Onko yhdistyksien alueilla tulevaisuutta?

PALIN MATTI 19.03.2008 07:36

Omistajan ääni ja raha se kuuluu Keskossaki!

ANTTILA MARKKU 20.03.2008 20:12

Jotenkin tuntuu että keskustelussa sivuttiin jo asiaakin.Ovatko omat alueet "pudonneet"kehityksen kelkasta?Edellä on puhuttu yli yön parkista ja leirinnästä.Kehitys on mennyt entistä liikkuvammaksi matkailuksi.Tarve jossain korvessa olevalle kuivanmaan alueella ei palvele näitä ohjelmoidun vapaa-ajan vaanareita.Pitää huomioida ero näiden paikasta toiseen raivoavien matkailijoiden ja pariksi päiväksi leiriytyvien tarpeiden välille.Voitaisiko edes haikailla että useimmat nyky alueet olisivat tarpeeksi kiinnostavia poiketa pariksi päiväksi puutarha leiriin lepäilemään.Tämä on juuri sitä miksi pitäisi panostaa jopa uusien alueiden"löytämiseen",pitää olla jokin miksi tullaan alueelle.Kalavesi on uimaveden kanssa hyvä yhdistelmä.

HAAPAKOSKI OSSI 20.03.2008 21:09

Edelleenkin vastaan, On. Jos osa meistä haluaa mennä kokoajan pää kolmantena jalkana ja yöpyä jossain huoltoasemalla rekkojen välissä, niin siitä vaan.

Edelleenkin suurin osa meistä haluaa varmasti reissuillaan rauhoittua ja missä muualla sen voi tehdä kuin rauhallisella SF-C alueella jossain korvessa kaukana maailman meluista.

Ossi

RAUTIAINEN KARI 20.03.2008 21:32

Ja noistako ei voisi olla mitään välimuotoa ???

ANTTILA MARKKU 20.03.2008 22:05

Kuten?......Vaunualueelle junalla!

TAMMINEN MIKKO 20.03.2008 23:56

No onhan meitä joskus matkallakin johonkin ja haluaa nukkua matkan varrella! Ei kai tää niin vakava asia voi olla. Turhaa on etsiä aina joku sfc alue ja ajaa muutama kymmenen kilometriä palvelujen luo joita ei tarvitse! Tuskin se hinnasta on aina kyse?

HUOVINEN SIRPA 27.03.2008 17:45

Niin,ja onko sen oltava aina just SF-C-alue? Aivan varmasti ns. kaupallisista alueistakin löytyy yhtä rauhallisia ja siistejä alueita ympäri Suomen. Eikä se hintakaan ole varmaan esteenä, jos kerran reissuun on lähdetty. Esko

KOSKINEN TAPANI 28.03.2008 20:37

Minun on helppo tuntea itseni vaivautuneeksi jos joskus sattuisin tarvitsemaan SF-C aluetta lyhyeen lepohetken.

Toivoisin jokaiselle menestystä omassa pisneksessään, mutta kun niitä välimuotojakin on, sekä menestymisessä että yöpymistarpeissa.

Sallitko että selitän. Puolensadan kilometrin päässä sukulaismies pitää esikoisensa nimen anto juhlaa. Siellä on pari muutakin perhettä joten vuodepaikoista on pula. Tietenkin vaimoni kanssa menemme koppiautolla ja pikkutunneilla läheisen ABC:n nurkalle senverran tasaista parkkialuetta että on oikein hyvä kiskoa viltti korville? Aamulla (klo 8.00) takaisin rääppiäisille, aamupalalle jakamaan loput kakut.

Pidätän oikeuden nauttia? yöpymis mahdollisuudesta missä tahansa?

Uskallan varmasti mennä SF alueellekin tulevaisuudessa lyhyeksikin ajaksi vaikka tulisin leimatuksi milloin miksikin.

Tiedän tulevani leimatuksi ilman matkailuakin, se kun on sellainen tarve monillakin lajitovereillamme.

ANTTILA MARKKU 28.03.2008 21:41

Ei tällä avauksella minusta arvostella haluaako joku nukkua männyn juurella vai baarin nurkalla.Ihmetelyä aiheutti kuinka suhtautua tulevaisuuden sfc alueihin ja kuinka alueita tulisi kehittää jotta käyttöaste pysyisi korkeana.Korkea käyttöaste merkitsee toivottavasti myös tuloja.Se kaiketi oli hyväksyttävissä että kiireiset ja pelkän yöunen tarvitsijan ei ole mitään järkeä lähteä haeskelemaan jostain korvesta aluetta.Eli olisiko panostettava houkutteleviin puutarhaleireihin joihin kiinnostaa tulla pariksi päiväksi lepäämään?En kuitenkaan tarkoita vakituista asumista.

NYYSSÖNEN KAJ 28.03.2008 21:47

Keskustelu on vain loiskiehuntaa. Kyllä me kaikki tänne edelleen mahdutaan, kuka minnekin omien mieltymyksien mukaisesti kaj

SUOKKO OIVA J M 28.03.2008 22:04

Käypäs Rauzi laskemassa ne kausi-ym.paikat Vihtiparkissa enskesänä sillä moottoripyöräetutelttavermeellä (olipa hieno nimi)niin samalla voit testata kumpiko olet karavaanari vai telttailija. Karavaanarina vain maksat vuokratontista vähän enemmän kuin telttailijana.

TAMMINEN MIKKO 29.03.2008 07:59

Mikäs muuten estäisi vakituisempaa asumista! Osoitteeksi tuo alue ei kai käy? Kyllähän nuo palvelut ainakin riittäis.

HUOVINEN SIRPA 29.03.2008 09:28

Hyvä Kaj, lyhyestä virsi kaunis, näin se on! Esko

ANTTILA MARKKU 29.03.2008 11:37

Ei kukaan epäile ettemmekö mahtuisi tänne,vaan siitä riittääkö alueilla tulevaisuudessa käyttöä ja samalla pystytäänkö huoltorakennukset ja saunat pitämään kunnossa.Talkoolaiset taitaa olla jo sukupuuton partaalla.Energia tulee olemaan hyvin merkittävä asia vaanareillekin.

SILOKOSKI REIJO J 31.03.2008 16:15

Olen Markun kanssa samaa mieltä, että kallistuva ja nyt jo kallis energia muuttaa karavaanarin matkailukäytäntöä. Sen olen jo huomannut, että yhä enemmän hakeudutaan kausipaikoille ja tehdään vain lyhyitä matkoja ja joka vuosi ei lainkaan. "Liikkuvat matkailijatkin" pysyvät pidempään alueella. Näin myös alueen paveluilta vaaditaan enemmän. Talkooporukan sukupuuttoon kuolemisesta en ole samaa mieltä. Vaikka nykyiset talkoolaiset ovatkin vanhempaa väkeä, tulee nykyisistä nuorista myös aikanaan vanhempia ja nykyiset "liikkuvat" jossain vaiheessa hiljentävät vauhtiaan ja ehtivät talkoisiinkin. Samaa laulua laulettiin jo 90-luvullakin, mutta kyllä joka alueelle on vaan tekijäporukkaa löytynyt. Eihän se nykyään niin käy kuin parikymmentä vuotta sitten, jolloin pääosa alueista rakennettiin. Talkootoimintakin pitää suunnitella pitkälle eteenpäin, luoda puitteet ja se tärkeä talkoohenki sekä vaalia sitä hyvin tarkasti.

VARTIAINEN JOUKO G 05.04.2008 13:25

Nyt vasta hokasin tutustua tämänkin ketjun avaukseen ja aiheeseen liittyvään kommentointiin. On pakko todeta, että onneksi ketjuun ovat osallistuneet nämä Reijot, eli Silokoski ja Kylmänen. Heidän jalat maassa kirjoitetut kommentit ehkäisi toisenkin verenpainenpillerin oton tälle päivälle. Siitäkin huolimatta, ettei muidenkaan kommenttien sisältöä tarvitsisi niin tosiottoisesti lukea, niinkuin joskus kuitenkin tulee tehtyä.

Niinpaljon kuin arvostankin Suokon Oivan palstoillamme esittämiä ajatuksia, niin sanoisin hänen aivan liian suurpiirteisesti paneutuneen tuohon avaukseensa. Semminkin kun vastakkainasettelu "ikääntyvien mammojen ja pappojen sekä puutarhaleiriläisten" olemassaolo tulisi olemaan joku uhka jäsenalueillemme. Toki tietty asia on, että tienpäälle rientäminen vähenee - ainakin jollain osalla ikääntyvistä karavaanareista, mutta SFC:läisillä alueilla ei ole edes näköpiirissä "puutarhaleirimäistymisen" vaara sanan varsinaisessa merkityksessä. Nimittäin muutama "Mummon Pelargonia ..." tai Verenpisara ei kausileiristä tee vielä minkäänsoritin puutarhaleiriä.

En voi olla ihmettelemättä sitäkään, että kyseenalaistetaan nykyisten jäsenalueiden ja niistä vastaavien yhdistysjohtokuntien kyky arvioida jäsenalueidensa kehitystapeita - jopa ajan hengessä huomioiden niiden todelliset toteutusmahdollisuudet. Maalla tunnutaan olevan helvetisti viisaampia, kun kuvitellaan merellä olevan muka hätä. Mielestäni todellisin hätä ja tarve olisi keskittyä siihen, kuinka säilyttää SFC:n lajiliittomainen itsemääräämisoikeus niin keskusjärjestöllämme kuin paikallisyhdistyksillä. Vai kuuluuko tämä "sextiviestijupakka" lajiin jolla sumuutetaan todellinen asiatärkeys - tulevan kevätliittokokouksen päätökset matkailuajoneuvo keskusjärjestöitsenäisyydestämme.

Oheisessa linkissä hieman maistipalaa siitä mitä "puutarhaleiri" voisi lähinnä merkitä. Miten se olisi toteutettavissa (lue sallittavissa) jäsenalueilla onkin jo toisen ja laajemman jutun aihe.

http://www.cig.canon-europe.com/ph/AEG/RequestViewAlbum.do?i=CpmbKx0TLC

RAUTIAINEN KARI 05.04.2008 13:56

Jebulis G-mies, näinhän se. Sulla on pitkä paikka alueella joka on erikoistunut juuri siihen. Niitä tarvitaan, ja niitä on liian vähän. Tarve noillekin vaan lisääntyy.

Minäpä pikkasen epäilen sanomaasi: "kyseenalaistetaan nykyisten jäsenalueiden ja niistä vastaavien yhdistysjohtokuntien kyky arvioida jäsenalueidensa kehitystapeita - jopa ajan hengessä huomioiden niiden todelliset toteutusmahdollisuudet."

Koskapa ihan oikeesti yhdistys jolla se yksi oma alue, ei voi lähteä tollasta tekemään. Siihen on löydettävä uusia mahdollisuuksia ja resursseja. Olen samaa mieltä että huomioiden todelliset toteutusmahdollisuudet, mutta niitä mahdollisuuksia pitäs vaan jostain löytää lisää. Varmaan tekijöitäkin löytyy, mutta niitä mahdollisuuksia...

Ja sitte vielä, kun päästään siihen että olis enemmän paikkoja kuin sinulla, niille olisi kova kysyntä. On toi komee toi sun paikka.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.