Asuntovaunun katsastus

GODT ARTO 25.05.2016 10:38

K1 katsastajat tarjoaa alennusta katsastuksesta karavaan jäsenille, jonka vuoksi tilasin yhdistelmälleni katsastusajan. K1 tarjosi Mäntsälän toimistolle aikaa ja kun sinne sitten menin sovittuna aikana niin ensin piti katsastaa vaunu eri paikassa ja herra katsastusmies kun ei osannut edes peruuttaa yhdistelmää ja oli lähellä että ei pudottanut vaunua hallin keskellä olevaan huoltomonttuun. Ei osanut edes vaunun jarruja testata, merkinnällä vaunun jarrut lukkuiutuivat testauksessa, tokihan ne menee lukkoon kun yrittää peruuttaa jarrutesteristä taaksepäin kun aisajarru tietenkin painuu pohjaan ja jarruttaa pyöriä, kuten pitääkin. Seuraavaksi nosti vaunua niin korkealle per/puoli että vaunun pyörät olivat liki 15cm korkeudella, jolloin tietenkin vetoautokin nousee ja ei edes vapauttanut kitkavetopäätä noston ajaksi, josta seurasi se että siirtyessäni vaunun katsastuksesta muutaman kilometrin päähän auton katsastukseen, piti vaunun vetopää sellaista kolinaa ja rahinaa että ei olisi pystynýt montaa kilometria enempää ajamaan. Katsastaja vain totesi että oli normi katsastus, kun mainitsin äänistä. Sain pitkän väännön jälkeen hänet tutkimaan mitä oli katsastuksessa tapahtunut johon hän totesi että vetopää on kuiva ja siihen pitää laittaa rasvaa, sanoin että ei kitkapäähän saa laittaa rasvaa, ei ollut kuullutkaan moisesta, jonka jälkeen hän kävi hakemassa hallista sormellan vaseliinia ja laittoi sen vetopäähän ja sanoi että nyt ei kolise eikä rahise. Aseman päällikölle tekemäni palaute oli samankaltainen normaali katsastus, eikä se johtanut mihinkään, eikä nyöskään Trafille tekemäni valitus, ei edes vastattu.

Älkää missään nimessä viekö autoanne/vaunuanne ikinä K1 Mäntsälän Maisalan toimipisteeseen, jos haluatte että kalustonne pysyy ehjänä katsastuksessa.

PÖNTINEN PEKKA 25.05.2016 10:58

Muutama vuosi sitten katsastutin vaunun yksityisellä katsastusasemalla Pieksämäellä kampanjahintaan. Katasastusmies onnistui ajamaan vaunun jarrutesterille jotenkin vinoon eikä hyväksynyt jarruja. Kun sanoin tulevani suoraan jarruhuollosta katsastukseen, kelpasivat jarrut. Lopuksi hän pyysi minua ajamaan yhdistelmän ulos hallista, kun oli melko tiukka mutka heti oven jälkeen eikä hän ollut koskaan ajanut yhdistelmää! Mistähän hän oli saanut pätevyyden katsastaa vaunuja?

Sittemmin olenkin asioinut A-Katsastusasemalla.

KAARNA PAULI 02.06.2016 16:01

Kannatti säästää kymppi tai pari ja hyöty sen mukainen. Että sellainen vastuun kanto, katsastajalla ammattitaito ihan hukassa.Et ole näissä jutuissa mikään erityis tapaus.

SULIN TIMO 02.06.2016 21:22

Keväällä tuli kuponki Hyvinkään A-katsastukseen, 39 euroa maksaa yksiakselinen vaunu. Pitää testata heti kun saa autoon vetolaitteen paikalleen. Hinta ainakin taitaa olla kohtuullinen, ilman karavaani alennusta.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.