Kannettava pc telkkariksi

IHALAINEN VESA 07.07.2008 09:55

Auto (eka...) juuri hankittu joten kysymistä riittää...Olisiko kenellä käytössä noin tuo kannettava? Riittäisikö jos ei matkalla tarvitse näkyä, pelkkä esim. Anyseen pieni loota josta laittaisi antennipaikasta vaikka stopissa kattoluukun kautta? erillisen antennin ulos, siinä tv:lle tarkoitetussA hyllyssä on lähtö johonkin, antennia ei kyllä näy katolla, eikä reikiä? Vai tarvitseeko aina vahvistimen lisäksi antennille, vaikka paikallaan katselisi?

KOIVISTO ESA 07.07.2008 11:44

Minulla on pc myös televisio käytössä ja digiboxina juuri Anyseen perusboksi. Toimii tosi hyvin. Kannattaa asennuttaa kyllä antenni katolle. Koitin ensin tulla toimeen erillisellä pikku antennilla mutta ei oikein pelittänyt. Hommasin Triaxin UFO tyyppisen antennin katolle niin johan toimii. Ei tarvitse edes nostella antennia. Todennäköisesti se antenniliitin on valmiiksi johdotettu. Minulla löytyi vaatekaapista antennijohtokela joka tuli TV-pistokkeesta valmiiksi johdotettuna.

MURTO JUHA 08.07.2008 21:10

hankin juuri itsekin kannettavan pc:n ja siihen Anyseen perusboxin E30. Myyjä Stokkalla suositteli mukaan vielä erillistä antennivahvistinta, "One for all" -merkkinen aktiivinen sisäantenni. Se tulee Anyseen pienen antennitikun paikalle, mukana oli juuri siihen sopiva johto. Ehkä miinuksena että antennivahvistinkin tarvitsee virtaa ja onhan se juhlavan kokoinen kun antennit venyttää täyteen mittaansa. Tuloksena kuitenkin virheetön kuva ja ääni, ilman "pykimisiä". Minulla kun ei autossa ole valmiina antennille paikkaa enkä halua porata reikää kattoon. T. Murtsi

MURTO JUHA 08.07.2008 22:42

tässä jonkinmoinen lista siitä mitä pitäisi Euroopan matkaajalla näkyä, ei varmaankaan ole kattava http://www.nedis.nl/News.php?T=TopNews&SRC=Recent&STBSID=965#B Tein Belgiassa kanavahaun kivitalossa (käyttäen sitä one-for-all antennivahvistinta) ja sain näkyviin 4 tv kanavaa, flaaminkieliset ketnet-canvas ja kanava yksi "een", ranskankieliset rtbf 1 & 2. Murtsi

IHALAINEN VESA 09.07.2008 13:36

Kiitos vastauksista. Pitääkin miettiä. Katossahan näkyy olevan kohta vaatekaapissa, josta merkitty porauspaikka katon läpi, mutta mietin olisiko muuta mahdollisuutta ettei vielä poraisi katolle menevää. Tuon Ufo-mallisen saisi kyllä varmaan hyvin kiinni kattokaiteeseen jos piuhan vetäisi sinne (kun löytyy ensin..), lähinnä ettei tukisi montaa virtapiuhaa kun mikro kuitenkin pitää laittaa joko 220v tai parempi kyllä 12v kautta muuntajalla, ja sitten ihanne että digiboksi+antenni käyttäisi mikron kautta virtaa nimenomaan asuntoosan akuista. Liekö siihen mahdollisuutta??

HAAPANEN TIMO S 09.07.2008 15:00

Jos autosi on puoli-integroitu, on ohjaamon päällä oleva osa yleensä muovia, joten Ufo pelittää siellä sisäpuolellakin. Mulla on tuollainen muuntaja, pelaa hyvin: http://www.jt-net.fi/product_details.php?p=3026 Jännitteensäätö kannattaa lukita esim. tipalla kuumaliimaa, ettei tule vahinkoja.

HUOVINEN SIRPA 09.07.2008 17:12

Minäkin hankin äskettäin läppärin ja siihen Anttilasta Artecin T14BR- merkkisen stendarin kokoisen boxin. Mukana oli sovitin joka käy suoraan antennijohtoon. Tänään virittelin kanavat ja hyvin näytti näkyvän, ainakin tuossa parkkiksella. Antenni on ihan tavallinen perinteinen "harava" ilman mitään vahvistimia. Saa nähdä miten toimii, kunhan lähdetään tuonne pohjoisen reissulle. Esko

TERVO JARI 09.07.2008 21:52

on "hanurista", täytyy olla laatutavaraa että ne jotain vahvistaa , useimmiten ne ovat vain häiriö tekiöitä . . .

Kunnon sunnattava harava on poikaa . . .

Jari

IHALAINEN VESA 09.07.2008 22:00

Hyviä neuvoja, yritin tässä saada tv homman pelittämään kun ensi viikko ollaan reissussa Suomessa rasteja etsimässä... ja iltasella voisi olla hyvä katsella telkkariakin. Sen jälkeen on aikaa sitten laittaa parempaakin viritystä. Kaikki kokemukset tervetulleita.

HUOVINEN SIRPA 09.07.2008 22:00

Samaa mieltä vahvistimista, einiistä useimmiten juuri suurempaa hyötyö ole. Itsellä takavuosina oli käytössä Bilteman halpisversio mökillä, mutta eipä tuolla mitään tehnyt. Kunnon harava katolle ja eikun menoks. Esko

PALIN MATTI 10.07.2008 07:03

Niinhän se on. Antennivahvistimella vahvistetaan antennin vastaanottamaa signaalia, ei paranneta sitä. Signaalin laadun parantamiseksi pitää muuttaa antennin geometriaa ja sähkömekaanisia ominaisuuksia. Antennivahvistin vahvistaa siis kaiken antennin vastaanottaman signaalin, kaikenlaiset häiriöt mukaan lukien.

Mikäli halutaan vahvistimen avulla vastaanottaa huonoissa olosuhteissa parempi antennisignaali, pitää se vahvistin sijoittaa sinne lähettävään antenniin, eli nostaa sitä lähetystehoa.

PELTOKOSKI JOUKO 12.07.2008 23:32

Käytäntöhän on se että niin kauan kun lähetinmasto näkyy paljain silmin niin nuo sormen mittaiset omat antennit toimivat jotenkuten. Kunnollinen suunta-antenni (harava) katolle niin onnistuu saamaan kuvankin esiin, varsinkin jos reissu suuntautuu hiukankin suurempien asutuskeskusten ulkopuolelle.

MANNINEN JYRI 16.07.2008 09:14

Läppäri + anysee usb kortinlukijalla + triax ufo marine + siihen kuuluva vahvistin.

Ekan reissun kokemukset: Keskisellä ja Etuniemellä ei löytynyt yhtään kanavaa, muissa paikoissa (n 7 paikkaa) ok. Jossakin paikoissa piti suunnata, joissakin riitti kun viritti kanavat.

Autostereot kytketty myös Ufoon, heikoissa paikoissa ei kuulu muita kanavia kuin Nova.

PALIN MATTI 16.07.2008 09:22

Ratkaisu ongelmaan: Heität kuikkaa sillä Ufolla ja laitat oikeat antennit. Kuuluu ja näkyy joka paikassa. No broplem!

HUOVINEN SIRPA 16.07.2008 14:15

Just niin Ufot on "ufoja" ja antennit on antenneja! Esko

MANNINEN JYRI 16.07.2008 20:56

Mä käytän haravaa vain lehtien keräämiseen....

MARTTINEN KIMMO 31.07.2008 23:49

Anysee korttipaikalla on nyt tänä kesänä otettu käyttöön. Edellinen ilman korttia toimi tosi hyvin mutta tää kortinlukijallinen malli ei Etuniemessä löytäny B-nippua (MTV 3) muualla toiminut haravalla ihan OK.

KLINK JYRI 01.08.2008 13:08

Hankin itse juuri läppäriin reddo digiboxin. Boxi on muistitikun kokoinen ja laitetaan usb-porttiin kiinni ja antennin johto tulee kiinni toiseen päähän,hintaa oli 30e. Katolla on perus harava ja tuntuu löytävän kaikki kanavat mm.etuniemessä. Helppo asentaa ja kaukosäädin tulee mukana.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.