Veden säilyminen

Heimo Turunen 09.06.2018 11:20

Oulun vesi testasi kraana- ja pohjaveden säilymistä sekä kylmässä että huoneenlämmössä. Oulussa vesi tulee tulee joesta hanoihin puhdistusprosessin jälkeen ja pohjavettä saa pohjavesiposteista eri puolilta kaupunkia.
Kraanavesi säilyi ilman bakteereita ainakin 33 vuorokautta ja lämpimässä lähes saman, pohjavesi on tuossa ajassa juomakelvotonta.
Kauden alussa putsaan auton säliön hyvin putkia myöten ja moneen vuoteen ei ole ollut vesiongelmia. Voimme käyttää säiliön vettä aivan huoleti kaikeen mihin sitä nyt käytetäänkään.
Emme ole aikohin käyttäneet erillistä vesisäiliötä muuten kuin jos on vaikeuksia saada tuoretta hanavettä tankkiin.
Kymmenkunta käyttää kesän aikana vettä ja kellään ollut ongelmia. Eli aika turhaa puuhata erillissäiliöiden kanssa tai lisätä kemikaalia säiliöön jos tankkauspaikan vesi on lakien ja asetusten mukaista.

Toivo Koistinen 09.06.2018 12:12

https://www.karavaanarit.fi/etuteltan-puheet/matkailuautot/matkailuauton-vesis-il-n-puhdistus/
https://www.karavaanarit.fi/etuteltan-puheet/matkailuautot/ketju-79971798/
TP

Matti Janhonen 09.06.2018 16:07

En tunne Oulun testiä, mutta lienee tehty alusta loppuun laboratorio-olosuhteissa.
Käytäntö on usein toinen ja veden säilymiseen vaikuttavia tekijöitä m-autossa tai vaunussa on useita.
Leirialueilla auton vesityspaikan bakteeritaso, vedenottoletkun ja hanojen puhtaus, auton oman vesitankin puhtaus, auton omien vesiletkujen ja hanojen puhtaus sekä tietenkin autossa kuljetettavan veden lämpötila.

Kun nämä tekijät huomioidaan niin vaikea on uskoa autossa tuohon 33 päivän säilyvyysaikaan.
Vedellä kun vielä sekin ominaisuus, että se puhtaudeltaan voi olla ihan turvallista juotavaa, mutta makumuutokset voi olla niin suuria, ettei sitä juo Erkkikään.

Suomessa on hyvä verkostoveden laatu, ja siksi en itse ole nähnyt mitään konstailun tarvetta sen enempää vesitankin puhdistuksen kun veden käytönkään mukaan.

Ja onpa ihan suloisessa Suomessamme tullut nähtyä sekin, että ensin tyhjennetään wc-kasetti roiskuvaan vanhaan vessan pönttöön ilman suojakäsineitä. Tämän jälkeen ilman käsien pesua näpit kiinni vanhan tojotan vanteen ympärille kelattuun vesiletkuun, jonka toinen pää retkottaa edellisen käyttäjän jäljiltä maassa, ja eikun siitä vaan vesiletkun pää auton tankkiin.

Heimo Turunen 09.06.2018 19:23

Voi olla että testi on tehty laboratorioissa mutta aika tavalisin menetelmin. Vesiä laitettu tavallisiin juomapulloihin, puolet jääkaappiin ja toiset pöydälle normaalivaloon. Jo pelkkä valolta suojaaminen avittaa säilymistä ja autossahan tankki on valolta suojattu.
Jotenkin vain tuntuu että ei ole suuri vaiva käsitellä vesijärjestelmä puhtaksi vaikkapa perinteisellä sitrunnahappohuuhtelulla jos tankissa ei näytä olevan näkyvää likaa. Kokeltu myös enemmäkin veneissä käytettyä PuraTank ainetta.
Tietenkin kannattaa katsoa mistä vetensä autoonsa tankkaa. Oma letku on varmin ja turvallisin ja usein meidän tankkaus sujuu sitä varten käytettävällä kastelukannulla, Kolme kannulista riittää päiväksi sillä turha veden roudaaminen turhaa.
Alle 4 euroa maksaa paketti vinyylikäsineitä ja ja niistä hyötyä myös vaikkapa tankkausessa ja pienissä sotkurempoissa.

Hannu Jylhä 09.06.2018 20:20

Juuri tulin sisälle vaunun ja vesisäiliön pesusta. Annoin sitruunahappolioksen vaikuttaa muutaman tunnin ja laskin raikkaan veden järjestelmän läpi. Näin on tehty joka vuosi eikä meillä ole ollut ongelmia. Ulkomailla lisään Mikropuria ohjeen mukaan ja käytämme vettä ihan normaalisti ruoan ja kahvin laittoon. Toki jos paikalliset eivät juo hanavettään niin silloin ollaan mekin pullovedellä. Koskaan ei ole ollut ongelmia vaunun kanssa, mutta hotellilomilla joskus on jokin basilli iskenyt. Pitäis varmaan harjata hampaatkin oluella.

Matti Janhonen 09.06.2018 21:14

Heimo
Itse käytän tuota 2-3 kastelukannun (20-30 ltr) tankkaamista päivittäin jos olosuhteet ei muuta vaadi.
Veden kierto tankissa on nopeaa, vesi pysyy tuoreempana ja turhalta veden kuskaamiselta välttyy.
Ostin juuri Motonetista noita suojakäsineitä. Muistaakseni 4 euroa 80 paria ja ote on todella hyvä.

Toivo Koistinen 10.06.2018 06:57

radiossa oli taannoin joku professori jutelemassa.
Hän kertoili, että meillä täällä on puhtaus ongelma tulossa. lapset kasvatetaan desinfioiduissa taloissa, eivätkä ihmiset enää ole lian kanssa tekemisisssä.
Ihmisillä rikkaissa maissa katoaa vastustuskyky, ja kun bakteerien, ja virusten lääkkeille vastustus kyky kasvaa ollaan pahassa tilanteessa.
Ennenvanhaan minunkin lapsuudessa lapset konttasivat lattioilla, ja sisällä oltiin kengät jalassa. Nykyäänkin köyhissä maissa ollaan siinä tasossa.
Tämä varmaan on myös veden kanssa, että kun mennään ulkomaille, missä ihmiset juovat paikallista vettä, niin meillä sen suuhun laitosta saa pahan vatsaan.
Kai se sitten vaikuttaa näiden höpökopienkin vesi käytännössä, että on oltava varovainen, miten niden kanssa toimii
Kun minä työssä painepesurilla peseskelin sikojen karsinoita, oli sitä itteään silmät suu, ja korvat täynnä, niin kai jos kesti sitä syödä, ei Norjan puroista juominen ole ongelmaa tehnyt.
Poikasa kun pöllimettässä kulettiin velipojan kanssa, sitä kesähelteellä juotiin vettä jos mistä mettä rommakosta
Onko rikkaat länsimaat puhtaus loukussa.
TP

Teemu Eerola 10.06.2018 19:13

Kirjoitat Koistinen asiaa. Länsimaat saattaa olla puhtausloukussa, vaikka todellisuudessa vain osa meistä länsimaisista ihmisistä on siinä loukussa. Herrasväen lasten puhtausintoisilla vanhemmilla voisi kuppi katua, jos tietäisivät mistä lapset pitävät kaikkein eniten: no hyppimisestä likaisissa lätäköissä, minkä jälkeen kuraista sormiparia käytetään suussa. Niin voi tehdä, kun vanhemman silmä välttää.

Monesti äärimmäiseen puhtauteen ja hygieniaan tottuneet ihmiset joutuvat "sottapyttyjä" useammin vatsatautien uhreiksi alikehittyneissä maissa. Tai no ei tarvitse olla kovin alikehittynytkään maa, kun jo julkisten kulkuvälineitten, kauppojen ovien, vesihanojen, hotellihuoneiden kaiteiden ja ovenkahvojen ym. kosketusta vaativien paikkojen bakteeriarvot ovat kymmentuhatkertaisia "sallittuihin verrattuna". Niistä oli kerran hyvä TV- ohjemakin mittauksineen. Hienoinkaan ihminen ei pysty pitämään hygieniatasoaan silloin turvallisella puolella, jos on tottunut "ylisiistiksi" - suojakäsineitä jo normaaleissa toimissa käyttäväksi.

En voi suositella kenellekään "steriiliksi tottuneelle" maalaisympyröissä opittua "siisteyttä" jo silloin, kun mitään vedenpuhdistusaineita ei ollut keksitty, eikä vesikään juossut raanoista. Niillä on pärjätty kymmeniä vuosia m- autojenkin vesillä ilman sen kummempia "troppeja" tai vesien vaihtoja raikasvesitankissa. Pakkanen tappaa talvella bakteerit putkistoista - sillä on pärjätty ilman vatsatauteja. Epävarmasta kraanasta ei kuitenkaan lasketa vettä säiliöön. Kurkistakaa joskus vesijohtoverkoston raikasvesiputken sisälle!

Toivo Koistinen 10.06.2018 19:46

Pari kertaa olen "onnistunu " raapasemaan kaivinkoneella kaupungin ison linja rautaputken poikki.
Se sisäpuoli on tosiaan näkemisen arvoinen.
Mutta tosiasia on, että kun siinä putkessa vesi on paineella, ja liikkuu sitä omaa tahtia, se ei irrota mitään mukaansa, ja niissä pukissa ei ole bakteereja, van ruostetta ja saostumaa.
Kun sitten tuommoisen katkoksen jälkeen vesi täyttää voimalla sen parisatasen putken, se irrottelee sitä sakkaa mukaansa, ja se kamaluus valuu hanoista, kunnes juoksutuksen jälkeen taas rauhottu tilanne.
Kuinkahan vanhoja on vanhimmat kaupunkien nuo rautaputket, kuka tiennee.
TP

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.