Karavaanarit liikenteessä

RISSANEN KARI 11.07.2006 01:56

Osa lomasta menee siviilikinnerillä (henkilöauto), asuntoautosta paloi kannen tiiviste juuri ennen lomaa, jolla vietän loppuloman

niin, 7/7 ajelin Tampereelta Jyväskylään ja ikävä kyllä, isoimmat ongelmat matkanteossa aiheutui karavaanareista, noin hieman alle puolet SFCn jäseniä. Alamäkeen kova kiihdytys ja jos voimaa riitti kiusataan nopeampaa ohittajaa jopa ohituskaistalla!!! Kun normaali nopeus olisi oltava 80 km/h ja suorilla vedetään hieman alle 90 km/h eli tutkarajan alle, eikö voisi heivata ylämäkeen jotta henkilöautot pääsee ohi satasta?

Pieni lohdutus, vain alle puolet havainnoista oli SFCn tarroilla varustettuja. Toivottavasti suurin osa tarroista oli jäänyt edelliseltä omistajalta.

Onneksi liikkeellä oli paljon teiden ritareita, vaikka alla heillä vanhempi asuntoauto, ajetiin rajoitusten mukaan, ja ohituspaikka vihjastiin vilkulla, ei syntynyt jonoja ja leppoisan tunnelman tunsi kauas. Osa antoi tietä levikkeille (kuten opin itse varsin pian, ei tarkoitus vetää maailman pisintä jonoa mutta takaisin liikenteeseen on päästävä turvallisesti)

t

Kari

RISSANEN KARI 15.08.2006 22:06

Niin, jos takana letka ja oman asuntoauton maksiminopeus (sallittu) on 80 kmh niin miksi pitää yrittää vinguttaa ylämäkeen n 90kmh pitkän suoran päässä olevaan ohituskaistaan? Jos tekee ns laillisen ohituksen se venyy ja venyy jos kinnerillä polkee läpyskä laattiassa voi se kiva sinivuokko muistaa

onhan se kiva ehtiä perille, mutta parasta asiassa: loman lopun karavaanarit olivat liikenteessä parhaan liikennesilmän omaavia, ajaminen kohteliasta ja tietä tarjottiin heti kun nopeampi ilmestyi taakse ja tilaa oli.

Pari viikkoa ja muutos liikenteessä oli todella iso. Karavaanarit olivatkin liikenteessä ykkösiä, liekö ollut lomastressi vai mikä loman alussa

t

Kari

PIETILÄ JUKKA S 17.08.2006 07:21

Tähän ylämäkeen kiihdytyksen syy on pienitehoinen kone,esim.alkovimallin asuntoautot. Otamme vähän vauhtia, jotta pääsemme kohtuudella ja liikenteen mukana mäen päälle. On siinä ohituskaistalla mahdollisuus mennä ohi, jos ohittajalla on potkua koneessa.

RISSANEN KARI 17.08.2006 21:47

Grrr..

jos kerää vauhtia ylämäkeä ja saa 90kmh aikaan satasen alueella ohituskaistalle niin eipä juuri kukaan mene ilman sakkovaaraa ohi henkilökiessillä, nopeusero jää todella pieneksi ja jonoja syntyy, ja ohituskaista loppuu kesken

Itse, kun olen liikenteessä teen aikataulut niin että on varaa löysätä ylämäkeen ja laskea muut ohi.

Vai säästääkö ulvottamalla omaa kinneriä muuta kuin muutamat minuutit mutta tulppaa samalla muuta liikennettä??? Ei kai tarkoitus ole olla hidastamassa muiden liikennettä oman itsekkyyden takia?? Ja mitä niillä muutamalla säästyneellä minuutilla tekee??????

t

Kari

PIETILÄ JUKKA S 18.08.2006 08:46

Kerran vastaan tähän. 5000 km tänä kesänä lähinnä suomessa pieni koneisella dukatolla, kannattais kaikkien kokeilla. Pitkät mäet noustavana, ei muuten ole vauhti mäenpäällä 90, ei 80, hyvä jos 70. Jos otan vähän vauhtia vastamäkeen, niin puolessa välissä mäkeä on vauhti jo alle 80. Silloin jos ei mersullakaan pääse ohi pitää vaihtaa ajatusmaailmaa. Liikenteessä olemme olleet ilman aikataulua ja ohi on yritetty päästää kiireisimmät, jos vain on pystytty. On koukittu bussipysäkit, P-alueet, mutta aina on perässä joku kinnaaja joka ei uskalla lähtä edelle edes 2 km:n suoralla vaikka tilaa olis.Näistä ne jonot syntyy. Viimeiseen kommenttiisi Kari en viitsi edes vastata.

Leppoisia matkakilometrejä toivottaen.

JP 49886

KALLELA PENTTI 18.08.2006 11:20

Kylläpä nuo halukkaat menee ohi ohituskaistoilla kun nykyään joka potkulaudallakin pääsee reippaasti 100 km/h...... ja jos ei ne muutamat säästyneet minuutit merkitse niin sittenhän on aikaa ajella 80 km/h perässäkin?....:-)

RISSANEN KARI 18.08.2006 21:43

Moi

hyvää palautetta, mutta:

kun kyttäää ohitusta pienipalkkaisesta kinneristä jossa pellin alla ei 100 kilowattia asiat asettuvat oikeaan perspektiiviin

On niin helvetin itsekästä ajella uudella tai vanhemmalla asuntoautolla jos takana kilometrien jono ja samalla vinguttaa omaa kinneria juuri sallitun nopeuden rajoissa ja kerää jonoa jota ei sitten kiinnosta pätkääkään antaa tilaa

ja mitä tehdä? Pian olen tod näk ex karavaanari, käyttäytyminen liikenteesssä menee mm arpojen etujen edelle. Asia johon faijani päätyi 1966...

t

Kari

ps palailen Salon seudulta Rovaniemelle, ehkä silti jatkan jäsennyyttä

t

kari

KALLELA PENTTI 18.08.2006 22:31

Niin..... ihmettelen missä niitä kilometrien jonoja syntyy.... oman autoni perässä olen katsellut muutamien autojen jonoja..... vaikka ajelenkin suht hyvää vauhtia..... ja ottanut useitakin asuntoautoja kiinni tienpäällä näkemättä niiden perässä jonoja..... ohitse on ilmeisesti päässeet muutkin kuin minä... ja ajelen vuosittain asuntoautolla ja henkilöautolla eteläisestä Suomesta pohjoiseen Suomeen kesäisin.... ja muuallakin maailmalla... eikä ole ihmeesti jonot vaivanneet.... karavaanari vasta viime vuodesta lähtien.... Rekat on paljon hankalampia ohittaa..... ennen ajoivat vielä toistensa persuuksissa kiinni... Tosin Suomen tiet on melkoisen onnettomia verrattuna muuhun eurooppaan...... läntiseen....

UUSITALO MARKO 20.08.2006 14:37

Aikaisemmin tuli päästettyä perässä roikkuvat ohi vähän turhankin usein. Sitten kun aloin toistuvasti löytämään noita juuri ohi päästettyjä roikkumasta etupuskurini tuntumassa, jäi tämäkin tapa.

Ne, joilla on oikeasti kiire ja sellaiset vehkeet joilla kannattaa kiirehtiä, pääsevät kyllä ohi, vaikka en ihan joka bussipysäkille vaunuineni poikkeaisikaan.

RISSANEN KARI 21.08.2006 20:44

moi

jos ohittajat alkavat tulemaan perä edellä vastaan syy ei ole karavaanarin

mutta se mistä ruikutin oli 80-rajoitettujen tapa toimia ohituskaistoilla, eikö olisi voinut hellittää alle 87kmh jotta koko jono pääsee ohi, vaikka alla BMW M5 kuka hullu vetää ohi 230kmh? voi harmittaa liftata kotiin ja saada isot sakot, siksi ei oikein pitäisi viitata kinnerien suorituskykyyn

Summa summarum: jos alla nopeusrajoitettu asuntoauto älkää vetäkö lämä tiskissä ohituskaistalla, antakaa ajoneuvokohtaisen nopeuden paljon ylittäville tietä, vai onko jollain niin tiukka aikataulu että on pakko vetää puuttuva turbo punaisena?

Viime kesänä ongelmallisinta oli Jyväskylän pohjoispuolella koska p-paikoilta jne ei päässyt turvallisesti takaisin liikenteeseen, nyt poltin auton kannentiivisteen ennen lomaa ja kinnerillä liikenteessä, vasta syksyn viikonloput rauhallisella Dukatolla ilman sitä turboa t

Kari

PALIN MATTI 22.08.2006 17:26

Nyt vasta viime sunnuntaina minullekin selvisi tuo autojonojen muodostumisen funktio. Ajelimme piironkiautolla Hesasta kotia pohojoseen nelostietä pitkin. Edessämme satasen alueella junnasi meetvurstinkuljetuskoppi 70 km/h ja perässämme kilometrien autojono. Ja vastaantulijoitakin oli liikenteessä. Takanamme tulevat näkivät siis vain meidän piironkimme perseen ja olivat varmaan meille vihaisia. Muutamat keskarin kera onnittelivatkin meitä, mutta saattoivat tulla katumapäälle, kun näkivät edessämme köröttelevän meetvurstiauton. No sitten tuli sen verran katkosta vastaantulevassa liikenetteessä, että lähdimme ohittamaan sitä meetvurstiautoa ja sivulle päästyämme hämmästyksemme oli suuri! Siinä etumaisena kiisasi vielä yks saatanan ämmä vanhalla Datsunilla!!!! Perässä ajavalla meetvurstikärryllä ei olisi ollut mitään mahiksia lähteä siinä vastaantulijoiden virrassa ohittamaan tätä mummoa. Niinpä. Karavaanari saa vihat päällensä jonon vetämisestä vaikka YLEISIN JONOJEN AIHEUTTAJA ON HITAASTI OMISSA OLOISSAAN HENKILÖAUTOLLA KESKELLÄ KAISTAA KÖRÖTTELEVÄ VANHEMPI NAISPUOLINEN "AUTOILIJA"! Vastaavanlainen tilanne on toistunut useasti. Siis, että huonosti kiihtyvän auton edessä köröttelee henkilöautolla joku sellaista vauhtia, ettei takanatulijalla ole mahdollisuuttaa heti sitä ohittaa. Samalla reissulla kohtasimme mahdollisesti myös juuri tämän "ylämäkivauhdinottajan". Edessämme ajeli "Pääskynen" semmosta 75 - 80 km/h todellista nopeutta. Ohituskaistan alettua alkoi ohitse lappamaan henkilöautoa oikein tuskassa, joten meidän oli jäätävä edelleen siihen perään ajamaan. Nyt olikin sitten vauhti noussut "Pääskyselläkin" 95 km/h:iin! Ohitusyrityksemme tyssäsikin sitten ohituskaistan päättymiseen. Pääsimme sitten myöhemmin kyllä ohi, kun "pääskynen" oli hiljentänyt vauhtinsa normaaliin matkanopeuteen valmistautuen tietenkin sitten seuraavaan ylämäkikiihdytykseen!

Niin että tällaista kaikkea sitä tien päällä...

KORPPI SEPPO A J 22.08.2006 20:30

Lisätäänpä pikkuisen vielä löylyä. Nimittäin hyvin usein nämä meetvurstikopit ovat niitä, jotka kiroavat nämä puskurissa roikkujat. Niillä on hyvin usein viiden metrin päässä puskurista joku. Nimittäin ETUPUSKURISTA. Eli ohita siinä sitten pari kolme autoa kerralla, kun väliin ei sovi. PS. Mikä on "pääskynen". &:>)

PALIN MATTI 23.08.2006 07:28

Niin Seppo, kyllä me pidimme koko ajan riittävän etäisyyden siihen meetvurstikoppiin ja aina välillä siinä meidän välissämme joku ohittaja kävikin lepäämässä...

No se "pääskynen" on tietysti saksan kielellä Knaus!

Ja ei kun turvallisia kilometrejä edelleenkin...

SUOMI KIRSTI 23.08.2006 08:44

muuten, mutta unohdit ne vanhemmat lippalakkipäät joille lääkäri on suositellut ajamisen lopettamista, mutta jotka eivät muuten pääsisi ollenkaan paikasta toiseen siirtymään. Siihen kuitenkin olemme jokainen päätymässä ja kortista on vaikea luopua (nykyään onneksi lääkäriä ei enää sido vaitiolovelvollisuus tässä asiassa vaan pikemminkin päinvastoin.) Joten koetetaan kestää. Pidetään vaikka kahvipaussi niin papat ehtivät pois edestä. Mitäpä lomalainen säästyneellä vartilla tekisi. Keskarin näyttäjille mulla on tapana heitellä lentosuukkoja. Ehkä heidänkin hermostunut olonsa vähän helpottaa kun saavat "hellyyttä"

PALIN MATTI 23.08.2006 10:31

Olen käsittänyt Kirsti, että niille vanhoille lippalakkipapoille, jotka eivät enää kuule, näe, eivätkä paljon haistakaan, ostetaan nykyään mopot. Vai?

Yksi maanteillä paniikkitilanteiden (kaikelle liikenteelle, ei vain karavaanareille) aiheuttaja on myös tilatieltään maantielle lavatoyotallaan ilman mitään tunnontuskia tai varomista pyyhkäisevä pönderi, joka siitä sitten jatkaa kolmeakymppiä kihnuttamalla matkaansa parin kilsan päähän kääntyen sitten pois tilustielleen maatilansa toiseen laitaan. Nämä ilmeisesti luulevat, että heidän tiluksensa halkova valtatie kuuluu myös heidän omaisuudekseen ja hallittavakseen. Ja käyttäytyvät siis sen mukaisesti!

LASSILA PEKKA 23.08.2006 12:11

Vaunua vedettäessä ja useimmilla matkailuautoilla nopeusrajoitus on 80 km/h.

Millä perusteella ja moraalilla pitäisi ajaa kovempaa? Kun yleinen käytäntö tuntuu olevan, että nopeusrajoitusta voidaan ylittää n.10%, niin koskeeko sama muuta lain noudattamista? Esim verotusta, omaisuusrikoksia, herjausta, kunnianloukkausta, väkivaltarikoksia jne.

80 km/h rajoituksen idea lienee siinä, että nopeuserot kovempaa ajaviin voisivat muodostua riittäviksi, että turvalliset ohitukset olisivat mahdollisia. Kaikkein ego vaan ei tunnu kestävän sitä, siinä koko ongelma.

NOUSIAINEN MARTTI 23.08.2006 12:15

Mie en kyllä menis lentosukkoja lähettelemään!

NOUSIAINEN MARTTI 23.08.2006 12:24

Ottakaa HYVÄT IHMISET selvää autonne todellisesta nopeudesta. Mittarin voi "kalibroida" niin monessa kohtaa valtakunnassamme, että ei ole temppu eikä mikään saada selville paljonko mittari saa näyttää yli, että ollaan vielä sakottomissa nopeuksissa. Navigaattoreissa on oikea nopeusnäyttö, mutta kaikilla ei ole navigaattoreita. Joissakin, varsinkin henkilöautoissa on näyttämässä paljon virhettä, joten jokainen joka ei halua katsella keskareita OTTAA selvää oikeasta nopeudestaan. Jos ajat mittarin mukaan 80 km/t ja todellinen nopeutesi on 75, kyllä se takana tulevaa viiksettää armottomasti, aivan koko jonoa.

SUOMI KIRSTI 23.08.2006 13:13

Ja mikäettei? Voisi olla aika hauskaa kokeilla.

UUSITALO MARKO 23.08.2006 15:39

Oma moraalini kieltää vertaamasta pientä ylinopeutta väkivaltarikoksiin. Eettiseltä kannalta kyse on hieman eri luokan asioista.

Nopeusrajoitusten täydellisen ehdoton noudattaminen tekee menosta nykivän epävarmaa ja edellyttää käytännössä ajamista jatkuvalla alinopeudella, joka taas haittaa muita. En myöskään ymmärrä logiikkaa, jonka mukaan osa tiellä liikkujista pakotetaan liikkumaan muuta liikennettä hitaammin vain, jotta heidän ohittamisensa olisi helpompaa. Koko ohitustarvehan syntyy yleensä juuri tuosta vaatimuksesta liikkua muuta liikennetä hitaammin!

Olen myös havainnut, että ajoneuvon perään saattaa muodostua jono, vaikka takana tulevilla ei olisikaan tarvetta ohittaa. Yksi syy tähän on se, että sakkojen pelossa vältetään ottamasta "vetovastuuta", jota jonon kärkeen siirtyminen edellyttäisi. On turvallisempaa ja helpompaa ajella jonon keskellä ja antaa sen ensimmäisen huolehtia rajoitusten noudattamisesta. Yleensä se ensimmäinen kerää ne sakotkin.

LASSILA PEKKA 23.08.2006 18:22

Jonon aiheuttaja on yleensä toinen ja kolmas jonossa olija. Neljän ohittaminen on jo riskialtista ja vaati pitkälti näkyvyyttä. Jos aikoo ajaa kovempaa kuin edelläkulkija, pitäisi mennä ohi suunnilleen saman tien eikä jäädä perään roikkumaan. Itse käytän vetäessä vakionopeusäädintä niin, että todellinen nopeus on 80. Jos perässä roikkujat eivät älyä tai uskalla mennä ohi, väistän silloin tällöin sopiville levikkeille mielummin mäen päällä kuin alla.

RISSANEN KARI 24.08.2006 20:19

No jooo

klonkswagenin kojetaululla oli multimediakänny josta yhteys BT GPS laitteeseen eli nopeudet koko ajan todellisia ei mittarinayttämiä

ja taas, eli ylinopeuden ajaminen ole murhaan verrattava rikos mutta liikenteessä olisi muistettava kohteliaisuus, olenko niin iso herra että saan tulpata etenemisen niiltä joilla on oikeus ajaa nopeampaa?????? Varsinkin silloin kun on mahdollisuus antaa tilaa niille jotka saavat ajaa 20 kmh nopeampaa ajoneuvoluokasta johtuen

Kun olen jo alkusammuttimen koosta oppinut että "karavaanari on kaikkien kaveri" mutta en koskaan sitä että olisi tarkoitus olla ärsyttämässä niitä joilla on lupa ajaa nopeampaa ja odottaa että se otetaan huomioon, varsinkin kun kyse on vapaa-ajan liikenteestä, eteeni tulee tilanne harkita voinko tulevaisuudessa olla tälläisen etujärjestön jäsen.

No joo, täällä kukin esittää oman kantansa mutta mutta olen syvästi pettynyt

niin, jos nopeusero on GPSn mukaan 10 kmh, asuntoauto vetää 90kmh sadan alueella miten se ensimmäinenkään voi lähteä ohi kun turvallinen ohitus vaatii jotain 120kmh .. ja siitä saa jo kivat sakot, ja ohituskaistalla vain pari pääsee ohi...

t

Kari

STENROTH TOM 24.08.2006 21:12

Terve, Jos tilanne on jo noin vakava niin suosittelen lämpimästi sitten sitä bussipysäkille stoppaamista, auton vaihtoa telttaan ja julkisia kulkuneuvoja. Niillä pääsee mukavasti etiäppäin ja matka välillä pysähtelee pysäkeille niin kiireisemmät pääsee ohi.. Että näin..

KROOK ERJA 24.08.2006 22:52

Kuten mainitsit, jokainen saa esittää oman kantansa. Pidä sinä "klonkswagenisi" kanssa tiellä yllä teiden ritarien korskeaa kilpeä ja pety vaan rauhassa muihin tiellä liikkujiin, jotka eivät sinun pelisääntöjäsi noudata. Rohkenen silti epäillä, että noinkin suuri numeroimattomien matkailuajoneuvojen virta on voinut sotkea sinun sujuvaa etenemistäsi, josta noinkin katkera vuodatus syntyi, olikohan vaan huono päivä? Niitä sattuu itse kullekin silloin, kun ei oma matkakoti ole perässä ja stressiä pukkaa...myönnän itsekin välillä sadattelevani kanssavaanareita mielessäni hiljaa kun kiirettä arjessa pukkaa. Jos suvaitsevuutta ja sujuvuutta liikenteessä peräät, silloin on itse kunkin paras välillä katsoa peiliin: kuka meistä heittää ensimmäisen kiven ja emmeköhän itse kukin silloin tällöin syyllisty ( etenkin huonoina päivinä tai tunnekuohun vallassa) erilaisiin "epäurheilijamaisiin" suorituksiin myös tien päällä, tahattomasti tai tahallisesti? Ja luepa takavuosien TM:sta ihan huviksesi se aikaero, minkä kuskit saivat matkalla Oulu:hki, kun toinen kuskeista ajoi nopeusrajoitusten mukaan ja toinen välillä ylinopeutta. Pilaan ilosi vastaamalla, että ero oli noinkin pitkällä matkalla ainoastaan 2 minuuttia. Mieti, mitä ihminen tekee elämässään tuolla ylimääräisellä kahdella minuutilla...Ja muista myös, että kohteliaisuus on vastavuoroista, koskee siis myös sinua.
Kaikkea hyvää kaikille muille tiellä liikkujille, myös sinulle Kari ja jatka vaan samaan malliin kirjoittelua, niin saat monia vastauksia ja paljon liukasta mielipiteiden vaihtoa! T: Erja

NOUSIAINEN MARTTI 25.08.2006 09:42

Muutama asia on tullut selväksi matkailuautolla liikuttaessa.

On ohittajia jotka haluavat osittaa mieltään vaikka ei olisi aihetta. Minut on ohitettu leväkaistatiellä monta kertaa 20 cm päästä peilistä, vaikka vastaantulijoita ei ole ollut. Siis useita kertoja, ei voi olla sattumaa. Edelleen leveäkaistatiellä minut on yritetty kiilata pientarelle, vaikka ajelen ihan turvallisen minimi matkan päässä reunaviivasta. Tässä tapauksessa on vastaan tuleva liikenne estänyt ohittajajaa ylittämästä keskiviivaa(koska siinä tilanteessa ei saa ylittää) Sitten on sellaiset autoilijat jotka änkeävät liittymästä eteen kun näkevät matkailuauton tulevan ja jäävät siihen ajelemaan. Monta kertaa on jarruja polkea ettei ole känyt huonosti. Sitten tämä väistäminen levikkeelle ja jonon päästäminen ohi. Vaikka peileihin pitää katsoa ajaessa lähes yhtä usein kuin tiehen. Ei ole turvallista että yritän ajatella mahdollista ohittajaa enemmän kuin itseäni. SATASEN (100) nopeus olisi pitänyt sallia kaikille AB- korttiluokan autoille. Suurin osa autoista on parhaimillaan 95-100 km/ ajettaessa. Tulee ongelmia nelosen/vitosen vaihtamisen valinnassa. Vanhempaa kalustoa (turbottomia) alkaa olla suhteessa senverran vähän, että se tuskin tuottaa ongelmia, mutta kuin sellaisen nähdessään näkee myös punaista. Vanhemmista autoista kyllä yleensä ohi pääsee. Useimmiten tiellä liikuttaessa, meille on käynyt niin että kyllä siellä on toinen henkilöauto joka "vetää" jonoa. Usein edes vättämättä edes kovin iäkäs henkilö kuskina. ONPAHAN VAAN SELLAINEN JOKA ORJALLISESTI NOUDATTAA NOPEUSRAJOITUKSIA ja ajaa vermuuden vuoksi hieman alle suurimman sallitun nopeuden. EIKÄ OLE TIETOINEN TODELLISESTA NOPEUDESTAAN, kun ei ole "ajanut koskaan" yhdenkään nopeusnäyttötaulun ohi.

PALIN MATTI 25.08.2006 11:22

Kirjoitit Kari näin: "niin, jos nopeusero on GPSn mukaan 10 kmh, asuntoauto vetää 90kmh sadan alueella miten se ensimmäinenkään voi lähteä ohi kun turvallinen ohitus vaatii jotain 120kmh .. ja siitä saa jo kivat sakot, ja ohituskaistalla vain pari pääsee ohi..."

Oman 40 vuoden autoilukokemukseni perusteella voin kertoa, että ylivoimaisesti vaarallisin paikka, missä koskaan olen autollani liikkunut, on VASTAANTULEVAN LIIKENTEEN KAISTA! Uskon, että jokainen meistä tielläliikkujista haluaa viettaa tuolla kyseisellä tienosalla niin vähän aikaa elämästään kuin mahdollista. Itse olen henkilökohtaisesti aina polkenut "tallan" pohjaan ohitustilanteessa sen kummemmin nopeusmittaria vilkuilematta ja ajnut riittävän etäälle ohitetusta ennen omalle kaistalle palaamista. Sitten olen hiljentänyt vauhtini tiekohtaiseen sallittuun nopeuteen + 5 km/h. Se on ylivoimaisesti turvallisin tapa suorittaa ohitus! Eli siis, jos ohitustilanteessa 100 km/h alueella ei nopeutesi ole noussut 120 km/h:iin, voidaan ohitus tuomita epäonnistuneeksi! Olet ajanut vastaantulijoiden kaistalla turhan pitkän matkan, ja vaarantanut muiden tielläliikkujien turvallisuuden. Joskus on käynyt niin, että kun olen lähtenyt ohitukseen heti edellä ohittamaan lähteneen auton jälkeen , onkin se jäänyt siihen yhdeksääkymppiä ajavan ohitettavan vierelle junnaamaan satasen vauhtia. Voi jeesuksen äiti! Siinä sitä sitten vietetään aikaa maantieliikenteen vaarallisimmassa paikassa.

Mottoni siis on: Ajetaan liikenteessä hillitysti ja toiset huomioon ottaen ja tiekohtaisia nopeusrajoituksia noudattaen, mutta ohitukset tehdään Väinö Linnaa siteeraten "niin että heilahtaa!"

RISSANEN KARI 30.08.2006 22:15

Moi

jos mimulla alla oma rakas 2.5l turboton asuntoauto seuraan taustapeilejä (ne on siinä auton sivulla, niistä näkee jos taakse alkaa syntyä jonoa), ihmeelliset laitteet

En tunne elämäntyöseni olla tulppana vaan muistan ajoneuvokohtaiset nopeusrajoitukset ja oman asuntoauton rajoitetun suorituskyvyn

Ehkä tämä on perintöä, faija vingutti Italiaan 1966 tähtisilmä-Cortina ja Sprite 400 yhdistelmällä.

Siis.. me kaikki olemme osa Suomen teillä tapahtuvaa liikennettä. Osa meistä on tien päällä työn takia (=rekat, bussit jne) ja osa lomalaisia (kuten minä)

Joillakin on liikkumisessa nopeusrajoituksia (osa pakuista, osa asuntoautoista osa linja-autoista, rekat..)

Jotta liikenne olisi sujuvaa olisi omaa rakenteellista nopeammille syytä mahdollisuus tarjota mahdollisuus turvalliseen ohittamiseen

Sitä ei ole ajaminen nopeudella joka on ns sakkorajalla vaan myös muiden tielläliikkuvien huomioonottamista. Ja ei vain itsekkyyttä vaan nimenomaan.. muidenkin huomioonottamista

En ole enään pentu, ikää pian 45.. joten haluisin tuoda esille että en kokemattomuuttani tai lapsellisuuttani kitise, olen ollut sekä karavaanarina että kinnerin kuskina liikenteessä, yrittäen varoa tulppana oloa

kiva tulla hirtetyksi... mutta kokeilkaapas tilannetta siellä ohitustilanteessa

peace people.. tämän on oltava yhteispeliä

t

Kari

RISSANEN KARI 30.08.2006 22:26

Moi

koskas ylinopeus ohitustilanteessa on tullut sallituksi?

Ikävä kyllä ohitustilanteessa kinnerillä ei saa vetää 190kmh, ylinopeus ei ole sallittua Suomen lakien mukaan, ei edes ohitustilanteessa, tästä olen suorittanut Suomen valtiolle rangaistusmaksun

Eli on aivan turha sanoa että vetäkää 200 lasissa ohi asuntoautosta, vaunosta tms kun se nyt vaan on laitonta

Ja on fakta että suuri nopeusero ohitettavan ja ohittajan välillä on turvallista mutta kun se ylinopeus vaan on laitonta ja kuka nyt alkaa painostamaan lakien rikkomiseen

Vai kuka on se joka alkaa suosittelemaan tai painostamaan lain rikkomiseen? Taitaa olla rikokseen yllyttämistä

Eli: jos on 80kmh rajoitus muistakaa muita tiellä liikkuvia, joilla 100kmh tarra nauttikaa nopeasta liikkumisesta

t

Kari

ps Suomen lait ja nopeusrajoitukset ovat syvältä mutta laki on laki..

PALIN MATTI 31.08.2006 00:19

Niinpä niin Kari. Olet aivan oikeassa. Laki on laki ja sen rikkojat rikollisia. Kaikesta huolimatta ja oman, sekä perheeni turvallisuuden vuoksi suoritan aina ohitukset ripeästi, tarvittaessa lievää ylinopeuttakin käyttäen, enenkuin jään kilometritolkulla junnaamaan siihen ohitettavan viereen vastaatulevien kaistalle. Vaikka siitä sitten valtio joskus vähän velottaisikin. Mielelläni maksan turvallisuudesta. Mainitsit 200 km/h nopeudesta. Jos saat kinnerisi kiihtymään tähän vauhtiin niiden muutaman sadan metrin matkalla, jonka ohitus vaatii, niin hurja olet Kari mies. Ja hurja on piironkiautosikin. En edes kehtaa kysyä onko turbolla vai ilman :=))

KALLELA PENTTI 31.08.2006 20:45

Jos asuntoauto ajaa 90 km/h niin 100 km/h ajava auto ohittaa sen noin 20 sekunnissa matkan ollessa noin puoli kilometriä..... ja ohituskaistat on aika reilun mittaisia yleensä...... 1000 - 2500 m.... niin kilometrin matkalla 2-3 autoa pääsee ohi jos ne kaikki ajaa vain 100 km/h...... vai pitäiskö niittenkin ajaa 80 km/h jotta nopeammin ajavat pääsee ensin?????? Eli 80 km/h rajoituksen omaavat ajakaa 60 km/h jotta 100km/h omaavat voivat ajaa 80 km/h jotta ylinopeutta ajavat pääsevät turvallisesti ohittamaan ....;-)... tai kaikille sama 80 km/h rajoitus?

RISSANEN KARI 31.08.2006 21:22

moi

ongelma syntyy kun alla uudehko asuntoauto jolla siis silti nopeusrajoitus ja silti vedetään itsekkäästi sakkorajalla

Ei se jono synny ensimmäisestä takana olevasta vaan niistä muista, joillakin alla Opel jonka mittari näyttää väärin ja nopeusero jää niin pieneksi että pappa ei mene ohi ja osittain siitä että GPSn mukaan ei viitsi riskeerata yli sakkorajan, se on jotain jossa laissa on tarinaa, voi johtaa sanktioon

Mitä säästää siinä että on tulppana? Kun ajan Salosta Rovaniemelle, jos alla asuntoauto silmä on taustapeileissä ja alla 80rajoitus, jos alla kinneri en todellakaan halua kiihdytellä kilpaa ohtuskaistalla ylinopeutta ajavan asuntoauton kanssa. Odotan samaa kuin mitä itse olen oppinut, eli kun tilaa tulee nopeammat on syytä laskea ohi.

Siis jos on niin kiire miksi ihmeessä ei käyttää lentokonetta

kiitti riitti

Kari

NYYSSÖNEN KAJ 01.09.2006 12:29

Vaikka minulla on vain 15,4 kW/tonni niin ohi olen päässyt kohtuullisesti eikä alitehoisuus ole haitannut. Kasselin mäet nousee niin että ylhäällä mäenpäällä 70km/h talvella.

RISSANEN KARI 01.09.2006 23:06

Kiitos

Jos ohituskaistalla ei voi höllätä sen vertaa että nopeammat pääsisivät ohi on kyse pahasta asennevirheestä

Jo sisäsiistiksi opettamisessa kerrotaan että jos alla kinneri jolla ei saa ajaa rajoitusten mukaan on syytä ottaa muut ihmiset huomioon

Kerrotaan karavaanarien vertailevan asuntoauton moottorien tehoja tyyliin et mun auto veti kolmen kilometrin jonoa ja ei tuntunut missään

Se että ei voi höllätä hieman vaikka se ei merkitse mitään perillepääsyajassa osoittaa pahaa asennevirhettä jolla pakotetaan vaarallisiin ohituksiin, sillä nopeuden pudotus ohituskaistalla vaikkapa ylinopeudesta 90 kmh -> 70 kmh ei todellisuudessa hidasta perillepääsyä montaakaan minuuttia mutta helpottaa henkilöautoilijoiden elämää todella paljon, ruuhka purkautuu ja karavaanimyönteisyys saa pisteitä

Kun luin vastineita ihmisiltä jotka kuvittelevat omistavansa maantiet vaikka eivät edes omista vankkuriaan joten totesin tämän porukan tulleen niin itsekkääseen ja toisia liikenteessä liikkuvia vaarantavaan tasoon että on aika äänestää jaloilla

Kiitos Kari K, ja Rauno R unohtamatta Mika P:tä. olette osaavia ja muut huomioon ottavia

Itse jätän karavaanarit koska itse olen oppinut kunnioittamaan muita tiellä liikkuvia, antamaan tietä koska jokainen liikennekuolema on liikaa ja täällä esitetty itsekkyys ei sitä ainakaan pienennä, ehkä syynä ikä ja kilometrit ja ennenkaikkea kokemus

t

Kari

nyt jo entinen SFC

KORHONEN KARI 03.09.2006 17:02

No kahohan!!Nysse suuttu!!

RISSANEN KARI 03.09.2006 17:51

Se suuttui?

Yön pimeinä hetkinä, miettikää asiaa josta ruikutin (ehkä joku tajuaa mitä tarkoitin, hän olkoon ylpeä itsestään)

Takana jono ja edessä ohituskaista, miksi olla tulppana, miksi ei nostaa hieman kaasujalkaa ja laskea jonoa ohi? Miksi olla itsekäs kun ei ole kiire mihinkään... ainakaan nopeusrajoitusten mukaan

Kiitos Kari Koskelalle, Rauno Ruostelalle ja muille läheisesti tuntemilleni karavaanareille, samoin terkkuja Iisalmeen Leinosen Annelle

En voi olla mukana yhdistyksessä jonka jäsenet eivät kunnioita edes liikenteen perustapoja, kohteliaisuutta yli itsekkyyden

Kun vinguttaa ohituskaistalla ylinopeutta voi säästää jopa kymmenen minuuttia perillepääsyssä, ja samalla saada aikaan useita vaarallisia ohituksia ja kilometrien jonot

Jos tämä on jäsenten tapa toimia, en voi kuin hävetä, sitä minkä opin vanhemmiltani (kun kiersimme maailmaa ollessani vaahtosammuttimen kokoinen).

over and out 4 ever

Kari

ps tämä ilta menee tiettyjen tarrojen irroittamisessa

ps2 jos tällainen asia otetaan vain huumorilla vastaan niin SFCllä on edessä suuri työ asennekasvatuksessa

KALLELA PENTTI 03.09.2006 20:32

Asia on asiaaa mutta edelleenkin ihmettelen missäpäin Suomea syntyy karavaanarien vuoksi kilometrien jonoja????? Ei ole koskaan kohdalle sattunut....... suurimmat ruuhkat on kun helluntailaiset seuroihinsa menee ja lähtee...... muttei silloinkaan kilometrejä sentäs......

PALIN MATTI 03.09.2006 21:06

Onko siis Kari ihan totta, että eroat SFC:n jäsenyydestä sen vuoksi, että sen muut 54 000 jäsentä eivät kaikki noudata tarkalleen sinun elämäntapaasi ja liikennekäyttäytymistäsi? Siis minkä edun tällä eroamisella saat itsellesi? Eivät ne "toisinajelevat" häviä mihinkään sieltä liikenteestä. Siellä ovat edelleenkin kiusanasi. Ihmettelen suuresti!

KETOLA PAULI 03.09.2006 21:12

Ei kannata hermostua. Liikenteessä on aina kuskeja, jotka ajattelevat vain omaa etuaan. Annan ohitusmerkin vain varmassa paikassa, mutta on niitä, jotka siitä huolimatta roikkuvat takapuskurissa. Lienee elämäntapa heille :)

AHONEN KAI 03.09.2006 23:42

Tuossa taas kun isompi tunnekuohu on ohi, niin taas sitä palataan ruotuun, pistetään tämäkin tuonne arkistoon,voi muistuttaa sinua ja niin on kiva palata aiheeseen kun taas uutena jäsenenä puutut päivänpolttaviin itsellesi elämääsuurempiin asioihin ;)

HAVUKAINEN RISTO 04.09.2006 08:57

Jonoja ja jonoja, eihän se vaunuyhdistelmä niitä jonoja synnytä eikä vielä sekään joka takanasi körötelee. Nyt tullaan asian ytimeen seuraava jo tekeekin jonon ja ohi ei pääse, kierokset nousee jo seuseuraavalla "verenpaine" huipusaan vaan ohi ei pääse ja tuo PRRKELEEN vessan vetäjä ei tiedä että tällä autolla ei pääse 80 kovenpa menis jo tuonne syrjään että ei keittäis tämä rakkine ja katkeais suoni päästä. Tätäkö tarkoitit, ja mitä niihin tarroihin tulee jätä siihen ...tana nyppiköön se joka tämänkin ostaa tai lahotkoon tuolla mettän reunassa koko paska.

MOUHU JUSSI 04.09.2006 11:41

Kun tiedostaa oman auton todellisen nopeuden,niin ei muuta kuin vakionopeussäädin kyseessä olevalle tienopeudelle ja menoksi. Ei pitäisi olla kenelläkään mitään valittamista.Ja vauhti pysyy niin ylä kuin alamäet samalla nopeudella.Jos on vaunun kanssa liikkeellä niin 80kymppiä.Rekoillakin se 80km.Niin eihän niille mitään tietä tarvise antaa .Mutta se se vituttaa kun rekka tulee siihen 5 metrin päähän vaunun perästä roikkumaan.Kuitenkaan ei ole todellisessa 80 nopeudessa sen rekan mahdollista lähteä ohittelemaan.Jotta näin tänään.T:JUSSI

PALIN MATTI 04.09.2006 15:52

Niin se vaan Jussi on, että aina saat rekan naaman taustapeiliisi ja tosi lähelle, jos vain 80 km/h maanopeutta piironkiautollasi ajelet. Kuorma-autojen ja niiden yhdistelmien tekniset nopudenrajoittimet on säädetty n. 88 - 89 km/h todelliselle nopeudelle. Ajossaan ne myös käyttävät tätä rajoitinta uskollisesti aina muun liikenteen niin salliessa. Jos sinä sillä piirongillasi ajat sitä "sallittua" nopeuttasi, niin olet hidastamassa tavarankuljetuksia maanteillämme ja samalla koko yhteiskunnan kehityksen jarruna. Kysy "rekkamiehiltä" itseltään, ellet usko täällä jo aiemmin annettuihin kommentteihin. Käsittääkseni tällainen "rekkanopeus" on saanut myös liikennettä valvovan virkamieskunnan "hiljaisen hyväksynnän", vai oletko koskaan nähnyt tai kuullut, että he olisivat "poimineet" pois jonkun rekkajonossa samaa nopeutta ajavan piirongin. Vai oletko ehkä itse joutunut tällaisen "virkavallattomuuden" kohteeksi?

PALIN MATTI 04.09.2006 16:01

Niin, ja ennenkuin ripottelet lisää tuhkaa päällesi, niin kertoisitko, miten voi maantiellä ylinopeutta ajava auto vetää jonoa perässään? Sitä mie ihmettelen ku sie näin saarnasit: -"Kun vinguttaa ohituskaistalla ylinopeutta voi säästää jopa kymmenen minuuttia perillepääsyssä, ja samalla saada aikaan useita vaarallisia ohituksia ja kilometrien jonot". Pidätkö sinä meitä edelleenkin jäsenmaksunsa maksavia SFC:n rivijäseniä täysinä tolloina? Senkö takia olet siis päättänyt meidät jättää "oman onnemme nojaan"?

KORHONEN KARI 04.09.2006 19:03

No mitäs mie seuraavaksi tekisin kun perässä roikkujalle vilautan merkkiä ja otan lainvastaisesti sen valkosen viivan oikialle puolelle et tillaa olis.Vaan ei tajua roikkuja lähteä ohi?En muuten sitte ennää väistele ,saa mennä ohi miten lystää!

NYYSSÖNEN KAJ 04.09.2006 21:26

Karilla taisi mennä polkimet sekaisin kuten minulla kerran kun lähdin koeajolle. Vaikka kuinka rutistin kaasupoljinta niin ei se lähtenyt mihinkään! Kunnes omistaja kertoi että toi poljin jota painat on jarrupoljin. ajopelissä oli käsikaasu! Olisin varmaan ollut tien tukkona vaikka ajasin pientareella koska kaikki hidASTAISIVAT koska uteliaisuuttaan haluavat selvittää minkä he juuri ovat ohittamassa. Tällä ajopelillä saa ajaa myös moottoritiellä ken uskaltaa- huippunopeus on 20 km/h.

On se kivaa kun Kari ei saa vastata huutoon enään tällä palstalla!

Hyviä ruuhkia sinulle

AHONEN KAI 05.09.2006 03:09

Me tehtiin vanhalla autolla just noin, annettiin merkkiä, väistettiin, ellei mennyt ohi niin sai olla perässämme maailman tappiin asti.

Nykyään ajellaan ylinopeutta joka paikassa sen kympin verran gps:n mukaan nopeusrajoituksesta, silti ollaan aina ohitettavia, moottoritielläkin jos jonkun ohitat, niin sen ohitetun on lähdettävä uudelleen ohittamaan, kun pää ei kestä jätskiauton vauhtia.

SALO TAPANI 05.09.2006 21:49

Jos ajellaan nopeusrajoituksen ylärajalla, puhumattakaan ylinopeudesta, miksi niitä takana tulijoita pitäisi väistellä? Ei ole minuuttikiire perille, niinkö? Miksi henkilöauton kuljettajan minuutti on arvokkaampi kuin matkailuajoneuvon kuljettajalla? Ei tahdo mennä jakeluun.

RAUTIAINEN KARI 05.09.2006 22:30

Muistaisin että liikennemerkein osoitetaan suurin sallittu nopeus. Mutta se joka ajelee rajoitusnopeutta tai alle niin on kyllä melekosen tyhmä jos huvikseen keräilee itelleen vaaratilanteita omalla jääräpäisyydellään.

Erityisen kivoja on ne kaverit jotka ohittaa mun museomoottoripyörän, tulee ihan eteen, ja roiskasee pissapojalla terveiset naamalle. Helevetin hyvää sinolia, ja maistuu pitkään.

On siellä kaikenlaisia, ei siitä mihinkään pääse.

WIHERIÄKOSKI TERO K 06.09.2006 09:54

Minulla on tapana ajaa vaunu perässä 75-80 km/h mikäli nopeusrajoitus sallii. Tähän on oikeastaan kaksi syytä. Ensimmäisenä tuo nopeus on juuri optimaalinen autolleni ajettaessa automaatin kolmosvaihteella, vääntö on parhaimmillaan. Lisäksi ajan vaunulla maantiellä cruise päällä, joten nopeus pysyy aina, mittarinneula ei juurikaan paljoa värähdä ylämäissäkään.

Toinen syy on se, että ajaessani 80 rajoituksella hiukan "alinopeutta", on ohittajalla helpompi päästä ohittamaan, eikä ohittajan tarvitse ajaa niin suurta ylinopeutta.

Annan itsekin välillä mahdollisuuksien mukaan tietä kiireisille. Monesti vaan tuntuu, että esimerkiksi rekkakuskitkin painavat kovaa ohi ja ohituksen jälkeen suoraan eteeni.

TERO

RISSANEN KARI 13.09.2006 01:30

Jos ylämäkeen venyttää ylinopeutta niin eikös se ole normaalia nopeutta haittaavaa?

t

ex

RISSANEN KARI 13.09.2006 01:34

moro

jos on tilaa ja joku ääliö ei osaa mennä ohi on eri asia kun jos on tulppana, tien anto nopeammille on minusta aina kunnioitettavaa

Kari

vasta 1980 auton ratissa,, jos kohta oppis

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.