Mikä vaunuksi?

SAATSI KEIJO 23.08.2009 00:50

Moron, meidän Solikka on päässyt uuteen hyvään kotiin ja on tarkoitus aloittaa uuden katselu. Keväällä viimeistään hankintaan ja ehkä aikasemmin jos sattuu kohdalle.

Olen aina vaunuillut Solikalla jo ajasta oman äiskän ja iskän kanssa asti joten voi jo olla aika katsella muitakin. Talvikäyttöön ei ole tarvetta, kolmen vuodenajan vaunu riittää. Aika paljon liikutaan eikä niinkään makuuteta vaunua kausipaikalla. Veturina Voyageri 2,8 dieselautomaatti 360Nm/110kW, Voikulla saa vetää 1600kg.

Vaunun pitäs olla se leveämpi korinen (hallituksen määräys) ja kiinteät kerrossängyt muksuille, 2 omaa tyttöä ja usein kummipoika matkassa.

Itselle on nettikaravaanista silmään sattuneet 560 malliset Hobbyt ja Detskut ja kyllä se 560 tahi 600 nyky-Solkkukin miellyttää. Varoittelevat kovasti Hobbyistä että siitä saa tee-se-itse hobbyn, mutta kyllä ruotsin-Solkkujen ongelmistakin kiertää juttua, mahtaako pitää paikkaansa. Detskuista en tiedä paljoa mutta jokin siinäkin viehättää.

Jään kuulolle.

OLLIKAINEN PEKKA 24.08.2009 07:41

Hei

Meillä vm 2008 Hobby 560 KMFe

Ainakaan vielä ei ole itse tarvinnut tehdä mitään, kaikki on toiminut moitteettomasti.

Vaunua ostaessamme katselimme erilaisia lastenhuonemalleja/pohjaratkaisuja ja tämä oli paras kokoluokassaan. Parempi olisi ollut 650KMFE, mutta on jo niin iso vaunu, ettei sopinut veturimme jatkoksi.

Mielestäni Hobbyn sisustus on "lämpöisempi" kuin Dethleffsin kalseahko sisustus, mutta tämä on tietysti makuasia. Lisäksi mediaoval (kääntyvä telkkarin paikka) on meillä ainakin ollut kovassa käytössä (-> toimiva systeemi).

P

RUUSKANEN TUULA 25.08.2009 21:37

Entäs LMC. Meillä on vapusta lähtien ollut LMC 560 ja ei ainakaan vielä ole tarvinnut mitään korjata ja vaunua on vedetty ja meinataan käyttää myös talvella T:Kari

SAATSI KEIJO 25.08.2009 21:47

Joo kyllä LMC:kin voi tulla kysymykseen. Niistä on vaan vähemmän tarjontaa ainakin Hobbyyn verrattuna.

Eikö kukaan Solikkamies/nainen ota kantaa Solikoista? Nehän on talvivaunuina kalliimpia kuin Keski-Eurooppalaiset mutta onko nykysolikoissa jotain muutakin sellaista mistä kannattaa maksaa ylimääräistä? Meillä oli v. 2000 S5 joten se edusti suomalaista solikkasukupolvea ja ei siinä varsinaisesti mitään moitittavaa ollut paitsi jäi meidän kasvaneelle perheelle pieneksi.

HYTTILÄ ESKO 26.08.2009 08:45

Ei uskalla kun on julkinen lynkkausjoukko keksimässä vastaväitteitä kun/jos joku uskaltaa ehdottaa ko. merkkejä. Omalta kohdaltani voin sanoa etten ole kuullutkaan "ruåtsalais-solikoitten vioista" olisi outoa jos tuotannon siirtyessä sinne tekisi aamuvuoronmiehet virheettömiä Pålareita ja iltavuoronmiehet viallisia Sålikoita :p Mielestäni jokaisen pitäisi saada sanoa omista kokemuksistaan ilman jotta joku jonka serkunkumminkaimalla oli kerran viikonlopunlainassa 1981 mallinen artikki ja nykyään 2009 hoppuLMCpefletti vertaa niitä toisiinsa. Kertoo lämpöjen hyvin riittävän jne. Vaikkei ole talvea edes käyttänyt. Tästä tulee taas sanomista, se ei haittaa , olen mölinään tottunut. Katsotaan kuka rakki ensin älähtää, lähetän luun lahjaksi :p

Sitten itse asiaan : nykyinen Sålifer on ollut aktiivikäytössä n 3 vuotta, vedetty n 20.000km . Ei ole mitään olennaista vikaa ollut. 1 vesihana (keittiön), uppopumppu vesisäiliöstä ja ulko-ovenlukko vaihdettiin takuuseen. Vaihto tehtiin odottaessa Helsinki-caravanissa. Vaihtoon meni kai 30 minuuttia yhteensä. Kaikki ko osat ovat alihankkijoiden tavaraa joita käytetään muissakin merkeissä. Itse vaunussa ja sen rakenteissa ei ole ollut mitään , ei ainuttakaan ruuvia ole kiristetty , vaunu on lämmin ja vedoton. Käytämme sitä myös talvisin. Vaunu tulee Volvon perässä kuin juna , vetovastus on olematon kuten Sålkuissa aina. Ei nosta pa-kulutusta paljonmitään. Vaunussa kaikki herkut vakiona ja esim tv-paikkoja kaapeleineen 3kpl , pistorasioita ympäriinsä paljon. Todella hyvä pohjaratkaisu meidän käyttöön. Pohjaratkaisujahan on valittavissa kaikkeen makuun. http://www.solifer.com/prod/kuvagalleria.php?kuvagalleria=1

Meillä ollut liuta erikokoisia Solkkuja ja kaikki ovat olleet samanmoisia. Lisäksi niillä on hyvä jälleenmyyntiarvo. Eräs alueemme henkilö osti uuden Fendtin samaan aikaan kanssamme sanoi varusteitten hankkimisen jälkeen siitä tulleen samanhintainen vaunu ja vielä jäi puuttumaan esim lattialämmitys. Samoin eräs alueemme henkilö oli ostamassa KKK liikkeestä telttaa. KKK kysyi tulisiko pitämään hoppuesittelyn. Tämä henkilö totesi jottei kannata ilman lynkkauspelkoa. On ollut alueemme uudehkoissa hoppuissa niinpaljon vikoja. On ikkunoita halkeillut , sähkökeskuksia palanut , vaunujen kulmamuovit kahvoineen halkeilleet kattoluukkuja irronnut, eikä vain yhdellä. Lisäksi yhteen uuteen valui vedet keittiön liedelle ensi-sateella , toinen alkoi homehtumaan parinvuoden jälkeen. Oli pajalla n 2-3 kuukautta jne. Siinähän ihmettelet

VARTIAINEN JOUKO 27.08.2009 01:28

Olen Esko kanssasi samaa mieltä, että kun kerralla hankkiin kunnon vaunun niin voi olla tyytyväinen. Minä en näistä uudemmista Solkuista tiedä käytännössä yhtään mitään, kun tämä meidän vaunumme on ajalta vm-90. On ollut niin hyvä ettei ole ollut tarvetta edes harkita vaihtaa tuoreempaan malliin. GLS-550 mallia tehtiin niin pieni erä ja huolella, ettei tunnu ajan hammas tähän pystyvän ollenkaan. Kestää isätä pojalle.

Varsinaisesti tämä meidän vaunumme ei ole lapsiperhevaunu jota aiheen avaaja kyselee. Kunhan muuten vaan Solikkasolidaarisuuden vuoksi ilmottauduin "barrikaadille" ; )

HAAPANEN TIMO 27.08.2009 17:54

Saksasta saa nyt -09 uusikorisia 540 UK Hobbyja n. 14 000 euron pintaan.

SAATSI KEIJO 27.08.2009 23:09

No hyvä että tulee kommenttia.

En tosiaan ole Solkkuja vastaan, päinvastoin, Solkku on loistava vetää, hyvännäköinen, verraten kevytmassainen eli voisi olla luokkaa suurempi jne.

Mutta kyllä silti pistää miettimään kun rahaa alkaa haalimaan kasaan josko Solkkua 5-10 t € halvemmalla saisi samankoisen riittävän hyvän vaunun.

LAAKSO MARKKU 19.09.2009 00:13

Saatta olla jo myöhäistä vastata mutta osta Kabe Mielellään vähän käytetty sellainen jossa on Alden pystypannu. Lämmityksen kanssa ei ainakaan ole murheita ja vaununa "timantti"

HYTTILÄ ESKO 19.09.2009 14:47

Mikkoinkas sellaisia on viimeksi tehty ?

HYTÖNEN REIJO 19.09.2009 21:56

Ehkä tosiaan myöhäistä mutta; Yhden neuvon antaisin:kannattaa kuunnella hallitusta.Meillä on Finlandia 560 LK,vaimon valitsema,tosin sain sanoa viimeisen sanan asiassa eli kyllä Rakas.

No asiaan.Jotain pientä kremppaa oli alussa mutta tärkeintä on ollut,että jälkimarkkinat eli takuu jutskat on hoitunut hyvin(tässäkin poikkeus Helsinki caravan joka ei korjaa/korjannut muualta ostettuja vaunuja)

Mietittäväksi heitän:Finlandia LK tai NS mallin avaruuden,sisustuksen kotoisuuden ja keston.Lisäksi talvilämpimyyden toinen puoli on kesäviileys jopa niin,että seuraavaan solkkuumme:)tuskin otamme ilmastointia kun tarve on aika vähäinen. Sitten vielä se vedettävyys joka on juuri niin hyvä kuin mainoksissa sanotaan.

Tässähän näitä.Vastaus oli ehdottoman puolueellinen.

SAATSI KEIJO 22.09.2009 22:54

Joo ei ole myöhäistä... homma on vielä kesken. Olen tässä kerrellyt pk-seudun ja Tampereen liikkeet ja kuulemma vaihtovaunuja myyty monessa paikassa enemmän kuin viimevuonna. Lama vaikuttaa niin ettei myydä uusia vaan myydään käytettyjä? Eli valikoimaa ei ollut ihan niin hirveästi. No on kyllä joitain myymälöitä on missä ei ole kauppaa niin paljoa tehty mutta pääsääntöisesti em suuntaus.

HAAPANEN TIMO 23.09.2009 20:18

Velipoika rantautui maanantaina Travemudeen, ajeli pari vaunukauppaa, kunnes löysi etsimänsä -09 Hobby 540 Kmfe Excellentin Rendsburgista. Tänään siirteli tavaroitaan tuliterään vaunuun. Kokoeltta, pyöräteline, Ultraheat+ vaunu 15,500 Mukana kaikki nykyisin vaadittavat paperit komponenttiluetteloineen. Siis tuollainen, mutta truma-lämmitys: http://www.nettikaravaani.com/hobby/540/1293016 Niitä -09 malleja on nyt Saksassa aika edullisesti.

HYTTILÄ ESKO 24.09.2009 09:15

Otan osaa....

HAAPANEN TIMO 24.09.2009 18:40

Olisi se Solikan voinut ostaa mutta siellä EU:n suurimmilla vaunumarkkinoillla ei jostain syystä ollut yhtään. Velipoika ei ole mikään merkkifanaatikko, missään suhteessa. Vetoautonakin sillä on kerran ollut Volvo.

STRÖMMER HEIKKI 27.09.2009 21:08

No meillä on Uus, mutta -08 mallinen 610 Hobby. Edellinenkin oli Hobby, mutta -05 mallinen 495 Ufe. Täytyy sanoa että kyllä se Hobby:kin kehittyy, vaikka ei luulis. Edellisessä Truma + Ultraheat, tässä nykyisessä Alde 3010.Edellisessä tienpuolella oleva jääkaappi sammui kaasukäytöllä kun joku vähän isompi tuli vastaan. Nykyisessä, samoin tienpuolella oleva jääkaappi ei sammu kun joku tulee vastaan. Sitä ominaisuutta testattiin matkalla Kroatiaan ja takaisin. Meille Hobby soveltuu hyvin koska emme vaunuile talvella, emmekä vaunuilisi vaikka vaununa olisi Kabe tai Sålifer, miksi siis maksaa tarpeettomista talviominaisuuksista.Lapsiperhe-malli 610 ei kuitenkaan ole, mutta meille se soveltuu hyvin, koska kuljemme vain paritellen, yhden euroopan reissun vuodessa. Muun ajan vaunu seisoo vierastupana mökillä.

TUOMI JYRKI 28.09.2009 18:38

Meillä on menossa neljäs Solifer, nykyinen on S7+ vm. 2000. Paras Solikka oli 6702i Finlandia vm. -90 varsinkin talviolosuhteissa. Joka viikonloppu vaunuiltiin talvellakin. Solikan kehittäminen on ollut hieman vaisua verrattuna esim. Kabeen (työn laatu, ominaisuudet, varusteet...). Mutta kokonaisuutena Solifer on palvellut moitteettomasti. Kuitenkin kaverin Kabea tutkineena ja jos vielä vaihtaisin vaunua, se saattaisi olla Kabe. Paitsi en ole käynyt katsomassa uusia Solifereita made in Sweden. Ulkoväritys on ainakin kuvista päätellen onnistunut. Mikähän siinä on, että itse valitsisin Ruotsissa valmistetun vaunun.

HYTTILÄ ESKO 29.09.2009 08:37

Ei siihen tarviota merkkifanaatikkoa tms. Tarttee senverran lähimmäisenrakkautta ettei Hobbya suosittele kenellekään. Saksasta löytyy monia parempia mikäli sinneasti täytyy mennä vaunukaupoille. Esim LMC ja Peffletti. Mutta onhan siinä edes se vahingonilo.

VARTIAINEN JOUKO 29.09.2009 16:25

Nyt kun tämä aihe taas pulpahti pintaan, niin on ihan pakko "mainostaa" vähänkin vanhempia Priimuspannujen käyttäjiä päivittämään pannunsa elektroniselle kipinä sytytykselle. Itse lopulta toteutin asiansa osaavan asentajan toimilla tämän uudistuksen ja kyllä kannatti. Niin lähtee pannu "sukkasillaan" käyntiin ja toimii varmasti kuin se kuulu "junan vessa" ; )

LOHILAHTI AUNE 30.09.2009 21:16

Jos Hobby kelpaa, ehdottaisin 545 KMF-mallia. Löytyy iso jääkaappi, vessa omassa kopissaan ja kunnon suihku, toisin kuten 560 KMFe:ssä. Trumalla sen saa kolmen vuodenajan vaununa, ja maksaa paljon vähemmän kuin solikat ja Dethleffsit.

T. Elias

HYTTILÄ ESKO 01.10.2009 08:34

Vähemmän hintaa , enemmän vikoja. Vähemmän varusteita. Eli tasapuolista.

PELDAN JAN 23.10.2009 18:10

Katsoppas Wilk 560.Meillä on ja hyvältä tuntuu.Siinä on kolmi kerros sänky ja parisänky.Kolme poikaa ja minä vaimon kanssa mahdutaan ainakin ihan hyvin.

SAATSI KEIJO 24.10.2009 22:13

Wilkin hintataso on melko kova käytettynäkin ja valikoimaa vähän... ihan kelpo vaunulta kyllä näyttää sinänsä.

KUJANPÄÄ MARKKU 28.10.2009 19:20

Ruåtsin Soliferista valui uutena lämmitysnesteet lattialle. Vaunu vaihdettiin. Toisen kappaleen kattopaneelin sauma irvisti liimauksestaan ja sitä korjattiin kaksi kertaa. Keittiötason kaapin sauma eli sentin lämpötilan mukaan ja paukkui liikkuessaan. Muuten mukava vaunu.

Jos joskus Soliferin ostan, ostan sen Helsinki karavaanista. He hoitivat reklamaatiot niinkuin ne voidaan hoitaa. Olisin vaununi vaihtanut heillä uuteen Dethleffsin a-autoon, mutta eivät oikein arvostaneet korjattua vaunuani. Adrialla tykkäsivät sitten tarpeeksi Solikasta.

RANTAESKOLA JANNE 28.10.2009 21:21

Oli aiemmin kaksi Hobbya ja nyt uusi Cabby, laatuero on huomattava, mitään paikka en ole joutunut fixamaan taikka säätämään. Hobbyn kanssa aina riitti puuhasteltavaa. Meinaa ihan aika tulla pitkäksi reissuilla kun ei tarvi vaunua rapata :-)

KUJANPÄÄ MARKKU 28.10.2009 22:00

Eikö se rapattu vaunu ole vähän raskas vedettävä. Kjäh-kjäh!

LAAKSO MARKKU 30.10.2009 21:51

"Mikkoinkas sellaisia on viimeksi tehty ?"

Hyvä kysymys! Parempi olis ollut että miksi niiden pannujen valmistus lopetettiin? Primus ja Alde meni "naimisiin" ja ilmeisesti Priimus oli se vahvempi osapuoli. Siksi rakennettiin uusi yhteinen pannu 3000 joka oli "susi jo syntyessään" Vanha Alden pystypannu on parasta mitä siihen tarkoitukseen on koskaan rakennettu. Niitä saa vaunuunsa kun ostaa esim. jonkun 2000-luvun alkupuolen Kaben tai Cabbyn. Siinä riittää vaunua vuosiksi eteenpäin. Ja vakiovarusteissa riittää. Vakiona lämmin vesi, lattialämmitys vesikierrolla.

HYTTILÄ ESKO 31.10.2009 09:43

Tietääkseni 1990 luvun lopulla oli jo Kabeissa Alde 3000, esim 1999 Ametistissa ihan varmasti. Eikä ole ollut omissa 3000 ja 3010 pannuissa mitään vikaa. Ainuttakaan nippeliä en ole koskenut. pl vedentyhjennys talvella lämminvesivaraajasta. Ei varmaan ole huono tuo pystypannu,moni ostaa sellaisen ja moni uudemman kulkineen.

HAAPANEN TIMO 31.10.2009 10:13

Velipoika Tavirassa uusine vaunuineen. Kateellisena täältä skypettelin kuulumisia.

LAAKSO MARKKU 31.10.2009 17:42

Onneksi olkoon jos on toiminut hyvin! Minun kokemukseni alueella naapureista on että Alden kolmetonninen ja Primukset reistaa aika usein. Vanhassa pystypannussa on harvoin vikoja. Suuri yllätys oli kun talven jälkeen laitoin lämpöjä päälle ja pannu syttyi, jääkaappi lähti käyntiin mutta kiertovesipumppu pyöri tosi vaivalloisesti. Laitoin sitten yleismittarin akunnapoihin kiinni ja jännite oli 8,5 volttia. Akku oli sanonut sopimuksen irti mutta pannu lähti käyntiin. Tuolla jännitteellä ei lähde Primus eikä uusi Alden kolmetonninen.

VIITALA RISTO 01.11.2009 16:34

Mä olen ollut ihan tyytyväinen Hobbyyn, toinen samanmerkkinen menossa. En nyt heti muista, että olis tarvinnut mitään itse korjailla. Kattoluukkuun laitettiin jotain lisäruuveja ja virtalähde tai mikä muuntaja se nyt on vaihdettiin. Molemmat teki Närpiön mies takuuna. Huollot ja takuun ehtona olevat kosteusmittaukset on myös tehty ilmaiseksi.

Mutta mulla ei kyllä ole mitään omakohtaista kokemusta muista vaunumerkeistä, joten en pysry sanomaan olisko tuo hoppelo sitten paljon huonompi kuin muut. Mä kun en ole Hobby-kauppias niin en myöskään vedä hernettä nenään vaikka sitä merkkiä kuinka mollattaisiin. Saattaahan se ihan hanurista ollakkin, mutta mä en ole sitä huomannut.

KOSKINEN PAAVO 01.11.2009 17:41

Viitalan Riston kanssa aivan samat huomiot. Alihankkijan valmistama etummainen kattoluukku sai ne neljä ruuviaan varmuuden vuoksi ja toisen alihankkijan - Dometic(?) - valmistama muuntaja yms. -yksikkö vaihdettiin. Olisiko ollut samaa valmistussarjaa Riston vaunun kanssa? Tieto kattoluukulle sattuneista vaurioista tuli kaikille Hobbyn tehtaalta, luukun valmistajalta ja toki myös myyjän eli Forssan Vankkurin taholta. Luukun valmistaja lähetti jopa ne haponkestävät ruuvit prikkoineen ja asennuspiirroksineen kotiimme asti! Aivan esimerkillistä toimintaa siinä, samoin vaunun myyjän nopeat toimet sen virtalähteen takuuvaihdossa! Tämä on meidän toinen Hobbymme aiemman merkin jälkeen. Valinnassa kriteereinä luottamus toimivuuteen, takuu, tilat, varusteet, koko ja paino: piti sopia katokseen ja olla helppo käsiteltävä ajossa ja asumisessa. Olimme myös panneet merkille vanhojen ryhdikkäitten Hobbyjen runsaan määrän alueilla ja liikenteessä, toki Soliferin 450(?) mallin ohella!

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.