TMC-liikennetiedotus

KUJANPÄÄ MARKKU 17.03.2009 17:19

Ostin GO 730 Tomppaani sellasen piuhallisen härpäkkeen jolla noi pitäisi pelittää ja varmaan pelittääkin, mutta nyt ihmettelen mitä sillä teen. Kymysys. Kuinka se ilmoittaa, ehdottaa tai mitä se tekee kun jotain havuja tulee ladulle. Kuinka se ulkomailla staut ym ilmoittaa? Millä kielellä. Laitoin asetuksiin jotta ilmoittaa ensin reittimuutoksen. Mitä muita kokemusperäisiä juttuja siinä on. Tänään sain sen ja nyt olen vaan niin onnellinen, niin onnellinen.

No mut onnellisempi vielä vähemmän 'onnellisista' kommenteista. Kiitos.

TUPPURAINEN PETRI 17.03.2009 18:39

Mulla ei ole Tompasta kokemusta kun sen verran vanha malli ettei siinä ole tuota ominaisuutta. Mutta autoradiosta on, varsinkin Saksa - Itävalta - Italia suunnalta. Niitä liikennetiedotuksia puskee musiikin kuuntelun väliin siihen malliin ettei radion kuuntelusta tule yhtään mitään. Ja paikallisilla kielillä ne niitä tiedotuksia puskevat. Kyllähän ne olivat ihan OK, mutta välillä tuntui siltä, että Itävallassakin kerrottiin koko maan liikenne häiriöt ja ruuhkat.

Uskoisin, että myös Tomppaan nuo tiedotukset tulevat aina sen maan murteen mukaan missä ajelet.

HAAPANEN TIMO 17.03.2009 19:44

"Traffic Message Channel" Garminissa tulee kuvake ruutuun, sitä klikkaamalla saa tiedon häiriöstä. Halutulla kielellä. Ei taida vielä toimia kuin pohjoismaissa.

KUJANPÄÄ MARKKU 17.03.2009 20:23

Ahaa, onko silloin kysymyksessä ehkä ennakolta koodatut 'häiriöt' jotka puretaan taas tilanteessa tietyllä koodilla millä kielellä hyvänsä, jotka on merkitty senkaltaiseen tapahtumaan tai senmittaiseen stauhun.

HYTTILÄ ESKO 17.03.2009 20:28

http://www.tomtom.com/products/accessories/accessory.php?ID=510&Product=467&Category=0 TomTomin RDS-TMC-liikennevastaanotin hakee liikennetiedot TomTom-laitteeseen. Ostamalla vastaanottimen saat maksuttomat liikennetietojen päivitykset ja voit antaa TomTomin laskea uuden reitin ruuhkien ohi.

Pelkästään kytkemällä RDS-TMC-liikennevastaanottimen TomTom-laitteeseen ja autolaturiin saat automaattisesti liikennetiedot TMC-yhteyden kautta. Kun kosketat liikennepalkin kuvaketta, saat lisätietoja kuten liikenneviivytyksen syy tai luonne - onnettomuus tai ruuhka.

RDS-TMC on saatavilla seuraavissa maissa: Australiassa, Norjassa, Itävalta, Belgia, Tšekki, Tanska, Suomi, Ranska, Saksa, Italia, Alankomaat, Espanja, Ruotsi, Sveitsi, Unkarin, Yhdistynyt kuningaskunta ja tietyt Yhdysvaltojen ja Kanadan alueet.

Jos haluat lisätietoja TomTom Liikenteestä ja TomTomin RDS-TMC-liikennevastaanottimesta, napsauta tästä.

Tämä lisävaruste edellyttää viimeisintä versiota TomTom-sovelluksesta. Kytke TomTom-laite tietokoneeseen ja päivitä sovellus automaattisesti ja ilmaiseksi TomTom HOMEn avulla.

http://www.tomtom.com/page/rds-tmc

KUJANPÄÄ MARKKU 18.03.2009 09:22

Kiitos Esko linkeistä. Toki ne olin lukenut ja osin niiden perusteella härpäkkeen hankkinut. No käytännössä tienpäällä sitten näen ja kuulen kuinka systeemi vorkkii.

NÄRHINSALO ANTTI 18.03.2009 10:38

Ei tuosta TMC:stä ole Suomessa ainakaan oman kokemukseni mukaan mitään iloa. Mulla on TomTom 920 Go. Harvemmin täällä sattuu ja tapahtuu niin paljoa, että Destia vaivautuisi niistä TMC:n kautta infoa laittamaan. Tietyöt valitulla reitillä tosin näkyvät ihan hyvin, niitten takia ei mitään reitityksen uusimisa tosin tapahdu. Ulkomailla asia on ihan toinen. Ainakin Saksassa viime kesänä tuli todella hyvin onnettumuuksista ja niidn aiheuttamista ruuhkista tai jopa tien sulkemisista tiedon Tomppaan. -a-

KUJANPÄÄ MARKKU 18.03.2009 12:48

Okei, Tarvii kesällä saksassa todeta miten se tieto tulee, miltä se näyttää ja millä kielellä se miltäkin kuulostaa.

Siinä on esiasetuksissa mahdollista antaa Tompan valita TMC-tiedotteen pohjalta hässäkän kiertäminen automaattisesti.

HÄMÄLÄINEN MARKKU 18.03.2009 20:18

TMC (Trafic Message Channel) tiedotukset lähetetään Radio Suomen verkossa. http://fi.wikipedia.org/wiki/TMC Itse tieto on koodi jossa kerrotaan häriö, vaikutussuunta ja paikka tai paikkojen väli. Tieto on salattua, mutta esimerkiksi Tomtom on maksanut Destialle lisenssimaksun joten vastaanottimen hinnassa tämä on huomioitu, joten kuluttajan ei tarvitse siitä välittää. http://www.destiatraffic.fi/site/index.php?os=0&subos=1&subsubos=3&lan=fi Paikkoja on Suomen tieverkostossa teillä joiden numerointi on pienempi kuin 999. Kuten edellä olevastakin voi päätellä tiedotuksen kieli riippuu vastaanottimesta. Tomtomissa ei tosin kielellä ole mitään merkitystä, kun tiedot esitetään kuvakkeina. Reitillä olevat ja eteen tulevat ongelmathan voidaan ennustaa vain jos reitti on suunniteltu. Destia lähettää paljonkin tietoja liikenneongelmista, mutta sattuvatko ne reitille on taas eri juttu. Kun reitille osuu ongelma antaa Tomppa äänimerkin ja oikeassa eunassa näkyy häiriön syy merkki ja etäsyys häiriökohtaan. (kts. käyttöohje)

MARTTINEN KIMMO 18.03.2009 22:21

Tom Tom One v3 kertoo mahdolliset tietyöt, liikenneruuhkat ja yms. ojaansuistumiset jos ne reitillä viivyttävät matkantekoa. Tosin oma Tomppani on Hollannissa korjattavana tämän TMC-antennin kiinnityspisteen rikkouduttua.

-K-

HYTTILÄ ESKO 19.03.2009 08:44

Niin ne kaikki muutkin Tompat tekee, missä on sisäinen tmc-vastaanotin. Sekä tuo ulkoinen erikseen ostettava antennihässäkkä.

HAAPANEN TIMO 19.03.2009 16:44

Löysin pikkuisen tietoja. Tuosta linkistä maittain klikkaamalla näkee yhteistyökumppanit: http://www.tmcforum.com/en/about_tmc/tmc_services_today/tmc_services_today.htm Ymmärtäisin palvelun olevan joiltain osilta maksullinen. Eikä tuossa Destiaa näy kuin Norjassa, mulla on kyllä sellainen hytinä, että Destia olisi Ruotsissa yhteistyössä Vägverketin kanssa. Saksassa lupaavat 100% peiton. @timo

HAAPANEN TIMO 19.03.2009 16:55

Tuossa animaatio toiminnasta: http://www.tmcforum.com/en/about_tmc/what_is_tmc/ Noita liikkuvia TMC-autoja on ainakin Saksassa, lisäksi tuhansia kameroita. Heti kun TMC saa tiedon häiriöstä, se välitetään RDS-autoradioon, ja sinne tieto tulee koodina, jonka navi tunnistaa, ja kertoo tilanteen. @timo

KUJANPÄÄ MARKKU 19.03.2009 18:16

Ai se kuuluu radiosta, miltähän taajuudelta. Eikö Tompasta jos radio on kiini tai 'väärällä kanavalla'.

HAAPANEN TIMO 19.03.2009 18:37

Ei tule radiosta, eikä tule mistään jos radio on kiinni. Radiosta tulee signaali naviin, ja navista sulle.

Järjestelmä voi vastaanottaa 300 viestiä tunnissa, ja ne saadaan lähetettyä heti kun koodi on tehty. Hälyt tulee nopeammin, kuin perinteisesti radiosta, ja aivan täsmätietona omalle reitille.

Tuntuu hyvältä sydeemiltä ainakin teoriassa, tuleehan esim. Saksassa radiosta jatkuvasti tiedoituksia, eikä niistä ainakaan meikäläinen mitään ymmärrystä saa.

Huonosti on markkinoitu tätä hommaa, Destian tiesin tämmöistä touhuavan, mutta eihän tuota täällä tarvita.

KUJANPÄÄ MARKKU 19.03.2009 18:45

Tulee navin kartalle suoraan tietoa ilman radiota esim tietöistä, joskin ilman ääntä.

HAAPANEN TIMO 19.03.2009 19:22

Mun mielestäni viesti tulee RDS- (Radio Data System) radioon, ja siitä naviin. Kai se tuleeko viesti navista äänellä vaiko kuvana, on navin asetuksia. Radioissa voi varmaan olla sellainen asetus jossa se vastaanottaa vain RDS-viestejä. Kun RDS- radioon tulee TMC-tieto, se dekoodataan TMC-tiedoksi. Tämä tieto rakennetaan naville sopivaksi näkö- tai ääniviestiksi.

KOIVISTO REIJO 19.03.2009 19:36

Jos navissa on TMC niin ei tarvi radio edes koko läänissä autosta puhummattakaan. Omassa navissa oma antenni ja tiedot tulee kuvana ja tekstinä.

NÄRHINSALO ANTTI 19.03.2009 20:35

Juurikin näin. Autoradiolla ja TMC:llä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, silloin kun käytetään erillisellä TMC:llä varustettua navia.

HAAPANEN TIMO 19.03.2009 20:35

Ahaa, nuo härvelit on siis itsenäisiä vastaanottimia. Minä kaivelin vain palveluntarjoajan omia nettisivuja, en laitevalmistajien. Saisi TMC-Forum päivitellä sivuaan, onhan tuo iso muutos kun radio putoaa tykkänään välistä pois.

HÄMÄLÄINEN MARKKU 20.03.2009 10:02

Kyllä se radiovastaanotin tarvitaan, mutta se vastaanotin on Tompassa siinä välijohdossa. Jossakin toisessa navissa se voi olla sisäänrakennettuna ja onpa autoradioitakin joissa on TMC.

Homma etenee niin, että TMC tiedot välitetään RDS (Radio Data Service) järjestelmässä. Suomessa siihen käytetään ainakin toistaiseksi Ylen Radio Suomen verkkoa.

En ole tavannut, enkä kuullut järjestelmästä jossa autoradiosta välitettäisiin tietoa irralliselle naville.

TMC vastaanotin hakee automaattisesti ULA verkon joka lähettää TMC tietoa. Mikäli TMC vastaanotin ei löydä verkkoa on Tomtomissa ainakin mahdollisuus asettaa taajuus käsin, ellei käsin asetetulta taajuudelta löydy TMC signaalia lähtee Tomppa skannaamaan ja skannaa niin kauan kunnes taajuus löytyy.

Kävitkö tosiaan Suomalaisen palvelun toimittajan Destian sivulla? http://www.destiatraffic.fi/site/index.php?os=0&subos=1&lan=fi Kyllä siellä mainitaan Tomtom, sieltä löytyy muutakin tietoa. Maksujärjestelmästä olen jo kirjoittanut aiemmin 18.3.2009.

HYTTILÄ ESKO 20.03.2009 14:59

Johdossa kyllä.Ei välijohdossa vaan erillisessä johdossa. Kuva seuraavassa linkissä http://www.digimesta.com/components/com_virtuemart/shop_image/product/bec8bfd7d8e1154e9da9c6e754bfbaf8.jpg

HAAPANEN TIMO 20.03.2009 16:21

En minä Destian sivuja katsonut, vaan TMC-forumin. Ei sillä Destian ja Tompan sopimuksella tee manner-euroopassa mitään.

Ilmaisia on kyllä tuon forumin mukaan lähes joka maassa. Saksa on edellä muita, 30 radiokanavaa on maksutta mukana. Itävallassa on kaksi, toinen ilmainen.

Ranskassa kolme, joista yksi vapaa. Englannissa ei yhtään ilmaista. Sivuston tieto on melko vanhaa.

HÄMÄLÄINEN MARKKU 20.03.2009 18:09

Juu oikeassa Esko olet, samanlainen vastaanotin minullakin on. Tuli vain oikosulku kun ajattelin sitä piuhaa joka jatkuu antennina siitä mokkulasta eteenpäin.

HÄMÄLÄINEN MARKKU 20.03.2009 18:28

Ei TMC foorum ole palvelun tarjoaja, vaan samanlainen yhteistyöfoorumi kuin RDS foorum tai EBU. Palvelua tarjoavat yleensä kunkin maan viranomaiset tai tieverkoston ylläpitäjät ja tietoa välittävät taas puolestaan radioasemat.

Onko Saksa sitten edellä? Siellä ei taida olla koko maan kattavaa radiokanavaa. Sitä ei voi päätellä TMC lähetyksiä lähettävien radiokanavien määrällä. Ainoastaan viestien ajankohtaisuudella. Jos Suomessakin kaikki radiokanavat lähettäisivät TMC viestejä saisit viestit vain sen aseman kuuluvuusalueelta. Voisihan paikallisasema toki lähettää vaikka koko Suomen TMC viestit, mutta kun vaihdat asemaa hakee vastaanotin tiedot kuitenkin uudelleen.

Käyttäjän kannalta on edullisempaa jos käytetään lähetysasemina sellaisia joiden kuuluvuusalue on mahdollisimman suuri, tällöin TMC vastaanotin vaihtaa harvoin taajuutta. TMC viesteille ei ole yleensä naveissa muistia jottei vanhat tiedot jää kummittelemaan kun vastaanotin vaihtaa taajuutta.

Ei loppukäyttäjä yleensä missään maassa maksa lisenssimaksua. En tiedä kuinka se esimerkiksi Tomtomin kanssa olisi mahdollista, aktivointi kun pitäisi hoitaa kuhunkin maahan erikseen navin softaan, epäilen ryhtyisikö valmistajat siihen lenkkiin.

KUJANPÄÄ MARKKU 21.03.2009 08:23

No niin, kiitoksia porukoille. En enää ihmettele miksi ihmettelin. Ei noi asiat yhdellä kertaa samasta paikasta ja selkeästi oikein tahtonut aueta, siis en tarkoita tätä palstakeskustelua.

PALIN MATTI 22.03.2009 14:13

Mulle jäi vielä epäselväksi, että mikä on tuon TMC:n a ja TA:n ero. Mulla on kaikissa RDS-ratioisa ollu aina semmonen TA-toiminto. Käsittääkseni se on juuri sellainen liikennetiiotussydeemi(Traffic Announcement), missä kesken muun lähetyksen kuulutetaan joistain onnettomuuesta ja tientukkeutumisesta. Se TA-toiminto on mulla ollu aina päällä, mutta koskaan en oo minkään laista tiiotusta sieltä kuullu. Niitä tiiotuksia kyllä tullee harva se päivä Ylleisration kanavalta, mutta niitä varten ei ilmeisesti tuota TA-toimintoa tartte, koska net samat tiiotikset tullee myös kotiratiostaki.

HÄMÄLÄINEN MARKKU 22.03.2009 19:41

TA eli liikennetiedotus on se, jonka kuuluttaja lukee radiossa. Tieto siitä, että kuuluttaja lukee juuri nyt liikennetiedotuksen joka käsittää sinun kuuntelemasi radiokanavan aluetta välitetään RDS järjestelmässä. Toisin sanoen tuo TA järjestelmä käsittää RDS:n TA-bitin (TA=1) ja toimittajan puhuman viestin jonka kuulet jos radiosi on viritetty Ylen suomenkieliseen verkkoon riippumatta siitä kuunteletko esimerkiksi CD soitinta. Radion äänenvoimakkuus voidaan useissa radioissa asettaa erikseen TA tilannetta varten. Tiedotteet luetaan Radio Suomen verkossa, mutta jos sinulla on valittuna TA ja kuuntelet vaikka Ylen ykköstä, vaihtaa radio liikenne tiedotuksen ajaksi radion Radio Suomen taajuudelle ja palaa takaisin tiedotteen loputtua.

Mikäli kuuntelet Radio Suomen verkkoa voit havaita liikennetiedotuksen ainoastaan äänen voimakkuuden muutoksena. Mikäli sen sijaan kuuntelet jotakin muuta kuin Ylen suomenkielistä verkkoa ei sieltä liikennetiedotusta tulekaan.

TMC järjestelmässä ei välitetä ääntä, ainoastaan bittejä jotka vastaanotin tulkkaa joko ääneksi puhesyntetisaattorin avulla tai kuviksi navin näytölle.

SIRKIÄ MATTI 23.03.2009 12:05

Navigaattorin mukana tulevat käyttöohjeet ovat usein vähän pikaopas tyyliset. Täydellisemmät käyttöohjeet voi ladata tai tulostaa täältä.http://www.tomtom.com/support/support.php?ID=3&Language=24

Klikkaamalla -käyttöopas. Täydellisempi suomenkielinen käyttöopas, jonka loppupuolella on RDS-TMC käyttöohjeet.

930/730/630/530 takaa taitaa saada saman version käyttöoppaasta mikä tulee laitteen mukana. Senkin oppaan lopussa on TMC-opas.

PALIN MATTI 23.03.2009 15:11

Kiitos Markku informaatiosta. Asia on nyt mulle selvä ku pläkki. Euroopassa ajellessani olen nuita annoucementtejä kuullu usiastikki, mutta täällä kotomaasa en koskaan. Ne tiiotukset, mitä oon ratiosta kuullu, on tulleet sen hetkisen ohjelman juontajan lukemina kuten esim: "Ja nyt tähän väliin liikennetiedote: Valtatie kahdella Huittisten..."

HAAPANEN TIMO 14.04.2009 14:09

Ja tämän keskustelun takia jouduin myymään vuoden ikäisen hyvän Garminin, koska se malli ei tukenut tätä systeemiä. Nyt mulla on Nüvi 255WT ja TMC toimii hyvin.

Näytön kuvaketta painamalla ilmestyy 20kpl tiedoituksia etäisyysjärjestyksessä, kauimmaiset ovat n.300km:n päässä. Tiedoitukset on merkitty eri värein, punaisella on tie poikki. Toisesta kuvakkeesta kartta muuttuu erinäköiseksi, ja näyttää karttapohjalla tietyöt, yms.

Varsinaista ajon aikaista hälytystä ei ole ainakaan vielä tullut. Kuinkas se Tomppa pelittää, vieläkö onnea riittää? @timo

KUJANPÄÄ MARKKU 14.04.2009 21:53

Onnea riittää, vaan eipä akuutteja äänitiedotteita ole kuulunut. En tosin ruuhka-aikoihin ole ollut tien päällä sen kanssa. Kartalla näytää hässäkät vaikka Ivaloon saakka.

KORPPI SEPPO 16.04.2009 22:54

Minulla on Tompan One, vaimikäsenytolikaan, TMC-vastaanottimella. Olin laittanut Lyypekin tienoilla määränpääksi Aachenin. Olin todennut kartasta, että reitti vie Bremenin kautta. Heti Hampurin jälkeen Tomppa rupesikin tarjoamaan reittiä Hannoverin suuntaan. Sanomatta sanaakaaan. Ei suomeksi, ei saksaksi. Useammassa liittymässä se sanoi, että aja "ulos". Jääräpää mikä jääräpää. Ajelin kohti Bremeniä. Mutta ilmeisesti todellakin olisin nopeammin päässyt sieltä Hannoverin kautta. Tietöiden ja/tai kolareiden takia.

Niin että opettelemista sen kanssa on, ennen kuin tietää, mitä Tomppa ajattelee. Mutta kaiken kaikkiaan ainakaan meidän kohdalle ei ole sattunut mitään mullistavaa. Tietääkseni. Kun se, Tomppa, ei puhu näitä asioita. Laskee vaan mielessään.

Saa nähdä, mitä ensi viikolla tapahtuu Sksassa näillä tiimoillla.

KUJANPÄÄ MARKKU 17.04.2009 06:29

Jos se osaa yhdenkin staun kiertää on hintansa tienannut. Siinä sitä staussa tietää mitä kuppaaminen on. Joko sielä grassit vihertää?

KIISKI ANTTI 17.04.2009 11:56

http://routes.tomtom.com palvelusta muuten näkee staut ym. häiriöt.

KORPPI SEPPO 17.04.2009 20:01

Kyllä vihertää täällä Ranskassa. 50km Bordeauxista pohjoiseen. Paitsi mitä tuossa vieressä maa mustuu. Talonpoika kääntää entistä laitumen nurmea auralla piiloon.

Lisää Tompan ihmeellisyyksiä kotiin palattua. Jospa niitä löytyy lisää vielä Saksastakin.

KORPPI SEPPO 28.04.2009 21:48

ihmetys Ranskassa. Ainakin minusta omituisuus. Eli

Olin pyytänyt Tompalta reitin pisteestä A pisteeseen B. Ei ole väliä paikkakuntien nimillä. Tomppa laski reitin ja sanoi, että tietulleja matkalla. Pyysin uuden reitin maksuttomia teitä pitkin. Ja tomppahan laski. Vähän matkaa ajeltuani huomasin, että häiriöitä edessä. No, pyysin, että Tomppa minimoi viivytykset ja kone laski uuden reitin. Hetken päästä huomasinkin, että se menisikin maksutielle, minkä olin alunperin unohtamaan. Ja jälleen laskemaan uutta reittiä.

Saksaahan tällainen ei koske, kun siellä ei ole maksuteitä henkilöautoille.

Tällainen tapaus tällä kertaa.

HAAPANEN TIMO 30.04.2009 16:51

Pistänpä tähän kuvan, vaikkei aiheeseen täysin liitykkään. Tuollaisella autolla kuvataan Tomppaan karttoja, myös auton toisella sivulla oli kameroita: http://www.aijaa.com/v.php?i=4120093.jpg @timo

PALIN MATTI 30.04.2009 20:18
Tuon peräsä ku aijjaa, ni ei varmala eksy.

-)

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.