Jos rekisteröintitodistukseen on merkitty ajoneuvon suurimmaksi sallituksi nopeudeksi 100 km/h, niin se tarkoittaa juuri sen ajoneuvoyksilön suurinta sallittua rakenteellista nopeutta.
Ajoneuvon rakennehan ei muutu miksikään, kun sillä siirrytään maasta toiseen, joten rajoitus on mitä todennäköisemmin voimassa muissakin maissa kuin Suomessa. Luonnollisestikin paikallisin määräyksin voidaan tätäkin nopeutta alentaa, kuten muualta Suomeen tulleille rajoittamattoman nopeuden piirongeille meillä tehdään.
Mikäli rekisteröintitodistuksessa ei ole merkittynä rakenteellista nopeusrajoitusta, saa sillä ajaa ihan kunkin maan tiekohtaisia nopeusrajoituksia noudattaen. Näin on asia näissä meidän ns. 80 km/h rajoitetuissa piirongeissa.
Meillähän on piirongeilla ollut kautta aikojen riesana tuo verotusteknisenä rangaistuksena saatu 80 km/h rajoitus, jonka perusteeksi on silti valtiovallan taholta ilmoitettu ajoneuvon rakenteellinen turvattomuus. Piiringin nopeutta on siis rajoitettu AJONEUVORYHMÄ kohtaisesti, josta syystä ei ole rekisteröintitodistukseen merkitty, vaan se koskee kaikkia matkailuautot-ryhmän ajoneuvoja. Tämä merkintä löytynee ainoastaan jostain lakitekstistä.
No sitten turvavarusteiden ja -rakenteiden kehittymisen myötä keksittiin tämä määrättyjen teknisten ominaisuuksien täyttävien piironkien erottaminen tästä ajoneuvoryhmästä erillisiksi turvallisemmiksi matkailuajoneuvoiksi. Näille piirongeille myönnettiin sitten 100 km/h rakenteellinen enimmäisnopeus, joka on nyt sitten AJONEUVOKOHTAINEN, ja tästä syystä se merkitään erikseen tarkastuksen perusteella kunkin hyväksytyn ja vaatimukset täyttävän ajoneuvon rekisteröintitodistukseen.
Summa summarum:
80 km/h nopeusrajoitus on ajoneuvoryhmäkohtainen ja se on ilmoitettu ainoastaan lakitekstissä.
100 km/h nopeusrajoitus on ajoneuvokohtainen ja se on erikseen merkitty kunkin ajoneuvon rekisteröintitodistukseen, mistä se on käyvä ilmi myös ulkomaiselle poliisiviranomaiselle juuri tätä ajoneuvoyksilöä koskevana rajoituksena.