CKE-kortin sisältämä vakuutus

AHJOS TIMO 10.07.2016 10:58

Olen ottanut useissa CKE-korttia koskeneissa keskusteluissa esille sen sisältämän tapaturmavakuutuksen, mutta en muista kenenkään ottaneen kantaa siihen. Eikö 16 euroa/vuosi ole edullinen hinta jo pelkästä vakuutuksesta, varsinkin perheen kanssa matkaileville, kun yksi maksu turvaa koko perheen. Tosin se kattaa vain leirintäalueella sattuneet tapaturmat.

JANHONEN MATTI 10.07.2016 13:34

En tiedä onko vakuutusten päällekäisyys ongelma mutta sitä on nyt.

Kotivakuutuksen sisältyy lähes aina elementtejä, jotka korvaa paitsi omia myös muille aiheutettuja vahinkoja ja sopimuksen mukaan myös mukana olevan irtaimelle aiheutuneita vahinkoja ja varkaustapauksia.

Lähes kaikilla ja ainakin ulkomaanmatkoja tekevillä matkavakuutus joko matkakohtaisena tai jatkuvana. Varsinaisen matkavakuutuksen lisäksi voi olla erilaisia liittovakuutuksia joissa on matkavakuutusosio, vapaa-ajan tapaturmavakuutus jne. Matkavakuutus korvaa ehtojen mukaan sekä matkalla, että kohteessa tapahtuneet vahingot.

Yksi vakuutus on sairausvakuutus jota toisin ei vakuutuksesi mielletä. Kotimassa se on KELA-kortti ja ulkomailla Eurooppalainen sairaanhoitokortti. Tämä taas turvaa myös ulkomailla hoidon siihen tasoon, joka vallitsee sen maan kansalisille siinä massa jossa hoitoon hakeudutaan

Autolla kun liikutaan kaikissa autoissa on ainakin pakollinen liikennevakuutus (vastapuoli) ja omassa autossa liikennevakuutus ja hyvin usein myös vapaehtoinen autovakuutus.

Monet ottaa vielä autoa varten erilliset tiepalveluvakuutuksen joko matkan ajaksi tai pysyväksi. Tässä on monella päällekkäisyyttä vapaehtoisen autovakuutukseen otetun hinaus- ja autopalveluvakuutuksen kanssa.

Eikä voi kuvitella camping-alueen pitäjää jolla ei ole vastuuvakuutusta alueella aiheutuvien vahinkojen varalle.

AHJOS TIMO 10.07.2016 13:54

Jos nyt rajoitetaan tämä keskustelu leirintäalueella koskeviin tapaturmiin, joita CKE-kortin vakuutus koskee, niin leirintäalueen vastuuvakuutus tuskin korvaa sellaisia vahinkoja, missä leirintäalue ei ole syyllistynyt mihinkään laiminlyöntiin. Esim. jos lapsi loukkaa itsensä varomattomuuttaan. Kenties yksi syy kortin pakollisuuteen Ruotsissa on juuri se, etteivät asiakkaat vaatisi vahingonkorvausta leirintäalueelta.

Vapaa-ajan tapaturmavakuutuksiin kuulemma liittyy eläkeläisten osalta sellainen ongelma, että eläkeläiset katsovat kaiken aikansa olevan vapaa-aikaa, mutta vakuutusyhtiö on kuulemma eri mieltä. Tietääkö joku tarkemmin?

Käyttäjän lisäys viestiin 10.7.2016 klo 15:03:19 siis: leirintäalueella sattuviin tapaturmiin

AHJOS TIMO 10.07.2016 13:54

Jos nyt rajoitetaan tämä keskustelu leirintäalueella koskeviin tapaturmiin, joita CKE-kortin vakuutus koskee, niin leirintäalueen vastuuvakuutus tuskin korvaa sellaisia vahinkoja, missä leirintäalue ei ole syyllistynyt mihinkään laiminlyöntiin. Esim. jos lapsi loukkaa itsensä varomattomuuttaan. Kenties yksi syy kortin pakollisuuteen Ruotsissa on juuri se, etteivät asiakkaat vaatisi vahingonkorvausta leirintäalueelta.

Vapaa-ajan tapaturmavakuutuksiin kuulemma liittyy eläkeläisten osalta sellainen ongelma, että eläkeläiset katsovat kaiken aikansa olevan vapaa-aikaa, mutta vakuutusyhtiö on kuulemma eri mieltä. Tietääkö joku tarkemmin?

Käyttäjän lisäys viestiin 10.7.2016 klo 15:04:09 En ymmärrä, miksi tämä tuli tänne kahteen kertaan.

SALO JYRKI 10.07.2016 19:39

Mielestäni Metallin eläkeläiset saavat vain korvausta ulkom.matkoilta.Työ elämässä olevilla joku km sääntö kotoa.(Ifi:ssä vakuutettu.)

Terv,Jyrki

HÄMÄLÄINEN MARKKU 10.07.2016 19:48

En tiedä noista nykyisten korttien vakuutuksista, mutta muistelen aikoinaan CCI kortilla olleen 1 milj mk vastuuvakuutuksen joka korvasi mahdollisen vahingon jos majoittuja olisi ollut korvausvelvollinen.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.