Puuveneet on käsitelty ammoisista ajoista lähtien pellavaöljyseoksella. Valmiita pellavaöljysoksia saa hyvin varustelluista veneliikkeistä. Valmiita seoksia saa eri kokoisissa stioissa alkaen 0.8 ltr. Tuotemerkki Hemppel.
Hinta voi tuntua kohtuuttoman kalliilta, mielestäni se ei sitä kuitenkaan ole.
Toinen vaihtoehto on ostaa kylmäpuristettua pellavaöljyä, sekoittaa siihen, suhteessa hieman yli puolet puutärpättiä. Missään tapauksessa sekaan ei saa laittaa lakkabensiiniä tai muita vastaavia öljystä jalostettuja tuotteita.
Sen lisäksi sekoitukseen pitää lisätä erikseen homeenestoainetta, jota saa hyvin varustelluista maalikaupoista.
Yksi resepti oli jossa laitettiin pellavaöljyä 1/3 osa tärpättiä 1/3 osa ja jotain muuta "kamaa" 1/3 osa.
Mikäli homeenestoainetta ei laiteta sekaan on varaana että pinnat homehtuu, eli missään tapauksessa ei kannata laittaa pelkkää pellavaöljyä, tai muita litkuja....
Litkua pitää levittää, märkää märälle periaatteella, niin kauan kuin puu imee sitä ainetta. Jos työskentely katkaistaan pitemmäksi ajaksi, sulkeutuvat puun syyt ja aine ei enää imeydy, eli siihen syntyy este ettei kylläste immeydy, kuin ainoastaan pintaan.
Litkun voi ohuena suihkuttaa vaikka Biltemasta saatavalla puutarharuiskulla, toimii vallattoman hyvin.
Tietoni pohjautuu puuvene kokemukseen ja kun olen kyllästänyt veneeni kyseisellä aineella, jota kuluu yleensä minulla 80 - 140 ltr. Työstä ja sen lajuudesta riippuen, miten vedän aineen, vedänkö koko veneeseen, vai osittain. Vedän täyskyllästyksen kolmen vuoden välein.
Hinta arvio perustuu myös tähän tietoon, eli jatkossa ostan valmista Hemppelin tuotetta.
Luulenpa että auton pohjan suojaus on vielä ihan hupi hommaa, siihen verrattuna kun menee konttaamaan veneen sisään, eri onkaloihin, maski, pipo päässä ja haalatit sun muut suojavarusteet päällä.
Toivottavasti vihjeistä on apua jollekkin..