ALDE 3000 lämmitysongelma

MUSTONEN PAULA 18.11.2008 22:15

Alde 3000 lämmitin teki semmoisen tempun että sekä sähköpatruuna että kaasu lakkasi toimimasta samanaikaisesti. Sulakkeet ehjät, ja sähkö tulee vaunulle normaalisti. Ohjekirjan avulla löytyi "ylimämmityssuoja" (vai mikä se oikea nimitys on), joka oli lauennut. Kun tämä painonappi oli käytetty pohjassa, niin alkoi vaunu taas lämpiämään. Mutta eipä aikaakaan kun teki saman uudestaan! Eikä napin painallus auttanut ollenkaan. Epäilin että napinpainallus ei auta, koska varaajan lämmön pitää laskea 20-30 astetta ennenkuin laukaisu taas toimii. Meillä oli silloin kiire lähteä vaunulta emmekä voineet jäädä odottamaan jäähtymistä, joten vika jäi sillä kertaa löytymättä. Isä-ukko kävi sitten kattomassa myöhemmin, niin huomasi että kiertovesipumppu takkuilee - oli kopeloinut johtoa, niin toinen johto oli ollut lähes irti! Kun oli painanut johdon paikalleen (painettava liitin), niin lämmöt oli alkaneet toimia.

Eli, onko niin että jos kiertovesipumppu ei toimi, niin ALDE 3000 laittaa sekä sähkö että kaasulämmityksn pois päältä? Vai ei toimi sitten kun kiertovesi on lämmennyt termostaatin ylärajan yli? Tiedättekö onko vaikutusta mihin lämpötilaan kiertoveden lämpötila on säädetty? Onko kenellekään käynyt samalla lailla? Itse epäilin ensin säätöpaneelin menneen rikki, onko kellään mennyt se rikki?

Tässä jännitetään onko lämmöt päällä ensi kerralla kun mennään hiihtelemään..

t. Pekka

LAHTI ANTTI 18.11.2008 22:38

Se lauennut nappi on ylikuumenemissuoja, joka estää veden kiehumisen jollei kiertovesipumppu toimi.

PALIN MATTI 19.11.2008 09:37

Kirjoitit: "Eli, onko niin että jos kiertovesipumppu ei toimi, niin ALDE 3000 laittaa sekä sähkö että kaasulämmityksn pois päältä?"

Ei ole niin. Voihan Aldella lämmittää pelkkää käyttövettäkin, eikä kiertovesipumppu ole silloin päällä. Pannussa on vesitermostaatti, joka ohjaa poltinta tulille tai pois. Sen toiminta ei riipu mitenkään kiertovesipumpusta. Sitten on vielä huonetermostaatti, joka ohjaa pannun poltinta, sekä myös kiertovesipumppua, mikäli se on valittu toimimaan. Kaiken lisänä on vielä mekaaninen ylikuumenemissuoja, joka laukeaa, mikäli pannun vesitermostaatti ei jostain syystä toimi toimi. Vesitermostaatin kytkentälämpötila voidaan säätää pannun kyljessä olevasta säätimestä.

IPATTI VEIKKO 19.11.2008 18:31

Kyllähä se neste ei kierrä verkosssa jos kv-pumppu ei pyöri, olkoon neste kuis lämmintä tahansa. Ja tästä taas seuraa että kalusto ei ole lämmin. Tälläisesta viasta selviää helposti ja kohtalaisen edullisesti jos laittaa toisen 12v kv-pumpun sen entisen rinnalla ja vaihtokytkimen jolla voip hoitaa pumppujen käyttöä. On muistettava laittaa myös nesteputkistoon molemmille pumpuille omat venttiilit jotta voi tilanteen sattuessa helposti vaihtaa toisen käyttöön ja se viallisen pois. Näin sen voi tehdä vaikka kentäll ja nestettäkään ei mene hukkaa kuis kahvikupillinen. Mulla oli aikoinaan m-autossa näin ja toimi kuis oli tarkoitus.

IPATTI VEIKKO 19.11.2008 18:45

Jäi viestissä kysymässä mikä on Alde tyyppi 3000 vai 3001. Ja jos laittaa tunturikytkimen kalustoon ja viikkokellon niin asiat hoituvat sill. On tosin nvielä hienompia laitteita joilla kaluston saa lämpiämään vaikka puhelinmen soitolla ja saa siitä sitten monenlaisia tietoviestejä takasinkin päin. Jos en mä väärin muista niin Alde 3010:ssä valmiina tunturikytkin.

HAAPAKOSKI OSSI 19.11.2008 21:30

Säätöpaneelin vioista ei ole minulla tietoa, mutta Alde 3000 lämmittimen kyljessä olevan elektroniikkayksikän vikaantumisesta löytyy tietoa seuraavasta ketjusta: http://karavaanari.info/index.php?topic=3787.0

Infon puolelle kun pistää kyselyä, niin kyllä mjo33400 ja kumppanit ratkaisee ongelmat.

Ossi

KARVONEN SAKARI 19.11.2008 21:54

Vian olette korjanneet ja olettaisin ettei syytä huoleen. Jos se johto oli löytälä niin se aiheutti vian Vesi on lämmennyt liikaa ja lämpösuoja lauennut. Kannattaa vain seurata, eikä ryhtyä panikoimaan.

MUSTONEN PAULA 20.11.2008 21:40

Kiitos vastauksista. Alde on siis 3000 mallia. Jos vika jatkuu niin palaan asiaan... -Pekka-

PALIN MATTI 21.11.2008 07:55

Sorry Veikko, mutta en nyt ymmärrä, miten tuo vastauksesi liittyy kommenttiini.

HÖRKKÖ ANTTI 05.01.2009 08:41

..Ja sitten minun vuoroni :) Vaununi pannu on Alden 3000 :n ja kolmas "mustalaatikko" menossa! Onko kukaan päässyt korjaamaan noita aivoja? Olen kuullut, että pienellä vaivannäöllä ne saisi korjattua. Olkoon vaihdettava osa sitten kärjet, käämi taikka mikä nyt onkaan. Neuvot olisi nyt kohdallaan. Sytytys kärjet ovat kunnossa, puhallin toimii ja akku Ok.

LAHTI ANTTI 05.01.2009 09:24

Otahan tuonne yhteys.

http://karavaanari.info/

TERVO JARI 05.01.2009 18:11

mjo33400@karavaanari.info,

Niin homma hoituu . . .

Jari
Ari-Juha Hiltunen 17.10.2022 11:08

Kaasulämmitys ja sähkölämmitys ei lähde toimimaan.Alde 3000.Neste oli vähissä,lisätty.Kaasulämmitys lähti hetkeksi päälle.

Heikki Ikonen 18.10.2022 07:20

3000 malli on sarjan ensimmäinen versio. Jotkin varaosat voivat olla lujan takana. Tietennii pannuahan ei saa aukaista ko "ammatti mies" ;)
Jyrkka sähkö 230v kaapeli irti seinästä sillä (sähkö on sinistä ja käy kipiää).
Alkaisin kuiten 12v johto sarjojen liittimien putsauksella hapettumista, ylikuumenemis suoja (musta nappi pannun kyljessä) hatun alla kuitataan alas, akun varaustila vähintään 12,6v ja akun navat puhtaaksi + täyvellä kaasupullolla.
Minä menisin sellaisen kaverin luokse jolla on samanlainen 3000 pannu järjestelmä, siitä lainaamalla komponentti kerrallaan millä pannu alakaa toimimaan, testiä alkaen huone termostaatista, piirilevy jne.
Sähkö puoli mulle mysteeri , mutta kaasu puolelta kärjet, sytytin boxi, paloilman poisto puhallin on kuluvia osia + kiertovesipumppu, vaihtoon. Muista se "ammattimies" on joskus kaikein halavin vaihtoehto. H

Ilari Jämsen 20.10.2022 00:04

Jos ohjauspanelissa ei edes vihreä valo syty, niin vika voi olla piirikortin lämpösulakkeessa.
https://karavaanari.org/index.php?topic=23584.0
Aika yleinen vika aldeissa, monella on ohitusjohto mukana...

Jos on jotain henkeä, niin täältä vinkkejä.
https://karavaanari.org/index.php?topic=19318.0

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.