Matkailuautoille ei autoveroa
Matkailuautoille ei autoveroa
19.2.2013
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ei aio esittää matkailuautoille autoveroa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Caravan-lehti.
Matkailuautot säilyvät autoverottomia ajoneuvoina. Nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa ollut maininta "selvityksen tekemisestä matkailuautojen saattamiseksi autoveron piiriin" säikäytti alan kauppiaita ja sai monet karavaanarit varuilleen. Kaupan hiljentyminen on ollut ainakin osittain mahdollisesta verotuspäätöksestä johtuvaa.
Nyt asiaan on saatu selvyys. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on suorasanaisesti vastannut Caravan-lehden esittämään kysymykseen, ettei tule esittämään tulevan kevään budjettineuvotteluissa matkailuautojen verohuojennuksen poistoa. Ministeri perustelee päätöksensä sillä, että autoveron ulottaminen matkailuautoihin käytännössä vähentäisi valtion verotuloja. Lisää asiasta uusimmassa Caravan-lehdessä 2/2013.
SF-Caravan ry on tyytyväinen valtionvarainministeriön päätöksestä. Päätöksessä on huomioitu SF-Caravanin ja muiden alan järjestöjen (Matkailuajoneuvojen Tuojat, Suomen Leirintäalueyhdistys ja Autoliitto) aiemmin esittämät faktatiedot ja vaikutukset leirintämatkailuun ja matkailuajojen kaupalle.
Uutiset
Vuoden Caravan alue 2023 -äänestyksen arvonta 6.11.2023
Caravan-lehti postitetaan jäsenille myös jatkossa – odota rauhassa seuraavaa jäsenmaksulaskua! 2.11.2023
Ilmoittautuminen avattu! Pohjoismaiset Karavaanipäivät ja 60-vuotisjuhlaviikonloppu 27.10.2023
Osallistu matkailuaiheisiin Hostellijärjestön ja SMAL:n kyselyihin 4.10.2023
Lahden Caravan-messujen messuarvonnat suoritettu 3.10.2023
SF-Caravan ry hakee toiminnanjohtajaa ja johdon assistenttia 21.9.2023
Caravan-lehden jakeluun muutoksia 15.9.2023
Äänestys käynnissä: Vuoden Caravan-alueet 2023 18.8.2023
Toimistolla sähköpostiongelmia 10.7.2023
Kauko Meriläinen Vuoden karavaanari ja SF-Caravan Valkeakosken seutu Vuoden yhdistys 2022 22.5.2023