Huonoa kaasua

VEIJOLA ESA 30.09.2015 20:35

Mulla kävi niin, että kaasusäädin lakkasi reisussa toimimasta. Soittelin tuttuun huoltoon ja hän kertoi kaasulaitevalmistajilta tulleen tiedonanto, jossa kerrottiin ilmenneen useita vastaavia tapauksia ja syynä olisi ainakin Suomessa ja Saksassa myydyssä kaasussa epäpuhtauksia ja suositteli suodattimen asentamista ennen kaasupulloa. Liekkö tuo kaasu huonoa vai pulloihin jäänyt epäpuhtaus. Korjauslasku lankeaa kuitenkin laitteen omistajalle. 315€ tuli mullekkin homma Uuden paineenalentimen tilppeineen ja ponnistuksineen maksamaan :( , kun reisussa tehtiin ensin väliaikainen korjaus ja loput kotona. Vois tuon kaasun pullottajankin osallistua kuluihin, vaan yksin on aika toivotonta tapella. Joukkokanne olisi tässäkin tapauksessa voimaa, kun on kuulemma aika paljon näitä tapauksia.

KOLEHMAINEN KARI 30.09.2015 21:43

Minkähän firman kaasua? Mistä ostit? - Joskus on epäilyttänyt ostaa kaasu ns. halpisfirmasta, mutta toistaiseksi ei ole ongelmia ilmennyt. Valinnanvaraa on ollut aika vähän, kun hintakattona olen pitänyt n.19,90 euroa.

HÄNNINEN JUKKA 01.10.2015 07:16

Menen ensi viikolla käymään Puolassa toimivassa kaasufilttereitä valmistavassa fabriikissa. Otan sieltä mukaan jonkun määrän sellaisia hyviä filttereitä kaasupullon ja letkun väliin. Yksityisviestillä lisätietoja.

VEIJOLA ESA 01.10.2015 08:30

Säästökuopasta.

Käyttäjän lisäys viestiin 1.10.2015 klo 14:26:08 Nesteen kaasua.

HAAPANEN TIMO 01.10.2015 10:36

Mun käsitykseni asiasta on ettei kaasu ole muuttunut vaan laitteet ovat nykyään herkempiä. Mitään aineellisia roskia sieltä ei nouse, vaan öljynjalostuksessa mukana olevia haihtuvia aineita.

Luultavasti krankkaustornit ovat vain kehityneet vuosien saatossa, eikä kaasun toimittajalla ole mitään tekemistä asian kanssa

Pikaisella haulla saksalaisista lehdistä löytyi asiata juttua, tälläisiä aineita nousee kasun mukana: ''Es sind vor allem die Kohlen­wasserstoff-Verbindungen wie Olefine, Phthalate oder Paraffine,''

Hiilivety-yhdisteitä, olefiinejä, flatlaatteja, parafiineja. Saattaa tuo olefiini olla huonoa tavaraa säätimissä ja muissa vehkeissä koska se pehmittää muovia.

Tässä kokemuksia noin vuoden käytetyistä Truman suodattimesta: 3-4 tippaa öjlyistä nestettä kupissa.

http://www.promobil.de/forum/threads/34696-Erfahrungen-Truma-Gasfilter

Truman filtteri voidaan asentaa vain uusiin seinällä oleviin säätimiin korkeapainepuolelle ennen säädintä. Linkin esimerkissä suodattimia tarvitaan kaksi:

http://www.caravanguard.co.uk/news/its-a-gas-dave-king-explains-how-to-avoid-clogging-up-your-caravans-gas-regulator-4693/

Tässä yksi hintaesimerkki truman tuotteesta. http://www.fritz-berger.de/product/Truma-Gasfilter/221740?utm_source=Truma%2BGasfilter&utm_medium=SEO&utm_term=&utm_content=&utm_campaign=SEO&partnerid=34H

@timppa

Käyttäjän lisäys viestiin 1.10.2015 klo 11:05:28 Tässä matalapainepuolelle vaakasuoraan 10mm:n putkiasennus. Alimmainen tuote. Meillä on vanhemmissa lähes poikkeuksetta 8mm:n putki. https://www.wynen-gas.de/overview.html

VEIJOLA ESA 01.10.2015 17:10

Eipä tuo suodatinkaan näytä koko ongelmaa poistavan Pätkä truman suodattimen datapaperista

Valmistusprosessin yhteydessä ja myös logistiikkaketjun aikana nestekaasuun pääsee höyrystymisvaiheessa erittyneitä olefiineja, paraffiineja ja muita hiilivety-yhdisteitä. Kaasupullos- ta nämä öljypitoiset hiukkaset kulkeutuvat höyrymäisen kaasu- virran mukana eteenpäin aerosoleina (nestemäisinä pisaroina, mikrometrin kokoluokkaa) ja kerrostuvat kaasuputkistoon ja siellä oleviin paineensäätimiin tai venttiileihin. Kyllästysasteen näyttö Truma-kaasusuodatin on suunniteltu nimenomaan tällaisia aerosoleja silmällä pitäen ja se pystyy tehokkaan, vaihdettavan suodatinpanoksen ansiosta suodattamaan 99 % öljypitoisista hiukkasista. Truma-kaasusuodatin ei sovellu kaasumaisten jäännösainesten suodatukseen. Kaasuvirrassa voi olla kaasumaisessa muodossa olevia höyrystyneitä jäännösaineita kuten esim. pehmittimiä (ftalaatteja). Erinomaisesta nestemäisten aerosolien suodatustehosta (99 %) huolimatta voivat höyrymäisessä tilassa olevat pehmit- timet vioittaa putkivarusteissa ja kaasulla toimivissa laitteissa olevia kalvoja ja tiivisteitä ja aiheuttaa esim. kaasun paineen- säätölaitteen rikkoutumisen. Höyrymäiseen nestekaasuun höyrystymisvaiheen aikana erittyvien jäännösainesten osuus riippuu useammasta tekijästä. Käytetyn kaasun määrän, sen paineen ja lämpötilan ohella. koko teksti löytyy https://www.truma.com/downloadcenter/gasfilter_installation_operating_fin.pdf

HAAPANEN TIMO 01.10.2015 17:47

Nänipä asia on. Mutta mikään iso ongelma tuo ei ole ollut, vanhemmissa vehkeissä joissa säädin on suoraa pullossa taitaa olla täysin tuntematon asia.

Yksi ajatus vosi olla että vanhan säätimen materiaali oli parempaa ja auttaisiko se pitkä letku joka oli mutkalla alaspäin, jäisikö sinne öljyt. Ajatus vain.

Jos joku jotain asentelee täytyy pitää mielessä ettei minkäänlaista vehjettä saa laittaa korkeapaineletkuun, ainoa paikka on ennen säädintä tai heti letkurikkoventtiilin tai pullon jälkeen.

Englannissa on suoraa pulloon asennettavaa mallia: http://www.getgas.co.uk/0-5mtr-w20-x-w20-pigtail-p27-p28-p29-p30-p31-p32-p34.html

En ole varma millaiset tiivistyspinnat tuossa ovat, voi tarvita sovituskappaleet molemmille puolille.

@timppa

Käyttäjän lisäys viestiin 1.10.2015 klo 17:47:40 Nänipä=Näinpä

LAINE RAIMO 01.10.2015 18:02

Timpalle. Ei se vanhoina hyvinä aikoinakaan tuntematon ilmiö ollut. Pari kolme kymmentä vuotta sitten liikuin paljon Itä-Euroopassa ja tankkailin siellä myös kaasupullojani. Sellaista kaasua käytettäessä mustui jääkaapin ja lämmittimen pakoputken ympärystä nopeasti. Kun mulla oli valkoinen mersu se näkyi erittäin selvästi ulkoseinässä. Myös jääkaapin kierrepiippu piti putsata pikivellistä paljon useammin kuin nykyään. Niin siihen aikaanhan oli paineenalentaja aina kiinni suoraan pullossa.

VEIJOLA ESA 01.10.2015 18:11

Tulipa tuossa mieleen missä määrin noissa tankkipulloissa tuota ylimääräisten aerosolien ja öljyn kerääntyminen pulloon tapahtuu, kun puolitäysiä pulloja vain jatkuvasti tankataan ja tyhjennetään ilman puhdistuksia ? Lgp autoissa lienee erilaiset systeemit, joilla tuo mahdollinen ongelma vältetään.

HAAPANEN TIMO 01.10.2015 19:08

Autoissa ja trukeissa kaasu suodatetaan nesteenä pullon ja höyrystimen välillä.

Pitäisi varmaan joskus putsata tankkipullo, kääntää päiväksi valumaan ja suhauttaa öljyt pihalle.

Ei taideta tavallisia pulloja kovin usein puhdistella. Liekkö sen puhdistusväli se 15 vuotta mitä koeponnistuksen välinä pidetään.

Helppo kokeilla kun pullo tyhjä, pullo nurin ja antaa valua astiaan. Mustaa rasvaista mönjää tulee.

@timppa

AHJOS TIMO 01.10.2015 19:25

"Teboil Nestekaasu valmistetaan pääasiassa korkealaatuisesta kaasukondensaatista, ei öljynjalostuksen sivutuotteena. Tämän vuoksi nestekaasun propaanipitoisuus on jopa 98 % (takuuarvo 95 %). Nestekaasu on hajustettua, matalaolefiinista propaania C3H8."

Lähde: http://www.teboil.fi/tuotteet/nestekaasu/tietoa-nestekaasusta/

Käyttäjän lisäys viestiin 1.10.2015 klo 19:30:56 Mistä kuluttaja sitten tunnistaa, että myynnissä on Teboilin nestekaasua? Sen tunnistaa siitä, että tarjolla on 6 kg komposiittipulloja. Muilla on 5 kg komposiittipulloja. Teboilin teräspullot ovat saman kokoisia kuin muillakin.

VEIJOLA ESA 01.10.2015 19:32

Tuo onkin mielenkiintoinen kysymys kumpi on vastussa vioista laitevalmistaja vai kaasun toimittaja. Jos kaasu pilaa laitteet pitäisikö laitteet tehdä kestävämmistä materiaaleista, jolloin niiden hinta nousisi vai pitäisikö kaasun kemialista koostumusta muuttaa, jotta nykylaitteet kestäisivät. Sama juttu on tuossa etanoli bensassa, joka tukkii kaasarit ja suihkupumput, silti sitä saa myydä ja korjauskulut maksaa kuluttaja. Bensassa on onneksi olemassa ratkaisu, tosin kallis sellainen nimittäin pienkonebensa, joka ei tuota polttoainehartsittumista tee. Kaasunkäyttäjiä on Suomessakin monta ja keski sekä etelä Euroopan puolella tosi paljon. Ilmeisesti vikaantumisongelma ei ole riittävän mittavaa, että siitä nousisi isompi poru. Saas nähdä.

NYYSSÖNEN KAJ 01.10.2015 20:17

Kaunko nestekaasulaitteet tulisi kestää nykyset olleet käytössä jo 2500 päivää 15 vuoden aikana 0n 5450 päivää. poltin vaihdettu jääkaapista ja Thrumatic 2400 lämmittimestä Boileria ei ja kaasu liettä ole huollettu tänä aikana.

PS! miksi ravintolat haluaa tehdä ruokansa nimenomaan butaan kaasulla?

ihmettenenkaj

HÄNNINEN JUKKA 01.10.2015 20:21

Tässä yksi pulloon kiinnitettävä filtteri. Näitä saan ensi viikolla. Hinnaksi tulee n. 30 euroa. Kotelon sisällä oleva itse suodatin suositellaan vaihdettavaksi 100 käyttötunnin jälkeen. Vaihtosuodattimet tulevat maksamaan 2-4 euroa. Muitakin malleja löytyy, saan niistä tietoja tänne parin viikon - parin sisällä.

Parafiini tuntuu olevan selityksenä näille yleistyneille vahingoille ja eriyisesti jääkaapit ovat herkkiä epäpuhtauksille.

HAAPANEN TIMO 02.10.2015 09:40

Näyttää hyvältä Jukan filtteri: Sama vehje mitä Englannissa myydään http://www.getgas.co.uk/0-5mtr-w20-x-w20-pigtail-p27-p28-p29-p30-p31-p32-p34.html

Sopii uusiin ja vanhoihin laitteisiin. Kiinnitys suoraa puloon ja suodattimeen kiinnitetään uusissa letkurikkoventtiili ja vanhoissa paineensäädin. Hyväksytty kaikkialla euroopassa.

@timppa

Käyttäjän lisäys viestiin 2.10.2015 klo 09:46:56 Onpas taas kirjoitusvirheitä..

AHOLA JARI 02.10.2015 10:04

^ Tuolta löytyy vielä sama kulmamallina http://www.getgas.co.uk/0-5mtr-w20-x-w20-pigtail-p27-p28-p29-p30-p31-p32-p34-p35.html ..ei ryöväisi niin paljoa tilaa m-auton ahtaassa pullokaapissa, eikä rasittaisi liitospintaa eritavalla ylä- ja alapuolelta.

HÄNNINEN JUKKA 02.10.2015 10:13

Samahan tuo on mun kuvassa ja Timpan linkissä. Englannista ostettuna tulee postikuluineen maksamaan 40-45 euroa. Voishan tuon ihan hyvin myydä sfc-jäsenille halvemmallakin ..

Kiinnostuneet voivat lähetellä yksityisviestiä.

Käyttäjän lisäys viestiin 2.10.2015 klo 10:16:35 Täytyy tehtaalla katella mikä malli on paras pullokotelolle. Mun hyymeriin menee hyvin tuo suora malli.

HAAPANEN TIMO 02.10.2015 11:12

Jukalle tiedoksi että tietyö Latvian pohjoisrajalta etelän suuntaan 20-30 km:n matkalla jatkuu edelleen. Pieniä pysähdyksiä useita. Tieto maanantailta 28.9

@timppa

HÄNNINEN JUKKA 02.10.2015 11:35

Kiitos Timppa, sama oli jo keväällä. Jahka tuo valmistuu, niin jossain muualla taas alkaa. On se niin kovassa kulutuksessa koko via Baltica, että jossain aina vähintään pinnoitustöitä. Ne urautuneet osuudet ovat tosirasittavia ajaa, kun perässä hoiluu traileri eri tahdissa kuin hyymeri. Bialystokista alkaa sitten jo olla priimakuntoista ja hyvää baanaa, kuten Liettuassakin osin.

HÄNNINEN JUKKA 24.10.2015 17:09

Tulipahan ajeltua Euroopan kalleinta ja parastasta (?) baanaa Warsova- Lodz-Pabianice-Wroclaw- Dresden.

En enää toista kertaa mainitse paitti kysyttäessä mitään baanasta, vaikka matkalla oli varsin mielenkiintoisia havaintoja, sillä tavoitehan oli tutustua Euroopan yhteen parhaista kaasufiltteritehtaista. ja aiheeseen liittyen perehtyä huonon kaasun mysteerioihin, kunnes.Itkupotkuräyhäraivarinhan sai tämä ikikateellinen sielutieteilijä taas aikaiseksi ja ylläpidon toimesta läimästiin hiekkallatikkoon ämpäri ja moka kourassa ,tuo saittimme rikastuttaja, niin että voitaneen taas palata asiaan.

Siltä vaan näyttää, että epäpuhtauksia nykykaasusta löytyy senverran paljon, että filttereiden kysyntä on parissa vuodessa kasvanut reiluummanpuoleisesti. Parafiini, Öljy, Lyijykin (?) ja monet pikkupartikkelit näyttävät läpäisevän nykyseulat,markkinoille tulee yhä enemmän epäpuhdasta kaasua. Selityksiä tälle on nuin suuniltaan yhtä monta kuin selittelijääkin.

Imperiumin vastaikuun on kehitelty moniaita erilaisia filttereitä / suodattimia. Senverran huolestuttavissa määrin ovat kaasulaitteiden vikakorjaukst lisääntyneet (eikä tämä ole mikäänhuulitsoukki, sillä esim jääkaapit onat nykyisin niin herkkiä loukaantumaan kaasun epäpuhtauksista, etteivät huoltovirmat ehdi kaikkea kunnolla korjata.) Ennehän oli toisinh, kunh telkkarit nykästiin narua kieputtamala käyntiin ja savun väristä määriteltiin oikeat kanaalit.

Tämmösiä löytyy, kuva 1 simppeli pienikokoinen kaasupullon ja auton/vaunun liittimien väliin skruuvattava perusfilsu, jota vilastaan 100-150 käyttötunnin välein, ja vaihdetaan iste filsu, jos suttuselta näyttää. Hinta postikuluineen ja yhdellä ylimääräisellä suodattimella sekä postimaksun sisältäen, sfc-jäsenille kolme kymmenen euron seteliä lainmukaisin palautusoikeuksin.

Kuva 2 , järeämpi ja tehokkaapi sinteröidystö pronssista valmistettub´suodin, joka voidaan pestä kun alkaa näyttää pikkupojan oaidankaulukselta. Ensin likoamaan muutanaksi tunniksi fairyyn, sitten lujat huuhtelut palo´jolla vedellä niin kauna, että näyttää taas uudelta. Varfiltteri maksaa vitosen, koko paketti isältäen yhden vaihtoventiilin, maksaa vain 40 euroa postikuluineen.

Näitä tulee löytymän Suomestakin hvivinvarustelluista tarvikeliikkeistä. Allekirjoittanut toimii maahantuojana.

Tässä olivat nämä luvatut ensitiedot. Kysellä voi yv:nä allekirjoittaneelta., mikäli joku kateellinen sattuisi olemaan sitä mieltä, että asiallisen tiedon ja informaation levittäminen ei ole hyväksyttävää.

Saa näitä suoraan Saksastakin tilaamalla ;

http://www.ebay.de/itm/LPG-Hochdruckfilter-Entnahmefilter-Gesamtlaenge-nur-70-mm-mit-1-Extrafilter-/181906440236?ssPageName=STRK:MESE:IT

Tuo kokonaispituus in hiukan häävä. se on kiinnirruvattua koko pituus noin about.

Toista ei vielä ole kuin aika paljon kalliimpana, joten laitan vain kuvan vertailun pohjaksi

JANHONEN MATTI 24.10.2015 17:21

Mistä se nyt tämä kaasufiltteriongelma pullahti pintaan?

Voisi jopa ajatella, että valmistustekniikan paranemisesta johtuen nestekaasu on nykyään puhtaampaa kun aiemmin. Vrt. muiden polttoaineiden laadun ja puhtauden paraneminen.

TARVAINEN TIMO 24.10.2015 17:59

Moinen sattui silmääni ruotsalaisen sisarjärjestömme Caravan Clubin sivulta.

Eli Truman nestekaasufiltterin kotelossa on pikku vika.

http://www.caravanclub.se/nyheter/3529-viktigt-sakerhetsmeddelande

IPATTI VEIKKO 26.10.2015 16:07

Tehtiin näin. Aina kun kaasupullo vaihdettiin - aukaistiin venttiili ja puhallettiin kaasua vähän taivaalle ja vasta sitten asennettiin pullo paikoilleen.

JANHONEN MATTI 26.10.2015 20:31

Juuri noin kun Veikko teki. Pelkkä töhäys riittää.

SUOMI SEPPO 26.10.2015 20:50

Poistaako se "töhäys" ne möhnät sieltä pullosta ? Tässäpä halpa "filtteri" estämään tukkeutumisia. @seppo

JANHONEN MATTI 26.10.2015 21:00

Mistä ne töhnät on sinne pullon nyt on tullut? Ei ole ennen haitannut.

Pitääkö taas saada yksi hilavitkutin lisää maksamaan ja reistaamaan?

HAAPANEN TIMO 26.10.2015 21:14

Ennen ei ollut kuin yksi yhdellä kalvolla toimiva paineensäädin. Nyt on aivan erilaiset vehkeet. Kolarikytkimet ja kahden kalvon takaisin imevät säätimet, paljon herkemmät sydeemit.

Itsekkin tuolla ylempänä kirjoitan uskovani siihen että kaasu on puhtaampaa kuin ennen, mutta uskon myös näihin lisääntyneihin ongelmiin.

@timppa

HÄNNINEN JUKKA 28.10.2015 05:30

Pakkohan se on uskoa kun yhä useammin multa kysytään noita filsuja, kun on koettu jääkaapin ym, kaasulaitteistojen rikkoontumisista ja kalliista remonteista.

Tutkimuksiakin on tehty, ja niiden pohjalta on löytynyt sevverta sakkaa, että trumakin on oman filsunsa tuonut markkinoille, Ei korjauslaskuja ilman syitä.

Kyllä kansa titetää, vaikkei Matti nyt jostain syystä pidä kaasun epäpuhtauksien poistamiseksi kehitettyjä suodattimia muuna kuin turhina hilavitkuttimina.

Sana ja kokemukset kiertävät, ja moni on jo hankkinut muutaman kympin filtterin kaasupullon js letkun väliin. Kävin tölväämässä Euroopan suurimmassa filtteritehtaassa erilaisten filsujen valmistusta, Siellä oli näytillä eriasteisesti paskoontuneita filtteriritä testauksessa. Eipä olis uskonut näkemäänsä. Filsut muutaman kymmenen käyttötunnin jälkeen aika kurassa, joten eipä ihme, että töhnäänyy laitteetkin, joskin palamisprosessi suurimman osan tuhkkauttaakin liki pois. Jostain noita todettuja epäpuhtauksia kuitenkin kaasuuun päsee, pahin on parafiini, joka sitten tukkii herkkiä paikkoja. Ei savua ilman tulta. Tai josko olisi taas salaliitto, millä filttereitä myyvät helppoheikit pääsevät villauksessa peraliisisaaren laiturnnokkaan luksuspurrelle kansalta riistetyillä kumpin seteleillä sikareitaan sytyttelemään. On se rajua riistoa kun viedään jääkaappienkorjaajien satasen tuntiliksat jonkun kympin hilahelppoheikkihilavitkuttimilla.Näitäkin on tullut kymmeniä eri versioita uppoköyhille matkaiuauto/vaunukurjalistolle. Vähintään ihmettelyn paikka, kuten esim puhtaassa dieselissä ja vielä puhtaammassa 10centtiä vielä puhtaammassa..

YV:nä tietoa saatavilla olevista kaasufilttereistä..

HENRICSON JOHN 28.06.2016 07:35

Myykö joku pääkaupunkiseudulla (tai suomalainen verkkokauppa) näitä kaasupulloon kinnitettäviä suodattimia?

Ostin jo Truman suodattimet, mutta pullonvaihtajan toiselle puolelle sellainen ei mahdu.

HAAPANEN TIMO 28.06.2016 08:49

Pari riviä ylempänä Jukka kirjoittaa ''YV:nä tietoa saatavilla olevista kaasufilttereistä..'' Jukalta niitä löytyy.

@timppa

JANHONEN MATTI 28.06.2016 14:35

Tästä näette miten saksalainen kaasupullokotelon varustaa.

http://www.promobil.de/ratgeber/gasfilter-nachruesten-sauberer-brennstoff-7682392.html

LAINE SEPPO 02.07.2016 15:47

Onkohan se niin tämän kaasun puhtauden kanssa, eli kun ei ole kilpailua niin ei ole laadustaan väliä. Etelässä tämän butaanin kanssa on joskus ollut ongelmia, juuri nokeamisen kanssa. pRopaani ollut puhtaampaa käyttää, ainakin etelässä. kUn meillä ei oikein ole kilpailua kaasujen kanssa, niin on otettava mitä tarjotaan. jOs joku alkaisi oikean kilpailun niin hintalaatusuhde alkaisi oikenemaan.

Käyttäjän lisäys viestiin 2.7.2016 klo 15:51:21 Ei ehkä tarvittaisi kaikkia hilavitkuttimiakaan kun tuottajanakin pitäisi katsoa meneekö meidän mömmöt kaupaksi pitkässä juoksussa.

JANHONEN MATTI 02.07.2016 17:35

Jospa se on niin, että hilavitkuttimet ovat synnyttäneet tämän ongelman?

HAAPANEN TIMO 03.07.2016 06:50

Eikös täällä meilläkin kaasua tule monelta eri tehtaalta ja vielä eri tavoin tehtyäkin. Ainakin Teboil myy maakaasusta erotettua ja joku muu öljynjalostuksesta erotettua. Kilpailua on kyllä.

Propaani ja butaani palaa kumpikin nokeamatta ellei valmistuksessa ole ollut ongelmia.

@timppa

LAINE SEPPO 05.07.2016 19:56

Kiitti vaan tiedosta, tuota en ole tiennytkään. Luullut aina että on monopoli kaasua, vähän niinkuin a la alko. Etelässä ainakin butaani nokeaa jääkaapin palotilan ja pakoputken enemmän kuin pRopaani. Voip olla että meillä on sitten puhtaamman mömmöt.

HAAPANEN TIMO 06.07.2016 08:54

Itse olen vuodesta -09 käyttänyt euroopan huoltoasemilla myytävää pro/but seosta lähes jatkuvasti. Minkäänlaisia ongelmia ei ole ollut. Kahvipannun pohja on puhdas.

@timppa

AARNIO JUKKA 07.07.2016 09:33

Vaihdatin pari viikkoa sitten uuden paineenalennusventtiilin autooni, kun kaasun tulo oli jo pidemmän aikaa pätkinyt. Truman uusi venttiili on erilainen kuin auton alkuperäinen (vm. 2011). Lieneeekö tässä alkuperäisessä jotain rakenteellista heikkoutta, kun malli on vaihtunut. Myyjä kertoi, että vaihtoja tulee nykyisin tiheään ja pahimmillaan vaihdetaan vuoden käytössä olleita vermeitä. Ilmeisesti nämä törmäyssuojalla varustetut venttiilit ovat erityisen herkkiä epäpuhtauksille. Laitatin samalla myös eteen Truman filtterin. Myyjä kertoi, että Truma ei korvaa takuuaikana hajonneita venttiilejä, joissa ei ole käytetty suodatinta.

Jukka

JANHONEN MATTI 07.07.2016 10:03

Tätä olen epäillyt, että ongelma on uusissa laitteissa, ei kaasussa. Vanhemmat vehkeet ei filtteriä ole tarvinneet.

Kyllä butaanikin palaa puhtaasti, mutta syttyessään se saattaa tupsauttaa ja se on sen nokeamisvaihe. Propaani on seos ja se palaa puhtaasti ja höyrystyy myös kylmässä.

HÄNNINEN JUKKA 07.07.2016 15:52

Olipa syynä uudet laitteet tai kaasun epäpuhtaudet, niin ongelma on olemassa.

Ratkaisuksi riittää hyväksytty filtteri, joka kierretään kiinni kaasupullon ja letkun väliin. Asennuksen saa tehdä ihan itse ja se on yhtä yksinkertaista kuin kaasupullon letkuun kiinnitys.

Ylempänä tässä ketjussa kuvia filttereistä.

Yv:llä lisätietoja.

HÄNNINEN JUKKA 14.07.2016 14:11

Muutaman tiedustelun jälkeen kaasun epäpuhtauksista jo tullut selkeää näyttöä.

Jääkaapit, Truma eivät syty normaalisti. Käynnit huoltoliikkeissä ovat paljastaneet tämän ongelman kasvaneen viime vuosina.

Minun jääkaappipakastin lakkasi vuosi sitten kokonaan toimimasta, vm 2011 Hymerissä. Suomen Vaunuosa Oy Klaukkalassa puhdisti palotilan, aikamoisesta määrästä nokea. Meillä kuitenkin auto on suuren osan vuodesta sähkön päässä. Joitakin viikkoja korkeintaan puskissa. Silti noen määrä oli mahtava. Huolto maksoi 65 euroa. Nyt oli Vaunuosalla paljon töitä, ja eräs karavaanari kertoi, että huollossa oli tullut esille Nesteen pullokaasu yhtenä ongelmien aiheuttajana. Suosittelivat filttereiden asentamista ja palonoen puhdistusta heti kun mahdollista.

Tässä linkki korjaamoihin, joissa kaasulaitteita huolletaan. Filttereitä niistä ei saa, ainakaan vielä, joten sellaiset on itse hommattava.

Lisätietoja yv:llä.

http://www.karavaanarit.fi/vaunut-ja-autot/huoltoliikkeet/

HAAPANEN TIMO 14.07.2016 15:38

Enpä ole kuullut mistään butaanin syttymisvaiheen tupsahduksista

''Butaani muodostaa palaessaan hiilidioksidia ja vesihöyryä: 2 CH3CH2CH2CH3 + 13 O2 → 8 CO2 + 10 H2O''

''Propaanin palaessa syntyy hiilidioksidia (CO2) ja vettä (H2O). C3H8 + 5 O2 → 3 CO2 + 4 H2O''

Mistä ihmeestä se noki syntyy jos laitteet toimivat oikein.

@timppa

Käyttäjän lisäys viestiin 14.7.2016 klo 15:38:57 Tämä Matin butaanikommenttiin.

JANHONEN MATTI 14.07.2016 17:47

Butaanin nokeaminen

YLITALO ASTA 14.07.2016 19:04

2010 vuoden vekotin, kaasuna pääosin LPG, käytännössä aina kaasulla. Ei koskaan mitään ongelmia.

Sähköllä paljon käytettäessä on poltinpesä usein kostea ja ongelmia tiedossa kaasulla käytettäessä

T: Masi

HÄNNINEN JUKKA 07.10.2016 17:42

http://www.ebay.de/itm/182260922497?ssPageName=STRK:MESELX:IT&_trksid=p3984.m1558.l2649

Mikko tilasi tällaisen filtterin, enkä saanut kuvaa hänen luukku.comiinsa.

SUOMI SEPPO 07.10.2016 17:59

Silloin kun näiden tankattavien pullojen paremmuudesta/huonommuudesta kirjoiteltiin niin ei ollut minulla vielä kokemusta moisesta tapahtumasta. Lähdimme etelästa pikku hiljaa kohti pohjoista joulukuun alussa. Kaikki meni hyvin mutta Lyypekissä lämmitys lopetti toimintansa vaikka kaasua oli 2/3 pulloa jäljellä. Lämpötila oli ulkona nollan vaiheilla. Muuta en keksinyt kun että pullosta oli poltettu propaani pois ja butaani oli vain jäljellä. Onneksi olimme kaasuntakkauspaikan lähellä ja sain lopun tankin täyteen propaania ja niin taas alkoi lämppäri pelata. Täytyy muistaa ettei tankkaa etelässä pulloa täyteen jos talvella lähtee kotia kohden. @seppo

LAINE RAIMO 07.10.2016 21:31

Kertoisitko Seppo mistä siellä Lübekin seudulla sait propaania pullon täyteen?

SUOMI SEPPO 08.10.2016 07:59

Plazan bensa-asemalla tankkasin ja käsittääksemme (minä ja myyjäneitonen) se oli propaania (ainakin lämppäri alkoi toimimaan hyvin), @seppo

LAINE RAIMO 08.10.2016 08:30

Niin - tulihan sinne pulloon tietysti myös propaania, vaikka sen kaasun propaanipitoisuus olisi esim 70%, joka on yleinen pitoisuus talviaikana pohjoisessa Saksassa.

HAAKANA SIRKKA 10.10.2016 21:51

Olisin kiinnostunut niistä filttereistä.

HÄNNINEN JUKKA 11.10.2016 05:55

Tuosta vähän ylempää 7.10.2016 klo 17.42 ja aikaisemmastakin löydät kuvan filtteristä.

Yksityisviestillä sitten lisää.

Käyttäjän lisäys viestiin 11.10.2016 klo 06:14:10 Tämän sivun vasemmassa ylälaidassa on kirjeen kuva, missä vilkkuu huutomerkki. Klikkaa siitä viesti auki.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.