Vesihanojen tyhjennys

HÄMÄLÄINEN TOIVO 31.10.2006 13:09

Talvisäilytyksestä tuossa ohessa keskustellaan juuri. Siitä tuli mieleeni itselleni sattunut jäätymistapaus. Vesiputket eivät jäätyneet, olivat varmaan riittävän tyhjät. Mutta vesihanojen muoviosa (hanan sisällä) halkesi molemmista sekä keittiön että vc:n hanasta. Keväällä huomasin vasta, kun ensi kerran ennen reisulle lähtöä täytin pannua ja pumppu paineisti järjestelmää. Tulevana talvena ei ainakaan ne osat halkene. Otin ne nimittäin talveksi kokonaan pois. Olisihan ne voinut kuivata ja panna takaisin, mutta tällä kertaa näin. Vesi ei näköjään niistä pääse laskeutumaan takaisin putkeen, joten jäätymisvaara on ilmeinen. Katsokaapa vaikka. Ja niitä muoviosia hanan sisään ei tietenkään voinut erikseen ostaa. Nyt löytyisi pari hanan aihiota, jos joku tarvitsisi.

VARTIAINEN JOUKO G 31.10.2006 13:37

Meillä on vältytty noilta hanojen jäätymisiltä silleesti että olen puhaltamalla avatuista hanoista saanut veden niin tarkkaan pois etteivät jäädy rikki. Siis puhaltanut uppopumpun ottoaukon kautta kunnes veden poistuttua ilma "vapaasti" kulkee letkujen läpi. Samalla vesiletkut tyhjenevät niinpaljon ettei jäätymishaittoja ole ilmennyt. Hanat puhalluksen jälkeen jäävät vielä aukiasentoon ja pumpun virta katkeaa erillisellä kytkimelläkin. Niin todetaan vielä että tämä on toiminut ihan mallikkaasti talvikausileirinnässä. Se minimaalisen vähäinen vesi joka vielä mahdollisesti putkiin jää kyllä ehtii sulaa seuraavan käynnin alkulämmityksen yhteydessä. Näin meillä Toivo ;)

HÄMÄLÄINEN TOIVO 31.10.2006 14:34

Ei taitaisi minulla onnistua tuo puhaltaminen pumpun kautta. Meillä on erilaiset vehkeet. Ei ole uppopumppua, pää pitäisi panna raitisvesisäiliöön eikä keuhkot kestä.

VARTIAINEN JOUKO G 31.10.2006 16:17

Dodii - riesansa kullakin ;)

RAPO MARKKU T 31.10.2006 16:50

Rakentelin tänä syksynä hanojen tyhjäämiseen soveltuvan apuvälineen, jolla voi järjestelmän tyhjätä paineilman avulla hanan tai suihkuletkun päästä. Ostin Biltema:sta (on muitakin myyjiä) vesihanaliittimen (tuoteno 36-209), jonka voi kiinnittää vesihanan päälle, ja kiinnitin siihen pätkän 10 mm muoviletkua. Tyhjennys onnistui hyvin puhaltamalla paineilmaa hanoihin ja näytti että putkistoista ja hanoista irtosi myös sinne kertynyt lika. Uskoisin että tyhjennys onnistuisi myös polkupyörän pumpulla.

PINOLA OLLI P 01.11.2006 08:28

Itse en ole koskaan tehnyt oikeastaan mitään asian eteen.Syksyllä vaan jättänyt hanat auki.Vesipumppukin on aivan umpijäässä talvella,ei pyöri ollenkaan.Sitten taas keväällä kaikki pelaa ihan normaalisti.Olenkin joskus ihmetellyt kaikkia konsteja mitä tehdään ja neuvotaan tehtävän.Ilmeisesti vehkeitä on niin erilaisia ja kaikki vaativat omanlaisensa temput selviytyäkseen talvesta ehjinä.

NYYSSÖNEN KAJ 01.11.2006 15:51

Ollin esittämä tapa on riittänyt tähän asti. Mutta voihan putkiston täyttää jäätymättömällä aineella esim. Vodka riittää hyvin tonne -20 - 25 asti. Kääkät voivat kokeilla Larsenilla - ellei se jätä sivumakua veteen.

RAUTIAINEN KARI 01.11.2006 17:44

Ongelma onkin saada vesi pois, ettei tule Larseniin veden makua.

HALMEENMÄKI JUHANI 02.11.2006 19:02

Kyllä larsseni kelpaa hyvin jäänestoksi, kun ei kelpaa juotavaksi... Rellun mustaa korkkia voi jo sentään nauttia!

NYYSSÖNEN KAJ 02.11.2006 19:49

Kuka tykkää tyttärest, kuka äiteest

otan molemmat

Coknakki maakunnan tuotteet kepaa vierasvaroiks kunnon espanjalainen brändi expresson kera sopii miun makuuni

HAAPANEN TIMO S 02.11.2006 20:30

Veikkaisin että se tavara on kotoisin paikkakunnalta nimeltä Montilla,ja pullon kyljessä lukee Beloi Aist.

KOCH HANS 04.11.2006 09:57

Oääsääntöisesti eivät jäädy kun järjestelmän tyhjentää ja jättää hanat auki.........mutta kyllä niitä jäätymisiä on sattunut muillekin.

Nyt on sitten saatavana yksiotehanan patruunoita, ettei tarvitse ostaa koko hanaa.

terveisin

Hasse

RAPO MARKKU T 04.11.2006 11:58

Mistä niitä voi hankkia? En huomannut ainakaan Vapaa-ajan tavaratalon enkä Caravan Tukku Oy:n sivuilla.

SUOKKO OIVA J M 04.11.2006 13:27

Löytyisköhan täältä tietoa? /www.moraarmatur.se/nyhemsida/bilder/servicebok_fi.pdf

TERVO JARI 04.11.2006 14:01

hanoihin mitä näissä "vihkokepuissa" käytetään. . . . Vai kuisen ? ? En oo niinvimosenpäälle tutustunna noihin likemmä 100:ntonnin as-autoihin et olisko niissä tollassii hanoi ? ? ?

Jari

Ps. Tahtovat yleensä olla muovirunkossii hanoi näis "vihkokepuis" . . .

PYLKKÖ RAIMO O 04.11.2006 16:46

Kaveri osti (tilasi) Saksanmaalta uuden Dethlefsin? ja tänään sitten huomasi,että vesisäiliö oli puolillaan jäätynyttä vettä.Pakkasta oli aamulla vaivaiset-22 astetta.Hänellä oli sulatushommat menossa,että saisi sen pohjatulpan jään seasta irti ja altaan tyhjäksi.Saa nähdä,onko mitään hanoja rikkoontunut.Uppopumppu ainakin oli jäätynyt kunnolla kiinni siihen jäähän.Kukaan ei ollut viitsinyt tarkistaa kesämaissa sitä säiliötä,olivat kai tehtaalla kokeilleet järjestelmän toimintaa?. Muuten sen auton tilaus sieltä Saksasta kannatti,oli melkoisen paljon halvempi,kuin paikallisessa varacan liikkeessä.

KOCH HANS 06.11.2006 18:38

voit kysyä minulta info(at)matkailuauto.info P.040-5033213

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.