Vikatilastoja?

TURJA TEPPO 06.07.2006 07:45

Hienoa huomata, että näiltä sivuilta löytyy asiallistakin tietoa matkailuauton tekniikasta, huollosta jne. Toivottavaa onkin, että lapsellinen tunnepohjainen merkkien vertailu saisikin oman hiekkalaatikkonsa muualta.

Minulla on käytössäni juhlavan ikäinen (vm 1988) Casa Ducato. Taitaa olla ensimmäisiä valmistajan teoksia, ehkä vanhin liikenteessä. Edelliset omistajat ovat hoitaneet autoa hienosti, mm. pohja on öljytty melkein vuosittain niin, ettei ruosteesta ole havaintoja.

Palasin vanhuksen (ja vaimon) kanssa juuri yli 3500 kilometrin Jäämeri-retkeltä. Auto pelasi kaikkineen kuin ihmisen mieli. Urheasti nousti turboton 2,5 -litrainen Norjan rannikkovuoret. Edes öljyä ei olisi tarvinnut lisätä, mutta palkitsin hänet (siis vanhuksen) Hammerfestissä puolikkaalla täyssynteettistä.

Autolla on ajettu vasta 165.000 km. Ikävuosien perusteella sopisi odottaa, että joitakin ongelmia tulee. Kiinnostaisi tietää, minkälaiset viat ovat todennäköisimpiä. Laturin vaihdoin puoli vuotta sitten. Missä vaiheessa menee esim. vesipumppu.

Vitosvaihteen problematiikka ei jaksa kiinnostaa, sitä on jauhettu riittävästi. Olen välttänyt käyttämästä ylivaihdetta ylämäissä, vedätystilanteissa ja alle 80 kmh:n nopeuksissa eikä ongelmia ole näkynyt, kuulunut tai tuntunut. Mutta jospa löytyisi lista, jonka perusteella voisin parantaa (mikäli mahdollista) Casani toimintavarmuutta ennen kuin lähden sillä Intiaan :-)

Muutenkaan en välittäisi hurmoksellisista merkkimainoksista henkilöiltä, jotka eivät ymmärrä, että on vain johdonmukaista, että suvereenisti suosituimmasta automerkistä kertyy myös korjaamokäyntejä eniten. (Esim. Lada-matkailuauton korjaamokäynneistä ei liene ensimmäistäkään tilantomerkintää, mikä ei todista, että kyse olisi laadukkaimmasta camper-alustasta.)

Ystävällisin terveisin teppo

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.