Vinkiksi integroituun Soliferin autoon

KEMPPAINEN HENRY E U 16.05.2007 23:46

Todennäköisesti vinkki toimii myös 90-luvun taitteen Hymeriin.

Minulla oli murheena tuulilasinpyyhkimen moottori, joka oli uupunut talven aikana. Pyyhiskeli kyllä, mutta vaivalloisesti. Rupesin kyselemään moottoria BOSCH 0390 246 141 chp 12v, ensin ovelana Hymer centeristä lukeehan kopissa Eriba Hymer, luvattiin soittaa, muttei ei ole kulunut ainakaan vielä. No eipä tarvitsekkaan enää, uusi moottori on paikallaan.

En tietenkään jättänyt asiaa yhden kortin varaan. Tiesin Jyväscaravaanin myyneen Solikkaa uutena, siispä sinne huoltoon kilautus, kerrottiin ettei ole hyllyssä. Sain Solupartsin numeron Kuopioon, heiltä sain tiedon, ettei Bosch valmista enää ja korvaava olisi Delco Remyn osa.

Sitten pirautin Ouluun Tullinvaraosaan, joka on Bosch:n edustaja ja pystynyt auttamaan ennenkin. Ja apu ja tieto oli tietysti taas kotikonnuilla. Ja avaintieto oli, että sama moottori on Fiatin Cromassa vm 86-92. Bosch ei valmista, mutta löytyy uutena ainakin Magneti Marellilta.

Itse löysin vielä Boschilaisen tilalle, mutta ei olisi auttanut maammelaulukaan, ellen saanut tarvittavaa palapelin palaa Oulusta. Kiitos suuri Ouluun ja Tullinvaraosan myyjälle.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.