Television antennista

TIILIKKA JUHA 03.06.2007 09:57

Terve!

Ensimmäinen perheen vaunuretki takana ja seuraavaan pitäisi vaunua hieman parannella. Minkäläista antennia suosittelette Suomessa, joka myös toimisi digiboksin kanssa? Aikaisemmista keskusteluista olen lukenut suosituksia "harava-antennin" sopivuudesta, mutta tarkemmat tiedot sopivasta antennista on jäänyt löytämättä. Vaunu Kabe ja antenni on "ufo"-mallinen ilmeisesti Kaben vaunujen alkuperäinen antenni, jonka kanssa tuskailtiin Pohjanmaalla ts. ei minkäänlaista kuvaa digillä tai analogisella. Myös kokemuksia toimivista antenneista Lapin alueella, otetaan ilomielin vastaan.

Hyvää kesän jatkoa, t. Juha Tiilikka

PALIN MATTI 03.06.2007 10:05

Aivan tavallinen logperiodinen haravatikku on nyt digiaikakaudella toiminut ihan hyvin kaikkialla, niin etelä-, kuin pohjoissuomessakin. Ei ole koskaan tullut edes mieleen kaivata jotain muita ufoja tai himmeleitä.

HÄMÄLÄINEN MARKKU J 03.06.2007 13:07

Aivan oiken, paras antenni matkailukalustoon lienee logperioidinen, se kun on litteä alas vedettynä. Tarvittaessa siihen voi lisätä pienikohinaisen vahvistimen.

Malliltaan se logperioidinen ei ole laiskan miehen laite kun sitä joutuu suuntaamaan, minulla oleva Triaxin ufo marine jota ei "tarvitse" suunnata on epäherkkä alakanavilla. Antenni on minulla puoli-integroidun auton ohjaamon päällä kirjahyllyllä lasikuitukopan alla joten en tarvinnut puhkoa kattoa. Auton kanssa pitää nyt majottautua ohjaamo lähetinaseman suuntaan ja jos emme näe kuvaa emme sitten katsele telkkaria (läppäristä) vaan ehkä itse otettuja kuvia.

HÄMÄLÄINEN MARKKU J 03.06.2007 13:12

Vielä tuosta Ufosta saahan se teidän antenni jännitteen sinne antenniin? Jos se on Triaxin niin siinä pitäisi olla punainen led alapuolella joka palaa kun antenni saa sähköä. Led valon havaitseminen on tosin valosassa hiukka hankalaa- Triaxin antennille kelpaa 12 - 24V:n jännite

NIKKONEN MIKA 04.06.2007 09:59

Tarkistappa sen antennin "sisuskalut",itselläni oli -00 mallisessa Kabessa piuhat irti siellä antennin sisällä.Ne kun juotti takaisin kiinni näkyvyys parani kummasti.Tarkista myös liitin joka tulee antennilta vahvistimelle että siellä ei ole piuha poikki.

IMMONEN TEUVO J 05.06.2007 18:25

mie nakkasin kaben ofo antennin roskiin vahis timen kans tilalle tavallinen harava onhan tuo näkynyt boksinkin kans

TIILIKKA JUHA 05.06.2007 21:27

Kiitokset tiedoista - alan tutkimaan ensiksi nykyisen antennin liitokset ja jos ei tärppää niin uutta antennia hommaamaan.

Hyvää kesän jatkoa, Juha Tiilikka

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.