Juuri niin, kuin Tervo sanoi uusi on aina uusi. Minä olen puoli elämääni taistellut noiden auton jääkaappiongelmien vuoksi. Kolme vuotta sitten olin yhteydessä Electroluxin Porissa työskentelvään jääkappiasiantuntijaan, joka sanoi, että jääkaapin seistessä monia kuukausia/vuosia voi kylmänesteeseen muodostua kiteitä, jotka tukkivat kiertojärjestelmään kuuluvan pienen reijän. Tällöin pitää jääkaappia pyörittää ja taas pitää kaappia käynnissä ja jos menee kohta taas tukkoon, niin sitten pyöritetään taas. Kiteet sulavat jonkin ajan kuluttua pois järjestelmästä. He joutuvat hänen mukaansa pyörittelemään välillä uusiakin kaappeja, jotka ovat seisseet hyllyssä pitkään. Jos taas jääkaappi on ollut käytössä ja lopettaa toimintansa siten, että ei toimi millään energiamuodoilla on kyseinen pieni reikä mennyt tukkoon ruosteen tai jonkin muun järjestelmään ajan saatossa muodostuneen töhnän ansiosta ja tällöin voi kaapin saada toimimaan, mutta hänen mukaansa kyseinen toimenpide on vain tekohengitystä, koska kiertojärjestelmässä oleva töhnä tukkii sen pienen reijän kohta uudestaan. Minä ostin n. 3v sitten käytetyn matkailuauton, jossa jääkaappi (Electrolux) ei myyjän vakuutteluista huolimatta toiminut. Autossa oli 1/2v takuu joten vein auton takaisin. Caravanliikkeen asentaja iroitti kaapin ja pyöritteli kaappia. Hain auton, kun kaapin piti olla kunnossa. Eipä toiminut muutamaa päivää kauemmin. Vaadin koneiston uusimista, mutta eivät suostuneet. Kaappia korjattiin vuoden aikana lukemattomia kertoja tuloksetta. Viimein kyllästyin asiaan ja kerroin tuovani autoni nyt viimeisen kerran heille korjattavaksi ja vaadin koneiston uusimista. Koneisto tilattiin Porista Electroluksilta hintaan 230 euroa caravanliikkeen asentaja asensi koneiston paikoilleen
ja manaili, että heti olisi pitänyt koneisto vaihtaa, koska heiltä on mennyt monin kertainen summa jääkaapin lukemattomiin
irroittamisiin ja korjailuihin (pyörittelyyn). Olin tyytyväinen
kun sain vihdoin jääkaapin kuntoon, mutta kuinka ollakkaan
eihän se toiminutkaan. Soittaessani liikkeeseen ei asentaja uskonut minua ja sanoi, että minulle ei riitä mikään. Väitti, että koneistoa ei ole voinut asentaa väärin ja, että koneisto toimii, niin kuin pitääkin. Hän sanoi, että poisti vielä höyristin putken ja sen päällä olevan ritiläpellin välistä
eristysmassankin, jotta lämpö pääsee paremmin siirtymään. Tämän jälkeen soitin sinne Porin Electroluxille ja juttelin em. asiantuntijan kanssa. Hän sanoi, että ei kaappi voikkaan toimia jos aikaisemmin mainitsemani "eristysmassa" on poistettu, sillä se on lämpöä johtavaa massaa eikä eristysmassaa. Ostin massaa ja laitoin itse paikoilleen ja jo rupesi kaappi pelaamaan. Varmista sinä Jari että laittavat uutta massaa sinne höyristinputken ja pellin väliin. Ikävät muistot jäi tuosta ajasta. Tässä syy miksi en enää tulevaisuudessa vanhaa kaappia rupea monia kertoja pyörittelemään. T. William.