Caravan -lehden koeajoista

KNAAPI JUHA 29.01.2009 11:21

Lueskelin viimeisintä lehteämme ja ihastuin Juhani Halmeenmäen tekemään Carado -vaunun koeajoon. Normaalit koeajorutiinit oli hyvin esillä ja kannanotot erilaisiin ominaisuuksiin selkeät. Todellinen helmi oli kuitenkin läpi koeajon näkyvä pohdinta siitä, mitä saa tai menettää kun ostaa reilusti halvemman vaunun. Tämäpä olisi toivottava ajattelulinja myös autojen koeajoille. Kriittisyyttä tarvitaan, enkä tarkoita haukkumista!

Matkailuautojen koeajoissa fiksuna piirteenä on Virtasen lyhyt johdatus koko suvun eri malleihin. En vain tiedä, viekö se rajallista tilaa muilta havainnoilta vai olisiko tilaa enemmänkin käytettävissä. Haluaisin nimittäin enemmänkin käytävän läpi auton rakennetta. Pelkät eristeiden senttimäärät eivät kerro oikeastaan juuri mitään. Sen sijaan eristemateriaali ja ennen kaikkea rakenne jo kertoisikin. Kahden kuoren väliin paisutettu foam -vaahto on jo aivan eri luokkaa kuin puurimojen väliin työnnetyt styrox -levyt.

Ymmärrän kyllä, ettei rakenteita voi koeajon nimessä ryhtyä purkamaan, mutta voisihan liikkeistä pyytää selvitystä asiaan. Joihinkin autoihin, esim. Dethlefss saa eri hintaan foam -eristyksen. Joissakin se on jo vakiona.

Onkohan Caravan -lehden koeajajat kokonaan maahantuojien "armoilla" valittaessa koeajojen kohteita. Isoja ja kalliita yli 7 metrin autoja, Carthagoja, "Niismanneja", Piloteja yms mersuja tuntuu riittävän, vaikka niiden osuus myynnistä on häviävän pieni. En minä sillä, olisihan pieni esittely paikallaan näistä unelma-autoistakin. Varsinaiset koeajot pitäisi kyllä järjen nimessä rajata varsinaisiin myyntimalleihin. Esim. van -tyyppisten autojen suosio on ollut parina vuonna suuri. Koeajossa niistä on ollut vissiin vain Hobby. Missä muut? Hyvä oivallus oli omistajien vertailukoeajo peltikuoriaisista Eura ja Pössl.

Ei myöskään tunnu kivalta,kun todetaan, että koeajoauton lisähintaan saatava Alde piti hyvin lämpöä. Entäpä vakiolämmitin? Hassulta myös vaikuttaa, jos sanotaan, että alkovi jäi kokeilematta kun kahden hengen seurueella ei ollut tarvetta siihen. Entäs lukijoitten tarpeet?

LAUKKANEN MAURI 29.01.2009 17:41

Hyvä kirjoitus,ja aina ajankohtainen. Tuossa esimerkki Saksan poikien KUNNON lehdestä,jota minäkin tavailen,ymmärän sanan sieltä,täältä,mutta siinä on esimerkkiä meidänkin lehden testaajille.http://www.promobil.de/test.290.7.htm

SAVOLAINEN JARI 29.01.2009 18:13

En aivan allekirjoita tuota testattavien autojen rajaamista vain perusmalleihin, sillä perusteella, että ne ovat Suomessa eniten myytyjä. Olen huomannut, että nimenomaan parempien mallien testit ja koeajot herättävät ajatuksia siitä mitä hieman suuremmalla panostuksella ”harrastukseen” voi saa lisää mukavuutta ja toimivuutta.

Kalliimmissa autoissa on ratkaisuja, joissa ei ensimmäisenä kriteerinä ole hinta vaan esim. käyttömukavuus, laatu, kuljetuskyky yms.

Näillä teisteillä on myös toivottavasti kaupallinen vaikutus, eli mitä suurempi mallikirjo markkinoilla on , sen parempi meille kuluttajille.

PULKKI MARTTI 29.01.2009 18:34

Terve. Hyviä ajatuksia perusautosta.Tosin useinhan siihen halutaan kaikkea lisäksi,joten varusteidenkin hinta on hyvä tietää.Tärkeintä minusta kuitenkin olisi tietää miten homma muuten toimii,eli käytännöllisyys,toimivatko laitteet,pohjaratkaisut(esim jos on lapsia,koiria,ym.}Lämmitys tietysti.Paljonko kului kaasua jne.Ja tietysti materiaalit ja viimeistely.Koeajajan pitäisi vielä myös pystyä ajattelemaan objektiivisesti myös lukioiden ja heidän tarpeidensa puolesta.

HALMEENMÄKI JUHANI 29.01.2009 21:25

Ensinnäkin punastun kehuista... Sitten siihen asiaan. Tuntuu siltä, että eristeistä on kunnon tiedot vain silloin kun ne ovat jotain oikeasti kehuttavaa. Jos "normaalia tai vähemmän" ei tietoa tunnu saavan millään. Ja siihen lämpöön vaikuttaa niin moni muukin asia. Tuo kaasunkulutuksen mittaaminen vaatisi vakioidut olosuhteet eli kylmälabraaEn tiedä kuluja, mutta veikkaan että aika härskit, ainakin verrattuna muihin koeajon kuluihin. Ja on luonnollista että maahantuojat tarjoavat suosituimpia sekä prameampia mallejaan koeajoon: prameammilla näytetään kuinka hyvää osataan ja suosikkeja siksi kun ovat yleisimpiä. Ne muut jäävät helposti varjoon, jo siitäkin syystä ettei koeajolalustoa välttämättä ole. Vetoautopuolella koukuttomuus estää monen mielenkiintoisen auton saamisen!

PULKKI MARTTI 29.01.2009 21:30

Joopa,ja onhan siinä vielä se mielikuvajuttukin,eli kun esitellään lehdessä kallista kaikilla herkuilla olevaa autoa jää lukialle helposti ylellinen mielikuva ko. merkin muihinkin malleihin.

KNAAPI JUHA 29.01.2009 22:54

Täytyy ottaa moitteista pikkuisen takaisinkin. Hyviä ja huolella laadittuja nuo matkailuautojen testitkin ovat. Onhan viime vuonna katseltu Byrstnerin vania ja Adrian pikku Coralia, jotka kai lähinnä tulisi luokitella siihen kokoluokkaan.

Kovasti kiinnostaisivat Hymer Van 522 ja Dethlefssin Summer Edition van 2. Painivat samassa sarjassa. Hintaero on kyllä noin 5.000 euroa. Miksihän?

Vähän päälle 6 metrisiä olisi LMC:n Basic Van (nykyään joku Breezer) ja Hymerin Tramp. Laatuautoja ilmeisesti molemmat, vai?

Noistapa tulee mieleen, että Fordilla on kokoluokassa ylivertainen asema. Kai siihenkin joku syy on.

Voisikohan Caravan -lehti ottaa oikein aktiivisestikin huolekseen pyytää koeajoon niitä malleja, joita kansalaiset ihan oikeasti ostavatkin.

VIROLAINEN ARVO 30.01.2009 11:37

Testeihin voisi myös lisätä tarkastelua itse ajo-osan eristämiseen (kylmäsiltoihin, jotka kyllä pakkasella näkyy ja tuntuu) sekä asunnto-osan ja korin liitoskohtien rakenteisiin. Itse rakennetta ei tietysti voi mennä listojen alta tutkimaan ainakaan ilman maahantuojan lupaa ja mahdollista mukanaoloa. Olisi kyllä joskus paikallaan tutkia näitä kohtia tarkemmin puli-integroiduissa ja alkovimalleissa ja vertailla vielä eri alustja näiltä osin keskenään. Pakkasolosuhteissa voisi kiinnittää huomiota, millaisen vedon ja kylmän hohkamisen vajavaiset rakenteet saavat aikaiseksi. Eipä paljoa lohduta, jos testissä todetaan, että lämmityslaite puskee riittävästi lämpöä mutta todellisuudessa sukat pyörivät jaloissa vedon seurauksena.

Mielestäni maahantuojille tulisi näiltä osin paljon kehittämiskohteita tehtaalle vietäväki.

NEIJONEN ANTERO 30.01.2009 11:57

Mielestäni testaajien tulisi perehtyä enemmän lämmitysjärjestemien oikeaan asennukseen, ei riitä että autossa on puolenkymmentä suutinta joista tulee lämmintä, kyllä lämmön pitää tullä myös senänvieritä, pitää olla kunnolla toteutetut ilmasolat ituinryhmien ja kiinteiden kalusteiden takana, vesiputket tulee olla myös siten ettei ole vaaraa jäätymiselltä. Ilman näitä autoa ei voi suositella ympärivuotiseen käyttöön.

VÄLIAHDE JUSSI 30.01.2009 12:55

Joo eihän nämä ole kuin esittely ajoja jonka päälle otetaan löylyt ja kaljaa.Ei näitä koje-ajajia kiinnosta kulutuksen, kylmäsillat ym tekniset ratkaisut, esim alustasta (jouset,ripustusket ja huollettavuus). Palstan yllä pitäjä valvoo ,että näissä ei toimittaja saa sanoa mitä ajattelee!

PALIN MATTI 30.01.2009 18:08

Kannattes vältää tuota testi-sanaa, sillä eipä taia olla Caravan-lehti koskaan vielä testannut yhtään piironkia. Ja nuo täälläkin kysellyt kaasunkulutuksen mittaukset kuuluvat testaamiseen. Lehti suorittaa vain koeajoja, missä kerrotaan julki koeajajan tuntemukset kyseisestä kamppeesta koeajoympäristössä.

Testaaminen ja koeajaminen ovat siis eri asioita.

KNAAPI JUHA 30.01.2009 18:18

Kovin on sulla ankarat vaatimukset oikean ilmaisun suhteen.

Eipä silti, oikeassahan kyllä olet.

SILJAMÄKI ANTTI 05.02.2009 20:48

Hei Jussi ja muut kommentoijat!

Allekirjoittanut on yksi lehden koeajojuttujen kirjoittajista, siksi muutama kommentti keskusteluketjuun. Ihan ensimmäiseksi kommentti Jussille: kyllä kaljan juonti ja saunominen on jää vähäiseksi, kun tehdään koeajoa. Lehdessä olevan jutun kirjoittaminen ei ole muutaman tunnin juttu vaan kokonaisuutena useamman päivän homma.

Ensin haetaan auto sovitulta myyjältä, roudataan omat tavarat sisään ja sitten ajetaan sopivan matkan päässä olevalle leirintäalueelle. Siellä sitten tutkitaan autoa joka kantilta, välillä jopa "pylly pystyssä". Kuvataan, pohditaan, tehdään muistiinpanoja.

Auton palautuksen jälkeen alkaa jutun työstäminen. Kerätään taustatietoa autosta, mallistosta yms. Valitaan kuvat ja kirjoitetaan niiden kuvatekstit. Ja sitten itse juttu. Sen kirjoittamiseen menee varmasti muiltakin kuin allekirjoittaneelta tovi aikaa. Niin sanotun ensimmäisen nauruversion jälkeen juttua korjaillaan, tarkistetaan faktat maahantuojalta ja viimeistellään.

Tekstin tyyliseikat ovat asia sinänsä. Kullakin kirjoittajalla on omat tyylinsä, painotuksensa jne. Se on toisaalta myös lehden rikkaus. Jos kaikki jutut olisivat samasta muotista, niin.... Itse edustan kohtuullisen pitkää matkailuajoneuvokokemusta (vaunu 10 vuotta, auto 14 vuotta)kaikkina vuoden aikoina, joten yritän parhaani mukaan katsoa kohdetta objektiivisesti erilaisissa tilanteissa. Koeajojuttua ei voi kirjoittaa asumatta ajoneuvossa vähintään yhtä vuorokautta.

Oma näkemykseni on se, että Caravan-lehden koeajojuttujen kirjoittajat tavoittelevat objektiivisuutta kirjoituksissaan. Meidän kaikkien on kuitenkin muistettava se, että nykyajan matkailuajoneuvot ovat varsin laadukkaita. Niissä on toki paljon eroja, mutta hyvä niin. Osa meistä matkailee vain kesäisin osa ympäri vuoden. Tästä syystä myös koeajettavat ajoneuvot ovat erilaisia.

Ja lopuksi. Lehden merkkimäärä rajoittaa jutun pituuden. Tästä syystä kirjoittaja painottaa viestinsä lukijoille hyvin usein asuttavuuteen liittyviin asioihin. Se kun kuitenkin lienee se tärkein asia matkailuajoneuvoissa.

VÄLIAHDE JUSSI 05.02.2009 22:34

Minua kiinnostaa tuo moottorin kulutus miten paljon se poikkeaa testi/valmistajan mukaan. Kääntö säteet vois kanssa katsoa. Mulla on näkemys alkovi auto/takapotku on ainut oikea, alle 6m, turpoton ja eiyli 2lit. Kaljan juotiin viittaaminen oli minun kiukun purkautuminen. Korinrakennus ja lämpimyys ei ole koeajot. Minä oli aikaisemmin vesi keskus lämmitysten kannalla,en ole enään (ei niistä voi sanoa kumpi on parempi) Mitä tuohon sanomiseen tulee kyllä minä käyn ainakin saunassa kun olen rämpinyt autonalla. Ei tämä ole kuin harrastusta ei sen vakavanpaa. Se joka tarvii työ kampetta testaa ja kokeilee itse onko tämä minun vai eikö? Ei siihen muiden kokeilut ja kojeajot vaikuta. Pitää ne aiheet työstää se on yllättävän kova työ. Ei kun jatkakaa niitä kojeajoja voisitta ilmoittaa jos niissä on pajon heittoja.

EEROLA TEEMU 05.02.2009 23:57

Mielipiteen heittäminen vaikka tälle palstalle ei juuri vaadi muuta kuin virrat koneeseen ja bittejä avaruuteen. Asiakirjoituksen laatiminen on ihan eri juttu, koska lähtökohtaisesti kaikkien faktatietojen pitää olla oikein. Vaikka sattuisi olemaan kovakin harrastaja alalla, niin paljon joutuu tietoja etsimään ja tarkistamaan. Ja se vie paljon aikaa niinkuin tekstin jäsentely ja kieliasun viimeistely.

Caravan- ympäristössä harrastajia löytyy koko asteikon leveydeltä. Niinkuin toteat, niin kirjoittajan on pysyttävä kaiken aikaa objektiivisena ja puolueettomana, vaikka kohdalle osuu varmaan sellaisiakin tuotteita joita ei itselleen huolisi. Uskoisin että kallis ja laadukas on paljon helpompi ruodittava kuin suuren yleisön edullinen suosikkki. Olen samaa mieltä myös siinä, että m- auton koeajon tärkeimpien arvioiden tulee liittyä asuttavuuteen. Alustoista löytyy aika seikkaperäisiä testejä pakettiautopuolelta.

SAVOLAINEN JARI 06.02.2009 12:15

Polttoaineenkulutus, kaasunkulutus yms. kiinnostavat lukijaa, jolle auton hinta on tärkeimpiä valintakriteereitä.

Mitä kalliinpiin autoihin mennään, sitä vähäisempi merkitys on käyttökustannuksilla. Mikäli kuluttajalla on mahdollisuus hankkia 80 000-120 000€ auto, hänelle ei ole todennäköisesti suurta merkitystä kaasun ja polttoaineen kulutuksella, muuten kuin ympäristön kannalta. Samoin, auton suuresta koosta aiheutuvat korkeammat lautta maksut ovat merkityksettömiä.

Tämän myös testaaja ovat huomioineet, ja keskittyneet kommenteissaan seikkoihin, jotka kalliinpien autojen kohdalla ovat merkityksellisiä.

Toivottavasti myös jatkossa, toimittajat ottavat rohkeasti testeihin ”unelma-autoja”, sillä aina pitää olla esimerkkejä, jotka viitoittavat myös perusmallien kehitystä.

Kukapa meistä tekniikasta enemmän tai vähemmän kiinostunut , jaksaisi lukea esim. TM:stä vain Ladojen ja Corolojen testejä:)

EEROLA TEEMU 06.02.2009 12:45

Samaa mieltä kanssasi. Tosin luen kyllä mielelläni Mobilistista vanhojen autojen ja erityisesti Citroenien koeajotarinoita.

Kun pelkistetään aihe oikein kunnolla, ja oletetaan että alusta ei ole täysi "susi", niin on kolme tärkeää asiaa ylitse muiden: 1) tilankäytön sopivuus käyttäjien tarpeisiin (ne vaihtelevat huomattavasti eri ihmisillä) 2) Asunto- osan rakenteiden laatu ja toimivuus (esim. vuoteiden koko, istuinryhmät ja tasalämpöisyys talvella) 3) Alustan riittävä kantavuus, niin ettei "aina" olla ylikuorman puolella. Tämä viimeinen on asia, mitä saksalaiset ovat pyrkineet ottamaan huomioon näillä 3,5 t painoluokkaan pudottamillan uusilla malleilla. Lopputulos on kuitenkin syvältä, koska 4 hengen vuoteilla varustettu auto kantaa laillisesti vain 2 ihmisen tavarat eikä autoon voi hankkia mitään lisävarusteita. Älytöntä tehdä yli 7 m integroitu ja markkinoida sitä 3,5 t luokassa (Carthago Chic C-Line).

SAVOLAINEN JARI 06.02.2009 15:00

Näinhän se on. On aivan turha marmattaa auton kantavuudesta, sillä jokaisen täytyy tajuta, ettei 3500 kg kokonaispainoon voida rakentaa laadukasta 7m autoa.

Auton hankinta on kokonaisuus, jossa vaikuttavina tekijöinä normaalien vaatimusten lisäksi(hinta,pohjaratkaisu yms.) ovat kuljettajan ajotaito(kokemus), ajokorttiluokka, käyttötarkoitus (kesä/talvi).

Nelihenkiselle perheelle ymärivuotiseen käyttöön soveltuva (kaksoispohja) auto vaatii C-kortin ja pituutta mielellään yli 7m, jotta suuri kompromissejä ei tilojen suhteen tarvitsisi tehdä.

Näillä spekseillä hinnat nuoset helposti yli 70 000 euron, joka voi tuntua kalliilta, mutta verratessa hintaa esim kesämökkiin, ei se tunnukkaan enää niin mahdottomalta.

Tulevaisuudessa sukupolvet vaihtuvat ja uusille "matkailuauto perheille" on turha tarjota pientä koppia, sillä suurin osa ihmisistä haluaa loman olevan lomaa, eikä ennätys tehtailua, sillä kuinka pienillä kustannuksilla voi selvitä.

Kertomalla reilusti, mitä lysti maksaa ja minkälaisella välineistöllä homma sujuu mutkattomasti, saadaan tulevaisuudessakin uusia harrasrajia "lajin" pariin.

Ei vääriä argumentteja matkailuautoilun edullisuudesta, verraten esim. hotelliyöpymisiin, vaan esimerkkejä tämänpäivän laadukkaista /tilavista matkakodeista, joissa voi oikeasti nauttia lomasta, siellä missä parhaiten viihtyy.

HAAPANEN TIMO 06.02.2009 16:04

Kyllä nelihenkinen perhe varmasti tarvitsee ison auton. Jos autossa sisällä liikkuu monta henkilöä, tilantarve kasvaa.

Mutta olen sitä mieltä että kaksin liikkujista valtaosa ei suurin surminkaan halua kovin isoa laitetta, varustelutaso on asia erikseen. Kyllä tulevaisuudesssakin pieniä autoja tarvitaan, kasvaahan nytkin peltikuoristen suosio jatkuvasti.

SAVOLAINEN JARI 06.02.2009 16:11

Aivan, eli kaikille jotain ja testeihin mahdollisimman monipuolista kalustoa.

SILMUNEN HANNU 06.02.2009 16:43

Ai, todellako kaikki tai valtaosa, perheistä kykynee maksamaan yli 70tonnia asuntoautostaan, ja sitten vielä sillä matkustamaan!? Ja ollaanko me ainoita, joilla 5 henkeä on matkustellut kaksikin kuukautta putkeen 6,4m autossa, ilman etutelttaa, hyvässä sovussa!? Eikö enää ole muita, joille matkalle pääsy on pääasia, ja kulkuneuvo, millä matkaa tehdään, vain väline sivuroolissa!?:)

t.Kaarina

KNAAPI JUHA 06.02.2009 20:55

On se hyvä, että Savolainenkin on heltynyt ja toivoo jo "kaikille jotain ja testeihin mahdollisimman monipuolista kalustoa".

Edellä keskustelussa hän halusi vähän eri tavalla ja perusteli, ettei autolehdissäkään voi pelkkiä "Ladoja ja Corolloja" testata. Minä taas arvelisin, että lehden lukijakunta voisi jädä kovin kapeaksi ja levikki pieneksi, jos pelkkiä Ferrareita yms. testattaisiin. Minähän en pelkkiä halpakaluja vaatinutkaan. Esitin vain vaatimattomasti, että voisi ottaa huomioon myös, mitä autoja todella myydään.

Mutta pääasia on, että ollaan taas reippaasti parannettu koeajojen sisältöä.

SAVOLAINEN JARI 06.02.2009 21:47

...eli, kaikille jotain ja kukin kyjensä / tarpeidensa mukaan...ja aikansa kutakin.

Toivottavasti testejä tehdään jatkossakin koppimopoista ja närkästystä herättävistä öky-elvistely / kaikinpuolin muutenkin tarpeettomista egonkohottajista :)

EEROLA TEEMU 06.02.2009 21:47

Kaarina, on niitä! Ei ne metrit mitään ratkaise, loppupeleissä. Usein on nähty iisooon m- auton väen tappelevan kaikkien nähden jostain pikkuasiasta. Välineillä ei ole väliä, sillä kokeminen ja tämän ympärillä häärivän meinigin ymmärtämisen opetteleminen on paljon tärkeämpää. Tai onko sekään? Kunhan pääsisi edes itsestään selville; edes kotioloissa. Kunhan keekoillaan.

KNAAPI JUHA 06.02.2009 22:25

Tämä etenemä jotenkin ontuu mutta minä tuolle Jarille...

On se patentti juttu tämä autojen hinta. Minä olen väijynyt tuollaista 6-metristä, jota taisit tarkoittaa puhuessasi "koppimoposta". Uuushinta menee yli 60.000 euron. Se on muinaismarkoissa yli 300.000 ja se taas on enemmän, kuin olen maksanut omakotitalostani aikoinaan.

Kyllä saitaa miestä sapettaa! Hymiö Hymiö Hymiö.

SAVOLAINEN JARI 06.02.2009 22:48

Sanos muuta, niin se maailma muuttuu ja rahanarvo.

Toisaalta, mitään ei saa matkaan siihen viimeiseen "asuntoautoon" , joten kruisaallaan viellä kun voidaan.

(saa lainata vapaasti niiden yli 70 tonnisten myynnin edistämiseen :)

HAAPANEN TIMO 07.02.2009 10:19

Meillä on isoin auto ollut viiden tonnin painoluokassa, ja pienin on ollut Casa Car. Kaikki ovat kuitenkin olleet suunnilleen samassa hintaluokassa. Mulla on aina ollut sellainen mielikuva että karavaanarit ajelee sen kokoisilla autoilla kun kulloinkin haluttaa. @timo

SAUKKO ARVO 27.02.2009 18:43

Testejä kyllä tehdään,taitaa olla erilehdet kuin Caravan-lehti.Että silleen !!

HALMEENMÄKI JUHANI 27.02.2009 20:14

Ja erimaalaiset, valitettavasti maamme on pieni markkina-alue matkailuajoneuvoille.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.