Se palaa seitsemässä sekunnissa!

Pekka Siikala 21.10.2021 13:53

12.10.2021 klo 05.34 sain käytännön kokemuksia matkailuvaunupalosta. Heti tähän alkuun huomautan, että pelastautumiseen minulla oli aikaa noin 7 sekuntia. 10 - 15 sekuntia olisi ollut liikaa. Lisäksi huomautan, että olen laskenut pelastautumisajan siitä hetkestä jolloin havaitsin epämääräistä käryä ja heräsin, tasan siihen hetkeen kun pelkät kalsarit jalassa loikkasin vaunusta ulos.

Oleellista ei ollut tuli, jota siinä vaiheessa ei vielä edes varsinaisesti näkynyt, vaan kammottavan myrkyllinen paksu savu. Mutta kyllä leimahti ja possahti n. 15 - 20 sekuntia heräämiseni jälkeen. Possahti mekoisesti, ja tässä yhteydessä on syytä paljastaa ettei vaunussa ollut kaasupulloja.

Tuossa noin 7 sekunnin ajassa en olisi ehtinyt repiä sammutinta seinältä, ja mitäpä apua siitä savua vastaan olisi ollut, kun tultakaan ei vielä näkynyt.

Hankkikaa kunnolliset palovaroittimet. Miettikää etukäteen miten poistua. Älkää yrittäkö pukeutua, tai pelastaa tavaroita. Jos vaunussa on pieniä lapsia niin heittäkää heidät ulos, heittäkää vaikka kolhujakin tulisi.

Olen aina tiennyt että vaunu palaa nopeasti, mutta en osannut aavistaa miten käsittämättömän nopeasti ne myrkkykaasut täyttävät vaunun sisätilat.

Onneksi olin yksin, ja onnekseni minulla on tarkka nenä, ja onnekseni olen pelokas. Pelokas nukkuu herkällä korvalla.

Kaikki tiedossani olevat huolto- ja korjaustoimet tuohon vaunuun oli tietääkseni aina tehty alan erikoisliikkeissä. Minun omistusaikanani vaunuun vaihdettiin reilu kuukausi sitten uusi Alden sähköpatruuna ja kiertovesipumput.

Siihen pahimpaan kannattaa jokaisen karavaanarin varautua. Kun ja jos se pahin tapahtuu ei enää ole aikaa pohtia yhtään mitään.






Tuo kuva on otettu 14 minuuttia sen jälkeen kun heräsin lievään käryyn.
muokattu: 29.10.2021 19:01
Harri Halinen 21.10.2021 17:03

Onnea selviytymisestäsi!
Kerro palon alkamissyy kunhan se selviää.

Pekka Siikala 21.10.2021 21:46

Palon tarkka alkamissyy jää ikuiseksi arvoitukseksi. Sen kuitenkin tiedän, että kun sängyssä istualleni kimposin niin pystyalden ja lattian rajapinnassa näkyi ikään kuin taskulampun valo, ja kuin tiesin ettei siellä valoa eikä taskulamppuja ole niin ulos vaunusta ja heti. Oven vieressä sohvalla olivat takkini ja housuni, jotka ehdin heittää ulos, mutta kengät ja sukat jäivät, koska savua alkoi olla niin tolkuttomasti. Kovin kauas vaunusta en päässyt ennen kuin tuli sitten leimahti oikein kunnolla.

Kaiken järjen mukaan ns. sähköpalo, kuten pelastuslaitoksen onnettomuuselostuskin mainitsee. Mutta sen tarkempaa syytä siitä jäljelle jääneestä rojukasasta ei voinut varmaan kukaan päätellä.

Pekka Siikala 21.10.2021 21:46

Palon tarkka alkamissyy jää ikuiseksi arvoitukseksi. Sen kuitenkin tiedän, että kun sängyssä istualleni kimposin niin pystyalden ja lattian rajapinnassa näkyi ikään kuin taskulampun valo, ja kuin tiesin ettei siellä valoa eikä taskulamppuja ole niin ulos vaunusta ja heti. Oven vieressä sohvalla olivat takkini ja housuni, jotka ehdin heittää ulos, mutta kengät ja sukat jäivät, koska savua alkoi olla niin tolkuttomasti. Kovin kauas vaunusta en päässyt ennen kuin tuli sitten leimahti oikein kunnolla.

Kaiken järjen mukaan ns. sähköpalo, kuten pelastuslaitoksen onnettomuuselostuskin mainitsee. Mutta sen tarkempaa syytä siitä jäljelle jääneestä rojukasasta ei voinut varmaan kukaan päätellä.

Seppo Laine 24.10.2021 16:40

Oliko siinä sähköinen lattialämmitys, jos oli niin yksi mahdollisuus.

Pekka Siikala 24.10.2021 19:13

Ei ollut. Eikä tainnut olla nestekiertoistakaan. Mutta sen tiedän varmaksi ettei ollut sähköistä.

Toivo Koistinen 25.10.2021 05:59

Hyvä, että selvisit ehjänä. Hyvä myös, että kerroit tapahtuman, se herättää meitä muita pitämään kaasu, ja sähkövehkeistä huolta
Tuli on huono isäntä, vaikka hyvä renki. Kaasu on myös, ja on hyvä tarkistuttaa ajoittain laitteet, letkut, ja huoltaa, koeponnistaa.
Tp

Ville Säynäjäkangas 25.10.2021 13:56

Oliko vaunussa sähkölämmitys päällä palon syttyessä?
Kuvassa ei näy sähkötolppia eikä johtoa?

Pekka Siikala 25.10.2021 14:12

Olihan se jonkun viikon jo piuhassa ollut. Taatusti laadukkaassa ja laillisessa. Ja lämmitys vain Alden sähköpatruunalla, ei siis mitään omia virityksiä. Kuten jo aiemmin totesin Alden sähköpatruuna sekä kiertovesipumput oli hiljan vaihdettu asiantuntevassa karavaaniliikkeessä.

Siitä huolimatta syttyi ja paloi. Oleellista on huomata kuinka hirveän lyhyt aika pelastautumiseen on, vaikka liekkejä ei vielä missään näy.

Ville Säynäjäkangas 25.10.2021 14:26

Jos tosiaan kaasupulloja ei ollut, niin ainoa possahtava osa on akku. Kuinka vanha oli akku ja onko usein käynyt ihan tyhjänä?

Pekka Siikala 25.10.2021 15:01

Akusta en tiedä, koska vaunu on koko ajan ollut piuhassa. Mutta sen tiedän ettei akku ole pystyalden alla, ja sieltä se palo alkoi.

Possahdusääniähän palossa syntyy savukaasujen leimahdellessa, ikkunoiden jysähtäessä irti, renkaiden paukahtaessa etc.

Korostan, että palo syttyi täysin äänettömästi, ja ainoa varoitus siitä oli lievä käry (johon onneksi heräsin) ja sieltä lattianrajassa pystyalden alta näkyvä valo, joka siinä vaiheessa vielä oli voimakkudeltaan heikon taskulampun valon luokkaa.

Eiköhän kyseessä ole ns. sähköpalo. Oikosulku jossain?

Mauri Laukkanen 25.10.2021 17:27

Jopa joo,kun olen ammatikseni tutkinut noita autopaloja,niin tuo aika 7sek., kuulostaa ihmeeliseltä.
Mutta tuossa Ville osui minusta asian ytimeen,akku on ehkä se syntipukki,eli se räjähti
jostain syystä,akkulaturin vika,oliko akun tuuletus letku asenettu,siis mikälinen akku?.
Mutta on aivan varmaa että oikosulku 230ac tai 12v dc ei etene tuossa ajassa.
Koska molemissa järjestelmissä pitää olla ne sulakeet suojaamssa oikosulkuja.

Matti Asikainen 25.10.2021 19:22

Olisiko mahdollista, että akkulaturi olisi vioittunut ja paahtanut akkuun virtaa niin, että akku olisi kiehunut ja kehittänyt vetyä, joka olisi syttynyt termostaattireleen kipinästä? Kiehuva akku kyllä haisee jotenkin happoiselle (kokemusta on).

Pekka Siikala 26.10.2021 08:07

Voi palo akustakin alkaa. Mutta kertokaahan viisaat nyt missä akku esimerkiksi Cabby-vaunussa on? Olen näet aika varma että se ei ole siellä Alden sisällä eikä Alden alla, siis siellä mistä palo alkoi.

Seitsemää sekuntia on turha ihmetellä. Vaunupaloa ei voi verrata autopaloon, eikä tavallisen tulipaloon. Liekit ja kuumuus eivät vaunusta ulos aja, vaan myrkylliset savukaasut. juuri niiden leviämisen nopeus tavallaan yllätti.

Tiedoksi nyt kuitenkin, että en ole kuuro, joten tiedän ettei mikään räjähtänyt. Toki erilaisia paukahduksia myöhemmin oli kuultavissa, mutta niille oli (kuten autopaloissakin) muu syy kuin räjähdys.

Pakko hämmästellä joidenkin kommentoijien varmuutta asioista, joista he tuskin kovin paljoa tietävät!



Pekka Siikala 26.10.2021 08:47

Nyt kun puurot ja vellit menevät joiltain sekaisin lienee paikallaan, näin amatöörinäkin, olettaa että sulakkeet, mitkään sulakkeet, eivät estä oikosulkua. Ne vain katkaisevat virran oikosulun vuoksi. Voidaan siis kysyä kumpi oli ensin; kana vain muna?

Jätän nyt tietäjien ratkaistavaksi palon syttymissyym. pelastuslaitoksen onnettomuuselosteen mukaan kyseessä oli sähköpalo lämmitysyksikössä, mutta täyttä varmuutta asiasta ei voi olla.

Kenties täällä sitä varmuutta on?

Olkaapa kuitenkin varovaisia reissatessanne, sillä viisaus ja tietäväisyys eivät auta sillon kuin aikaa on enää 7- 10 sekuntia. Minulla näet on tuttava, jolla on ollut pohjoisessa täsmälleen sama kokemus kuin minulla; hänelläkin aikaa poistua vaunusta oli noin 10 sekuntia. Niin ihmeelliseltä kuin voikin tuntua.

Hyvää jatkoa kaikille!

Mauri Laukkanen 26.10.2021 09:01

Eiköhän tässäkin tapauksessa ole hyvä asia että tuosta ikävästä tulipalosta keskustellaan,se koskee kaikkia karavaanareita,niin as,autoja sekä vaunuja.
Kun olen ollut ammatini vuoksi tekemässä ja korjaamssa autojen sähköjärjetelmiä,niin
kyllähän niiden ei pitäisi palaa silmänräpäyksessä,sen kaikki ymmärtää.
Tässäkin tapauksessa kun on se kaasun osuus poissuljettu,tai muu helposti syttyvä neste
mikä tekee asiasta vaikean ,mistä palo alkoi?.
Olen jo aikaisemmin kirjoitanut as,autojen ja vaunujen sähköistä,on paljon TI-miehiä/naisia jotka tekevät kytkentäjä ilman mitään kokemusta sähkötöistä.
Hyvä esimerkki minullakin on,oli aikoinaan uusi defless as,auto,ns,rintapelissä ,mootoritilassa kulkee se kaapelimatto as,osaan.
Siinä pitäisi olla kuminen läpivienti,mutta se kaapelimatto retkotti terävää peltiä vasten.
Eli mitä tästä opimme,luulo ei ole tiedon väärti,sanotaan.


No olempa selvittänyt vakuutusyhtiöiden kanssa noita autopaloja,yleensä se jää epäselväksi mistä palo alkoi,kuten tässäkin tapauksessa,valitettavasti näin.
muokattu: 26.10.2021 09:06
Esa Veijola 26.10.2021 09:24

"pystyalden ja lattian rajapinnassa näkyi ikään kuin taskulampun valo,"

oisko se palon alkulähde ollut kuitenkin tuolla aldella? Possahdus viittaa kyllä kaasun nopeaan palamiseen.

Pekka Siikala 26.10.2021 10:01

Lainaan tähän jo ensimmäisessä kommentissani ollutta kohtaa:

"Possahti mekoisesti, ja tässä yhteydessä on syytä paljastaa ettei vaunussa ollut kaasupulloja."

Kun ostin vaunun siinä ei ollut kaasupulloja. En koskaan laittanut siihen kaasupulloja. Kun vaunuun huollossa vaihdettiin uusi Alden sähköpatruuna kiertovesipumppuineen ei vaunuun laitettu kaasupulloja.

Kaasu ei ole syttymissyy eikä syy noihin possahduksiin. Syynä paukahduksiin ovat leimahtelevat palokaasut ja kuumuuden vuoksi irti lentävät ikkunat, myöhemmin myös räjähtelevät renkaat. Jokainen autopalon nähnyt tietää millainen jysäys irti lentävistä ikkunoista lähtee.

Satuin kerran näkemään Helsinki-Turku moottoritiellä tuleen syttyvän pikkubussin. Siinäkin palossa ihmisillä oli käsittämättömän vähän aikaa ehtiä autosta ulos ja nostaa vähät matkatavaransa takaluukusta tielle.

Vielä kerran kuitenkin korostan että myrkylliset mustat savukaasut olivat minun tapauksessani vaarallisempia kuin tuli. Vaunupalon kohdalla ei pidä ajatella vain tulta. Tuli on hitaampi etenijä kuin palokaasut.

Siksi palovaroittimet ovat huomattavasti tärkeämpiä kuin sammuttimet, sillä palovaroittimet reagoivat savuun ja kaasuihin.

Uskokaa pois että en huvikseni hypännyt vaunusta ulos, käytännössä alastomana, enkä huvikseni jättänyt vaunuun uutta iPadiani, kenkiäni enkä sukkiani.

Pidän hieman vastuuttomana sitä että jotkut tällä ikään kuin kyseenalaistavat tuon kertomani 7 sekuntia. Olkoon itse kukin uskossaan autuas, mutta voin vakuuttaa että toinen 7 sekuntia lisää ja sinne vaunuun olisin tuupertunut - savukaasujen vuoksi, en liekkien. Ne savukaasut ovat sellaista kamaa että älkääpä hengitelkö niitä.

Sekä hätäkeskus että pelastuslaitos olivat eniten huolissaan juuri siitä olinko ehtinyt hengittää noita savukaasuja. Kenties heillä joku hyvä syy siihen huoleen oli?

Kannattaa huolehtia palovaroittimista, ja kannattaa jokunen ajatus mahdollisen palon varalle uhrata ennen kuin palaa.

Tämän keskustelun voinee lopettaa tähän. Kiitokset keskustelijoille. Reissatkaa turvallisesti!








Markku Hämäläinen 26.10.2021 18:34

Pekka. Oliko sinulla palovarotin ja hälyyttikö se?
Se humahdus, eli palokaasujen syttyminen on normaalia myös huoneistopaloissa.

Pekka Siikala 26.10.2021 19:27

Eipä ollut palovaroitinta. Siksi olen palovaroittimen tärkeydestä tässä keskustelussa usemman kerran muistuttanut. Ei ollut minulla, ja kun nyt olen ihmisten kanssa jutellut niin pelottavan monilta muiltakin se puuttuu, myös lapsiperheiltä.

Minut pelasti tarkka nenä ja ns. koiranuni.

Palokaasut osaavat todellakin syttyä räjähdystä muistuttavasti. Näin myös minun vaunussani. Siellä ei ollut nestekaasua eikä palavia nesteitä. Valalle en mene, mutta vaikuttaa siltä että koko Alde-yksikkö lensi vaunusta ulos (mielestäni palokunta ei sitä sammutusvaiheessa vaunusta poistanut) . Tämä selittynee sillä, että koska palo alkoi sieltä Alden puolelta, niin juuri siihen tilaan niitä savukaasuja muodostui, kunnes ne syttyivät.

Olen autopalossa nähnyt saman ilmiön; kun sisätilaan kertyneet palokaasut syttyvät niin auton ikkunat lentävät monen metrin päähän, ja kuluu mekoinen jysäys.

Tiedän monien hankkineen erilaisia ilmaisimia vaunuihin ja autoihin narkoottisten kaasujen pelossa. Sellaisten kaasujen uhriksi joutuminen taitaa kuitenkin olla äärimmäisen harvinaista, ja silloinkin, tarinoiden mukaan, tulee lähinnä ryöstetyksi.

Savukaasut ovat eri juttu. Vielä kerran vakuutan että on kyse sekunneista. Niinpä palovaroitin on tärkein turvallisuusväline matkailuvekottimessa. Mahdollismman laadukasa ja palokaasuille herkkä. Jos se siinä sivussa varoittaa narkoottisista kaasuistakin niin ei haitta lainkaan.

Jukka Hänninen 27.10.2021 01:00

Tärkeintä minusta tässä on se, että saimme lukea aidon ja tyhjentävän omakohtaisen kertomuksen koko onnettomuudesta. Siitä kiitos kirjoittajalle.
Tällaiset jutut ovat niitä todellisia tehoneuvoja hankkia palovaroittimia vaunuun tai autoon. Niitä jos vielä laittaa kolme kappaletta eri korkeuksille ja testaa patterit niin säästyy monelta surulta.
Ulkomaille matkaaville muistutan vielä turvalukituksista varkauksien estoon tai ainakin minimointiin.

Kai Simonen 28.10.2021 16:30

Huh, huh. Todella hyvä muistutus, kuinka nopeasti asuntovaunussa voi tulipalo ja etenkin savu ja myrkkykaasut salakavalasti levitä. Sitkeäuninen menehtyy varmasti. Vasta nyt oikeasti ymmärrän, miten ehdottoman tärkeä on kunnollinen palovaroitin vaunussa. Ellei useampi. Taidanpa hankkia toisen varoittimen lasten kerrossänkyjen luokse. Edellisessä vaunussa varoitinta ei ollut, nyt onneksi on. Itse olen nykyään herkkäuninen, joten toiveita on selvitä perheen kanssa, jos noin huonosti kävisi. Kyllä pitää olla varovainen. Hengen menettää vain kerran, sitä ei takaisin saa.

Pasi Sormunen 29.10.2021 08:59

Jep, palovarottimen hankinnaksi meni, onko kellään vinkkiä merkistä/mallista, joka toimii kesät, talvet, helteet eikä pakkaseen talveksi jätettynäkään mene pilalle?

Matti Asikainen 29.10.2021 10:43

Sellainen kokemus minulla on palovaroittimesta, että kun olen jättänyt auton pihalle talvella, niin pakkasen ehtiessä autoon sisään palovaroitin alkaa piipittää. Sitä ei siis ole tehty toimimaan kuin huonelämpötilassa. Sen takia otin aina varoittimen irti katosta ja pariston pois. Kun lähdimme taas uudelle matkalle, laitoin pariston takaisin ja varoittimen kattoon.
Eli, jos palovaroitin jää talviaikana kattoon, niin sen paristo on piipittynyt tyhjäksi ennen seuraavaa matkaa ja on jo hiljainen ja viraton, ellei kukaan tarkista sen toimintaa. Käyttöön otettaessa on muutenkin syytä painaa testinappia toiminnan tarkistamiseksi.

Hannu Jylhä 29.10.2021 19:01

Olisiko kipinöinti voinut sytyttää esimerkiksi pyöräkotelon eristeet jotka ovat palaneet ja saaneet aikaan valon jonka näit? Noista eristeistähän tulee melkoisesti savua joka sitten humahtaa räjähdysmäisesti palamaan saadessaan happea. Ja noita possahduksia tulee palossa milloin mistäkin. Jopa hernekeittopurkkikin saa aikaa melkoisen mojauksen.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.