscreen

Käyttäjän lisäys viestiin 11.5.2013 klo 17:45:35 Tuossa videossa säästettiin kytkintä!

JANHONEN MATTI 11.05.2013 18:06

Kyllä kytkin ja jarrut aina moottorin tehon voittaa.

KARTE TOMMI 11.05.2013 18:09

Tuon savun keskelle joka työntää kätensä ja päänsä tarkoituksena tukkia jotenkin imuilman aukko, on tosi duudsoni. Nykyturboissa on helposti yli 200 kaakkia ja vääntöä 400-500 Nm. Pitää varmaan kirjoittaa niille myytinmurtajille tämän kiistan ratkaisemiseksi. Sitten koittavat parhaan keinon sammuttaa kone.

YLINIEMI SEPPO 11.05.2013 18:32

"Nykyturboissa on helposti yli 200 kaakkia ja vääntöä 400-500 Nm."

Neljä jarrulevyä ja kytkin nujertaa nuokin voimat helposti,jos ovat kunnossa?

TOIVONEN MARTTI 11.05.2013 18:45

Ei taida ihan kaikki voimat irrota koneesta jos se käy voiteluöljyllä? Kierroksia kyllä voi olla mutta ihan kaikki hepat eivät ole kotona, oisko kymmenesosa tai vielä vähempi. Ei siinä kytkin muuten rasitu kuin sen vauhtipyörän jarrutuksen verran. mot

Käyttäjän lisäys viestiin 11.5.2013 klo 18:54:58 Ja kun hetken miettii niin kyllä on vielä vähempi kuin kymmenesosa, ei se öljyn sekoittuminen imuilmaan taida olla ihan sama kuin monen sadan barin paineella ruiskutetun ja koneelle nimenomaan tarkoitetun dieselpolttoaineen sumu.

Eli vaikka olisi kierroksia ei ole tehoa ja siksi ei tarvi pelätä vetoakselinkappaleita eikä kytkin edes savua.

TIENHAARA ERKKI 11.05.2013 19:21

No ei hätiä mitiä, kun ei ole voimaa, niin ei kai siinä mitään hajookaan, antaa kar- jua röörit tyhjiksi.

MILLASKANGAS JARI 11.05.2013 20:30

Jos aloittaja kertoo vähän tarkemmat tiedot autostaan, tarkka vuosimalli, moottoriteho ja mikä alusta tässä on niin korvausahtimen tyypin voi kaivella melko helposti tietoon.

PITKÄAHO JUKKA 11.05.2013 20:54

Emmehän me edes tiedä onko edes jotain rikki vai onko se transun turbon perusvika kun se säätö vipu irtoaa sokastaan.Eipä vielä myydä uutta turboa.

TOIVONEN MARTTI 11.05.2013 21:03

"Turbo paskana. Korjausarvio 2500 euroa." Ajatteletko että jymäyttävät oikein kunnolla? Sokka paikalleen ja 2500 ekua, kiitos! mot

PITKÄAHO JUKKA 11.05.2013 21:11

No mikä ettei jos ei asiasta tiedä mitään muuta kuin osaa vaan sanoa jonkun hemmetinmoisen summan ettei asikasta näy kyselemässä.Vanha kikka.

JANHONEN MATTI 11.05.2013 21:18

Jari tuossa edellä esitti kainon mutta asiallisen pyynnön. Auttaminen kun perustuu tietoon, ei arvaukseen.

Pelkällä karkealla googletuksella Transit turbo neu (neu = uusi) tule kehiin transitin turboja moneen malliin. Googleta ja takulla yllätyt. Tarkemmilla hakutiedoilla tulee esiin aivan varmasti sama turbo joka siinä konessa nyt on.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.