Itse en järjestänyt apuvirtaa vaihdon ajaksi, ja minulle tämä oli hyvä ratkaisu. Viime syksynä käynnistin ketjun nimeltä "Käynnistysakku vaihtoon?", kun alkuperäinen akku hajosi auton oltua meillä vajaan vuoden (sitä ennenn liikkeen esittelyautona puolitoista vuotta). Tuolloin akku vaihdettiin liikkeessä virhevastuun perusteella. Ehdin kuitenkin useaan kertaan kokea, mitä autolle tapahtuu kun jännite laskee 10 voltin alapuolelle. Autosta (Sunlight I68, Multijet 2.3 Euro 6, 160hv, Start/Stop) katoaa päivämäärä ja kellonaika, mutta ei muuta. Meidän Alpine-multimedialaitteesta katosi tieto siitä, mille taajuudelle radio oli viritettynä, mutta asemien esivalinnat olivat tallessa, samoin navigaattorin kartat ja asetukset sekä puhelimen paritus. Myös usealla YouTube-videolla näytetään, että mitään tämän vakavampaa ei akkuvirran katoessa tapahdu.
Ensimmäinen akun vaihto tapahtui siis liikkeessä virhevastuun perusteella viime marraskuussa. Tämä akku kesti nyt toukokuussa muutaman päivän ja n. 1300km, kunnes ei sitten Oulusta palatessa Joutsan ABC:llä puolen tunnin kahvitauon jälkeen jaksanut pyörittää moottoria. Ensimmäisen akkurikon aikaan hankin Telwin Drive 13000 -apukäynnistimen, jolla auton sai rikkinäiselläkin akulla käyntiin. Samoin nyt Joutsan ABC:llä. En enää luottanut liikkeen harkintaan akkuasioissa, vaan kotiin päästyämme ostin Suomen Akut Oy:stä käsitykseni mukaan parasta mitä saa, eli Varta Silver Dynamic H15-akun (vanha merkintä A4), 105Ah, 950A, Start/Stop-yhteensopiva. Pituus 395mm, eli milli-pari vähemmän kuin Sunlightin akkukotelon pohjalla.
Ennen akun vaihtoa valokuvasin tarkasti kaikki liitännät ja akkukoteloon tulevat mutta kytkemättömät (?) johdot. Irrotin akun kiinnityspannan ja navoista johto- ja liitinrakennelmat. Vedin johdot/liittimet sivuun akkukotelon päältä ja sidoin ne naruilla penkin rakenteisiin, että akkukotelon yläpuoli jää niin vapaaksi kuin mahdollista. Minulla oli akkukotelon seinään ruuvattu yksi kahden ison sulakkeen teline, joka piti irrottaa (ensin sulakkeet, sitten ruuvi) pois akun tieltä. Konsolissa olevaa juomapullotelinettä en irrottanut. Otin vanhan akun pois. Toin uuden akun sivuovesta ja pyysin vaimoani varmistamaan kuskin ovesta, että johtohässäkät pysyvät poissa tieltä. Laskin uuden akun (26kg) miinusnapa edellä akkukoteloon (pullotelineen alle). Sitten kytkin johtohässäkät takaisin.
Vuoden -16 moottorissa ei ehkä ole Start/Stopia, eli siltä osin akun valinta ja hankinta voi olla yksinkertaisempaa.