"Ducato hyvä"

KORHONEN ERKKI 01.03.2009 12:01

Lueskelin uusinta Caravan lehteä jossa on vertailu retkeilyautoista. Suurimman huomion kiinnitin eri merkkien alustan ominaisuuksiin, joista kävi ilmi että ei paljon parjattu "Hiivatti" olekkaan niin huono kuin monista tämänkin foorumin kirjoituksista saa ymmärtää. Testissä olleita autoja voidaan pitää massaltaan ja ilmanvastukseltaan kokolailla samanarvoisina ja niillä on ilmeisesti ajettu testin ajan samaa nopeutta, niin Fiiju veti pisimmän korren esim. polttoaine taloudellisuudessa! Vahinko vain kun siinä ei ollut mainintaa mille autolle diisseli kelpasi kaikkein parhaiten.

Joten kyllä Fiiju edelleen puolustaa paikkaansa matkailuauton alustana, mutta henkilöautona en missäännimessä ostaisi Fiiattia.

AHJOS TIMO 01.03.2009 12:38

"...mutta henkilöautona en missäännimessä ostaisi Fiiattia."

Noin minäkin ajattelin lukemani perusteella ennen kuin ihastuin sellaiseen! Minulla oli viime syksyyn saakka Fiat Brava (vm 1999), joka oli ollut ensimmäiset 10 kuukauttaan autonvuokraamon vuokra-autona, sen jälkeen vajaat 4 vuotta yhdellä miehellä ja sitten vajaat 5 vuotta minulla, kunnes annoin sen kaihomielin pois vaihdossa Ducatoon. Brava oli rakenteeltaan oivallinen (sen kokoiseksi autoksi varsin tilava matkustamo ja tavaratila) eikä siinä esiintynyt juurikaan mitään satunnaisia vikoja. Sitä aiemmat autoni olivat Saab, Mersu ja 3 Volvoa, jotka edustivat raskasrakenteista pohjoismaista turvallisuusajattelua. Ne sopivat hyvin virka-autoiksi. Brava oli niihin verrattuna kevytrakenteinen italialainen, mutta juuri sellaisena ihana ajaa ja katsella. (Huom! On olemassa maskuliininen Fiat Bravo ja feminiininen Fiat Brava.)

SAUKKO ARVO 01.03.2009 12:47

Motorcaravan Motorhome Monthly-lehti valitsi Transitin toisen kerran peräkkäin parhaaksi asuntoauton alustaksi.

ORAVA OSSI 01.03.2009 14:34

Heippa Erkki! Minulla on Fiat Punto 2000 vuosimalli.Olen nyt ajanut sillä 70000 kilometriä.Ainoa vika mikä siinä on ollut on,että äänitorvi meni mykäksi.Minulla ei vielä ole matkailuautoa,mutta kun sellaisen ostan,niin kokemuksella ehdottomasti Fiatin alustalla.Ja se Italialainen muotoilu. Terveisin Ossi..

VÄLIAHDE JUSSI 01.03.2009 15:21

Onko kori minkälaisessa kunnossa?Minä olen katsellut rante puntoa. Mikä on fiiatin kulutus? Oletko seurannu?

SUOMI SEPPO 01.03.2009 17:16

Eipä kai monikaan ole haukkunut Ducaton ominaisuuksia vaan sen luotettavuutta. Itse ajaisin mielummin Ducatolla kuin Sprintterillä. @seppo

NYYSSÖNEN KAJ 01.03.2009 18:09

Minä äänestän seuraavaksi alustaksi Volvo B12M jossa alusta täys rosterista tehty ja moottorina 12 litranen turbodiiseli. Kyllä sillä kelpaa vetää Kasselin mäetkaj

oonks mää volvo b10mmies

KORHONEN ERKKI 01.03.2009 18:41

Moi Ossi, ei mulla ollut tarkoitus tietenkään haukkua Fiat henkilöautoa huonoksi, vaan kun henkilöauto on mahdollista valita "sadasta" merkistä mieleisensä niin ensimmäisenä ei tulisi mieleen Fiat. Sen verran on kova kilpailu silläpuolen, jo pelkästään maahantuoja rajoittaa sitä... on minun mielipide.

JANHONEN MATTI 01.03.2009 21:41

Kaj tällä meilläpäin on vanha sanonta "kehu pientä pyri ison kyytiin". Se sopii mielestäni hyvin taas kertaalleen käynnistyneeseen ja ratkaisemattomaan päättyvään "Ducato hyvä" keskusteluun.

ORAVA OSSI 01.03.2009 23:51

Kori on ihan virheetön,vahaa kyllä kaipaisi.Kulutus on siinä kuuden litran luokkaa sekalaisessa ajossa.

UUSITALO MARKO 02.03.2009 14:24

Olihan samaisessa lehdessä juttua Jan-Mikael Marosista, joka on ajellut vanhalla Rimor-Fiat-Ivecollaan jo miljoona kilometriä. Ei ne italialaiset tuotteet voi ihan huonoja olla.

NYYSSÖNEN KAJ 02.03.2009 14:46

Niimpä niin tuo sana IVECO tarkoittaa Fiat merkkistä kuorma-auton alustaa. Olen Volvo B10M alustalla ajanut 1,77 Mkm itse tosin vain 150 000 km niistä.

Osasasi Ajokki tehdä hyviä korejakin Tampereella vm. 1980 Ajokki 7000 no: 2

PYSTYNEN JUHANI 02.03.2009 17:48

Mulla on ollut Uno 60, uno turbo, ritmo85, bravo100,ducato 2,5td ja nykyinen 2,3td. Kyllä näillä kaikilla on ollut huolettomia kilometrejä. Minkään kanssa ei ole ollut ongelmia.Kyllä minun kokemuksella voin sanoa Fiatia erittäin hyväksi ja luotettavaksi autoksi.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.