Koirat matkailuautossa

Seppo Mäenpää 23.07.2020 17:12

Miten olette koirianne matkailu- / retkeilyautoissa kuljettaneet? Henkilö-/farmariautossa olen noita tottunut (ja nuo on tottuneet) kulkemaan häkissä. Sen verran kuitenkin yrittänyt tässä jo opiskella, että tuota tavaratilaa (sängyn alla) tulee tarvitsemaan ajon aikana paljon muuhunkin, joten ensimmäinen ajatus ei olisi täyttää tuota pari koiraa vetävällä häkillä. Eli onko käytössä turva-valjaita tai muita menetelmiä estämään koirien vapaa vaeltelu tai muuttuminen lentäviksi irtoesineiksi mahdollisessa onnettomuustilanteessa.

Toivo Koistinen 23.07.2020 20:08

Koiralla on peti etusituinten välissä, jossa se kölöttelee ajon aikana, elei siiry kuskin jakkaran seläntakana olevalle toiselle pedille vaihteeksi lepäämään.
Eli ei ole köytetty, ei häkissä, sen on elämää suempi voima nin päättänyt.
Muutamaan puhallus ratsiaan joutuissani ei konstaappeli ole asiaan puuttunut. Ukkomiehiä lienevät.
Kolarissa, jota ei kukaan toivo, on nämä höpökopit senverta sekasin sisustuksen omintakeisesti uusiojärjestyessä sen suuntaisella vauhdilla akkuineen jääkaappeineen kaasupulloineen, puhumattakaan muusta kalustuksesta, ettei yksi koiran sutti enää tilannetta pahenna.
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/6c0fec0e-58d3-4c48-8efc-004ab2ae5997
Tp

Olli Köppä 23.07.2020 21:06

Meillä koirat valjaissa ja turvavyössä kiinni etupenkkien takana. Toinen (joka on innostunut matkailuautosta) löysi juuri koiran levyisen ja pituisen paikan pöydänalta, jossa penkit ja lattian korotus ohjaamossa muodostavat luonnollisen paikan josta koira pääsee mahdollisimman huonosti liikkumaan äkkijarrutuksessa tai vastaavassa. Toinen taas ei suostu olemaan kuin keskikäytävällä kiinni ja suhtautuu muutenkin henkilöauton jälkeen levotyomasti matkailuauton äänimaailmaan,

Autosta löytyy koirille hyviä paikkoja, mutta eivät suostu kaikkeen.

Jukka Rajamäki 24.07.2020 13:19

Meillä koira matkustaa aina valjaissa ja turvavyössä, eli kytkettynä jatkokappaleella turvavyön lukkoon. Koira pääsee liikkumaan etupenkkien väliin, pystyy hyppäämään pöytäryhmän penkille katselemaan maisemia tai nukkumaan. Päsee myös vesikupille joka on käytävällä.
Yhden kerran Ranskan rajalla poliisit kävivät tarkastamassa, että koira matkustaa kytkettenä.
Jukka Rajamäki

Risto Markkula 25.07.2020 10:58

Meillä 55 kg Bernin paimenkoira, makaa lattialla valjaissa kytkettynä jatkokappaleella turvavyöhön. Toiminee ainakin äkkijarrutustilanteissa. Lattialla viilennysmatto. Inhoaa tärinää ja erityisesti nimismiehen kiharoita joten välttelemme pitkiä hiekkatie - tms. osuuksia.

Liitetiedostot

turvavyo.jpg
Jukka Rajamäki 25.07.2020 14:46

Meidän koira painaa 20 kiloa. Matkustaa mielellään kunhan ei pysähdy. Risteykset, liikennevalot ja "staut" on ok, mutta kun saavutaan perille tai pysähdytään tauolle niin silloin alkaa mekkala. Sen pitäisi aina ensimmäisenä päästä ulos. Mistä ihmeestä se tietääkään pysähtymisen tarkoituksen.
Aika usein se matkustaa siten, että istuu penkillä ja pitää päätään pöydällä vaikka olisi kuinka röykkyistä tietä. Luulisi sen leukaan sattuvan.
Jukka Rajamäki

Tapani Pokkinen 25.07.2020 15:27

Jukka Rajamäki,

Terve koira ja tervettä meininkiä.
Ei muuta kuin ylös ulos ja lenkille.

Toivo Koistinen 25.07.2020 15:53

Koirat osaavat. Tessu osasi, kun se istui henkilöauton takapenkillä keskellä, niin kun tie kaartui, otti etutassulla tukea kaarteeen vastapuolella istuvan olkavarresta, vaikka oli kuin loiva kaarre, ja kun käännyttiin sivutielle leirille, niin alako touhuaminen, että nyt pitäs olla jo perillä.
Tosin se oppi jotenkin sen, millon sauna oli lämmin, niin se komensi saunaan väen, ja se sauna oli oikean lämmin. Mistä se tiesi, ei koskaan selvinny.
Kyllä nisitä on hupinsa, ja hyötynsä, kunvaan ihmiset oppisivat, etä koiran koulutus ei ole keppi, ja käskytys, vaan opetus, ja palkinto.
Tp

Olli Köppä 25.07.2020 16:19

Koirat lukee ihmistä kokoajan ja mistä ne tietää kaiken, no meidän ihmisten käyttäytymisestä ne kaiken lukee ja fiksuimmat oppii erottamaan puheesta satoja sanoja.

Toivo Koistinen 25.07.2020 17:08

Nimenomaan. Kumpa ihmiset oppisivat koirista, ja eläimistä yleensä..
Tp

Olli Köppä 25.07.2020 18:14

Meillä tuo matkailuautoon epäillen suhtautuva koira osaa todella paljon sanoja ja innostuu heti kuultuaan tunnistamiaan sanoja, joten ollaan kehitetty eräänlaisia kiertoilmauksia asioille. Liian viisas, vahva ja isokokoinen terrieri ei ole kovin helppo koira. Tuokin on käynyt Tokossa nuorempana ja on hyvin tarkka "sääntöjen" noudattamisesta ja on oikeasti perin hämmästynyt ilmeeltään jos jokin asia tehdään "väärin".

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.