Karttaohjelma

LAINE SEPPO 06.06.2015 11:56

Kun Autorouten päivitykset nyt ovat loppuneet niin olisin kysellyt onko hyviä ideoita eli tietoa mikä olisi vastaava ohjelma joka toimisi joko läppärissä tai iPadissa latauksen jälkeen ilman nettiä, sekä olisi yhtä kätevä reitinsuunnittelussa. Garmin on mutta en pidä sitä oikein kätevänä suunnittelussa. Liekö sitten taidon puute. (Hinta ei suuri ongelma ellei hirmu kallis).

JANHONEN MATTI 06.06.2015 14:25

Garminista puheen olleen uusimmissa keskihintaisissakin on nyt tuo välietappien lisäämismahdollisuus valmiiseen aktiiviseen reittiin.

Todella hyvä ominaisuus ja osaa jopa laskea matkan ja ajan välietapille. Ja nyt myös reitin voi tallentaa, eikä vain yhtä kohdetta.

BERGSTRÖM BIRGER 06.06.2015 15:12

Mac maalilmaan löytyy tuollainen

LAINE SEPPO 06.06.2015 16:09

Sitä ei sitten vissiin pysty lataamaan iPadiin eikä läppäriin kun ei ole mitään mackin softalla toimivaa. Harmi

LAINE SEPPO 06.06.2015 16:16

Ennen Garminin kartat sai ladattua läppäriin ja sieltä sitten naivin. Pystyi käyttämään läppäriään silläkin ohjelmalla. Oli kyllä vähän kömpelöimpi kuin Autorouten mutta toimi kumminkin. Nyt en onnistu sen latauksessa sitten millään. En ymmärrä missä vika?

BERGSTRÖM BIRGER 06.06.2015 16:20

Valitettavasti vain MAcista pystyy lataamaan IPhoneen ja IPadiin.

http://roadtripplanner.modesittsoftware.com/Road_Trip_Planner/iPhone.html

HAAPANEN TIMO 06.06.2015 16:29

Jos reitti suunnitellaan kotona on väline Google maps.

@timppa

AUTIO EERO 06.06.2015 16:38

Sen kun ostat Autoamapa,siinä satasen hujakoilla. Voi navigoida ilman nettiyhteyttä,mikäli on GPS laitteessa. Voi lisätä reitttipisteitä. Ja voi valita millaista reittiä kulkee. Netistä löydät osoitteen mistä ostaa ja lataat sen koneelle. Käy Windowsiin ja. Android laitteisiin.

LAINE SEPPO 06.06.2015 17:15

Joo latashan se iPadiin kiitti vaan tiedosta. Saas kattoo miten on käytännössä kätevä?

BERGSTRÖM BIRGER 06.06.2015 17:27

Road Trip Plannerissa voi käyttää Mapsia apunaan jo haluaa.

LAINE SEPPO 06.06.2015 21:40

Tuo RTP-viewer is ok mutta mikä hitsi on tämä GPX-viewer. Olen koettanut sitä pyöritellä noin kuvainnollisesti mutta en vaan tajua mihin se on hyvä. Asensin molemmat koneeseen noin niinku varmuuden vuoksi. Toisen käyttötarkoitus on vielä vähään epäselvä.

TOIVONEN MARTTI 06.06.2015 21:53

Nimestä päätellen se osaa näyttää jollakin vehkeellä tallennetun gp-datan. Ajat reitin ja tallennat sen jollain, vaikkapa tallentavalla autokameralla ja katselet sitten ajamaasi reittiä tuolla viewerillä.

Tai sitten ihan jotain muuta, mistä minä tiedän. Koskaan kuullukkaan tuommoisesta. mot

BERGSTRÖM BIRGER 06.06.2015 21:57

Tuossa selitystä:

http://www.topografix.com/gpx_for_users.asp

Käyttäjän lisäys viestiin 6.6.2015 klo 22:05:50 gpx-file näyttää editorissa tältä:

<?xml version="1.0" encoding="UTF-8"?>

Reissu 2015 hahmotelma Your Name Here Road Trip Planner 2015-06-06T19:03:04Z 2015-03-30T15:42:53Z Road Trip Planner Route pin 2015-03-30T16:35:27Z Road Trip Planner Route pin 2015-03-30T17:47:33Z Vuosaari satama 00980 Helsinki Road Trip Planner Route pin 2015-03-31T09:48:19Z Travemunde satama Trave Road Trip Planner Route pin 2015-03-31T10:09:00Z Steinrader Damm 12 23556 Lyypekki Road Trip Planner Route pin
TOIVONEN MARTTI 06.06.2015 22:34

Tuo esille laitettu gpx-file näyttää olevan reitinsuunnitteluohjelmalla laadittu eli ei vielä ajettu data. Xml-ykköstä eli ei mitään rakettitiedettä.

Mietin vain että kai se alkuperäinen reitinsuunnitteluohjelmakin tuon näytti joten vieweristä saatu ilo voi olla rajallinen? mot

BERGSTRÖM BIRGER 06.06.2015 23:14

Tuo filen pättkä on tuosta Road Trip Plannerista otettu retti gpx-muotona ulos. Gpx viewer lukee sen sisäänsä ja näyttää tuon reitin pdf:n mukaisena.

HAAPANEN TIMO 07.06.2015 11:51

Mulla on AR -13 ja myös tämä:

http://www.mapfactor.com/en/products/navigation-software-standard/navigator-11/

Tsekkiläinen suomenkieleinen sydeemi. Kallis, oliko 140€ muistaakseni. Enkä vielä osaa sitä kunnolla käyttää niin en voi kommentoida. Karttapohjassa tiet näkyvät huonommin kuin Autoroutessa.

@timppa

Käyttäjän lisäys viestiin 7.6.2015 klo 20:15:54 Väärin sen hinnan muistin, 90€ se oli. http://www.mapfactor.com/en/shop/standard/navigator-12-europe/

HÄMÄLÄINEN MARKKU 07.06.2015 20:08

Kukaan ei ole suositellu Nokian Here ohjelmaa joka toimii molemmissa on ilmainen, eikä vaadi nettiyhteyttä.

LAINE SEPPO 08.06.2015 13:19

Latasin sitten HERE:n joka on tosiaan ilmainen. Saas kattoo kuinka se toimii. On ainakin helppokäyttöinen. Kun noita ohjelmia vähän selaa niin alkaa olla melkein runsauden pulaa. Kiitti vaan kaikille avusta.

LAINE SEPPO 08.06.2015 13:23

Täytyy vielä tutkiskella myös noita muita vaihtoehtoja ja latailla muihinkin vehkeisiin eri ohjelmia.

BERGSTRÖM BIRGER 08.06.2015 20:03

Seppo kyseli noista navigointiohjelmista. Kuvissa ne vaihtoehdot jota minä käyttelen. TomTon Go euroopan kartat yli 6 gitatavua, Here samoin eurooppa yli 9 gigatavua sekä Sygic ja CopPilot vajaat 4 gigatavua. TomTom Go nykyään kaikki maailmankartat 45 euroa 3 vuotta. Kaikki offline karttoina. Tabletti on Samsung Galaxy Tab S 8.4" WI-FI versio. Kuten näkyy siinä om myös ADAC ja toisella sivulla ACSI ja kaikki muut normaalit ohjelmat mitä matkalla tarvitsee nettijuttuihin. Kotimaassa käytän nettiyhteytenä Huawein 4 g mokkulaa, jossa max 10 yhteyttä kerralla. Aamulla pitäisi taas lähteä johinkin päin ajelemaan.

--BB--

Käyttäjän lisäys viestiin 8.6.2015 klo 20:06:29 Jäi mainittsematta tuo multimedialaite ALPINE, jossa Naviextrasin kartat, jotka päivitin sekä karttaohjelman että kartat pari päivää sitten, kesti noin vuorokauden ko päivitysrumba. Ajelen siis aina kahden navigaattorin avulla, vaikka välillä ne riitelevät siitä, mennäänkö kolmennesta vai neljannesta liittymästä :).

Käyttäjän lisäys viestiin 8.6.2015 klo 20:15:43 Lisätään nyt vielä, että käytän kännykässä Navigator Free karttaa (OpenStreetMap), johon merkitty kaikki polutkin ja se on hyvä siinä, kun jättää auton johonkin, merkitsee kartalle (Suosikkina), missä auto on, löytää sen helposti pitkänkin lenkin jälkeen.

HAAPANEN TIMO 08.06.2015 20:22

Ymmärsin ettei Seppo kaipaa navigointiohjelmia vaan karttaohjemaa.

Kuvassa mun sydeemi joka tuntuu meidän käytössä hyvältä. Paperikarttoja ei käytetä, navilla navigoidaan ja läppäristä katsellaan missä mennään. GPS näyttää missä ollaan ja kartta pysyy pohjoinen ylhäällä.

@timppa

LAINE SEPPO 09.06.2015 10:35

No jotain tuollaista minäkin rakentelen. Garminin nuvi on hyvä liikkuessa mutta reitinsuunnittelussa tarvitaan työkalua joka toimii ilman nettiä ja muita ulkoisia ärsykkeitä. Näillä eväillä alkaa olla paketti kasassa. Pääsisi vielä kokeilemaankin.

NYYSSÖNEN KAJ 09.06.2015 12:10

Niin kauan kuin Pariisi on Sein joen varressa sisämaassa ei AutoRoutea tarvitse päivittää. Mutta kun Pariisi siirretään Loire joen suistoon meren rannalle silloin tarvitaan uusi karttaohjelma.

HAAPANEN TIMO 09.06.2015 12:23

Ei kyllä toimi noin homma. Uusia motareita tulee jopa Saksaan, muista maista puhumattakaan. Puola on yksi ahkerimpia motareiden tekijöitä tällä haavaa.

Viikko sitten havaitsin ettei Tukolmassa osaa Siljan terminaalilta uuten Norra Lenken tunneliin ellei navi ole ajan tasalla.

@timppa

NYYSSÖNEN KAJ 09.06.2015 17:50

Timo katso tuulilasin läpi opsteita ja sammuta se navi ja käynnistä se vasta kun olet ajanut Tukholman läpi niin hyvin menee.

HAAPANEN TIMO 09.06.2015 18:18

Joku vuosi sitten ajelin jossain Leipzigin tienoilla ja navista katselin huoltoasemaa kun alkoi nafta olla vähissä. Sopivan matkan päässä näytti huoltsikka olevan.

No sitten alkoikin uusi motari ja navin viiva alkoi kulkemaan pitkin metsiä eikä uudella tiellä mitään naftapaikkaa ollut, eikä mulla tietoa kuinka pitkään uutta ajetaan. Aivan viimisillä tipoilla palattiin vanhalle tielle ja huoltoasema löytyi.

Tuoreilla päivityksillä viime syksynä Puolassa navi olisi vienyt uudelle motarille muttei se ollut vielä auki. Vaiva tämäkin, naviin piti laittaa motari vältettäviin että päästiin järkeviä teitä eteenpäin. Hankalaa kun ei tiennyt missä vaiheessa uudelle lopulta pääsisi.

Espanjassa vuosia vanhat tiet eivät näy navin uusissakaan päivityksissä esimerkiksi Motrilin tienoilla

Kaikesta huolimatta karttaihminen on kaikkein eniten kuutamolla koska hänellä ei ole koskaan uusia päivityksiä, minkäänlaista ajantasaista paperikarttaa ei ole olemassa.

@timppa

LAINE SEPPO 11.06.2015 02:03

Nojoo, just samanlainen moka sattui meille(siis minulle) Ranskassa viime vuonna. Asiasta kuulee aina väärässä paikassa ja väärään aikaan ja väärässä äänilajissa. Joten koiran pitää päivitykset ajan tasalla. Jos ei muuten niin perherauhan takia.Tarkoittaa omaa mielenrauhaa.

TURUNEN HEIMO 13.06.2015 11:11

Suunnitelen nykyään matkani GoogleMapsilla ja sieltä Tyren kautta Garminiin. Garminissa on myös matkasuunnittelua mutta se on erityisen kökkö, samoin sen kylkiäinen Basecamp. Googlen huono puoli on reittipisteiden määrän rajaus, siksi teen reitit päiväkohtaisesti tarvittaessa. Tyressä voi myös suunnitella. Jos haluaa katsella hyvää karttaa niin Mapitare on minusta hyvä ja perusjuttu on ilmainen. Lisänä parillakympillä saa maastokartat ja myös merikartat edullisesti. Jos oma navi on jo homeessa niin 0100100 navi on toiminut hyvin, komiat TomTom kartat ja selkeä ulkoasu. Toistaiseksi löytänyt kaikki kokeiluosoitteet ja vienyt perille. Oma kotitieni on ollut kompastus useille ilmaisille naveille vaikka tie on rapiat 40 vuotta ollut paikallaan ja talojakin paljon. Aina on mukana paperikartta josta saa hyvän yleiskäsityksen ympäröivästä maailmasta. Se on esillä myös suunnitellessa.

OJALA ESA 13.06.2015 19:28

Kokeilkaas tuota, helppo vertailla eri karttapohjia...

http://apps.microsoft.com/windows/fi-fi/app/maps-pro/afe19081-5161-4399-8850-06c9a858a072

TURUNEN HEIMO 14.06.2015 01:08

Siis Googlen, Heren, ja OpenStreetin muutenkin ilmaisia kartattoja viritettynä vain w 8.1 toimiviksi.

NYYSSÖNEN KAJ 15.06.2015 17:34

Nokian ja Microsoftin Here sopimus lakkasi viime vuoden vaihteessa. Ei ole tänä vuonna tehdyissä Micro Soft puhelimissa enään.

TURUNEN HEIMO 16.06.2015 00:53

Siten se pitää ladata siihen, siis jos haluaa HEREn.

NYYSSÖNEN KAJ 16.06.2015 12:38

Olen verrannut Google Nav ja Here nav käyttöä keskenään

Minä pidän enemmän Here Nav.ista toiseksi se ei tarvitse datasiirtoyhteyttä jos olet ladannut ao. maan kartat puhelimeen.

HAAPANEN TIMO 18.06.2015 11:00

Kuvia katselin ja osuikin hyvä kuva Autrorouten ja navin yhteiskäytöstä. Paperikarttoja ei tarvita, hyvän yleiskuvan saa routesta ja olinpaikka säilyy aina gepsin avulla.

Kuvan olen ottanut siksi että Garmin siirtyy tunnelissa laskentahommiin eikä reitti katoa vaikka satelliitiyhteys katkeaa. Route on jo kadottanut yhteyden tunnelin ajaksi.

Kovasti ollaan tykastytty tähän sydeemiin, vaimokin näkee kartan helposti eikä sitä tarvitse pyöritellä käsissä.

@timppa

NYYSSÖNEN KAJ 18.06.2015 18:24

Molemmat kadottaa yhteyden tunnelissa. Ei se reitti ole minnekään kadonnut sinun kuvassasi Autoroutessakaan. Pallukka on vaan muuttunut harmaaksi ja pysyy paikalla kunnes tulet ulos tunnelista. AutoRoute piirtöö suoran sinisen viivan ajetuksi reitiksi tunnelin alku jaloppupisteiden välillä. Haitanneeko tuo?

NYYSSÖNEN KAJ 21.06.2015 12:26

Tässä kuva jossa olen jo ajanut tunnelin läpi. Suunniteltu reitti menee vanhaa tietä myöten koska asetus on "maksuttomat tiet"

HAAPANEN TIMO 21.06.2015 17:12

Garmin laskee missä mennään. Nopeus jää siihen missä se oli kun satelliitiit kadotettiin, mutta reittiä opastetaan ja heti tunnelin jälkeen ollaan kartalla. Opastus tapahtuu sen oletuksen perusteella että nopeus on sama koko ajan. Näyttö menee yötilaan.

@timppa

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.