Jos nyt ei vertailla kenenkään aivotoiminnan normaalisuutta niin oletan seniorikansalainen Hannun tarkoittavan toisella luukulla uudempien kasettien häveliäisyysluukkua, joka tosiaan liukuu pois sulkuaukon päältä kasetin ollessa paikallaan ja palautuu silmänlumeeksi venttiilin päälle, kun kasetti poistetaan. Vanhoissa kaseteissa sitä ei ole, vaan on pelkkä sulkuventtiili, joka sekin menee kiinni automaattisesti kasettia poistettaessa.
Kysymykselläni hain sitä, että olisiko kasetin täyttymisestä kertovan ledivalon yhteyteen tehty niin nerokas kytkentä, ettei pumppu saisi virtaa ledin palaessa, jolloin ainakaan pumpulla ei voisi aiheuttaa lisäongelmaa, jos malja on jo muutenkin ylitsevuotavainen. Tämä siis pumpullisessa mallissa. Painevesimallissa saman voisi toteuttaa mangneettiventiilin kytkennällä. Haitaripumpun käyttäjän luulisi havainnoivan ongelman ihan itse.
Empiirisissä tutkimuksissa olen tullut siihen tulokseen, että se mystinen punavihreä silmä, josta ei ole mitään sähköistä tai mekaanista yhteyttä säiliöön, toimii siten, että säiliön sisällä täytyy olla koho, jossa on rautaa. Kun koho nousee, rauta vaikutta muoviseinän läpi vessan rungossa olevaan magneettiheiluriin, joka kellauttaa silmän punaiselle säiliön ollessa jo melko täysi. Tähän heiluriin tulevat myös ledille menevät sähköjohdot, joten siinä lienee kytkinkin.
Kiertovesipumpun moottoriongelman ratkaiseminen yleismoottorilla lähti sellaisesta mielikuvasta, että tuollaiset ferriittimagneettimoottorit ovat periaatteessa halpoja. Löysinkin vanhan Clas Ohlssonin luettelon, jossa tuon näköisiä moottoreita myydään 2,5 € kpl ja jos ostaa kymmenen, hinta on 22 €. Uusissa luetteloissa niitä ei enää ole.