Primera veturina

HAARNOJA KALERVO 12.01.2007 14:47

On tarkoitus keväällä hankkia ensimmäinen vaunu. Olisiko jollakulla kokemusta siitä, miten uudehko Primera Traveller 1.6 vetää kevyttä vaunua. Siinähän maksimi on 1200 kg. Tarkoitus on kuitenkin hankkia vaunu, jonka kokonaismassa on alle 1000 kg. Meitä on vain kaksi henkilöä, joten tavaraa ei ole mukana kovinkaan paljoa.

LAHTI ANTTI 12.01.2007 15:06

Kokemusta sellaisen kanssa itselläni ei ole, mutta kun katsoo tekniseltä puolelta tietoja niin siinä on suurin vääntömometti 144Nm/4000 rpm. Mielestäni se kertoo, että vaihdekeppiä saat käyttää aika usein. Muuten se varmaankin on sopiva veturi pienelle vaunulle. Varsinkinkun se käsittääkseni on farkkumalli, jolloin yleensä niissä on vähän tiheämpi välitys kuin henkilöautoissa. Ei muuta kuin tervetuloa joukkoon kun olet sen vaunun saanut hankittua.

HOTANEN ARI 13.01.2007 13:37

Primeran 1.6 koneella voi hyvin vetää alle tonnin vaunua, jos vain takajouset on riittävän jäykät. Tuoreessa farkussa luulisi sen asian olevan kunnossa. Rajalliset tehot vaativat tietyn taktiikan, josta voisin mainita muutaman tempun.(Itsellä oli 66 kW/90 hv ja 140 Nm) Viitosvaihteen voi unohtaa kokonaan. Reippaasti liikkeelle ja kierrokset korkealle ennenkuin vaihdat seuraavan vaihteen. vetää hyvin nelosella kun muistat laittaa kaasun pohjaan ainakin näet mäen (ei vasta mäen alla). Näin saat hieman lisää alkuvauhtia (kuten rekat) ja on mahdollista päästä mäki ylös kepittänättä. Hellität kaasun pohjasta vasta kun olet jo selvästi tasamaalla tai jopa alamäessä. Jos on iso mäki niin vaihda jo ajoissa 3. vaihde ja anna reilusti kierroksi, niin et ole missään vaiheessa tulppana tiellä. Pieni kone vetää muutenkin paremmin, jos koettaa pitää matkavauhtina mittarissa vaikka 90 km/h. Kyllä nykyaikaisen auton osat tuon leikin kestää. Leirialueella katsele ensin paikat ja käännöskuviot valmiiksi, niin ei tarvitse turhaan useita kertoja kytkintä revittää.

KEMPPAINEN HENRY E U 14.01.2007 22:41

Primera on veturina vakaa. Itse vetelin 1.8 travella -02, sinulla pienempää vääntöä avittaa hieman tiuhempi kokonaisvälitys. Eli tuollaista pientä vaunua vetää varmasti. Oma marssivauhtini oli yleensä mittari 95, tasamaalla 5:lla. Kokeile 98 bensalla, primessä on täysin tietokoneen hallitsema kone, säätyvine venttileineen ja imusarjoineen. Omani toimi vetotehtävissä paremmin sillä, on nääs kovempi energiasisältö litrassa ja nakutuksentunnistin tykkää oktaaneista.

Tuosta vaunun valinnasta, kokeile eri yhdistelmillä. Vaunun ilmanvastuksella on arvaamattoman iso merkitys. Ennen vanhaan vanhat soliferin articit olivat todellisia matkailuvaunuja ( lue keveitä vetää). Ei muuta kun koukku kantaan ja menoksi.

MOUHU JUSSI 17.01.2007 09:16

Suuresti ihmettelen jotta kuinka uskalsit vetää vitosella.Sääliksi käy seuraavaa nissanin omistajaa.Meillä 1.8 Toyota Verso ja missään tapauksessa ei veto hommissa 5 käytetä.Mutta jokainenha omasta pussista viulut maksaa.T;JUSSI

KEMPPAINEN HENRY E U 17.01.2007 15:32

Turhaan säälit. Auto vaihdettiin 140 th ajettuna, ei vikissyt eikä vokissut. 5;lla tosiaankin vedettiin vain tasamaalla, kyllä sen tunsi jos haluttiin pienempää. Eikä ainakaan minulla hermo pitänyt, jos kierrokset meni alle 2000. Polttoaineen kulutukseen ei tainnut olla merkitystä, miten veti, oli sitten 4 tai 5:nen. Melutaso oli vain mukavampi.

Vääntökäyrä tuossa nissanissa on muuten sellainen, että vastaavassa 1.6:ssa huippuvääntö jää pienemmäksi kuin 1.8 2000rp/m -> Tuossa taannoin toyotaa kokeilleena, en uskaltaisi ainakaan 1.6 tai 1.8 avella vetää lainkaan. Se sähköinen tehostin. 2 litranen on vielä perinteisellä. Kyllä sitä versolla uskaltaa vetää 5:llä, sehän kiertää pikkuautomaisesti reilut 3000 ja 100 km/h vauhdissa. Ei se siitä säry.

PALIN MATTI 17.01.2007 16:10

Kiitokset Jussi säälistä! Itse kyllä vetelin vuosituhannen alussa muutaman vuoden ajan Solifer 550 Jubileeta tuommosella 1,8 litrasella Datsunilla. Tämä Datsunin uusi 1,8 litranen kone säätyväpituuksisella imusarjalla ja säätyvällä imunokka-akselin ajoituksella on suunniteltu todella alhaalta vääntäväksi. Ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia matkavauhdin ylläpito 5-vaihteella. Kiihdytettäessä ja ylämäkeen lähdettäessä laitetaan tietysti 4-vaihde kehiin, senhän sanoo järkikin. Ja hurjimmissa ylämäissä jopa 3-vaihdekin. Mutta maantiellä, tasaisella 90 - 100 km/h nopeudella ihan oiva laitos se Datsunin 5-vaihde. Ei muuta kun hulvatonta menoa vaan, minkäänlaista sääliä tuntematta...:-))

HYTÖNEN REIJO T 17.01.2007 18:03

Mielenkiintoista luettavaa.Itse vetelen -06 1.8 Primera Travellerilla 560 finlandiaa 1250/1400kg.Viime kesän ruotsin reissulla aloin kokeilla 5 vaihdetta aika usein,perstuntuman mukaan kone ei ollut kovilla,kyllä sitä pintakaasulla pystyi käyttämään.Eri asia oliko siitä hyötyä kulutukseen.Kyllä tuulen suunta vaikutti eniten. Sen huomasin,että vakionop.säätimen käyttö kannatti unohtaa,loivassa ylämäessä oli muuten kaasu pohjassa koko ajan. Kyllä 1.6 nissan varmaankin jaksaa alle 1000 kg.n vaunua hyvin vetää,vetihän 1.6 corollakin 870kgn LMC tä.Väkisinhän ne ei mene mihinkään(muuta kuin 3 lla) Joku tuossa kirjoitti,että 98okt bensassa olisi enemmän energiaa? Onko todella noin. Ai niin.Ne vaunun rengaspaineet on tosi tärkeät.Laitoin talvirenkaisiin ohjekirjan mukaiset 4.5kg ja tuntuu tulevan tosi kevyesti perässä.

KEMPPAINEN HENRY E U 17.01.2007 18:50

Energia kysymykseen pätee aivan fysiikanlait. Tämän asian minulle kertonut Nesteellä työskentelevä prosessi-inssi (dipl.ins). Tuskimpa huvikseen heitteli, autoili muuten 98 bensiinillä jatkuvasti.

Bensoista olen huomannut itsekin, että tietyn ketjun ainetta menee aina muutama desi enemmän. Tankillisella pääsee normiajossa (vakityömatka)ehkä 40-50 km vähemmän. Aikanaan 1,4 focus 10,5/1 puristuksineen toimi 98 bensiinillä huomattavasti paremmin ja kulutus maantieajossa oli niin pieni ettei sitä uskonut kukaan. 95:lla + 0.3-0.4.

Nuo paineet renkaissa on muuten todella tärkeät. Myös veturin.

HAAPAKOSKI OSSI 18.01.2007 07:47

Viitosen käytön kielto vaunun vedossa ei perustu siihen, että kone ei jaksa vaan juuri siihen, kun kone jaksaa vääntää ja välityssuhde on liian nopea, nousee laatikon sisällä jylläävät voimat uskomattomiin lukemiin. Mitä nopeampi vaihde, sitä isompi ratas vääntää pienempää vasten. Meidän veturissa on esim. nelosen välityssuhde 0.93 ja viitosella 0.74. Valitettavasti nykyisissä laatikoissa ei enää tahdo löytyä ns. suoraa vaihdetta (1.00) kuten oli aina vanhemmissa kulkineissa.

MOUHU JUSSI 18.01.2007 11:04

Soitin Toyotalle ja vastaus vitosella vetämiseen oli seuraavan lainen.Aivan sama kuin ajaisit pelkällä autolla ja vitosella 40 kymppiä.Joten ainakin minä vetelen omalla vermeellä 4 sella.Jokainen ratkaiskoon itse omat vetohommelit.T:JUSSI

HELLMAN MATTI J 18.01.2007 11:47

Onko sinun versosi 5 vai 6 vaihteinen.Primera on 6 vaihteinen

KEMPPAINEN HENRY E U 18.01.2007 13:34

Eli vedätys pois isolla vaihteella. Vedättämällä aikanaan hajotettiin paljon pajeron lootia, samoin kuin as.auto td ducatoissa.

PÖNTINEN PEKKA 18.01.2007 15:48

Tuo on mielenkiintoinen kysymys, onko Primera 5 vai 6 vaihteinen. Itse vedin kolme vuotta viisivaihteisella 1,8 Primeralla ja käytin vitosta vain loivissa myötäisissä silloin tällöin. Nyt on liikuttu toista vuotta kuusivaihteisella 2.0 Primeralla ja käytän enemmän vitosta, kutosta tuskin lainkaan kun vaunu on koukussa. Ongelmia ei ole ilmennyt. Vaunu on Goldie 530.

JORVA OLLI 18.01.2007 19:19

Kannattaa varmaan ottaa yhteyttä maahantuojaan ja kysyä asiaan vastausta sieltä, siis tarkoitan 5:lla tai 6:lla vetämisestä. Esim. Toyotan ohjekirjassa jo on selvä ohje asiasta, ei sitten tarvitse arvailla!

KEMPPAINEN HENRY E U 18.01.2007 19:33

En meinaa arvailla, vetelen sillä pykälällä mikä hyvältä tuntuu. Muutenkin primeralla on vetopainot aika runsaat 1.8:ssakin max 1500 kg. Nykyisessä sama, vaikka auto on isompi ja painavampi. Ja jokainen vetelee omallaan ja omaansa kuinka parhaiten taitaa...

HYTÖNEN REIJO T 18.01.2007 19:45

Edelleen mielenkiintoista luettavaa.Paljon ihan järkeenkäypiä pointteja tullut esiin. Minulla on 5 vaihteinen prinkku.Kyllä saa 5 vaihde olla levossa tästä lähtien,kun ei sitä ole mikään pakko käyttää ja tuskin on huomattavaa etua pa.kulutukseen.Lähinnä tuo vaihteisto asia vakuutti. Pitkällä reissulla voi tulla joku turtuminen ja alkaa huomaamattaan kiusata konetta.

JORVA OLLI 18.01.2007 19:50

Henry, tarkoitin sitä juuri, ei tartte arvailla kun ottaa selvää, tai tietää asiata!

HALMEENMÄKI JUHANI 18.01.2007 21:04

Suurimmassa osassa käyttöohjekirjoja se sanotaan ihan suoraan. Ja aika monessa uudessa autossa alkaa olla sallittua käyttää suurinta vaihdetta. Tosin kuusivaihteisissa sillä kutosella ei ole tekoa vetohommissa, kun normaalistikin on vasta moottoritievaihde. Ja jollei lue niin soitto maahantuojan tekniseen neuvontaan. Esim Toyota kielsi ehdotomasti vielä jokunen vuosi sitten suurimman vaihteen, mutta ei enää aina.

PALIN MATTI 18.01.2007 22:26

Minkä ikänen se sun Primera on, ku sillä saa 1500 kg tempoa? Mulla on Primera Sedan 1,8 litranen, vm 2000 tasan ja maksimi vetomassa on 1300 kg! Tämä lukee rekisteröintitodistuksessa.

KEMPPAINEN HENRY E U 18.01.2007 23:28

P12 traveller 2002. Eli uusikoppa farmari.

KEMPPAINEN HENRY E U 18.01.2007 23:35

Ainakin minun primessä loppui selkeästi voima, jolloin pudotin pienemmälle, tutulla tiellä monesti ennakoin mäkiin. Vetareista olen kuullut huhua, että olisi ongelmia. En kyllä tunne yhtään tapausta.

KEMPPAINEN HENRY E U 18.01.2007 23:39

Niinpä. Tuo vetely-juttu oli tarkoittu kevennykseksi. Tarkennetaan hieman. Pojat ovat vedelleet kylän akkojen mukaan jopa vieraita...

RUUSKA JUHA 18.01.2007 23:46

Moi, Olet saanut hyvän keskustelun aikaiseksi kysymykselläsi. Katsotaanpa joku päivä löytyykö autosi ohjekirjasta tietoa välityssuhteista. Lähinnä kiinnostaa tietää millä vaihteella mennään ylivaiteen puolelle (välityssuhde alle 1.00) Max. vääntö on 144 Nm ja saavutetaan kierrosluvulla 4000rpm. Vaihteisto on autossasi ilmeisesti käsivalintainen ja 5-nopeuksinen.

KEMPPAINEN HENRY E U 19.01.2007 00:13

Muistakaa kokonaisvälitys, eli vetopyörästö mukaan. Ja renkaat (kehämitta).

HAAPAKOSKI OSSI 19.01.2007 07:03

Vaikuttaahan se "perävälitys", mutta vain itsessään ja se on aina hidastava, joten sillä ei suurta merkitystä. Onhan tässä ketjussa jo tullut vastauksia riittävästi, mutta riippumatta siitä, montako vaihdetta autosta löytyy, suosittelen käyttämään korkeintaan sellaista vaihdetta, jonka välityssuhde on lähimpänä ykköstä, jolloin hammasrattaiden väliset voimat on minimissään - käytännössä taitaa useimmin olla 1.00-0.9 välissä ja selvinnee jokaisen auton käyttöohjekirjan teknisistä tiedoista. Osa jääristä vastannee taas tähänkin - "minähän vedän sillä suurimmalla kun hyvin jaksaa" - siitä vaan, kyllä se laatikko varmasti kestää ilman ongelmia sen kolme vuotta, jonka meinaat autoa pitää.

KEMPPAINEN HENRY E U 19.01.2007 11:28

Noinhan se varmaan teknisessä mielessä menee, mutta esim. primussa aika ovela rengaskoko 205/60-16, jossa kehämitta on julmettu. uutena 204.7cm ja nykyinen yleiskoko 205/55-16 on jo 6,4 cm lyhempi ja renkaan halkaisija 2 cm pienempi. Prosenteissa yhden kierroksen matka taitaa olla 96,92 % alkuperäisestä. Selvennykseksi 10 000 km ajo alkuperäisillä renkailla, niin näillä pienemmillä samalla mittarilukemalla auto liikkunut vasta 9692 km. Teidän laitetun p12 primuun 205 tai 215/55 renkaita, jotka ovat kehältään lyhempiä. Eli tihentävät kokonaisvälitystä.

Ajattelit varmaan murtovoimia hammasrattaille, mutta itse uskon äkkilähtöjen olevan niille tuhoisampia. Vedätys taitaa tuhota kuitenkin laakeriston aikaisemmin puutteellisen voitelun takia.

Itse uskon perstuntuman kertovan rattimiehelle enemmän kuin ohjekirja. Maahantuoja kieltää asioita jenkkityyliin varmuuden vuoksi. Nykyisen auton ohjekirja on siitä malliesimerkki, kuinka kielloista ja määräyksistä saadaan 100 sivua lisää opukseen. Toiset ovat jopa hauskoja. Lisäksi peilitekstit ulkona erityisesti.

HELLMAN MATTI J 19.01.2007 11:37

Mulla kanssa on 2.0 Primera traveller ja vetelen 5 vaihteella tulee komeasti perässä.Vaununa Kabe Ametist.Ei edes kannata yrittää 6:lla silloin kyllä käy kylmät autolle hyvin pian.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.