Kokeiltiin kitkarenkaita

SILMUNEN HANNU 09.02.2009 11:23

Se on nyt Hannu kun kirjoittaa. Hankimme joulumatkalle uudet Nokian kitkarenkaat matkailuautoon. Kun heti matkan jälkeen vaihdoin ne takaisin nastakumeihin havaitsin oikean eturenkaan kuluneen kesäkumiksi ja vasemman sakkorenkaaksi. Olimme ajaneet 5 viikkoa ja 10 000 km. Kulumat selittivät sen miksen päässyt kotiin uuden lumen peittämää mäkeä vaikka mitenpäin yritin. ”Jarrutustestissä” olin todennut tiiviiksi pakkaantuneella lumella kitarenkaan pitävän kohtalaisesti kunnes pito heltiää, nastoilla ei pito sillälailla irronnut. Matkalla ei paljon talviominaisuuksia tarvittu, lapset kerran juuttuivat Toscanalaiseen mäkeen (samassa mäessä italialaisikin pitkin poikin) ja kotimatkalla Ruotsissa oli vähän loskaa. Rengasliikeessä viime syksynä minua valistettiin ettei matkailuautoihin tehdä samoja kitkoja kuin henkilöautoihin koska pehmeä kumi vain ”sulaisi” painon alla. Sulivat nämäkin aika nopeasti. Vasemmassa pyörässä tosin on aurauskulmassakin jotain vikaa. Mutta kuitenkin. Kuluuko toisillakin kitkat tähän tahtiin? Tulee kalliiksi. Missä m-autojen aurauskulmia saa säädettyä? Meillä ei saa takapyöriin mitään antureita kiinni. Tänä aamuna olin onnellinen nastoista kun vein yhden lapsen kouluun. Oli tyypillinen Lounais-Suomen keli: kirkasta jäätä missä ei soratkaan pysy jos sitä on levitetty.

LEINO JAAKKO 09.02.2009 11:49

Hei. Ostin viime syksynä Nokian kitkat Carco CR ja kävin Portugalissa ja olen ajanut niillä kesäkelillä n7000 km plus talvikeliä n 1000 km. pito on hyvä ja mm kotipihalle pitää nousta mäkeä ylös eikä tänä talvena yhtään persluisua.Ei huomattavaa kulumista. Edelliset renkaat oli Bridgestonen Blizzakit eikä niissä ollut uutenakaan pitoa. Edell. talvena niillä ei päässyt pihalle kuin hyvin hiekottamalla. Ohjauskulmat tarkastutin Vianorilla ja säätöineen maksoi 90€ t. jaako

SILMUNEN HANNU 09.02.2009 11:58

Onko sinulla etu vai takavetoinen? Minulla on etu. Samat renkaat. Hannu

LEINO JAAKKO 09.02.2009 12:56

Etuvetoinen Fiiu Detsku renkaat 225/70-15C

LIIMATAINEN HANNU 09.02.2009 15:29

Ei ole pelkästään kitkarenkaiden ongelma, tuo kulutuskestävyys, tai kestämättömyys paremminkin. Minulla meni Misukat, kesärenkaat, 10-12000 km ajolla sibeliuksiksi. 225x16" 60 sarjalaiset. Nyt on tutkinta päällä, vaadin korvausta, katsotaan kuis käy. Ne olivat siis mesessä ne renkaat, henkilöautossa.

PYSTYNEN JUHANI 09.02.2009 18:43

Alla Bridgestone Blizzakit. En yhdy kyllä edelliseen kirjoitukseen. Ajettu niillä n.24tkm,enimmät kilometrit etelän lämmössä talvis aikaan,mutta kyllä viime vuonna koko kevättalvi Suomessa ja hyvin pärjäs,tosin Pirkanmaalla. Renkaat on vielä erittäin hyvä kuntoiset.Nokialaiset on varmaankin Suomess hyvät,mutta etelän lämmössä siinä on liian pehmeä kumiseos ja siitä nopea kuluminen siellä ja tietenkin pielessä olevista aurauskulmista.

HIRVONEN JOUNI 09.02.2009 20:59

Notota olen miettinyt miten kestää painavammassa autossa. Nyt ajelen ympärivuoden vanhoilla talvikummeilla (Mishelin) joista tuli viimekeväänä revittyä nastat veks. Ei ropise mutta pitää kohtalaisesti. Kaljamalla en ole vielä kokeillut... Taman hetken kokemuksella hankin seuraavaksi nastattomat miseliinit ympärivuotiseen käyttöön. Tai sitten en... Takana 110tkm alkuperäisillä kesä- ja talvipyörillä.

SIIRILÄ VEIKKO 09.02.2009 21:10

Vuodesta 2000 vuoteen 2008 maaliskuulle käytin kahdet eri merkkiset kitkat, Bridgetonet ja Nokialaiset. Bridgestonet ehkä paremmat. Käyttö marraskuun alusta kevääseen yli pahimpien renkaan vaihtoruuhkien huhtikuulle. Kilometrejä keskimäärin talven mittaan 8000-10000. Eikä mitään isompia ongelmia, kaupungissa piti vain hakea liikenne valoissa pitoa ajourien reunoilta. Pohjoisen reissuilla lumisilla teillä jopa paremmat kuin nastat. Autona Fiat 2.8 idTD LMC. Nykyisessä autossa nastat eikä eroa ole verrattuna kitkoihin mitä nyt liikennevaloissa, voi ajaa urissa sutii siitä huolimatta vaikka autossa luistonestoo.

SUOMINEN TAUNO 10.02.2009 08:19

Kyllähän kitkarenkailla varmaan hyvin hoidetuilla teillä pärjää, kunhan pitää varansa.

Hirvittää vain matkailuauton kanssa ajella leirintäalueilla, hiihtopaikkojen parkkipaikoilla yms. Tälläkin hetkellä niistä löytyy runsaasti kaljamalla olevia kaltevia pintoja. Ei niille oikein kitkarenkailla uskaltaisi mennä.

PYSTYNEN JUHANI 10.02.2009 09:42

Kun näitä vastauksia lukee niin pitää olla suomen kielen murresanakirja käytössä. Kaljamalla käytetään kai Iisalmessa päin.Vanhana stadilaisena varmaankin voisin käyttää slangia. Siihen on oma sanakirja.

JANHONEN MATTI 10.02.2009 11:24

Kyllä kaljama-sana on käytössä laajemmin kun vain Iiisalmessa suunnalla. Mm. täällä Keski-Suomessa on vanha sanonta: "Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat" mikä tarkoittaa marraskuun lopun liukkaita kelejä (19.11 Liisan ja 25.11 Kaisan päivä).

SUOMINEN TAUNO 10.02.2009 12:21

Ei kaljamaa tarvitse hakea murresanakirjasta. Ihan nykysuomen sanakirjasta löytyy:

kaljama 10 liukas jää vars. tiellä, iljanne, iljanko. Tie oli kaljamalla.

IHANDER MARKKU 10.02.2009 18:36

Edellisessä autossa oli kitkat(misukat) ja ajettiin niillä kesät talvet 3 vuoden aikana 50 000 km. Alusta oli etuvetoinen Fiat. Ei ollut valittamista. Nykyiseenkin autoon olisin ottanut kitkat, mutta ei koskaan saapunut rengasliikkeeseen vaikka oli tilattu. Palaan kitkoihin näiden ulisija(nokialaiset) renkaiden jälkeen.

PAAVILAINEN JUSSI 12.02.2009 16:55

itse hommasin äskettäin bridgestonen kitkat ducaton alle...kun liikkeessä kerroin, että tarkoitus ajella renkailla läpi vuoden, niin sain vastauksen että "älä sitten talvi-kitkoja ota, sulaa kesällä alle" joten alle tuli bridgestonen kitkat, jotka on tarkoitettu läpi vuoden ajettavaksi. rengas on muuten aivan identtinen "talvi" kitkan kanssa mutta kuulema tehty kovemmalla seoksella. tietysti silloin myös pito ominaisuudet kärsii. saas nähdä miten kestää....

SILMUNEN HANNU 13.02.2009 13:59

No nyt selvis varmaan syy runsaaseen kulumiseen; haritusta oli pyörissä 10mm. Delta-auto sai ne sittenkin hoidettua vaikka turhaan epäilin. Kaljamat on mullekin ihan vieraita täällä turun seuduilla asuneelle. Muita murrekummallisuuksia kyllä löytyy. Hannu

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.