Dethleffsin putkikanaalin eristys

ASIKAINEN MATTI 06.09.2007 11:13

Puoli-intgroidussa Dethleffsissäni on Alden nestekeskuslämmitys. Tiskipöytään tulevat kylmä- ja lämminvesiletkut, viemäriputki, keskuslämmitysputki sekä epälukuinen määrä kaapeleita kulkee lattialla ohjaamon takana olevassa kanaalissa. Talvella vesijohdot kuitenkin jäätyivät, joten epäilin sakemannien ymmärtäneen talviolosuhteet väärin ja jättäneet jotain tekemättä. Pienen askartelun jälkeen sain kanaalin kansilevyn irroitettua ja mokahan paljastui. Kanaalin ohjaamon puoleinen seinähän on peltiä ja pakkanen on pellin toisella puolella. Ahtaanpuoleinenhan kanaali paikoittain on, mutta sain kuitenkin peltiseinää vasten laitetuksi pakkasmattoa (retkipatjaa) ja nyt odottelen talven pakkasia nähdäkseni onko eristyksistä apua. Kanaalin kansi irtoaa ottamalla ensin pois muovisen kulmalistan ja poistamalla ruuvit, joilla kansi on kiinnitetty asuinosan puoleiseen kanaalin pystyseinään. Lisäksi täytyi irroittaa väliseinän alaosassa urassaan oleva listanpätkä, minkä jälkeen kansi on nostettavissa tiskipöydän puolelta ja... Kyllähän työ tekijäänsä neuvoo.

PALIN MATTI 06.09.2007 12:59

Tiäkkö kaima, että niitä puoli-integroituja Pefflettejäki löytyy ainaki sataviistoista erilaista. Mikähän niistä sulla on? Ainakkaan ommaan T6501B-malliin en osannu ohojeitas yhistää...

ASIKAINEN MATTI 10.09.2007 15:37

Kyseessä on 6611(?), takana erillisvuoteet ja keittiö heti pelkääjän takana. Ulko-ovi on keskellä autoa ja siksi putket kiertävät vasenta puolta eteen asti ja siellä auton oikealle puolelle. Alkuperäinen viesti tuli kirjoitetuksi näköjään väärän otsikon alle.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.