Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Pannu kuumana

Ville Kaskisto 3.5.2017 22:21

Terve,
Ongelmia kerrakseen, siis ostin matkailuautoni syksyllä -15 enkä osannut tutkia lämppärin toimintaa ennen ostopäätöstä, vaan oston jälkeen.
Ei toiminut, keväällä sitten aloin tukia mikä laitteessa vikana ja päädyimme tuttavien kanssa puhaltimen huonoon toimintaan, joten hankin uuden puhaltimen, jonka asensin vasta syksyllä.
Eipä ollut oikein aikaa kesällä perehtyä pannun toimintaan, koittaessani käyntiin laitetta, no, eipä tietty lähtenyt, siitä pillit pussiin ja talvi teloille.
Tänä keväänä Pääsiäisenä kun hain auton, aloin perehtyä oikein kunnolla koko laitteeseen. Tarkistin kaiken oleellisen perusteellisesti ja sain pannun toimimaan, jopa lämpeämään oikein kunnolla niin kuin sen pitää toimiakin, mutta aina polttimen käynnistyessä ja käydessä kuuluu KOVA ULINA VAIHTELEVALLA SÄESTYKSELLÄ joka kuuluu asuntoonikin sisälle melko hyvin 50m:n päähän. On kuin tuuli ujeltaisi.
Nyt siis kysynkin mistä moinen ujellus saattaa tulla, Pannu on ALDE 3000 ja poisto putki katolla.

t, ville

Martti Vallius 4.5.2017 08:34

Minulla samainen vihellys Alde 3010 parivuotta sitten,oli polttin palanut monelle mutkalle jyväs.caravaanisa vaihtoivat uuden poltinosan ja vihellys loppui,tuo poltin on ykksinkertainen vaihtaa mutta en suositele itse kaasulaiteisiin kajoamista poltin siloin maksoi 200e luokaa en tiedä paljonko on tämän päivän hinta.Tuo poltin ei ole ikuinen on käytössä kuluva osa.Tämä minun tapaus,varmasti muitakin ehdotukksia tulee siihen vihelykseen tulee.

Kirjoita vastaus

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen.