Tässä ketjussa taitaa olla esitettynä jo kaikki mahdolliset syyt, miksi akku ei anna virtaskaa kuten pitäisi. Jos akku on sijoitettu etuistuimen alle, niin penkki lähtee pois neljä mutteria avaamalla ( Olen itse sijoittanut sinne kuskin penkin alle bassokaiuttimen koteloineen, suwooferiksikin kutsuvat) ja homma ei ollut kummoinenkaan. Lieneekö uudemmissa malleissa samanlaiset kiinnitykset?
Akulle voi teettää oikeassa akkuliikkeessä/korjaamossa rasituskokeen paikallaan ollessa , niin ei tule turhaa työtä tehtyä. Akkujen kestäminen on osittain myös tuurin peliä. En malta olla tässä kehumatta että niin Ducaton starttiakku kuin alkuperäinen Knausin Sonnensachein geeliakkukin 135 Ah
ovat vielä yli 10 v käytön jälkeen timmissä. Tämä hupiakku temppuili jossain 6 v ikäisenä, mutta oltuaan vuoden verran tallin nurkassa häpeämässä, ryhtyi taas ottamaan virtaa ja on sen jälkeen toiminut vuosia "kuin uutena"! Olen aiemmin pitänyt juttuina tuollaisia kestoaikoja.
Niinkuin todettu, ei ole akulle hyväksi pitää sitä aina latauksessa, ellei laturi ole vartavasten siihen tarkoitukseen tehty. Luulisin, että Detskun oma laturi, mitä olet käyttänyt? on niin suunniteltu, että soveltuu myös pitempään ylläpitolataukseen ts. sinä on "oikeanlainen latauskäyrä". Herkkähän akku on, jos esim. purkautuu aivan tyhjäksi, niin voi samalla menettää lopullisesti parhaan teränsä. Nestettäkin pitäisi lyijyakussa olla sopivasti.
Itse olen ladannut akkuja mahdollisimman vähän muulloin kuin ajossa. Keskitalvellakin ne on aina olleet autossa ja jätetty 24 h latauksen jälkeen paikalleen seisonta- ajaksi parinkin kk ajaksi. Latausta on annettu sitten kun autoa on muutenkin valmisteltu matkakuntoon.