Katselin Lahden messuilla autoja mielessäni vaihto uuteen ensi vuonna (ennen kuin tulee kaavailtu autovero). Näyttivät kaikki olevan enemmän tai vähemmän keskentekoisia talvikäyttöä ajatellen. Aika suuri osa ei sovellu ollenkaan talvikäyttöön. Tässä esimerkkejä minun terpeisiini soveltuvien autojen saamisesta talvikelpoiseksi ja ympärivuotiseen käyttöön:
hintalappu 51050 €, mutta valmiina 61120 €
hintalappu 62670 € ja valmiina 69365 €
hintalappu 74800 € ja valmiina 78880 € (on esitteiden mukaan ainoa todellinen talviauto)
Eli aika paljon pitää lisätä voita leivän päälle ennen kuin kulkimesta tulee talvikelpoinen tai ympärivuotinen.
Yhtä lukuunottamatta kaikissa on "ensiasennuksena" ilmalämmitys, jolla ei kokemusteni mukaan pärjää talvella. Esim. ulkona -42 C ja sisällä +7 C. Nestekierrolla samassa olosuhteessa sisällä +25 C. Toki autot olivat eri valmistajilta, mutta silti. Johonkin täytyy ostaa ohjaamon ilmastointi ja johonkin toiseen moottorin lämmitin, johonkin ohjaamon lämpöeristys tai väliverho ja johonkin ei.
Että tällaista. Tulossa on mielenkiintoinen loppuvuosi tai tuleva kevät.
Ps. Vaikka ei kuulu tämän otsikon alle, niin silti. Voisin myydä nykyisen autoni parhaiten tarjoavalle. Auto on vm. 2007 FIAT Dethleffs T 6501 B, jolla on ajettu 93000 km. Kokonaismassa 3495 kg, reisteröity 1 + 3 henkilölle
Kaikki huollot on tehty ajallaan ja ilmastointihuolto kerran. Fiat-kampanjapäivitykset tehtiin elokuussa. Tarjoukset voi lähettää osoitteeseen olavi.niva@pp1.inet.fi.
Varusteet:
moottori 2,3 JTD, 130 hv
ABS ja ESD, saa ajaa 100 km/h
manuaalinen ilmastointi ohjaamossa
kaksi asunto-osan akkua, yhteensä 180 Ah
ALDE-lämmitys, jossa lämmönvaihdin ja kiertovesipumppu moottorin lämmitykseen
lattialämmitys 230 V
ohjaamon ja asunto-osan välinen lämpöverho
parisänky petauspatjoineen takana pitkittäin
matot asunto-osassa ja ohjaamossa
JVC-radio/CD (kaiuttimet vain ohjaamossa)
Nokia CK-7W- hands-free ja puhelimen teline
kaasupullon vaihtaja (ilmaisee, kun käytettävä pullo on vaihtunut)
vetokoukku 7-napaisella pistokkeella